Haglund enää täytä edellytyksiä toimiakseen yhtiön toimitusjohtajana.
Carl Haglund lähtee – pankin hallitus arvioi, ettei hän täytä edellytyksiä.
Carl Haglundin oli määrä aloittaa Aktiassa viimeistään syyskuussa ja siirtyä toimitusjohtajan tehtävään perehtymisjakson jälkeen. Aktia Pankin tulevaksi toimitusjohtajaksi kesäkuussa nimitetty Carl Haglund jättää tehtävänsä ja yhtiön. Pankki kertoo tiedotteessaan, että sen hallitus päätyi tähän ratkaisuun maanantaina.
Hallitus on arvioinut, ettei Haglund enää täytä edellytyksiä toimiakseen yhtiön toimitusjohtajana.
Haglund toimi edelliset kolme vuotta työeläkeyhtiö Veritaksen toimitusjohtajana.
Aiemmin hän on toiminut muun muassa puolustusministerinä, europarlamentaarikkona ja RKP:n puheenjohtajana.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaveri on suomenruotsalaisen kaverikapitalismin tuote. Todellisuudessa kykenemätön mihinkään vähänkin vaativampaan tehtävään. Saa todennäköisesti jonkin palkintoviran jostain säätiöstä