Äänestäjät liikkuvat nyt kolmen puolueen välillä

Keskustan kannatuksessa on ollut pohjalukemien jälkeen nostetta, ja puoluetta äänestäisi nyt 16 prosenttia suomalaisista. On ollut havaittavissa, että puolueeseen on tullut jonkin verran paluumuuttoa perussuomalaisista, myös SDP saattaa antaa keskustan omat pois. Varmaan sitten enemmän vaikuttaa miten SDP saa pidettyä sivussa puolueen johdosta äärivasemmistolaisensa, juuri näm rajalainkin vastustajat, joihin on tulossa lisääkin -näkymän mukaan.

Myös osan kokoomuksen äänestäjistä arpovan ja pohtivan, mikä voisi olla oikea puolue seuraavissa vaaleissa, olisiko se keskusta.
Liikkuvia äänestäjiä varsinkin keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä on jonkun verran, myös SDP:n tilanne saattaa saada demareista erkanemista. Pääseekö ulkomailta Afganistanista tullut nainen hätyytteleen puolueen puheenjohtajuutta. Isänsä oli Neuvotoliiton kasakka, kun Neuvostoliitto hyäkkäsi maahansa. Tuli kiire kadota maastaan kun Neuvostoliitto joutui poistumaan häntä koipien välissä. Neuvostoliittoon pakolaiseksi, josta toverit Suomessa hommasi tänne. Nämä keskusteli filmillä, että ottavat pikkuhiljaa Suomen politiikan haltuunsa, saataisiin Afganistanilaisia vaikutteita.
8163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Myös osan kokoomuksen äänestäjistä arpovan ja pohtivan, mikä voisi olla oikea puolue seuraavissa vaaleissa, olisiko se keskusta.
Liikkuvia äänestäjiä varsinkin keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä on jonkun verran, myös SDP:n tilanne saattaa saada demareista erkanemista.

Äänestä
  • Meillä perussuomalaisilla on kokoomusta parempi tilanne sikäli, että äänestäjämme eivät arvo, saati pohdi puoluettaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Meillä perussuomalaisilla on kokoomusta parempi tilanne sikäli, että äänestäjämme eivät arvo, saati pohdi puoluettaan.

    Niin. Persuista on jo niin moni lähtenyt takaisin Keskustan ja SDP:n suuntaan, että jäljelle jääneet eivät pakenemista taida enää pohtia?

    Äänestä

Persuista on paljon palattu Keskustaan ja SDP:hen.

Vaan millaisia ihmisiä olisivat ne, jotka liikkuisivat Keskustan ja SDP:n välillä? Tällainen liike tuntuu itselleni vieraalta. Onko joitain maalta kotoisin olevia mutta nyt kaupungissa asuvia, eläkeiän kynnyksellä olevia tai jo eläkkeellä olevia naisia, joiden keskuudessa tällaista liikettä tapahtuisi? Tällainen mahdollisuus tulee mieleen, mutta muutoin en keksi, keitä tällaiset ihmiset voisivat olla, joitain yksittäisiä henkilöitä lukuun ottamatta.

Äänestä

Hunnut naisile SDP.

Äänestä

Persut on turha puolue!

Äänestä
  • Eiköhän turhin ole vihreät, sitten vasurit. Kun me ei Neuvostoliittoon liittytty, siksi vasurit olleet.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eiköhän turhin ole vihreät, sitten vasurit. Kun me ei Neuvostoliittoon liittytty, siksi vasurit olleet.

    Eiväthän sellaiset puolueet turhia ole, jotka herättävät tunteita. Kuten herättivät sinulla tuossa kommentissasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Keskustan kannatuksessa on ollut pohjalukemien jälkeen nostetta, ja puoluetta äänestäisi nyt 16 prosenttia suomalaisista. On ollut havaittavissa, että puolueeseen on tullut jonkin verran paluumuuttoa perussuomalaisista, myös SDP saattaa antaa keskustan omat pois. Varmaan sitten enemmän vaikuttaa miten SDP saa pidettyä sivussa puolueen johdosta äärivasemmistolaisensa, juuri näm rajalainkin vastustajat, joihin on tulossa lisääkin -näkymän mukaan.

Myös osan kokoomuksen äänestäjistä arpovan ja pohtivan, mikä voisi olla oikea puolue seuraavissa vaaleissa, olisiko se keskusta.
Liikkuvia äänestäjiä varsinkin keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä on jonkun verran, myös SDP:n tilanne saattaa saada demareista erkanemista. Pääseekö ulkomailta Afganistanista tullut nainen hätyytteleen puolueen puheenjohtajuutta. Isänsä oli Neuvotoliiton kasakka, kun Neuvostoliitto hyäkkäsi maahansa. Tuli kiire kadota maastaan kun Neuvostoliitto joutui poistumaan häntä koipien välissä. Neuvostoliittoon pakolaiseksi, josta toverit Suomessa hommasi tänne. Nämä keskusteli filmillä, että ottavat pikkuhiljaa Suomen politiikan haltuunsa, saataisiin Afganistanilaisia vaikutteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu