Kuka on vastuussa kärsimyksestä ja kuolemasta?

Jumala on luonut Raamatun mukaan taivaan ja maan ja kaiken niissä olevan. Hän on luonut taudinaiheuttajat, loiset, myrkylliset eliöt ja pedot.

Hän on tehnyt olosuhteet sellaisiksi, että onnettomuuksia ja luonnonkatastrofeja tapahtuu. Hän on vastuussa kärsimyksestä ja kuolemasta.
30245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

No... Siinähän sitä on puuhaa syntiinlangenneelle ihmiskunnalle kun pitää nyt yrittää sitä olemassaolon paratiisia rakentaa tästä maailmasta niillä niin kaivatuilla ja tavoitelluilla omilla tiedoilla - ja omin voimin.

Uskovallehan riittää kaiken tämän maailmallisen ahdistuksen keskellä kun vain uskoo, että se parempi maailma ja olotila on jo valmiina ja hänelle tarjolla tuonpuoleisessa Jumalan maailmassa.

1Äänestä
  • Tuleva parempi maailma ei oikeuta Jumalaa aiheuttamaan kärsimystä tässä maailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tuleva parempi maailma ei oikeuta Jumalaa aiheuttamaan kärsimystä tässä maailmassa.

    Ihmiskunta valitsi väärin ja joutuu kärsimään siitä. Synnin seurauksena tuli maailmaan kaikenlaista pahaa.

    Mutta edelleen Jumala antaa häntä vilpittömästi etsiville tulevaisuuden ja toivon, joten ei hän ole tyystin hylännyt ihmiskuntaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kärsimys ja kuolema ei ole kenenkään synnin seurausta. Se on väistämätön osa elämää.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kärsimys ja kuolema ei ole kenenkään synnin seurausta. Se on väistämätön osa elämää.

    Saathan sinä ihan vapaasti uskoa niin. Mutta miksi tulet tänne väittelemään asiasta eri tavoin uskovien kanssa? Etkö ole koskaan kuullut, että uskonasioista on turha kiistellä?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Saathan sinä ihan vapaasti uskoa niin. Mutta miksi tulet tänne väittelemään asiasta eri tavoin uskovien kanssa? Etkö ole koskaan kuullut, että uskonasioista on turha kiistellä?

    "Saathan sinä ihan vapaasti uskoa niin. "

    Teodikean ongelma on kritityiltä ratkaisematta, vaikka sitä ovat pohtineet jo keskiajan skoalstikot, eivätkä hekään varmasti ensimmäisenä.

    "Etkö ole koskaan kuullut, että uskonasioista on turha kiistellä?"

    Tuo koskee makuasioita; ei uskonasioita. Ihmiskunta on tuskin mistään kiistellyt yhtä paljon kuin uskonasioista. Eikä vain kiistellyt, vaan myös tappanut toisiaan uskonasioiden takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Saathan sinä ihan vapaasti uskoa niin. Mutta miksi tulet tänne väittelemään asiasta eri tavoin uskovien kanssa? Etkö ole koskaan kuullut, että uskonasioista on turha kiistellä?

    Usko on vahingollista ja vaarallista koko ihmiskunnalle. Siksi.

    Yksikin pelastunut sielu uskonnolta on vaivan arvoinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Usko on vahingollista ja vaarallista koko ihmiskunnalle. Siksi.

    Yksikin pelastunut sielu uskonnolta on vaivan arvoinen.

    Höpö höpö, lapsikulta. Tietämättömyys asioiden oikeasta luonteesta ja oikean uskon todellisuudesta vain synnyttää sinussa vaarallisia harhakäsityksiä, jotka sitten johtavat tuollaiseen harjoittamaasi vihakirjoitteluun (ja vihapuheisiin) - ja sitä kautta ehkä jopa väkivaltaan.

    Siis juuri sellaiseen kaikenlaiseen maailmalliseen pahaan, josta syytät sitten tietenkin Jumalaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Eiköhän ne hihhulit ole niitä, jotka väkivaltaan ja tappoihin syyllistyvät- etenkin USA:ssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Eiköhän ne hihhulit ole niitä, jotka väkivaltaan ja tappoihin syyllistyvät- etenkin USA:ssa.

    Kaikissa leireissähän on jumalattomia ja väkivaltaisia ihmisiä - niin ateistisissa kuin myös uskonnollisissakin piireissä. Et anna itsestäsi mitenkään erikoisen fiksua vaikutelmaa tuossa kun demonisoit ja leimaat pahoiksi vain itsesi kanssa eri mieltä olevien ryhmät.

    Kunhan vain rähinöit sinäkin ja lisäät itsekin mahdollisuuksiesi mukaan maailmassa kaikenlaista vastakkainasettelua ja riitaa - sekä lisäät sitä mukaa tietenkin myös tuota aloituksessa todettua monenlaista kärsimystä tässä maailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tuleva parempi maailma ei oikeuta Jumalaa aiheuttamaan kärsimystä tässä maailmassa.

    Jumala ei kysy vajavaisten ihmisten mielipiteitä. Hän näkee mikä on hyväksi kokonaisuudelle, me vajavaiset näemme vain sirpaleita. Kymmenen käskyä on ihmisille, ei Jumalalle. Miksi aiheutat kärsimystä ihmisille, mikset auta heitä. Sinulle Jumala antoi hallintavallan tähän maailmaan. Jumala antaa kaikkea hyvää omilleen ja perus hyvät uskomattomillekin lapsilleen mutta ei palkitse pahaa, eikä pahuuden tuottamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Voit olla vain Jeesusta vastaan tai hänen puolellaan. Sinun uskosi asettaa vastakkain jopa perheenjäsenet ja hajottaa, aiheuttaa kärsimystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tuleva parempi maailma ei oikeuta Jumalaa aiheuttamaan kärsimystä tässä maailmassa.

    purra tietysti

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Jumala ei kysy vajavaisten ihmisten mielipiteitä. Hän näkee mikä on hyväksi kokonaisuudelle, me vajavaiset näemme vain sirpaleita. Kymmenen käskyä on ihmisille, ei Jumalalle. Miksi aiheutat kärsimystä ihmisille, mikset auta heitä. Sinulle Jumala antoi hallintavallan tähän maailmaan. Jumala antaa kaikkea hyvää omilleen ja perus hyvät uskomattomillekin lapsilleen mutta ei palkitse pahaa, eikä pahuuden tuottamista.

    Jumala antaa tauteja, onnettomuuksia, kärsimystä ja kuolemaa. Jos on.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ihmiskunta valitsi väärin ja joutuu kärsimään siitä. Synnin seurauksena tuli maailmaan kaikenlaista pahaa.

    Mutta edelleen Jumala antaa häntä vilpittömästi etsiville tulevaisuuden ja toivon, joten ei hän ole tyystin hylännyt ihmiskuntaa.

    Roomalaiskirje‬ ‭5‬:‭12‬-‭21‬ ‭FB38‬‬
    ”Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet — sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;

    kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.

    Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.

    Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.

    Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. —

    Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.

    Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi, että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.”
    ‭‭
    ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭8‬:‭19‬-‭25‬ ‭FB38‬‬
    ”Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle — ei omasta tahdostaan, vaan alistajan — kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.

    Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.

    Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.”

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Höpö höpö, lapsikulta. Tietämättömyys asioiden oikeasta luonteesta ja oikean uskon todellisuudesta vain synnyttää sinussa vaarallisia harhakäsityksiä, jotka sitten johtavat tuollaiseen harjoittamaasi vihakirjoitteluun (ja vihapuheisiin) - ja sitä kautta ehkä jopa väkivaltaan.

    Siis juuri sellaiseen kaikenlaiseen maailmalliseen pahaan, josta syytät sitten tietenkin Jumalaa.

    "Jumala on ilmoittanut itsensä kaikille, niin ettei ihminen voi millään puolustaa itseään, kun hän ei kunnioita eikä kiitä Jumalaa Jumalana ( Room.1:19-21).
    ------------
    ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭1‬:‭19‬-‭21‬ ‭FB38‬‬
    ”sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.”
    -----------
    Koska Jumala on ilmoittanut itsensä kaikille maailman alusta asti,on erittäin vakavaa, ettei ihminen tee tästä johtopäätöksiä, ei näe Jumalaa eikä usko Häneen (1.Moos.6:5.)
    ----------
    ‭‭1. Mooseksen kirja‬ ‭6‬:‭5‬ ‭FB38‬‬
    ”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,”
    ‭‭---------
    Jälkimmäisen asian kohdalla kun on kysymys ihmisen suhteesta tähän ilmoitukseen , Raamatun sanat ovat selvät.
    Ihmisen tuomio on yksiselitteinen ja radikaali. Ihminen on tehdessään syntiä ja kapinoidessaan tosi Jumalaa vastaan vääristänyt ja hylännyt tämän tiedon Jumalasta ja palvoo Jumalan sijasta itseään ja epäjumalia.
    Tämä luopumus on niin radikaali, että Raamattu sanoo ettei ihminen enään etsi Jumalaa. Ei ole ketään, joka etsii Jumalaa (Room.3:11.)
    -------------
    "..ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;” ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭3‬:‭11‬ ‭FB38‬‬
    -----------
    Ihminen etsii itseään ja heijastaa oman kuvansa tuonpuoleisuuteen ja palvoo sitä. (Room.1:21-23 ,3:10-12.) Synti on juuri ihmisen luonnon radikaalia ja läpikotaista vääristymistä, ihmisen muuttumista Jumalan viholliseksi sekä totuuden vastustajaksi ja kapinoitsijaksi (Ps.14:3, Room.5:10, 7:5-6, 1.Kor. 2:4, Ef. 4:18 ).

    Jumala on siis ilmoittanut itsensä yleisesti. Hänet voidaan havaita, mutta ihminen ei ota Häntä vastaan, eikä synnin tähden pystykään siihen. Näin Raamattu tekee eron Jumalan ilmoituksen ja Jumalan tuntemisen välillä.

    (edellinen vapaana lainauksena kirjasta: Aksel Valen-Sendstad- Kristillinen dogmatiikka (alkuteos Kristen Dogmatikk) --Kustannus Oy Uusi Tie- Suomen Raamattuopiston Kustannus Oy- 1985) (lainausta sivulta 40 eteenp.)

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tuleva parempi maailma ei oikeuta Jumalaa aiheuttamaan kärsimystä tässä maailmassa.

    Tuleva parempi maailma ei oikeuta Jumalaa aiheuttamaan kärsimystä tässä maailmassa.

    Olet vapaaehtoiseti täällä vaikka,et muista.

    Äänestä

"Jumala on luonut Raamatun mukaan taivaan ja maan ja kaiken niissä olevan. "

Totta, Jumala on luonnut kaiken.
ja kaikki olivat vain hyvää.

MUTTA, vihamies eli perkele ja saatana sitten tulee ja pilaa kaiken.

LUE HUOLELLA:
1 Moos 6

11 Mutta maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa.
12 Niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä.

maa ja ihmiset turmeltui eli meni pilalle!

nyt jos haluat tietää miten ja miksi ja kenen toimesta:
Lue Eenokin kirjaa, se selvittää mitä paha opetti ihmisille, erikoisesti naisille.

ja koko maa ja ihmiset ja eläimet meni pilalle. jokunen ihminen säilyi ja jokunen elukka, NOOAN arkki. muut tudotuivat.

Joten älä syytä Jumalaa pahan ja ihmisen teoista!

1Äänestä
  • Ei ihminen eikä edes saatana luonut taudinaiheuttajia, loisia, myrkyllisiä eliöitä, petoja ja maailmaa, jossa tapahtuu väistämättä onnettomuuksia ja luonnonkatastrofeja. Jumala teki sen, jos on olemassa eikä ole sen vuoksi palvonnan arvoinen. Ja jos ei ole olemassa, niin on typerää uskoa siihen.

    Äänestä

  • "Totta, Jumala on luonnut kaiken.
    ja kaikki olivat vain hyvää."

    Oliko kaikki hyvää?

    "MUTTA, vihamies eli perkele ja saatana sitten tulee ja pilaa kaiken."

    Muistetaanpa kuitenkin se, että kaikkitietävä Herra Sebaot loi Saatanaksi myöhemmin muuttuvan arkkienkeli Luciferin vaikka tiesi tästä tulevan vastustajansa, joten Saatana tuli maailmaan Hänen luomisensa seurauksena ja Hän sallii Saatanan teot.
    Kuka muu voisi pysäyttää niin tahtoessaan Saatanan kuin Herra Sebaot?

    Äänestä

Kautta kärsimysten voittoon.

19 Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.
20 Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita
21 ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.
22 Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
23 Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
24 Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
25 Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. ( Luuk 16)

Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

Usko Toivonen

1Äänestä

Jeesusko on vastuussa koko elämäni pituisesra kärsimyksestä, luotin kyllä Jwewsukseen ja Pyhän Hengen kosketukenkin ja kasteen sain..

Missä on vika oliko joku vale-Jeesus-hellunrailainen elikin Antikirstuksen Hnki? häh

Äänestä
  • Pilkkaamismisellasi estät itseltäsi visauden.

    Äänestä

Ehkä ymmärrys aukeaisi lukemalla
Jesajan kirja
LUKU 59
Teidän rikkomuksenne erottavat teidät Herrasta

Äänestä

Jumala on vastuussa, jos on olemassa. Muutoin menee abiogeneesin ja evoluution piikkiin.

Äänestä

Kaikkimitä meille tapahtui on omien tekojen seurausta
Sitä sanotaan karmaksi.
Mitä kylvää sitä niittää

Äänestä
  • Tuskin kukaan uhri on syyllinen tsunamiin tai Estonian uppoamiseen?

    Äänestä

>>Kuka on vastuussa kärsimyksestä ja kuolemasta?>>

Putin tai Zelensky riippuen siitä kumpaa joukkuetta kannattaa.

Äänestä

Jumala on vastuussa, jos on olemassa.

Äänestä

Ei ole Isä vastuussa,olet vapaa sielultasi ja olet hyväksynyt itse tulla tulla tänne elämään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jumala on luonut Raamatun mukaan taivaan ja maan ja kaiken niissä olevan. Hän on luonut taudinaiheuttajat, loiset, myrkylliset eliöt ja pedot.

Hän on tehnyt olosuhteet sellaisiksi, että onnettomuuksia ja luonnonkatastrofeja tapahtuu. Hän on vastuussa kärsimyksestä ja kuolemasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu