Siinäpä on Suomen fasistipersuillakin pureskeltavaa, kun heidän fataalista aatteestaan ei pidetä edes ulkomailla.
13 miljoonaa brittiä marssi fasismia vastaan
Anonyymi-ap
89435
6Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 89
Vanhimmat
Ei saa antaa siimaa senttiäkään tuolle aatteelle.
Persuaate tähtää kaiken tuhoutumiseen.
Se on maailmanhistorian tuhoisin aate.
Sen aatteen leviämiselle tulee tehdä loppu.
Vasemmistoaatteesta puhut. Nooh, onhan se ollut hirvittävä aate, ei sen puoleen
Sata miljoonaa kuollutta on sen saldo
Natsismi joka on sisar-aate vassujen kanssa, on murhannut 20 miljoonaa. Hirvittävä luku sekin
Kaksi sosialismiahan niitä on. Sosialismi ja kansallissosialismi. Kuin kaksi marjaa, paita ja perse
Ei 13 vaan miljardi
Kaikki fascismin kaltaiset järjestöt ovat Suomessa kiellettyjä Pariisin rauhansopimuksen perusteella.
?? Yhdessä pienessä pohjoisessa maassa , kartalla kärpäsen jätöksen kokoinen läiskä , eikä senkään asukkaista edes kolmas osa tunnustaudu oman maansa alkuperäisiksi , aidoiksi ja isänmaallisiksi kansalaisiksi , elää siis aate joka tuon vähemmistön voimin päihittää tuhoisuudessaan mustan surman ja muut kulkutaudit , mongolien hyökkäykset , kansainvaellukset , maailmansodat , kommunismin , atomipommit ja "putlerit .. on se vain hirveä aate , on todella ..
Persuaate on sairas aate, joka tähtää kaiken tuhoutumiseen.
Tuo oli poliisin esittämä arvio.
Ihminen AATELOI sen, minkä AATE LOI.
Loimaan liitosta saa liiton rahat edullisesti.
Joko ydinaseenne on laukaisuvalmiudessa?
Ota pää pois persiistäsi ja avaa silmäsi - ai niin, mutta eihän sulla ole toimivia aivojakaan.
Linkki?
Muuten aivopierusi
Juuri niin. Kun oma elämä on huonoa niin se täytyy kostaa, ei tietenkään sille sadistiselle isäpuolelle, joka tuhosi persun lapsuuden ja äidin mielenterveyden vaan koston kohde on tietysti ne jotka yrittävät tehdä yhteiskunnastamme parempaa paikkaa.
Joko ydinaseenne on valmiudessa?
Linkki aloitukseen.
Ei voi persu linkittää omaan mielikuvitukseensa, sieltähän tuo luku 13 miljoonaa on peräisin.
Nyt on viimeiset hetket estää fasismin ryöstäytyminen käsistä, joka johtaisi diktatuuriin.
13 miljoonaa??? Toinen persu sanoi että 3 miljoonaa?? Seuraavaksi 33 miljoonaa?? Olisko 333 miljoonaa mitään??? Ei se ihme ole, että teille persuille nauraa kaikki. Varsinaiset järjen jättiläiset taas asialla.
Vassarilla väärää tietoa, eipä yllätä.
150 000 oikeistolaista vs 5000 vasentasaapasta
Tuolta näät luvut👎🏻
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kymmeniatuhansia-odotetaan-aarioikeiston-suurtapahtumaan-lontoossa/9221582
Siis fasismia vastaan. Suomessa siis vassujen mielikuvitusolentoja vastaan.
Venäjän fasistijohdon mukaan Suomi on fasistinen. Varmasti tunnistavat...
Demokratiaa joutuu jatkuvasti puolustamaan. Se ei ole itsestäänselvyys.
Niin ne isoilla kirkoilla tekee. Ei pahemmin isoja uutisjuttuja tästäkään Suomessa. Meinaako porvarit lopettaa YLE uutiset? Ainakin rajoittanut uutisointia.
? Marssi ? Minne ? Ja mitä ne siellä tekivät ?
Kolmemiljoonaa. Tulikohan kolme nollaa liikaa marsijamäärään?
Avaaja lisää: se aate DEMARIT JA ANTTI
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009699026.html
Kuva leviää: Nuori Antti Lindtman mukana porukassa, jossa tehdään natsitervehdyksiä – näin Lindtman selittää
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) painottaa, ettei hän ole itse tehnyt koskaan minkäänlaisia natsiviittauksia. ”Vaikka kuvat ovat nuoruusvuosilta,
ole järin ylpeä niistä”, Lindtman kommentoi IS:lle.
Ei saa antaa siimaa senttiäkään tuolle aatteelle.
Demariaate tähtää kaiken tuhoutumiseen, eteenkin valtionkassan
Britit eivät sitten edelleenkään pidä fasisteista. Ovat aika konservatiivista sakkia.
Saivat tarpeekseen 1940-luvulla.
Onneksi heitä on moninkertainen määrä fasisteihin verrattuna, joita oli liikkeellä vain 150 000.
5000 vassaria, vain😂
Kauhistuttava on tuo persuaate.
Antti LIndtman nakuna natsina, aseet ojossa ja käsi hitlerterveydyksessä
- tarkoitin yllä
Fasismi kumpuaa vasemmistosta.
Mielipuolista osoittelua.
fasistipersuilla - eli Slangissäni
Marinin jälkeisillä DEMAREILLA, LISÄÄN AVAUKSEEENI!
ITE KUULIN YOUTUBESTA ETTÄ NÄITÄ OLI AINAKIN SATA BILJARDIA BRITTIÄ KAIKKI VITI VALKOSIA PUHTAITA ARJALAISIA
Avaaja lisää: se aate DEMARIT JA ANTTI
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009699026.html
Kuva leviää: Nuori Antti Lindtman mukana porukassa, jossa tehdään natsitervehdyksiä – näin Lindtman selittää
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) painottaa, ettei hän ole itse tehnyt koskaan minkäänlaisia natsiviittauksia. ”Vaikka kuvat ovat nuoruusvuosilta,
ole ylpeä niistä”, Lindtman kommentoi IS:lle.
Ei saa antaa siimaa senttiäkään tuolle aatteelle.
Demariaate tähtää kaiken tuhoutumiseen, eteenkin valtionkassan
13 miljoonaa brittiä marssi Lindtmania vastaan
- HeilHeil!
Nauraa kippurassa PervoPersujen jatkuvasta pakonomaisesta valehtelusta!!!
Mielenosoittajia+Vastamielenosoittajia oli ilalla, Lontoon poliisin tiedotteessa, noin 150 tuhatta, aamulla PervoPersut uutisoi miljoonasta ja nyt parituntia myöhemmin PervoPersu kertoo että oli 13 miljoonaa mielennosoittajaa,,,
On aika tehdä loppu fasistien hyysäämiselle.
Britit ovat ilmeisen kyllästyneitä fasisteihin.
Eipä tainnut olla fasismia vastaan vaan rasismia vataan. Se oli pienehkö vastamielenosoitus äärioikeiston järjestämälle mielenosoitukselle jossa oli runsaasti osanottajia mm äärioikeistoaktivisti Robinson joka on maahanmuutto- ja islam vastainen sekä Elon Musk joka vasemmistoa arvostellut väkivaltaiseksi.
Persuaate on maailman sairain aate.
Oikeistolaisuus Pelasta Mailman!!!!
Äänestän Orpoa😇
Eli 150.000 tuhatta mielenosoittajaa tahtoo Muslimielätit ulos Britanniasta . Viisasta porukkaa nuo Britit . Milloin Suomessa ?
Miljoona lontoossa vaati rättejä vittuun mutta eihän vassarimedia siitä uutisoi.
5000 vasentasaapasta haluaa elättien, ja rikollistenkin jäävän😵
Toivottavasti suomalisetkin pian heräävät ruususen unestaan.
Aikaa ei ole hykattavaksi. Demokratian romahdus on jo näköpiirissä.
Kokoajan Suomessa vasenlaita yrittää rajoittaa sananvapautta. Keksivät uusia sanoja, joita ei saa käyttää.
Ymmärtää hyvin kyllä brittien raivon sikäläisiä persuja vastaan.
Oikeistolaisia oli kokoontunut 150 000
Vasempia saappait 5000
Ero aika moinen. Oikeiston hyväksi!!!!
Ihmiset alkaa Herätä!
Maahanmuuton ongelmat ovat vasemmiston aikaansaamia. Ottasivat nyt niistä vastuuta, koppia, eikä syytäs verovaroja niille!!!
Liikaa , on Liikaa!!!
Kansalle tullu mitta Täyteen!!!
On ollut väkeä kuin pipoa.
Hyvin viännetty asia mutkalle
Linkki???
Vaikuttaa väärältä tiedolta. Ulkomaan uutiset kertoo ihan eri luvut!!!!
Vasemmisto on jo niin vasemmalla, että äänestäjät hylänneet vihreät.
Muiden rasisteiksi syyttely on vaarallista, ja haitallista.
Menee äänestäjät. Ja jotkut nuoret on jo rasistisyytöksillään oikeuttaneet väkivallan Suomalaista lasta kohtaan. Järkyttävää!
Lapset ottaa mallia, syyttää lasta rasistiksi, ja käyvät väkivaltaisesti laumana yhden kimppuun!
Kannattaa ottaa vastuu puheistaan. Ne johtaneet jo uhreihin!!!
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kymmeniatuhansia-odotetaan-aarioikeiston-suurtapahtumaan-lontoossa/9221582
150 000 oikeistolaista osallistui marssiin.
5000 vasemmistolaista oli paikalla.
Kummatkohan aiheutti virkavallalle työtä,ja
ongelmia?
Suomessa näkyy olevan vasemmisto se.
Suomessa hallitus puolustaa demikratiaa, ja sananvapautta 24/7.
Mahtavaa👏🏻👏🏻👏🏻👏🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻✊✊✊✊💪💪💪💪💪
Hienoa!!
Kannattaa seurata ketkä on demokratian, ja sananvapauden kannattajia?
Ja ketkä alkaa uhriutua, huutaa rasismia. Kun joku menee ääneen sanomaan lukuja maahanmuuton kuluista, haitoista jne.
Demokratiassa on Sananvapaus. Ja pystytään keskusteleman vaikeistakin asioista, ilman rasistisyyttelyö, uhriutumista ja sanojen demonisointia!
Miksei maahanmuuton aiheuttamista kuluista, turvallisuusuhasta, haitoista saisi keskustella?
Eihän ongelmat ole hoituneet rahaa syytämällä, hyssyttelemällä ja Suomalaisia Syyllistämällä!!!
Vassuilla on unelma jota mikään ei saa tulla häiritsemään tai he suuttuu
He vieläpä maksattavat unelmansa niillä jotka eivät halua rajatonta maahanmuuttoa. Törkeydellä ei mitään rajaa
Niillä jotka eivät halua kansojen vaihtoa.
Tuosta elättien häätämis joukossa 150.000 kpl.tta uutisointi netissä vain Englanniksi . Eli Suomen valtaväestöä pidetään pimennossa ! Vasemmiston hallussa Media . Ja Kokoomus tuollaista Sontaa tukee !
Uuvatit ne ei vain osaa edes lukea uutisia, tullut suomenkielellä joka uutiskanavalla töllöstä ja netissä!!!
Persuaate on yksi hirvittävimmistä aatteista maailman historiassa.
Siitä aatteesta tulee ihmiskunnan päästä eroon.
Mitäs pahaa se teki
Vasemmistoaate on murhannut sata miljoonaa ihmistä. Käytännössä sama aate fasismin ja natsismin kanssa.
Joutavilla aikaa.
Mahtaako brittejä olla edes noin montaa?
Aloittaja on väärällä planeetalla
Kohta teemme kirkit kaikille persuille.
Paavo A (GCM)
"Rooma ei romahtanut, koska sen elintaso oli korkeampi kuin barbaareilla. Se romahti, koska sen rajat olivat auki ja kirveitä heiluttaneet barbaarit ottivat niistä ilon irti roomalaisten väitellessä keskenään"
Montako tavua on 13 miljoonaa bittiä?
🏴☠️ Bitti vs. Britti
Yksi tavu = 8 bittiä
Mutta entä jos olisi:
Yksi pubi = 8 brittiä?
📏 Britin mittayksiköt:
Kuten tavuissa, myös briteissä tarvitaan suurempia yksiköitä:
Yksikkö Määrä Selitys
1 britti 1 Perusyksikkö, humaltuu hitaasti
1 pubi 8 brittiä Täysi ilta, yksi tynnyri tyhjenee
1 kilobritti (kBrit) 1 000 brittiä Pikkukaupungin jalkapallopeli
1 megabritti (MBrit) 1 000 000 brittiä Wembley-finaali, olut loppu jo ennen kansallislaulua
1 gigabritti (GBrit) 1 000 000 000 brittiä Brexitin äänestystulos
1 terabritti (TBrit) 1 000 000 000 000 brittiä Jonotus NHS:lle
🧠 Muistiyksiköt:
RAM (Random Access Mates) – satunnaisesti sisäänpyrkivät kaverit pubissa, joita ei tunnista edes naapuripöydässä.
ROM (Read-Only Manchester) – britti, joka ei koskaan muuta mielipidettään. Käyttö vain konservatiivisissa yhteyksissä.
🔄 Siirtonopeudet:
b/s = bittiä sekunnissa
→ Brit/s = brittiä sekunnissa
→ Kuinka monta brittiä mahtuu liikenneympyrään ennen kuin joku sanoo "Sorry"?
📡 Protokollat:
TCP/IP → Tea, Crumpets & Pints / Inn Protocol
Protokolla, jolla britit vaihtavat tietoa: ensin teet, sitten leivokset, sitten kalja, sitten ehkä asiaan.
🗣️ Esimerkkilauseita:
"Mun nettinopeus on niin hidas, että pelkkä kilobritti vie koko päivän ladatessa."
"Tuli virheilmoitus: 'Insufficient Brits. Add tea and retry.'"
"Mulla oli 32 gigabrittinen ulkoinen kovalevy, mutta kaikki muisti meni juoruohjelmiin ja sääennusteisiin."
"Yritin päivittää järjestelmää, mutta sain vaan errorin: 'Royal family update not compatible with your pub edition.'"
Niin Britannian hallitus jatkaa kansan kahtia jakoa meidän pitää suvaita kaikki tehkää tuokaa oma kulttuuri
Avaaja lisää: se aate DEMARIT JA ANTTI
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009699026.html
Kuva leviää: Nuori Antti Lindtman mukana porukassa, jossa tehdään natsitervehdyksiä – näin Lindtman selittää
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) painottaa, ettei hän ole itse tehnyt koskaan minkäänlaisia natsiviittauksia. ”Vaikka kuvat ovat nuoruusvuosilta,
ole järin ylpeä niistä”, Lindtman kommentoi IS:lle.
Ihme ettei Suomen persut ole tuominneet tuota omaa aatettaan yhtä vahvasti.
Ei korppi korpin silmää noki.
Miksi tässä brittien jutussa öyhötetään pelkästään persuista jotka eivät kuulu tähän uutiseen millään tavalla? Onko s24 todellakin näin jätesanko nykyään ettei täällä voi keskustella mistään asiallisesti?
Sosialismi on entisen neuvostoliiton kantava aate. Siinä työväenluokka herätti aatteen kuvitellen mitenkä hienoa olisi jos kukaan ei omistaisi mitään ja kaikki olisi yhteistä. Voisi lähteä ajelemaan autolla ilman että sitä pitäsi ostaa ja saisi ilmaiset lomamatkat. Sosialisimi oli hyvä aate mutta olisi kannattanut ensi kokeilla sitä rotilla ja todeta että ei se jumalauta toimi. Kellään ei ole intressiä pitää huolta mistään ja jokainen vetää kuitenkin kotiinpäin.