Homoja vastustava Kirk oli Tynkkysen esikuva

Millä perusteella Tynkkynen valitsee esikuvansa.
20257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Riittää että on natsi.

Äänestä

Persulle riittää että fanituksen kohde on rasisti.Ristiriitaista sinänsä,mutta persut ovat persuja.Eivät todellakaan älykkäitä.

Äänestä
  • Mene töihin juuttaan pökiö!

    Äänestä

  • Salamurhattua Charlie Kirkiä on kutsuttu mediassa "oikeistovaikuttajaksi" ja "oikeistoaktivistiksi".

    Kirk oli kristillinen fanaatikko, joka ajoi naisten ja sateenkaariväen oikeuksien kaventamista, lietsoi rasistista disinformaatiota väestönvaihdosta, levitti valheita koronasta, halvensi muslimeita ja tuki Israelin kansanmurhaa.

    Eli oikea sana on "äärioikeistolainen propagandisti".

    Äänestä

Missä se uutinen oli diggaillettahan te skinimustatkin rotuoppia julistanutta aatua joka ei edes laskenut Suomalaisia kuuluvaksi puhtaaseen rotuun?

Äänestä

Tynkkynen on nyt surullinen.

Äänestä

Veijo on demareiden esikuva ja idoli.

Äänestä
  • Sebu haaveilee saavansa homovihaajalta messevää piiskaa?

    Äänestä

Lensikö meikäläisiä perskokkareista tai persuista Lontoon suurmielenosoitukseen? Voisi laittaa tänne jotain tunnelmia...

Äänestä
  • Ei lentänyt, mutta vihervassut menivät sinne tietenkin lentämällä (eivät osaa soutaa) vetämään joukolla kintaaseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei lentänyt, mutta vihervassut menivät sinne tietenkin lentämällä (eivät osaa soutaa) vetämään joukolla kintaaseen.

    Kintaaseen veto on ilmeisesti persulla koko ajan mielessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kintaaseen veto on ilmeisesti persulla koko ajan mielessä.

    Osaatko reppana muuta ajatellakaan kuin Persuja?? Sanotaan ,että rakkaudesta se hevonenkin potkii.Olet kiinnostunut selvästi Persuista,

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Osaatko reppana muuta ajatellakaan kuin Persuja?? Sanotaan ,että rakkaudesta se hevonenkin potkii.Olet kiinnostunut selvästi Persuista,

    Oliko jo tuhannes kerta kun tuon saman kopion paskoit palstalle kopioperu?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Oliko jo tuhannes kerta kun tuon saman kopion paskoit palstalle kopioperu?

    Oliko jo tuhannes kerta kun tuon saman kopion paskoit palstalle kopioantiperu?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Oliko jo tuhannes kerta kun tuon saman kopion paskoit palstalle kopioperu?

    Osaatko reppana antipersukopiokone muuta ajatellakaan kuin kopiopersuja?? Sanotaan ,että rakkaudesta se hevonenkin potkii.Olet kiinnostunut selvästi kopiopersuista,

    Äänestä

Suuren maailman persuilla perinteiset konservatiiviset arvot sekä kristillisyys ovat näkyvästi agendalla.

Trumppi on vanha irstailija, mutta hänen vanavedessään kulkee sliipattuja pukumiehiä, jotka käyvät säännöllisesti kirkossa, vastustavat homoutta sekä aborttia kaikissa tilanteissa.

Suomen persut eivät taivu noin vaativaan elämäntapaan. On helpompaa tehdä ja puhua mitä huvittaa.

Äänestä

Mitä Kirk olisi ajatellut värillisten puolisoiden maahantuonnista patjattamalla

Äänestä

Mitähän Kirkki olisi tuumannut retkeilystä ex-bolxeviikkien talvileireillä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Millä perusteella Tynkkynen valitsee esikuvansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu