"Kontula jakaa kirjassa rakastajat neljään ryhmään. Niistä suurin ryhmä on seksikumppanit, joihin Kontulan on kirjan mukaan tuntenut ”vain himoa tai lievää ihastumista”.
– He ovat ihmisiä, joiden kasvoja Anna ei muistaisi, jos nämä kävelisivät kadulla vastaan, kirjassa todetaan.
– Anna ei ole hienovaraisin flirttailija, mutta tehokas hän on. Annalla on ollut satoja rakastajia, ja pakit hän on saanut omien sanojensa mukaan vain harvoin.
Kirjan mukaan rakastajat ovat ”eri-ikäisiä, eri sukupuolia, monennäköisiä ja monenlaisia luonteita”. Arat luonteet Kontula kuitenkin on pelottanut tiehensä. Kontulalla on ollut myös periaate, että hän ei koske miehiin, joilla on alle kolmivuotiaita lapsia.
Sen sijaan hän on suosinut varattuja noin viisikymppisiä miehiä. Yksi perustelu on se, että varatut rakastajat eivät jää ”vonkumaan pitkää parisuhdetta”.
Myös politiikan saralta hän on löytänyt rakastajia.
– Kerran Anna katseli täysistuntosalissa ministeriaitioon ja pohti, että ”Olenkohan mä harrastanut seksiä noista ministereistä kahden vai kolmen kanssa”, kirjassa todetaan"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/794b12be-3892-4654-9732-d9edfbddaccb
– He ovat ihmisiä, joiden kasvoja Anna ei muistaisi, jos nämä kävelisivät kadulla vastaan, kirjassa todetaan.
– Anna ei ole hienovaraisin flirttailija, mutta tehokas hän on. Annalla on ollut satoja rakastajia, ja pakit hän on saanut omien sanojensa mukaan vain harvoin.
Kirjan mukaan rakastajat ovat ”eri-ikäisiä, eri sukupuolia, monennäköisiä ja monenlaisia luonteita”. Arat luonteet Kontula kuitenkin on pelottanut tiehensä. Kontulalla on ollut myös periaate, että hän ei koske miehiin, joilla on alle kolmivuotiaita lapsia.
Sen sijaan hän on suosinut varattuja noin viisikymppisiä miehiä. Yksi perustelu on se, että varatut rakastajat eivät jää ”vonkumaan pitkää parisuhdetta”.
Myös politiikan saralta hän on löytänyt rakastajia.
– Kerran Anna katseli täysistuntosalissa ministeriaitioon ja pohti, että ”Olenkohan mä harrastanut seksiä noista ministereistä kahden vai kolmen kanssa”, kirjassa todetaan"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/794b12be-3892-4654-9732-d9edfbddaccb
Vastaukset 63
Vanhimmat
Moraaliton nainen ja kodin särkijä
Höpöhöpö. Mies kuin mies tarvitsee seksiä jotta jaksaa perhe-elämää ja jos vaimo ei anna niin mies ottaa sen muualta.
Juuri näin. Jos mies saa riittävästi monipuolista seksiä vaimoltaan ei ole tarvetta pettää.
Paitsi jos vaimo lihoo. Silloin seksi vaimon kanssa ei enää huvita.
Miten ajattelit, että huoralla olisi moraalia?
Heillä oli eniten varaa maksaa
Totta kai seksiä myyvä nainen on perheensärkijä eikä perheenisä, joka käyttää seksiä myyvän naisen palveluita.
Eiköhän sen miehen tulisi ihan itse tietää että hänellä on koti ja lapsia , sanot kodin särkijäksi,
Mieshän siinä on moraaliton jos kodistaan ja lapsistaan huolimatta menee muualle seksittelemään. Siis hän itse on se joka särkee kodin , sitä vastuuta ei voi muiden niskaan laittaa,
Anna on vapaa nainen , ja todella ihmetyttää mitä hän ajaa takaa julkistamalla. Intiimiä asioitaan maailmalle . Ja meikäläisten moraalin mukaan. Sellainen käyttäytyminen on todella moraalitonta , mutta se. Vastuu on aina sillä joka perheestään huolimatta menee vieraan naisen luo, sitä naista ei siitä voi syyttää koska hän o; vapaa eikä kanna vastuuta miehen moraalista joka on heikoissa kantimissa .
Miestenkin on joskus opittava se että jos ovat avioliitossa niin ovat antaneet lupauksen uskollisuudesta. Jonka nyt ihan itse rikkovat hetken; huumasta jonkun kanssa .
Ei ole ollenkaan miellyttävä asia kerskua pika suhteillaan , olisi jättänyt kertomatta omista seikkailuistaan ! Miten silloin voi luottaa ihmiseen eaim politiikassa jos noin köykäisesti ajattelee .
Miksi nämä miehet jotka ottavat muualta itkevät vaimonsa perään kun vaimo lähtee ja antaa sille kaikki vapaudet maata kenen kanssa sattuu.
Miksi he masentuvat ja joutuvat menemään terapiaan psykiatrille kun , jäävät yksin kun nalli kalliolle . Silloinhan sen elämän pitäisi olla paratiisia kun saa olla kenenkä kanssa haluaa, miksi aletaan syömään masennus lääkkeitä , ja ollaan itku kurkussa anomassa vaimoa takaisin, ja lopullinen; romahdus tulee sitten kun se vaimo löytääkin miehen jolla on moraali arvot kunnossa
Niin että valinta oisi mielestäni helppo , vapaus saada maata näiden anteliaden kanssa niin paljon kun haluaa. Tai kunnioittaa aseensa äitiä ihmisenä
Se on nähty niin monet kerrat , miten näiden kovapäiden kanssa käy, vastuu on todella miehellä että tietää mitä avioliitto merkitsee , koska ne vaimotkin saavat seuraa halutessaan vaikka mies on jo aliarvioinut hänet joksikin joka istuu kotona kiltisti sillä aikaa kun hän leikkii muiden kanssa , näitä vaimoja on monia, jotka jättävät häntä Heikit kun näkevät ettei hän ole itsensä arvoinen .
Sellainen mies ei ole kenenkään naisen arvoinen jolla ainoastaan o; seksi päässä . Ei tajuta miten suhde muuttuu kun lapsia alkaa tulemaan.
Ei kukaan itseään kunnioittava nainen jatka avioliittoa ihmisen kanssa joka pettää häntä, kas kun miehen on siis saatava sitä ns monipuolista seksiä .eiköhän se ole miehen; vika jos nainen ei syty joten olkoot yksin nämä monipuolisen seksin hakijat silloin saavat tehdä tarpeittensa kassa miten haluavat .
Joten moni mies in yksin tönään ja makselee elatusmaksuja omista lapsistaan , samalla kun lasten äiti on löytänyt hieman älykkäämmät ihmisen vierelleen. , joka tietää miten naista käsitellään
Juuri tällaisen asenteen vuoksi en ymmärrä miksi kukaan mies menisi naimisiin. Yksin on paljon parempi, kuin sitten eronneena maksella elatusmaksuja, kun vaimo löysi jonkun jännemmän miehen. Miehistä on tehty jonkinlaisia käveleviä pankkiautomaatteja. Kaikki pitäisi kustantaa, mutta mitään iloa siitä ei ole luvassa.
Heh teitä moralisteja. Niin se vaan biologisesti menee ja geenien mukaan. Kaikissa eläinlajeissa uros käy naaraissa ja useissa. Mietippä italiaanoja ja epsanjalaismiehiä, harrasta katolilaisporukkaa ja käyvät huorissa ja naisissa, ripittäytyvät sitten papin kopissa kirkossa. Ja niin vaan perhe säilyy ja sukupolvet vaihtuvat.
Hesa äijillä ei ole moraalia ainakaan. Joskus duuniporukan kanssa yökerhossa, luottamusmies sano mulle etsi minulle nainen. Meni luotto punkkuihin
Eipä se tuokaan kuvatus niin hoikka ole
Jos nyt ruvetaan oikein tikusta vääntämään, niin kumpikin on. Ihme, kun nämä ei löydä toisiaan ajoissa?
Mä olen niin monta tällaista juttua nähnyt, hauskaa on niin kauan, kun käry ei käy, mutta sitten tulee itku ja hammasten kiristys ja katumus. Eipä nuo auta, muijat ottaa kakarat ja lähtee. Hienoa on se, että laittavat kylmästi kiertoon, eikä jää perään itkemään.
Kuvaa ihmisen luonnetta, kun vielä ylpeilevät näillä.
Mää kun olen luullut, etyä ihminen nousi kahdelle jalalle jo miljoona vuotta sitten, mutta olenkin mäköjään väärässä. Osa jäi vielä nelinkontin.
Niillä viisikymppisillä on varaa maksaa enemmän palveluista.
Juuri näin.
Niin en haluaisi ola niin yksinäinen ihminen että pitäisi maksaa seksistä , koska se on imaista oikean miehen kanssa. Joka osaa sytyttää naisen haluamaan hänen kanssaan seksiä
Mahtava mimmi! Minusta Kontula on seksikkään näköinenkin, seksikäs kroppa ja kasvot.
Jos kasvoista jo loistaa yksinkertaisuus niin seksikkyys on yhtä kaukana kuin kelopuulla jossa on kolo mutta jos ei mies saa naista niin Kontulakin kelpaa.
Ruma ja lihava.
Voisin panna kontulaa 10 minuuttia, jos hän maksaisi siitä 10 000€.
Vaikuttaa siltä, että Anna Kontula on näennäisestä itsevarmuudestaan huolimatta pohjimmiltaan epävarma ihminen, jonka pitää jatkuvasti kohottaa itsetuntoaan miesten avulla ja päihittää seksuaalisesti muita naisia ja kilpailla heidän kanssaan. Hän vaikuttaa juuri sellaiselta naiselta, joka on valmis iskemään vaikka parhaan ystävättärensä miehen osoittaakseen olevansa viehättävämpi kuin tuo ystävätär.
Kontula tekee mitä vain rahan vuoksi. Kyse ei ole muusta eli täysin väärässä tehtävässä.
Niitäkin on olemassa jotka makaavat arvaan ystävänsä miehen kanssa, siis millainen ystävä tekee niin .
Kontulan miesten jaottelu eri ryhmiin on vain yksi monista naisten laatimista ryhmittelyistä.
Yhteistä näille ryhmittelyistä on vain se, että kaikisssa niissä on suurin ryhmä miehet, joille ei heru rahallakaan.
Incelit eivät saa kun alkavat heti leikkimään kotia ja mankuvat tissiä jolleivat sitten saa alkaa itkupillitys.
Iljettävää ajatella jotain vanhaa gubbea ähkimässä nuoren naisen päällä
Jos molemmat haluavat tehdä sitä, niin mitä se sinulle kuuluu kyylätä heidän touhujaan?😁
Heh...kuules joku laulaja Reetukin eli Frederik 80 vee naiskentelee nuorten misujen kanssa edelleen! Ja naaraat tykkää!
Yök! Ilmeisesti Reetulla on jonkin verran rahaa
Hä? Reetu on miehekäs macho, ikäistään paljon nuoremman näköinen ja tukkakin tuuheana vielä. Ja kykenee kovakuntoisena vielä hommiin, harrastaa jatkuvasti tennistä ja kuntosalia.
Terve Reetu, mitä kuuluu?
Naiset kertovat, että sillä ei ole seissyt 30 vuoteen ja Reetu maksaa panojuttujen kertomisesta.
Taatusti seisoo! Ei ole juoppo ja syö terveellisesti ja liikuntaa harrastaa.
Naiskenteleeko?? Uskoksä sen vanhan äijän juttuja?
Oletko päässyt oikein kokeilemaan?? Muutakin, kun sitä tennistä.
Että piti vanhasta aiheesta kymmenien aloitusten jälkeen vielä tällainen copypastaus ILMAN omaa kommenttia pläjäytttää tänné vielä..HMM.
Eikö ole parempaa tekemistä???
Halla-aho oli 8 vuotta avioliiton ulkopuolisessa ja kun nuorikko halusikin lapsen alkoi Halla-aho ulisemaan itsemurhaansa?... kaikenlaista sitä onkin...
voi kysyä jos 16-vuotias tyttö myy itseään Tampereella että kuinka yleistä tällainen on?
Onko kyse nyt vapaamuurarien satanistien salaseuroista?
Kysymys viittaa tietenkin siihen että 15-vuotias Raisa Räisänen liikkui myös tamperelaisissa hienoissa ravintoloissa- huomaako kukaan tässä mitään epäilyttävää?
15...
Ryydman meni rajan alle?
Taannoin hesarin ilmeisesti feminismiin kallellaan oleva naistoimittaja nosti sankarikseen nuoren naisen jolla oli varmaan yhtä paljon miehiä ollut kuin Kontulalla ja kaikki ilmaiseksi ehjä sain jotain lahjoja
Ei tätä mimmiä heitelty kivillä ainakaan toimittajan toimesta hesarin jutussa. Kontulaa kaikkein eniten mollaavat tekopyhät feministit ja osin häntä ei ymmärrä yhtään puoluenaisetkaan
Kommunisti antaa kaikille
Paitsi rumille ja köyhille
Tässä näkyy vasemmistolaisen kaksinaismoraali
Ei siis ollut kaukaa haettu kun sanoi että edustajat ovat huoria. Ja siksi tukevat terroristeja.
kuvitelkaas Demarien kans.edustaja Kimmo Kiljunen on ollut myös Kontulan asiakas!
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣olis hauska ollut olla kärpäsenä katossa näkemässä sitä ähellystä🤣🤣🤣 hyi stana!
Ei mua haittaa jos sensuroitte totuuden.
Kaikki tietää heidät huoriksi ja huorilla ei ole tulevaisuutta vaikka kuinka piilotatte totuuden.
Jonkun huoraaminen on yks lysti paitsi jos hänen moraalittomat arvonsa SAA OLLA MÄÄRÄÄMÄSSÄ politiikkaa ja yhteiskunnan MUIDEN IHMISTEN KÄRSIMYSTÄ.
Siksi huorat saa kovan tuhotuomion. Yksityinen huoraaminen saa normaalin tuomion mutta muita ihmisiä kiduttava huoraamisjohtaminen saa kovan tuhotuomion.
Siinä on ero ja syy julkisuuteen.
aamen
Persuilla menee hyvin. Ennen saivat erektion vain Marinin ajattelemisesta. Nyt ovat lisänneet kiihotukseen myös Kontulasta ajattelemisen.
Nyt päiväunet menevät jo pintaa syvemmälle, kirjaimellisesti
Persut eivät uneksi höyläämättömistä laudoista eikä vassariakoista.
Kontula on älykäs nainen, ei bimbo sehän on tärkeintä naisessa
Ei tarvinnut roikkua räkälöissä ja antaa kaljapalkalla kuten puoluesisarensa.
Täytyy olla kova ja härski luonne että pystyy vapaaehtoisesti myymään itseään. Huh huh. Jos sillä vielä rehvastelee niin on tyhmyys huipussaan. Kuka nyt tuollaista kadehtisi. Täysin eri asia ovat ihmiskaupan uhrit jotka ovat pakotettuina prostituutioon.
Just, eihän ne tissit siinä ole mitään ja löyhä moraali.
Jos olisi älykäs, käyttäytyisi myös älykkäästi.
Älykkyys ja sivistyneisyys ei tule kirjoja lukemalla, yo:ja ja korkeakouluja käymällä, päinvastoin. Älykkyyden ja hulluuden raja on hyvin häilyväinen ja tämäkin tuli taas todistettua.
Moni lukematon duunari on fiksumpi ja sivistyneempi. Näin se vain menee.
Va
i älykäs, vanha horo
Emme hyväksy toimintaansa
Suomi on vanhojen pano pukkien luvattu maa nyt ja ennen ja aina.
Vanha mies panee paremmin kuin nuori kolli
Eikai nuoremmat tuollaista hirvitystä edes olis panneetkaan, edes umpikännissä ja vielä maksannut. Se siitä "suisimisesta". Hyu helvetti. Voipi olla perhe nyt helvetin ylpeä äitylistään ja.mies vaimostaan, jos nyt joku on erehtynyt tommoseen..