Hesari se taas osasi repäistä timanttijutun. Kertakaikkisen ala-arvoista ja puolueellista journalismia.
Unna kuvataan lempeäkatseiseksi, uskolliseksi ja jopa ”pehmoksi”.
Metsästäjistä käytetään sen sijaan toistuvasti rikollissävytteisiä ilmaisuja: ”varustautuneet sotaan”, ”Veijarit”, ”tappaminen viehättää”.
Tämä luo jyrkän vastakkainasettelun ”hyvä eläin vs. paha ihminen”.
31 syytettyä nostetaan vahvasti esiin, mutta HS ei juuri anna tilaa tavallisille metsästäjille, joille laillisuus ja riistanhoito ovat perusarvoja.
Lapsia, koulumatkoja, kotieläinten suojaa tai metsästyskoirien kohtaloa ei käsitellä kuin sivulauseissa. Kuulusteluista nostetaan esiin juuri ne sitaatit, jotka maalaavat metsästäjät tietämättömiksi tai jopa humalaisiksi.
Laillisesti metsästävien näkökulmaa ei tuoda esille. Luken tutkijoita kuvataan sankareina, joiden kanta-arviot ja menetelmät ovat erehtymättömiä.
Sen sijaan paikallisten havaintoja suden määrästä ja arkiturvallisuudesta vähätellään.
Meidän, jotka asumme syrjäseuduilla, maatalouden ja metsästyksen parissa, täytyy huomauttaa, että jutussa jäi näkymättömiin tärkein: ihmisten arki ja turvallisuus.
Maatalousyrittäjät joutuvat pitämään huolta karjasta ja kotieläimistä myös öisin. Kun susi kulkee pihapiirin ohi, kyse ei ole romanttisesta villin luonnon kosketuksesta, vaan uhasta, joka voi merkitä eläinten repimistä tai lasten koulumatkojen vaarantumista. Tätä arjen jatkuvaa huolta ei Hesari tuonut esiin.
Syrjäkylien koululaisille sudet merkitsevät pitkiä ja pelottavia koulumatkoja. HS muistutti, ettei susi ole tappanut ihmistä 1800-luvun jälkeen, mutta se unohti, että lasten ei kuulu joutua testaamaan tätä tilastoa yksin metsäpolulla. Pelko itsessään on todellinen ja raskas taakka.
Metsästäjien kohdalla Hesari antoi kuvan rikollisista jahtiporukoista. On totta, että salametsästys on väärin ja rikkoo lakia. Mutta HS:n jutussa ei annettu ääntä niille metsästäjille, jotka tekevät riistanhoitotyötä vapaaehtoisesti, valvovat suurpetohavaintoja ja kantavat yhteiskunnallista vastuuta metsästyksen kestävyyden puolesta. Heitä on ylivoimainen enemmistö.
Susi on tärkeä osa luontoa, mutta sen rinnalle täytyy asettaa ihmisten oikeus turvalliseen arkeen ja lailliseen metsästyskulttuuriin. Kun journalismi antaa äänen vain toiselle puolelle, se ei rakenna ymmärrystä vaan syventää vastakkainasettelua.
Unna kuvataan lempeäkatseiseksi, uskolliseksi ja jopa ”pehmoksi”.
Metsästäjistä käytetään sen sijaan toistuvasti rikollissävytteisiä ilmaisuja: ”varustautuneet sotaan”, ”Veijarit”, ”tappaminen viehättää”.
Tämä luo jyrkän vastakkainasettelun ”hyvä eläin vs. paha ihminen”.
31 syytettyä nostetaan vahvasti esiin, mutta HS ei juuri anna tilaa tavallisille metsästäjille, joille laillisuus ja riistanhoito ovat perusarvoja.
Lapsia, koulumatkoja, kotieläinten suojaa tai metsästyskoirien kohtaloa ei käsitellä kuin sivulauseissa. Kuulusteluista nostetaan esiin juuri ne sitaatit, jotka maalaavat metsästäjät tietämättömiksi tai jopa humalaisiksi.
Laillisesti metsästävien näkökulmaa ei tuoda esille. Luken tutkijoita kuvataan sankareina, joiden kanta-arviot ja menetelmät ovat erehtymättömiä.
Sen sijaan paikallisten havaintoja suden määrästä ja arkiturvallisuudesta vähätellään.
Meidän, jotka asumme syrjäseuduilla, maatalouden ja metsästyksen parissa, täytyy huomauttaa, että jutussa jäi näkymättömiin tärkein: ihmisten arki ja turvallisuus.
Maatalousyrittäjät joutuvat pitämään huolta karjasta ja kotieläimistä myös öisin. Kun susi kulkee pihapiirin ohi, kyse ei ole romanttisesta villin luonnon kosketuksesta, vaan uhasta, joka voi merkitä eläinten repimistä tai lasten koulumatkojen vaarantumista. Tätä arjen jatkuvaa huolta ei Hesari tuonut esiin.
Syrjäkylien koululaisille sudet merkitsevät pitkiä ja pelottavia koulumatkoja. HS muistutti, ettei susi ole tappanut ihmistä 1800-luvun jälkeen, mutta se unohti, että lasten ei kuulu joutua testaamaan tätä tilastoa yksin metsäpolulla. Pelko itsessään on todellinen ja raskas taakka.
Metsästäjien kohdalla Hesari antoi kuvan rikollisista jahtiporukoista. On totta, että salametsästys on väärin ja rikkoo lakia. Mutta HS:n jutussa ei annettu ääntä niille metsästäjille, jotka tekevät riistanhoitotyötä vapaaehtoisesti, valvovat suurpetohavaintoja ja kantavat yhteiskunnallista vastuuta metsästyksen kestävyyden puolesta. Heitä on ylivoimainen enemmistö.
Susi on tärkeä osa luontoa, mutta sen rinnalle täytyy asettaa ihmisten oikeus turvalliseen arkeen ja lailliseen metsästyskulttuuriin. Kun journalismi antaa äänen vain toiselle puolelle, se ei rakenna ymmärrystä vaan syventää vastakkainasettelua.
Vastaukset 14
Vanhimmat
hesan seutu on täytettävä luonolisilla metsän pedoilla, kun kerran ruokaa siellä riittää
Olipa hyvä kirjoitus. Tuo pitäisi saattaa Hesarin toimittajien ja Erja Yläjärven tietoon.
Vielä veri punnitaan, ja verivelat maksetaan. Karjalan armeija tietää sen.😡😡😡
Mitähän tuo tarkoittanee? Oletko ryssän trolli? Vai jonkun sortin metsästäjä vai suursotilas?? Yksi mahdollisuus, että parkipaikan toimittaja; Hesarilla vielä töissä. 😂
Tämä on selvästi valtava panostus: kuukausien selvitystyö, usean toimittajan, kuvaajan, graafikon ja tuottajan panos. HS on kirjoittanut sen eläimen tarinan kautta, mikä tekee siitä tunteisiin vetoavan ja lukijaa ohjaavan. Jutun rakenne ja sanavalinnat paljastavat, että se on kirjoitettu vahvasti eläinsuojelu- ja susimyönteisestä näkökulmasta.
Yksiselitteinen johtopäätös: Hesari on puolueellien lehti. Vihervasemmiston vallassa.
Jotkut näkee peikkoja kaikkialla 😅
Älä ota peukkua enää! 🤣
Unnan tarina" Jutussa on yritetty vedota tunteisiin, susi on oikein nimetty, ja muutenkin jutussa on elukasta tehty harmiton luontokappale, mitä susi ei sinänsä ole.
Ihmiset jotka elävät kaupunkielämää, eivät ikinä joudu susien kanssa tekemisiin, ja näin niistä voidaan luoda yksipuolinen kuva, jossa "uhanalainen" susiraukka tapetaan syyttä suotta. Kummallista kuinka susien määrää koitetaan piilotella tilastoilla mitkä ei ole paikkansa pitäviä. Viimevuonna tehty dna näytteiden määrä jo kertoi susia olevan paljon suurempi mitä väitetään, eikä varmasti siinäkään löydetty jokaisen suden kakkoja, mitä metsissä jolkottaa.
Kyllä se salametsästys vähenee heti kun kannan hoidolliset luvat saataisiin käyttöön, mutta tällä hetkellä ei näin tapahdu, kun suojelijatahot aina valittavat niistä. Viranomaiset eivät voi asialle toistaiseksi mitään, vaikka eduskunnassakin muutettiin lakia, jotta nämä luvat saataisiin käyttöön, niin eipä näyttänyt auttavan, vaan absurdi tilanne jatkuu valitusrumban myötä edelleen. Eletään oikeusvaltiossa, välillä voidaan ihmetellä, mitä se lopultakin tarkoittaa.
Sudet ja muut metsänelävät joutuvat kaiketi kärsimään enemmän tai vähemmän, mutta vielä enemmän koirat, kissat, lampaat ja muu karja esimerkiksi susista, jotka iskevät kimppuun kuin pedot konsanaan. Jos pantasuden silmistä on näkynyt kauhu sitä kiinni otettaessa, kaksin verroin lienee näkynyt suden raateleman koiran tai lampaan silmistä.
Sudet suojelevat omiaan, mutta niin suojelevat myös ihmiset. Eivätkä sudet kuulu pihapiiriin.
Lampaan tai lampaiden silmistä silloin, kun sudet ovat hyökänneet tarhaan kouluttaakseen pentujaan saalistamaan syötävää...
Elämä maaseudulla ja varsinkin Suomen salomailla on erilaista kuin kaupunkipaikoissa. Miltähän mahtaisi tuntua, jos susi juosta jolkuttelisi vaikkapa Kalliossa ja kiertelisi pihoja kieltään lipoen... ja kohta joku huhuilisi, että mihin Mirri häipyi, hei...
Mirristä jäisi jäljelle vain tuppo verisiä karvoja, varsinkin, jos olisi persialainen kissimirri.
Koirakaan ei painaisi paljon mitään.
Unnat ja muut vastaavat joutaa monttuun.