Muitakin yrityksiä
Sillä lienee merkitystä, että avausjuttuna toimineessa Järvisen haastattelussa mainittiin Kamux. Kyseinen autokauppaketju toistui lukuisissa kommenteissa. Toki muitakin liikkeitä ja ketjuja mainittiin.
Nimimerkki Cosmopoliitti kertoo pitkästä taistelustaan toista suurta autokauppaketjua vastaan.
– Sakan myyjä myi minulle rikkinäisen auton ehjänä ja siitä seurasi vuoden kestänyt väsytystaistelu. Sakan toiminnassa oli todella useita epäkohtia, joista jäi lähinnä rikollinen olo.
Hän kertoo halunneensa purkaa kaupan heti alkuun, mutta siihen ei suostuttu. Vasta lähes vuosi kauppojen jälkeen alkoi tapahtua.
– Autoa korjattiin Sakan piikkiin loppujen lopuksi noin kymmenellätuhannella eurolla. Maksoin autosta ostohetkellä 18 tuhatta. Auto ei ole vieläkään kunnossa, mutta en jaksa enää taistella tuulimyllyjä vastaan, Cosmopoliitti kertoo.
– Tuli ainakin opittua se, että ainakin Suomessa kannattaa ostaa autot ennemmin yksityiseltä myyjältä liikkeen sijaan, sillä harva kehtaa valehdella niin solkenaan ja räikeästi kuin autoliikkeen myyjät, joilla ei ole mitään vastuuta sanomisistaan ja tekemisistään.
IL kertoo
Sakan myyjä myi minulle rikkinäisen auton ehjänä
13
235
Vastaukset
- Anonyymi
on hyvä liike Saka!
https://www.saka.fi/fi/vaihtoauto/BMW-I5-M60-344286
Ostan heti netistä tämän!- Anonyymi
KKV
- Anonyymi
sss2
- Anonyymi
221
- Anonyymi
Kasa ja Kusex myyvät tarkastettuja vaihtoautoja. Mitähän tämä tarkastaminen tarkoittaa? Ikkunan läpi katsomista. Joo, on se siellä. Autoja ei nosteta nosturilla ilmaan, autoja ei käytetä jarrujen ja iskunvaimentimien testissä, eikä pakokaasupäästöjä mitata.
Nopea kierto on tavoitteena ja kaikille myydään lisäturva, joka ei turvaa mitään, vaikka väkisin. Joo joo, väkisin myydään. Asiakas oli sanonut ettei halua lisäturvaa mutta myyjä oli sen kuitenkin laittanut. Sopumusta ei voi tietenkään perua.
Ongelmatilanteet ratkaistaan väsyttämällä ja venyttämällä asiaa. Toivotaan, että asiakas antaa periksi ja korjaa viat itse ja pysyy kaukana. - Anonyymi
yhdessä-moktar gubta sanoo skoda
- Anonyymi
– Autoa korjattiin Sakan piikkiin loppujen lopuksi noin kymmenellätuhannella eurolla. Maksoin autosta ostohetkellä 18 tuhatta. Auto ei ole vieläkään kunnossa, mutta en jaksa enää taistella tuulimyllyjä vastaan, Cosmopoliitti kertoo.
– Tuli ainakin opittua se, että ainakin Suomessa kannattaa ostaa autot ennemmin yksityiseltä myyjältä liikkeen sijaan, sillä harva kehtaa valehdella niin solkenaan ja räikeästi kuin autoliikkeen myyjät, joilla ei ole mitään vastuuta sanomisistaan ja tekemisistään.
Ei nyt tarkoitus mitenkään puolustella Sakaa, mutta millähän tavalla tällainen case menisi paremmin jos saman auton ostaisi yksityiseltä? Yksityinen ei takuuvarmasti maksa jälkikäteen korjauksista yhtään mitään (nyt Sakan piikkiin kuitenkin korjattu kymppitonnilla) eikä 18 tonnin autoa saa yksityiseltä niin paljoa halvemmalla että hintaerolla maksaisi kymppitonnin korjaukset omasta pussista. - Anonyymi
4545
- Anonyymi
osta 3000e corolla
käy ja kukkuu - Anonyymi
wwwq
- Anonyymi
xxx
- Anonyymi
varmaan jokainen tuntee jonkun joka vei moottorivikaisen audi-vw-tai skodan vaihtoautoksi juu....
https://automyyntiin.fi/autojen-viat/vw-oljynkulutus/ - Anonyymi
kuluttajansuoja antaa myyjille mahdollisuuden huijaamiseen?
KKV
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1089773Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774982Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.674768Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.63251Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92451Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061696- 471496
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.531451Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591414Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651331