Koko elämähän on pelkkää kärsimystä syyttömänä.
Onko elämä siis rangaistus isien ja äitien pahoista teoista?
En halua aiheuttaa kärsimystä toisille, siksi siis en halua enkä ole halunnut tehdä lapsia.
Ehkä elämä vielä viimeisenä elinvuotena voi onneksi muuttua?
t. 60-vuotias.
Onko elämä siis rangaistus isien ja äitien pahoista teoista?
En halua aiheuttaa kärsimystä toisille, siksi siis en halua enkä ole halunnut tehdä lapsia.
Ehkä elämä vielä viimeisenä elinvuotena voi onneksi muuttua?
t. 60-vuotias.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Asiaa voi tarkastella karman valossa.
Joo- pistin kahviin kermaa... ja siinä valossa - ryypiskellessäni, yli seistenkymmpisenä, siinä iloisten, että olen saanut SA- ta- palvellessani uskoon, hyljätä isäni ateistisen- kommunistisen uskon.
Ja se ilo- sitä on riittänyt, riittänyt siinäkin, kun omaishoitaja olen hoitanut puolisoni hautaan.
Sairautensakin keskellä, ilo, että hän hengitti ja nukkui vieressä, arjessa ja pyhässä, häntä syöttäen, pukien, kellon ympäri, yöllä vieden vessaan ja hoitaen avanteet jne.
Ilo on se elämä ja vaikka edesmenneen puolisen sielun olemassaolo, vaikka ruumiin terveys häneltä meni, mutta sielu- se - joka nyt hänessä nukkuu haudan unta- herätäkseen viimeisen pasunasoiton jälkeen --iankaikkisen elämän armolahjaan.
Kärsimys? mitä se on? kipuako? pitää oivaltaa mitä kipu on.
Kipu on kehossa sen ilmoitusta, että tarvitaan apua. Siksi rakkaudella myös hoidin häntä, viimeiseen asti. Eli lievitin elämän keholle asettamia haasteita. Hän sai olla rinnallakulkijan ansiosta elämän matkassa ja sehän on meidän tehtävä. Mitä valittaa ja vinkuu.
Tartuu toimeen. Astuu rinnalle, kuljettaa öisin vessaan, hoitaa toiselle avun, hoitaa takaisin petiin, eikä' siinä olla hyväksikäyttäjä, vaan kääntää omat tarpeensa kytkimen korvienvälistä off- asentoon ja voi silittää kädestä, poskesta- hiuksista ja kertoa, että rakastan sinua.
Kärsimystä, olisittepa nähneet sen hymyn... siinä kuolemaa kohtaan kulkevan huulilla.
Siinä ollaan rinnalla. Päivällä otetaan ja kuiskataan korvaan, mitä sinä söisit- vaikka tiedät, mitä teet, niin henkilölle on annettava se "määräämisoikeus"- minua kuullaan.
Ottaisitko tätä ja vai tuota, siinä hiljainen kuiskaus- ---joo--- laitat kaiken valmiiksi voikkoleivät, keiton, tahi muun ja sitten alat syöttämään ja katsot rakkaudella häntä silmiin ja kysyt, maistuuko... jne. eli elää missä tavalla eteenpäin. jne. jne. jne.
Nyt siunattuna haudassa, ja uudet kohteet- joiden luokse, viemään kauppoihin, laittamaan ruokaa- tekemään sitä ja tätä, lähimmäisiä kohtaan, ja ilman pyyteitä.
Elämäntiet on erilaisia, ja valita oma polku- se on taas minun valinta ja olen siinä vanhuksenakin tyytyväinen. Eli asenne. Asenne elämään. Ei se itkemällä parane, vaan tekemällä.
Onhan siinä omaa remppaakin ollut elämässä - leikattu hiuksista lähtien ukkovarpaaseen.
Leikkausarpia sanoisiko melkein metrikaupalla. On sydäntä rempattu, on avanteita ollut - lonkan takia keppikin on matkassa, jne. Hymyä huuleen.... Aamuisin rukousta, kiitosta, sydämessä siunausten virrat - virtaa- ja kokemus, kuin Herra on lähellä ja kanssa, kun yli viisikymmentävuotta - 1969- vuodesta lähtien on saanut matkaa tehdä.
On tultu tutuksi. Hänen kanssaan ja kas, Pyhä' Henki on siinä ollut voimana matkalla.
On rukoiltu rakkaan lapsuuden kasvukumppanin puolesta, hän oli jo saattohoidossa - lääketieteen kaikkivoipaisuuden tehtyä, pistivät hänen kohdaltaan hanskat tiskiin.
sanoin seurakunnassani, rukoillaan - veljeni on jo lähdössä, mutta jos Jumalan aivoitus olisi parantaa hänet- olisi iloinen ja seurakunta rukoili.
Hänen kohdallaan Luoja näki vielä hänelle toimenkuvaa - sielunhoitajan merkityksessä, hän kävi kuoleman portilla vauhtia- ottamassa ja kas, seurakunnan rukouksen kautta- lähdes esirukouksen päätyttyä hän nousi saattohuoneessa jatkamaan matkaa ja siitä on jo yli 46- vuotta. ja elää edelleen. Mutta hänellä oli vielä tarve olla ihmisille olkapäänä.
Siksi varmaankin hän parani ja sai aikaiseksi rukoilla myös meille perhelisäystä tänne.
Se kuultiin ja sekin rukousvastaus kävellee kohti viittäkymmnetävuotta... ts. olen nähnyt monessa rukousvastauksia, mutta nämä oli minulle suurimmat.
Ja ei se remppa, sairaus ole maailmaa kaatava- toisille haaste, mutta elämän henki kuitenkin palaa jossain vaiheessa Elämäntantajalle ja sielu nukahtaa - kuten rakkaani kohdalla kävi.
Siunasin hänet viimeiselle matkalle. Kiitin, että sain Jumalalta ihanan matkakumppanin, sille matkalle, mitä -sain- hänen kanssaan käydä tässä ajassa.
Elämää kannatta elää ja tehdä jotain järkevää. Talvella puskea vanhuksille vaikka lunta pihalta, jos muuta tekemistä ei ole. Moni tarvitsee arkienkeleitä....
Jeesus elää, ja Hän elää sydämessä, siksi Sanassa puhutaan Rakkaudesta...
On Jumalannrakkaus - ja meillekin "miehille käsky" rakastaa puolisoa, --niinkuin-- Kristus seurakuntaa--- jotain yhtälöä- Ylkä- ja seurakunta --me -- morsiamena...
ja mennäänpä vielä kermakahveelle, ja aamu vielä hämärä, pitää kahvi- kerman kanssa juoda sähkövalossa.
anteeksi kirjoitusvirheet.
Kirjoitin hieman pöljästi, sait siitä aiheen pilkata .
Karma on kosminen luonnonlaki, mitä kylvää sitä niittää. Liittyy reinkarnaatioon oleellisesti.
Karma on kaunis ajatus, tapa huijata itseään.
Ei ole mitään odotettavaa oikeudenmukaisutta. On vain selviytymistä ja sitäkin onneksi vain aikansa.
On itsepetosta elää ainaisessa tyytyväisyydessä kunnon esim dementoituneen omaishoitaja tai sitten se on petosta muille. Omaishoitaminen olisi aika rankkaa kyseisenlaisessa tilanteessa mitä kuvaat. Sehän ei ole mitään tuollaista pelkästään mitä kuvaat. Se voi olla omalla paskalla sotkemista, karkailua. aggressiivisuutta...ihminen ei ole sitä mitä oli aiemmin...henkilö voi esim katsoa peilikuvaansa ja luulla, että siellä on joku muu kuin itse...jne.
Toki on ihmisiä jotka tekevät mitä kokevat. että on velvollisia tekemään. He eivät silti elä itsekehussa, hehän tekivät sen mitä halusivatkin vai mitä? Sinä valitsit ja teit ja teit rakkaudesta, mutta mitalia et siitä saa, tässä ajassa tai edes tuonpuoleisessa.
Ihminen tekee kyseisiä asioita myös itseään varten.
Lightning
Kyllä Sana sanoo, että Jumala maksaa palkan uskollisuuden mukaan viimeisenä päivänä.
Ainoa asia, minkä tiedän omasta elämästäni, että tein oikein, oli auttaa omaa sisartani.Hän oli vaikea, mutta en koskaan sanonut sitä hänelle. Toivon näkeväni hänet tuonpuoleisuudessa.
Ole epäitsekäs ja työskentele ihmiskunnan puolesta niin tulevat elämäsi ovat aina vaan ihanampia.♥️
Jumalakin on itsepetosta, ihan kuin hyvillä teoilla palkan ansaitseminen tuonpuoleiseen. Ehkä sinun on parempi elää itsepetoksessa. Tuossa iässä, jos huomaa tuhlanneensa aikansa, kun olisi voinut olla vain kuka on, se olisi traagista se.
En jaksa omakehuasi, niin tulee aina kommentoitua, kun alat näppäimistöltä kehua omaishoitoasi. Teet sitä usein, et vain kerran pari...niin sehän on oman kilven kiillottamista ja kaukana aidosta nöyryydestä. Jumalasi pitäisi aidosta nöyryydestä? Eikä omakehu papparaisista.
Lightning
vastinetta Lighting- salamointiin.
Eiköhän kyse elämässä on asenne, miten otat tehtäväkuvan vastaan.
Jo meille kouluaikana- sinullekin on laulatettu… ”Sinä laulaen työtäsi tee”. jne.
omaishoitomatkaani...
Anoppi vietiin – kun putosi sängynviereen ennen appiukon lähtöä perjantaina- niin tiistaina nukkui pois. syöpä. 1974-5
appiukko oli 6-vuotta vanhankansan ihmisenä tupamme puolella, että samapäivä, kun vein hänet sairaalaan klo 11- hän nukahti iäisyyteen klo 17.00. 1980v.
Tietenkin todeten, , olenhan siten hoitanut jo appivanhempani- omat vanhempani, että ”äidistäni”, kerran poliisit sitten löysivät minun kahdenkäteni keskeltä hävinneen äitini takaisin, ja ei karannut uudemman kerran. Kun hän putosi, ei jalat kantaneet- piti ambulanssi tilata- apuun. jne. jne. Hänellä oli harhaisuutta... jossa sota-aikakin kummitteli matkassa.
ts. tottakai- tiedän, - omaishoitajana on haastetta. Puolisoanikin kävi 4 kertaa ambulanssi hakemassa, hoitamassa, ja siinä kerran tuli palolaitoskin kääntymään, elvyttämisen takia. jne.
-mutta kun peukaloni liikkui- hoidin omaa rakastani. En valittanut, hän oli matkannut rinnalla, miksen olisi hoitanut häntä.
Puhuit Lightning - paskasta. Ei se minulle ole ongelma, kun avanteita hoidin. Kerran homma räjähti aamuyöllä käsiini, kun löysytys- pilleri teki liiankin hyvin tehtävänsä. Pidin muovikassia avannesuun alla, ja tavaraa tuli--- riittävästi.
Pesin hänet, vein sänkyyn nukkumaan ja siinä sitten siivosin vessan – lattiakaivot, seinät, jne. Sinä Lightning tietenkin olisit itkenyt ja vinkunut, kuin pieni sika nurkassa voi voi ja aijai- kuinka dementoituneen hoito on vaikeata, ei se kertomuksesi pidä paikkaansa. Sullehan se olisi ollut, mutta ei minulle. Rakkaus hoitaa, vaikka hän ei edes loppuvaiheessa tuntenut minua, mutta minä tunsin.
Hoidin vielä hoitolaitoksessaan, viimeisenä vuonna sielläkin avannetta, koska käteni oli hänelle tutut ja hoitajat hyväksyivät, eihän heidän sitä tarvinnut silloin hoitaa. jne.
Sielläkin hän pyörtyi syliini ja nostin hänet pytylle, sekä soitin painonapilla apua.
Mutta, se asenne- ja tahtoelämä, sekä rakkaus- niillä tehdään paljon asiaa.
Jos ei ole tahtoelämää- niin ei kannata tulla arvostelemaan sitä, mitä toinen tekee.
Elämä on elettävä- tyytyväisyys on myös sitä, että rakastettava- vielä hengittää vierellä.
on olemassa ja siksi hoitolaitoksessakin viihdyin tunteja, luin kirjoja- kuunneltiin musiikkia-
kaupasta viemää herkkua syötiin yhdessä, että kokisi jotain kotoista.
Sitten viimeisenä päivänä painoin se suudelman otsalle, ja kiitin niin ihanasta vaimosta.
Rakkaus- se sana on pyhä. Sitä ei tehdä mitalin haulla, vaan elävä sielu hänessä on aarre.
Se, - mitä Lightning kuvaat dementikon oireista, se, se tieto ei ole vieras, mutta ehkä vaikuttaa joissakin ihmisluonteissa se, että jo eletty elämä- on ollut ongelmia eletyn elämän asenteita täynnä.
Puolisoni eli uskossa nuoresta lähtien – liittomme oli tietoisestikin rakkausliitto, jne. se toi rauhan tavallaan elämään, mutta, mutta, ei välttämättä uskokaan tuo kaikille onnellista tapaa loppupäähän, en sitä kiellä. Mutta, hoitaminen on verissä ja tuttua, sekä jatkuu nyt --- kenttätyönä.
Eli meidän jokaisen asenteellinen elämä- on kuin koulunkäyntiä vanhuuteen.
Heittelemmekö me pöytiä vanhainkodissa seinille jne. mihin me itseämme opetamme.
Mitä tänään palstallakin luonnetta ruokimme, pyhittyykö - pyhä, vai saatuuko- saastainen.
Siinä on siementä meidän vanhuuteemmekin.
Tulipa vielä muistiin, kun toinen kiinteistö, minkä omistin, siihen viereen rakennettiin vesijohtoverkosto. Naapurissa oli tekareita kiristellyt isäntä aivan tosissaan, uhkailemassa kunnan lapiomiehiä niin, että poliisit piti tulla paikalle.
Ikää oli ja ilmeisesti siinä puristi nuppia niin kovasti, että kuolema tuli seuraavan yönä noutamaan isännän pois kaivuu- alueelta.
Ehkä asennekasvatus olisi tuonut toisen tilanteen ja selvittelymahdollisuuden elämässä.
Aikoinaan, ennen avioliittoamme- sovimme, että liitossa emme tappele, vaan aikuisena osaamme asiallisesti selvitellä tarvittavat ja hoidettavat toimet ja se me tehtiin.
Lapset voi tapella, mutta aikuisten ei tarvitse- se vain on sovittava- ja opittava... siitä se lähtee- rakkausliittokin .... asenne ja tekeminen.
Kuten huomaat varmaan, sinullakin on asennevammoja, pyhästä kuvastasi huolimatta. Mistä tiedän dementoituneen todellisuutta? Ei ne ole itkun paikkoja, valheellisesta väitteestäsi huolimatta. Muista, sinä olet se uskovainen ns pyhä. Olen vaihtanut myös monta avannetta aikoinaan. Ja vastoin käsitystäsi, olin hyvin välittävä ja inhimillinen siinä työssänikin. En kuitenkaan paskan seassa ole itkenyt, mutta tiedän dementikon todellista elämää, kaikki lukijasi eivät sitä maailmaa tunne sillä tasollasi.
Näen että olet tiettyä sukupolvea, "ain laulan työtäs tee" asenteellasi. Elämä on kuule monenlaista, eikä kaikilla ihmisillä ole helppoa tässä maailmassa. Sinä varmaan kehotat raiskattujen ja hakattujenkin pitämään positiivinen ote yllä?
Lightning
Ja saatan palstalla kuulostaa erittäin vittumaiselta tyypiltä, mutta tekopyhyys on se, mikä on sietämätöntä minullekin.
Lightning
Pitkä kirjoitus Uskosta , Rakkaudesta ja työstä sen eteen. Hyvä niin. Taloudellisesti tässä maailmassa ei koskaan olla samalla viivalla. Se ei ole aina onnen lähde. Oma asenne on tärkein. Nykymaailma on aina ollut samanlainen joka korostaa rahan tuovan onnea. Tuo toki tyytyväisyyttä ja helppoutta mutta onni on jotain muuta. Eräs ystäväni kertoi minulle 8 vuotta sitten perineensä niinpaljon rahaa että hän ei voisi koskaan enää kuluttaa niitä. Ne vapautuivat kun hänen yli sata vuotta vanha äitinsä kuoli helsingissä. Kävi vain niin että haimasyöpä vei hänet nopeasti 3 vuoden päästä tästä.Parasta elämässäni on lapset ja terveet onnelliset lastenlapset.
"Elämä on kuolemista"
Elämä on 20 vuotta kasvamista, ja sen jälkeen taantumista.
hyvä niin, Elämä kertoo jokaiselle, että tämä- täällä on katoavaisuutta, vaikka naapuri- Putin tuhlaa rahaa- ikäänkuin elämä olisi tämänlaisena tavoiteltavan pitkä, vaikka tappamaan lähimmäistään.
Siis ?? Eikö edes ortodoksisuus kerro katoavaisuuden - tuonpuoleisuudesta totuutta, joka herättäisi sen omantunnon, joka- on sielun "hermo"- kertomaan asioita.
Tuossa on kulkumatkalla eräs jo yli puolessavälissä kahdeksan ja yhdeksänkympin välissä.
Hänen kohdaltaan mietin tätä "perisynnin" käsitettä, koska ---tietää--- hyvän ja pahan, mutta ei kuulema voi itselleen mitään,.... suvussakin on kuulema tätä "hampaakiristystä" vaikka tekarit on suussa.
Voi sitä hänestä huoltapitävää jälkipolvea, kuinka hän jaksaa äitiään.
Kun äiti vastaa tälle "oikealle kädelleen" -- minkä on synnyttänyt, ääni on kuin takapuoleen ammutun karhun marmatusta ----aina----.....
Sitten myös ihmettelee, kun kaikki ystävät katoavat- ei kukaan tule, ei ulkoiluta häntä jne. jne.
Kerran oli eräs näkövammainen jo edesmennyt - häneltäkin kaikkosi kaikki ystävät, ja itseksin kävin hätäisesti tekemässä vain välttämättömän hänelle. Sitä personaa ei jaksanut ottaa ystäväksi.
Raamatussa sanoittiin - Jumala sanoi Kainille, ---mielesi mustuu ja ohje neuvona.-----
hallitse sitä...
Olen yrittänyt viestiä tälle toiselle vanhukselle, että voisiko yrittää puhua eri äänensävyyn, ei moittia lähimmäisiä, jotka yrittävät häntä auttaa jne. jne. jne.
Mutta, hän itsekin se tiedostaa- ----mutta----- kun ei kuulema --kykene???
Miksi ei kykene--- eikö voi itselle kertoa, että miksi hän on yksin onko PAKKO olla takapuoleen ammutun karhun näköinen?
Tähän saa antaa ideoita- psygologian aapiskukon neuvot alkaa loppumaan, eikä elämänkoulun luokkahuoneessa vastaasvista--- tapauksista annettu hienoa ohjetta.....
Olisiko niin, että pitäisi jo ajossa alkaa asennekasvatusta itselle, vaikka palstalla, ettei aina kiristele tekohampaitakaan, tarkoitushakuisesti ja narskuttele niitä vuodesta toiseen pärräten, kuinka kovaa elämänleipä ikäänkuin on uskonnollisesti- kun luo uskonnollisesti itselleen kovaksi paistetun leivän....
Eikö sitä voi opetella ajoissa liottamaan ja seuraavia leipiä hiljalleen oppia paistamaan sopivampaan muotoon, ettei käy niin, - ettei pöydässä kenelläkään ole ystävää, kun yhteistä leipää ei enää kykene syömään, on se niin kovaa........
näin hieman vertauskuvia käyttäen.
Olen 73-vuotias ja onnellinen uskova. Elämässäni oli hyvää Jeesus ja maallinen työ. Seurakunnan puheet, silloin kun helluntaiherätys oli yhtenäinen. Silloin oli hyvää raamatunopetustakin. Oli raamattuviikkoja.
Eiköhän siellä edelleen ole sitä hyvää raamattuopetustakin, ja varmaan teitin raamattuopettajia- niitä hyviä ole jo kuolleena haudanpohjassa....
Aina elämä menee eteenpäin, eikä se seurakunnan jakaantuminen ole vikaa- vaan toimintaa.
Ehkä teillä vanha- oli jo niin vanhaa, että sen uudistuminen ei ottanut tuulta purjeisiin.
Pyhä Henki puhaltaa- ----missä tahtoo-- ja tekee työtään.
Onhan valtiokirkossakin yhtä ja sun toista herätysliikettä sisäpuolella, eli kukin saa valita, tavallaan sen - mikä ikäkauteensa sopii ja korville.
siten itselle varmaan se asenne, sanalle hyvä, on - että siunaa sitä mikä on nyt teillä kirkkona.
Perilllä ei ole nurkkia, sinä siellä ja tuo tuolla, vaan Mooseksen ja Karitsan virsi ja lasimeri- kertokoon, että vain Elämänkirja- on ideaalinen lähtökohta- uskolle.
Voisiko siten 73-vuotias ja onnellinen - olla onnellisempi, että Herran luomakunnassa on suuret laitumet- jossa HERRA antaa kasvun ja lampailleen eväät... kuka missäkin on.
siunaten käydä matkaa. .eikös vain?=
Ei taida enää olla todellisia sananjulistajia on vain istumista ja höpinöitä hajanaista kerrontaa milloin mitäkin.harrastelu toisten joukossa.
Olen kärsinyt enemmän syyllisenä kuin syyttömänä, vaikka kyllä se melko fifty fifty menee.
Vaikeudet voivat johtua synnistä. Tai sitten ne voivat johtua siitä, ettei ihminen ole vielä edes pelastunut, jolloin esim. suvussa kulkevat huonot asiat jatkavat siirtymistä sukupolvelta toiselle, kunnes tämä kierre ("suvun kirous") katkeaa, ihmisen tullessa parannuksenteon paikalle, eli uskoon.
Uskovallakaan kaikki vaikeudet eivät ole jotain synninteon seurausta, vaan ne voivat olla myös Jumalan kasvatusta ja uskon koettelua.
Mitään karmaa ja jälleensyntymistä ei ole olemassa, ihminen elää vain kerran tässä maailmanajassa. Mutta syyn ja seurauksen laki kyllä on olemassa.
Syyn ja seurauksen lain mukaan ihminen niittää sitä, mitä hän on kylvänyt. Lihaan kylväminen niittää turmelusta, mutta Henkeen kylvämisestä ihminen niittää iankaikkisen elämän. Ja tämä laki on voimassa ihmisen nykyisen elämän ajan.
Mitään uutta mahdollisuutta, uuden elämän muodossa ei tule (eli jälleensyntymää), vaan palkka maksetaan heti tämän elämän päätyttyä.
Jälleensyntymisen sijaan ihmisen tulisi uudestisyntyä eli muuttua hengellisesti, mielenlaadultaan ja sydämeltään, jolloin ihminen saa Pyhän Hengen avukseen elämäntielle ja lahjaksi hyvän osan iankaikkisuudessa.
Minä tiedän monta elämääni taaksepäin .
Puolisoni oli minun puoliso edellisessä elämässä.
Karma on kosminen luonnonlaki, mitä kylvää sitä niittää. Reinkarnaatio liittyy karmaan.
Olen tässä ihmetellyt, että mistä se kerran elävä ihminen tulee? Lähettääkö Jumala aina uuden sielun uuteen vauvaan? Häntä ei ole olemassa, mutta siitä hetkestä lähtien hän on olemassa ja vastuussa joutumisesta iankaikkiseen kiduttamoon. Brutaali peli.