Sain jokin aikaa sitten surullisen näyn ja tiedon

Anonyymi-ap

Olin unessa, mutta en syvässä.
Minulle kerrottiin, että Hitlerin (sama kuin saatanan) henki vaikuttaa nyt maan päällä, ei vain yhdessä ihmisessä vaan useammassa ihmisessä, jotkut heistä muodostavat pienen noin 3 hengen ryhmän. Ihmisiä ei nimetty, enkä nähnyt heidän kasvojaan tai sukupuolta.

Kerrottiin myös, että jotkut näistä ihmisistä pitävät yhteyttä belsebubiin meedion kautta ja kysyvät neuvoja. Tämä istunto näytettiin osittain, erotin meedion, keski-ikäisen naisen jolla lyhyet tummat hiukset sekä vastapäätä tätä yksin olevan hahmon. Heidän välissään oli pyöreä pöytä.

Hitlerin henki eli saatana on tullut takaisin maanpäälle, koska viimeksi asiat jäivät kesken ja on nyt tullut hoitamaan ne loppuun.
En tiedä miksi minulle kerrottiin tämä hyvän ja pahan taistelu? Halusin kuitenkin jakaa sen teille ❤️.
Emme voi kuin rukoilla ja itse olen alkanut lukemaan Raamattua.

8

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hitlerin ylösnousemus ja natsihengen siirtyminen Venäjälle
      Julkaisin v. 2018 kirjassani ”Profetioita 2” Seppo Linnanlehdon 1980-luvun puolivälissä näkemän unen, jossa Saksan kansa itki, ruikutti ja valitti sitä, että Hitlerin pitäisi saada suuren valtiomiehen kunnioitusta. Linnanlehto ihmetteli asiaa, koska hän tiesi, mitä kaikkea pahaa Hitler oli tehnyt. Mutta unessa saksalaiset ikään kuin kaipasivat Hitleriä takaisin.
      Silloin yhtäkkiä Hitler nousi haudasta. Ääni sanoi: ”Hän hallitsee vähän aikaa.”
      Sitten Linnanlehto näki, että Hitlerin valta siirtyi itään. Tuli sana: ”Sen jälkeen Saksan kansa pääsee rauhaan.”
      Toisessa 1980-luvun puolivälissä näkemässään unessa Seppo Linnanlehto näki, että Neuvostoliitto hajoaa. Silloin kansat riemuitsevat, että kylmä sota on ohi, kun kommunismi on kukistunut.
      Mutta Jumala näytti Linnanlehdolle, että lopulta Venäjä tulee nousemaan 10-kertaisella natsivoimalla. Se mitä tapahtui Hitlerin aikaan Saksassa, oli vain harjoitusta.
      Nämä Linnanlehdon unet tulivat mieleeni, kun löysin eilen 17.6.2025 sattumoisin YouTubesta Glimpses of Reich -kanavan, joka näyttää Hitlerin Saksan aikaisia sotilas- ja nuorisoparaateja upean marssimusiikin tahdittamana.
      Videoiden alussa on vastuuvapauslauseke, että videoiden lataaja ei kannata natsismia eikä rasismia. Kyse on vain opetuksellista ja tietoa lisäävistä historiallisista dokumenteista.
      Videoiden katselijat ovat selvästikin eri mieltä eli he ovat lähes 100-prosenttisesti erittäin haltioituneita Kolmannen valtakunnan järjestyksestä, isänmaallisuudesta ja esteettisestä komeudesta. Eikä vain se, vaan monet ilmaisevat kaipuunsa, että sellainen aika voisi jälleen palata.

      Jouko pihon 12

    • Anonyymi

      Kuvitteleehan yks sivari olevansa uudestisyntynyt Hitler .

    • Anonyymi

      Nato ja EU on selvästi natsien seuraava yritys vallata Euroopan maat ja lopuksi ajaa ne sotaan Venäjää vastaan.

      • Anonyymi

        Olisikin oikeita natseja, eikä mitään sateenkaarihippejä. Kylmä sodan päättymisen jälkeisen sinisilmäisen pehmoilun ansiosta EU on ajatunut tilanteeseen, missä monet maat ovat purkaneet asevoimansa ja ajatuneet riippuvuuteen Venäjän fossiilisista polttoaineista. Onneksi tuo sekopäinen kausi nyt on lopulta päättymässä.


    • Anonyymi

      Hitlerin sota laajeni kuin lehmän jätös kesäisellä kedolla, joka toistunee Venäjän imppeuripyrkimykselle,

    • Anonyymi

      Hienoa, että olet ammentanut Raamatusta rohkaisua pahuutta vastaan. Se todella on ainoa eepos, mistä saa rohkaisua ja neuvoja, miten vastustetaan pahaa ja saadaan turva Jeesuksessa Kristuksessa.

      Kun uskoo Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanaan, ei koskaan tarvitse pelätä pahaa. Koska vain yksi huokaus Jeesuksen puoleen karkottaa pahan.

      On uskomatonta, että moni ihminen vain haluaa palvella pahaa. Se on yhtä hölmöä kuin, että valitsisi herkkupöydän ja pilaantuneita ruokia sisältävän pöydän väliltä juuri tuon jälkimmäisen ja alkaisi nauttimaan siitä pilaantuneita ruokia, vaikka olisi saanut ihan vapaaehtoisesti valita myös herkuulisia sisältävän pöydän.

      Eli ihan käsittämätöntä.

      Jatketaan rukouksia. Kaikkea hyvää ja siunausta Sinulle!

      • Anonyymi

        sori kirjoitusvirhe. SIis, "herkullisia ruokia sisältävän"


    • Anonyymi

      "Hitlerin henki eli saatana on tullut takaisin maanpäälle, koska viimeksi asiat jäivät kesken ja on nyt tullut hoitamaan ne loppuun.
      En tiedä miksi minulle kerrottiin tämä hyvän ja pahan taistelu? Halusin kuitenkin jakaa sen teille ❤️.
      Emme voi kuin rukoilla ja itse olen alkanut lukemaan Raamattua."

      On hyvä että olet VIHDOINKIN alkanut lukemaan Jumalan Sanaa :)
      jatka sitä ja
      PYYDÄ että Jumala antaa ymmärrystä siihen että ymmärrät mitä luet.

      Nyt näyttää siltä että Jumala on antanut väärää tietoa, totuutta sinulle! :(

      Toki tiedät että sanat, saatana ja vastaavat ovat ideaa että joku tai jotkut VASTUSTAA Jumalaa.

      Kuten Pietari VASTUSTI Jeesusta:
      Matt. 16:23
      23 Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten".

      LUE koko asia yhteys, ja ymmärrä!

      HERRAN Jeesuksen sanat Pietarille, kaikkien opetuslasten kuulen!

      13 Kun Jeesus tuli Filippuksen Kesarean tienoille, kysyi hän opetuslapsiltaan sanoen: "Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?"

      Joten, itse pääpaha, ei ole vielä maanpäällä vaan se, tämä olento heitetään maanpäälle. ilemstyskirja.

      joten alusta asti (Eevasta) aina lopunajan irstaisiin naisiin, on pahan henki valta ja tapa ollut ja on vastustaa Jumalaa ja miestä!

      mutta lue toki, ja opi.
      Kiitos ja Kunnia Jumalalle ja Herralle Jeesukselle, joka on TOTUUS.
      aamen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      271
      3376
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      103
      1673
    3. 66
      1223
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1067
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      56
      1024
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      50
      976
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      961
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      807
    9. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      782
    10. Olet hirviö

      Eikä kukaan saa mua muuttamaan mieltäni.
      Ikävä
      114
      748
    Aihe