EI veroalea

Milläs sitten katetaan autoveron nyt tuomat miljardit valtion kassaan? Sitäpaitsi autot ovat nyt jo niin halpoja, etten näe kyseisessä kampanjassa mitään järkeä.

Tietysti tasa-arvo EU:ssa on tärkeä pointti, ja sitä voitaisiin edistää seuraavasti:

1) autovero eurooppalaiselle tasolle
2) autojen CIF-hinta eurooppalaiselle tasolle, eli "Suomi"-alennukset pois
3) käyttömaksu eurooppalaiselle tasolle
4) korkeammat polttoaineverot

Näin kohta 1 kompensoituu kohtien 2 ja 3 verotuksen kiristyksellä, ja autot maksavat saman kuin ennenkin. Valitettavasti veroale ei tule kuluttajalle, vaan autonvalmistajalle. Tässä häviää Suomen valtio, eli SIIS ME KANSALAISET, se on meidän yhteisestä kukkarosta pois.

Esimerkiksi Saksassa käyttömaksu on Suomeen verrattuna nelin-viisinkertainen.

Autoilu saastuttaa ja fossiiliset polttoaineet ovat vähissä, polttoaineverotus auttaisi tässä. Turha ajelu pois. Litrahinnaksi 2 euroa!!

Autot eivät vielä koskaan ole olleet näin halpoja, kuin nyt Suomessa ovat. Hinnat ovat lähellä Eurooppalaista keskitasoa, joten veromuutokset tulevat väistämättä siirtämään rahoja meidän omasta pussista autonvalmistajien pussiin.

SD
544991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Siirsin tämän keskustelun tuolta yleiseltä tänne oikeaan osoitteeseensa. Yleisellä minua ehdittiin jo sanoa sosialistiksi. Jos meidän yhteiseen kassaan autoveroalen myötä tulee vähemmän rahaa kuin ennen, niin vaihtoehtoja on kaksi:

a) kiristetään muita veroja; ainakaan minä en haluaisi jo muutenkin 55% tuloverooni enää yhtään lisää

b) tingitään palveluista; lapsiperheitä huolestuttanee ajatukset koulumaksuista, kouluruokailun maksullisuudesta, koulukirjojen maksullisuudesta, päivähoitomaksujen nousemisesta; kaikkia huolestuttaa esimerkiksi terveydenhoidon kallistuminen ja heikkeneminen, sähköveron kiristys, kiinteistöveron kiristys jne...

Mieluummin autojen hinta nykyisellä kohtuullisella tasolla kuin tulovero korkeammaksi. Autoa ei ole pakko ostaa. Köyhät eivät autoa edes tarvitse, polkupyörälläkin pääsee, ellei ole patalaiska.

Turha haaveilla sellaisesta, mihin ei ole varaa. Miksi koko kansan pitäisi "sponsoroida" palveluista tinkimällä ja korkeammilla veroilla köyhien autoilua?

Eikö samaan hengenvetoon voisi ajatella, että sponsoroitaisiin verovaroilla kaikille sitten omakotitalot ja kesämökitkin? Tai jokaiselle oma Learjet? Ainakin purjevene tarvitaan...

Köyhät pyöräilkööt, ainakaan minä en halua "ostaa" köyhille autoja; en siten että Lipponen ja muut sossut käyvät kukkarollani nyysimässä ja antavat sitten veroaleja.

Autot on tarpeeksi halpoja jo nyt. Sosialismia on juuri se, että ostetaan muiden rahoilla köyhille autoja veroalen muodossa.

SD

Äänestä
  • 1) autoveron osuus on n. 2% budjetista. Ei sen poistaminen maata anarkiaan aja...

    2) Suomessa on hallintoa n. 20 milj. ihmiselle; olisiko siellä ehkä karsimiskohteita ennen mm. lapsiperheitä ?.

    3) Ei autoveron määrä ole mikään status quo; autoilijat kustantavat aivan h-tisti muiden elämää. Verotetaanko jalankulkijoita, pyöräilijöitä, julkisia kulkuvälineitä, veneilijöitä, moottorikelkkailijoita ym. samalla tavalla ?. Ehkä pitäisi, näihin verrattuna auto on kuiten suht' hyödyllinen.

    Sanonta "Valtio ottaa omansa" on kyllä kaiken huippu. Kansalaisen omalla työllä tienaamansa rahat ovat kyllä aivan omia; vain sos.kom. valtiossa voidaan tällaista päästää suusta.

    Äänestä

  • DDR kirjoitti:

    1) autoveron osuus on n. 2% budjetista. Ei sen poistaminen maata anarkiaan aja...

    Autoveron alentaminen ei alenna autojen kuluttajahintaa. Suomessa Euroopan halvimmat autojen CIF-hinnat, ja siitäkin käydään oikeutta juuri nyt.

    Autojen verottoman hinnan nostaminen Eurooppalaiselle tasolle vie rahaa nimenomaan autonvalmistajille. Vastaava veroale vei rahaa meidän yhteisestä pussista.

    Lopputuloksena: autojen hinta pysyy samana, me kansalaisina menetämme yhteisiä veromarkkoja Stuttgartin suuntaan. Sitä tullaan kompensoimaan korkeammalla käyttömaksulla, ehkä Saksalaista mallia noudattaen noin 3000-4000 mk vuodessa.

    En kiistä, etteikö veroale ole tulossa. Sitähän lobbaavat isot Eurooppalaiset autonvalmistajat saadakseen myös Suomeen myydyistä autoista vähän edes katetta. SUOMALAISINA ME VAIN HÄVIÄMME TÄSSÄ.

    Veroale tulee, CIF-hinta nousee, käyttömaksu nousee, autoilun hinta kuluttajalle pysyy samana tai kallistuu, yhteinen kassamme pienenee.

    Juuri kaikkein köyhimmiltä se on pois, jos autoveron alentamisen takia muut kulut nousevat.

    Onko uudella Corollalla ajava köyhä onnellinen, kun terveyskeskukseen on neljän vuoden jono ja yksi käynti maksaa 300 euroa?

    Onko käyhä onnellinen uudessa Astrassaan, kun lasten koulukirjoihin ei ole varaa?

    Onko köyhä onnellinen uudessa Almerassaan, kun sähkölaskuun ei ole varaa? Lämmintä vettä ei pysty kustantamaan?

    Juuri köyhiin koskee autoveroalen mukanaan viemät sosiaaliturvarahat kaikkein kipeimmin. Rikas hoidattaa hampaansa edelleen Sveitsissä nukutuksessa, kuten ennenkin.

    SD

    Äänestä

  • sd kirjoitti:

    yhteenkään asiaan kohdissa 1-3.

    Ihme kyllä, Ruotsissa on selvitty ilman autoveroa jo vuosia eikä konkurssia ole näkyvissä...

    Toistan vielä, että autoveron poisto valtion budjetissa saadaan rahoitettua kevyesti, kun turhaa byrokratiaa karsitaan

    Minähän nimenomaan HALUAN, ETTÄ VALTIO ottaa omansa. Se on hyvinvointiyhteiskunnan perusta.

    Eurooppalaisesti mitattuna meidän hallintomme ei ole mitenkään tehoton. Harvaan asuttu iso maa aiheutta suuria kustannuksia esim. sähkönjakelun, kunnallistekniikan, tiestön jne mukana. Tarvitsisimme joko lisää väkeä tekemään tuottavaa työtä, tai pienemmän maan. Mahtaisivatko Monacolaiset suostua vaihtoon päittäin ;-)

    Suomalaiset ovat laiskoja, eläkkeelle jäädään alle kuusikymmpisenä, sairaslomalla ollaan viikkokaupalla kun "masu on pipi" tai "selkään koskee". Todellisuudessa maataan krapulassa tai muuten vaan ei huvita. Huijataan sosiaalirahoja niitä tarvitsevilta ja valtion piikki senkuin kasvaa. Nyt vieläkin olemme ulkomaille velkaa 400 miljardia vanhaa rahaa.

    Suurin syy on suomalaisten tehottomuus, ei meidän hallintomme suinkaan niele rahoja, vaan budjetin suurin menoerä ovat sosiaalikulut. Tekaistut sairaslomat, aikaiset eläkkeet, laiskottelu töissä, juopottelu, vetelehtiminen ja ruikutus ovat kaiken syynä.

    Tarvitsisimme aimo annoksen Koskelan Jussin SISUA noustaksemme tästä alhosta. Suomalaiset voisivat tuottaa 10% suuremman BKT:n, jos haluaisivat.

    Mutta ei. Syytetään valtiohallintoa kaikesta. Pienestä kakusta ei ole paljon jakaa. Isommasta olisi, jos saisimme isomman kakun aikaan.

    Suomalaisilla on liikaa vapaa-aikaa ja tv:n tietokilpailut ovat tylsyttäneet pään. Ahkeruutta, luovuutta ja sinnikkyyttä tarvitaan, niin yhteinen kassamme kohenee.

    Valtion ja kuntien virkamiesten lukumäärä on vähentynyt 1980-luvun lopun 750000 henkilöstä, johon viittaat, tämänpäivän alle 340000 henkilöön. Ja leikkaukset jatkuvat. Sekin on jo hyvää Eurooppalaista keskitasoa.

    oli varmaan vitsi ?.

    Katso tuonne länsinaapuriin; siellä autojen hinnat on olleet vuosikymmeniä inhimillisellä tasolla ja yhteiskunta on ainakin lähempänä TODELLISTA hyvinvointiyhteiskuntaa.

    Autovero ei ole muuta kuin poliitikkojen keksimää vittuilua kansalle...kuten 30%:n palkankorotukset kansanedustajille.

    Äänestä

  • DDR kirjoitti:

    1) autoveron osuus on n. 2% budjetista. Ei sen poistaminen maata anarkiaan aja...

    2) Suomessa on hallintoa n. 20 milj. ihmiselle; olisiko siellä ehkä karsimiskohteita ennen mm. lapsiperheitä ?.

    3) Ei autoveron määrä ole mikään status quo; autoilijat kustantavat aivan h-tisti muiden elämää. Verotetaanko jalankulkijoita, pyöräilijöitä, julkisia kulkuvälineitä, veneilijöitä, moottorikelkkailijoita ym. samalla tavalla ?. Ehkä pitäisi, näihin verrattuna auto on kuiten suht' hyödyllinen.

    Sanonta "Valtio ottaa omansa" on kyllä kaiken huippu. Kansalaisen omalla työllä tienaamansa rahat ovat kyllä aivan omia; vain sos.kom. valtiossa voidaan tällaista päästää suusta.

    Autoveron osuus uuden auton loppuhinnasata on n. 26...29 %. Loput verot ovat ALV:tä ja tulleja.
    Sen verran autojen hinta alenisi kun se poistetaan jos:
    - CIF-hinta ei nouse
    - autoliikkeet ei nosta katteitaan
    Käytännössä hintojen aleneminen tulee tulee olemaan 10..15 % luokkaa, koska autoveroa ei vältämättä tulla kokonaan poistamaan vaan ainoastaan harmonisoimaan eurooppalaiselle tasolle.

    Äänestä

  • Autovero kirjoitti:

    CIF-hintahan on parhaillaan jonossa Euroopan tuomioistuimessa, koska se vääristää kilpailua. Valmistajat myyvät autoja Suomeen 15-20% alemmalla hinnalla kuin muualle, ja tämä vääristymä poistuu.

    Eli molempien asioiden oikaiseminen samaan aikaan aiheuttanee:

    a) vähemmän verotuloja valtiolle
    b) parempi kate autonvalmistajille
    c) samat hinnat tai hieman korkeammat kuluttajille

    Muutokset ovat joka tapauksessa tulossa, mutta vaikutukset Suomen kansantalouden kannalta ovat kielteisiä.

    SD

    Äänestä

  • DDR kirjoitti:

    yhteenkään asiaan kohdissa 1-3.

    Ihme kyllä, Ruotsissa on selvitty ilman autoveroa jo vuosia eikä konkurssia ole näkyvissä...

    Toistan vielä, että autoveron poisto valtion budjetissa saadaan rahoitettua kevyesti, kun turhaa byrokratiaa karsitaan

    Ruotsi on reilusti varakkaampi valtio kuin suomi, se ei ole ollut sodassa viimevuosisadalla kuten Suomi.

    Äänestä

  • Mara kirjoitti:

    Ruotsi on reilusti varakkaampi valtio kuin suomi, se ei ole ollut sodassa viimevuosisadalla kuten Suomi.

    Siitä sodasta on jo aikaa riittävästi.

    Ruotsissa on ainakin osattu käyttää järkeä eikä rangaistusta. Siinä oleellisin.

    Äänestä

  • Autovero kirjoitti:

    Autoveron osuus uuden auton loppuhinnasata on n. 26...29 %. Loput verot ovat ALV:tä ja tulleja.
    Sen verran autojen hinta alenisi kun se poistetaan jos:
    - CIF-hinta ei nouse
    - autoliikkeet ei nosta katteitaan
    Käytännössä hintojen aleneminen tulee tulee olemaan 10..15 % luokkaa, koska autoveroa ei vältämättä tulla kokonaan poistamaan vaan ainoastaan harmonisoimaan eurooppalaiselle tasolle.

    Mistä ihmeestä olette keksineet, että autovero poistettaisiin tai edes alennettaisiin? Käytettyjen autojen verotus todennäköisesti muuttuu eu-tuomioistuimen päätöksen jälkeen (turha odottaa ennen syksyä...), mutta sillä ei ole mitään tekemistä uusien autojen verotuksen kanssa. Päättäjätkin ovat väläytelleet, että uusien autojen vero tullaan remontoimaan samalla. Mutta! Ei laskemaan sitä, vaan ainoastaan muuttamaan määräytymisperusteita (maahantuontihinta vs. myyntihinta). Veron tasoa sen sijaan ei kukaan ole puolella sanallakaan esittänyt (päättäjistä) alennettavaksi, erillinen asiahan se onkin. Käytännössä siis joidenkin merkkien uusien autojen hinnat nousevat hieman, toisten laskevat, nettovaikutus nolla. Toinen asia on sitten tehdashintojen harminisoiminen, joka nostaa hintoja. Tämän seurauksena voi sitten tietenkin tulla paineita laskea autoverotusta. Mutta huomatkaa syy-seuraus suhde, eli ei sotketa munia ja kanoja. Kuten monet varmaan ovat huomanneet joilla merkeille ovat jo alkaneet tuntuvat hinnan nousut. Uuden auton hankintahinta ei siis tule oleellisesti muuttumaan.

    Yhteenvetona: En oikein ymmärrä mitä ihmiset oikein niin innoissaan odottavat. Parhaassa tapauksessa tavallisen auton ostohinta laskee n. 10000mk. Itse ainakin nautin elämästäni kaikessa rauhassa, enkä käytä energiaani jonkun peltikasan hinnasta marisemiseen. Tässä maailmassa on kuulkaa niin paljon muutakin kuin se auto.

    Äänestä

  • Hohhoijaa kirjoitti:

    Hyvä,
    juuri samaa olen yrittänyt toitottaa.

    Ettekö te samperin puukullit tajua syytä ja seuraamusta?

    Kun euroopasta tulee halpaa autoa ---> uusia ei osteta ---> valtion pakko tulla vastaan = laskea verotus EU tasolle ---> tilanne rauhoittuu ja ei kannata mitään kummempaa hakea saksasta ---> kauppa käy suomessa hyvin ja valtiolle kertyy ALV:a hyvin, paremmin kuin nykykäytännöllä.

    Oliko nyt riittävän yksinkertaisesti???

    Katse eurooppaan ja miettimään miten se siellä toimii ja sitten peilin eteen kysymään miksei se täälläkin voisi toimia.

    Äänestä

  • Outlaw kirjoitti:

    Juuri kirjoitin saman asian, tosin ilman niitä taikalaseja ja ylisanoja siitä kuinka maailma (Suomi) muuttuu samalla kertaluokkaa paremmaksi paikaksi asua=)

    Äänestä

  • Hohhoijaa kirjoitti:

    Juuri kirjoitin saman asian, tosin ilman niitä taikalaseja ja ylisanoja siitä kuinka maailma (Suomi) muuttuu samalla kertaluokkaa paremmaksi paikaksi asua=)

    Ei mennyt yksinkertaisestikaan perille?

    Ei sitten.

    Äänestä

  • Hohhoijaa kirjoitti:

    Juuri kirjoitin saman asian, tosin ilman niitä taikalaseja ja ylisanoja siitä kuinka maailma (Suomi) muuttuu samalla kertaluokkaa paremmaksi paikaksi asua=)

    Oliko tämä nyt jotakin takaperoista ironiaa, kun minä en ainakaan ymmärtänyt.

    Sinä väitit ensin, että tajutkaan nyt uusien autojen vero ei tule alenemaan.

    "Outlaw" todisti rautalangasta vääntäen, että uusien verotusta on pakko laskea.

    Nyt sinä sanot kirjoittaneesi juuri samoin??

    Äänestä

  • DDR kirjoitti:

    oli varmaan vitsi ?.

    Katso tuonne länsinaapuriin; siellä autojen hinnat on olleet vuosikymmeniä inhimillisellä tasolla ja yhteiskunta on ainakin lähempänä TODELLISTA hyvinvointiyhteiskuntaa.

    Autovero ei ole muuta kuin poliitikkojen keksimää vittuilua kansalle...kuten 30%:n palkankorotukset kansanedustajille.

    Jo se, että tärkeimmältä keskustelunaiheelta vaikuttaa autojen verotus, kertoo siitä, että todellakin elämme hyvinvointiyhteiskunnassa.

    Muuten keskustelisimme siitä, miten huomenna ruokin lapseni. Ja mistä saisi lääkärin. Ja että onko kukaan nähnyt puhelinta. Ja uskaltaako illalla mennä ulos, vai saako Kalashnikovista.

    Jos Sinulla on ruokaa tänään, olet onnekkaampi, kuin 80% maailman väestöstä. Jos Sinulla ja lapsillasi on katto pään päällä, kuulut jo varakkaisiin. Jos Sinulla on sen lisäksi edes muutama kolikko käteistä rahaa, olet kaikkein rikkaimman 1%:n joukossa.

    Vielä, kun on melkein ilmainen (toki verovaroilla maksettu) koulutus, terveydenhuolto, julkinen liikenne, kokoontumisvapaus, uskonnonvapaus, homoiluvapaus, sananvapaus, vakituinen työpaikka jne jne, olet todellakin SUPERRIKKAAN HYVINVOINTIVALTION asukas. Olet rikkaampi, kuin 99,9% muista tällä pallolla asuvista ihmisistä.

    On aika typerää kiistellä siitä, maksaako auto (jollaisesta enemmistö ihmisistä ei edes haaveile) muutaman tonnin enemmän tai vähemmän. Tai maksaako sama auto naapurimaassa muutaman tonnin enemmän tai vähemmän. Naiivia ja typerää.

    Perspektiiviä, ystäväiseni, perspektiiviä.

    Malli esimerkki miten sosialistinen propaganda on on iskostunut mieleen! Kun hokee riittävän monta kertaa *suomi on hyvinvointi valtio* siihen alkaa pikku hiljaa uskomaan.

    Aivopesussa on sittenkin voimaa.

    Äänestä

  • Opettaja kirjoitti:

    Malli esimerkki miten sosialistinen propaganda on on iskostunut mieleen! Kun hokee riittävän monta kertaa *suomi on hyvinvointi valtio* siihen alkaa pikku hiljaa uskomaan.

    Aivopesussa on sittenkin voimaa.

    on turha mitään selittää. Vaahtoaa mitä vaahtoaa...

    Äänestä

  • Pauli kirjoitti:

    Oliko tämä nyt jotakin takaperoista ironiaa, kun minä en ainakaan ymmärtänyt.

    Sinä väitit ensin, että tajutkaan nyt uusien autojen vero ei tule alenemaan.

    "Outlaw" todisti rautalangasta vääntäen, että uusien verotusta on pakko laskea.

    Nyt sinä sanot kirjoittaneesi juuri samoin??

    Lainaus aiemmasta kirjoituksestani:
    "Toinen asia on sitten tehdashintojen harminisoiminen, joka nostaa hintoja. Tämän seurauksena voi sitten tietenkin tulla paineita laskea autoverotusta."

    Äänestä

  • DDR kirjoitti:

    on turha mitään selittää. Vaahtoaa mitä vaahtoaa...

    Autot ovat Suomessa tarpeeksi halpoja jo nyt, turha itkeä sen perään.

    Veroale on väistämättä tulossa, sillekään emme voi mitään.

    Veroalessa häviämme selvää rahaa, sehän lienee selvä.

    Naurettavaa alentaa autojen hintaa joidenkin köyhien itkun takia. Polkupyörä riittäisi.

    Perustelusi muistuttavat N-liiton kommunistien löpinää länsimaisesta hapatuksesta...

    Äänestä

  • DDR kirjoitti:

    Perustelusi muistuttavat N-liiton kommunistien löpinää länsimaisesta hapatuksesta...

    Se on sitä kun ei nähdä omaa nenää pidemmälle. Jos sd on tyytyväinen omaan oloonsa, suotakoon se hänelle mutta miksi pitää muita rangaista ja pitää suomen kansa sosiaalikommunismin vallassa - samassa joukossa kuin kuuba, pohjois korea, kiina ja muutama muu.

    Pysähtyneisyyden aika on ohi, neuvostoliittoa ei ole vuosiin ollut olemassa, miksi täällä pidetään vielä berliinin muuria pystyssä?

    Äänestä

  • DDR kirjoitti:

    Perustelusi muistuttavat N-liiton kommunistien löpinää länsimaisesta hapatuksesta...

    Valtiohan olemme me, kansalaiset. Me olemme valinneet eduskunnan, joka näitä päätöksiä tekee.

    Henkilökohtaisesti olen valinnut sellaisen kansanedustajan, joka ei lupaile koko ajan veroaleja, vaan haluaa säilyttää nykyisen palvelutason.

    Veroale on aina jostain pois. Kommarin mielestä sen pitäisi olla rikkaamman taskusta pois.

    En pelkää lammasmaisesti valtiota, mehän olemme valtio, ja valitsemamme eduskunta tekee juuri niin, kuin olemme halunneetkin. Sitä kutsutaan demokratiaksi, enemmistö päättää.

    Nyt valitettavasti näyttää siltä, että enemmistö on päättänyt alentaa autoveroa. Se tarkoittaa korkeampia muita veroja tai huonompia palveluja.

    Todella valitettavaa, koska autoilu on muutenkin tarpeeksi halpaa. Missä oikein sanotaan, että jokaisella pitäisi olla oikeus autoon? Sosialistisessa Internationaalissa, vai?

    Köyhät ei tarvitse autoja lainkaan, jos ei kerran ole varaa. Polkupyörä ja potkukelkka riittää kyllä.

    SD

    Äänestä

  • Vai että autoa ei ole kenenkään pakko ostaa. Ei ole, kuten ei myöskään esim. moottorivenettä, moottorikelkkaa, TV:tä tai DVD-soitinta. Kuitenkin näistä juuri auton ostoa verotetaan kovasti. Miksi? Ja eipä maamme päättäjiä saasteet huoleta muutenkaan, sillä tuskin muuten turha risteilylaivaliikennekään saisi tukea veronvaroista. Lentokoneet tuhistavat taivaalla verottomalla polttoaineella, vaikka energiaa kuluu yhtä paljon kuin jos kukin matkustaja ajaisi matkan omalla autollaan.

    Äänestä

  • sd kirjoitti:

    Valtiohan olemme me, kansalaiset. Me olemme valinneet eduskunnan, joka näitä päätöksiä tekee.

    Henkilökohtaisesti olen valinnut sellaisen kansanedustajan, joka ei lupaile koko ajan veroaleja, vaan haluaa säilyttää nykyisen palvelutason.

    Veroale on aina jostain pois. Kommarin mielestä sen pitäisi olla rikkaamman taskusta pois.

    En pelkää lammasmaisesti valtiota, mehän olemme valtio, ja valitsemamme eduskunta tekee juuri niin, kuin olemme halunneetkin. Sitä kutsutaan demokratiaksi, enemmistö päättää.

    Nyt valitettavasti näyttää siltä, että enemmistö on päättänyt alentaa autoveroa. Se tarkoittaa korkeampia muita veroja tai huonompia palveluja.

    Todella valitettavaa, koska autoilu on muutenkin tarpeeksi halpaa. Missä oikein sanotaan, että jokaisella pitäisi olla oikeus autoon? Sosialistisessa Internationaalissa, vai?

    Köyhät ei tarvitse autoja lainkaan, jos ei kerran ole varaa. Polkupyörä ja potkukelkka riittää kyllä.

    SD

    taidat olla hieman yksinkertainen, mutta kovin ylimielinen.

    Äänestä

  • DDR kirjoitti:

    Siitä sodasta on jo aikaa riittävästi.

    Ruotsissa on ainakin osattu käyttää järkeä eikä rangaistusta. Siinä oleellisin.

    Eihän niistä sodista niin kauan ole saati sitten ajoista, kun sotakorvauksia maksettiin. Nyt vasta aletaan saavuttaa Ruotsalaisten taloudellinen etumatka. Ehkä meillä tosiaan on lähivuosina varaa luopua autoverosta, mutta ei se silti autoilua juuri halvemmaksi tee...

    Äänestä

Siis Saksassa käyttömaksut nelinkertaisia??? Puhut paskaa, sillä esim Lupossa ei ole käyttömaksua ollenkaan ja muissa pikkuautoissa se on selvästi halvempi kuin Suomessa. Golf -kokoluokassa se on suunnilleen Suomen tasossa, mutta toki vanhemmissa autoissa se on suurempi kuin Suomen 700 mk. Mutta vain isoilla koneilla varustetuissa, 10 vuotta vanhoissa ja EI_KATALYSAATTTORI autoissa äyttömaksu on suuri eli tuhansia markkoja.

Äänestä
  • Eikä jää pelkkään Golf-luokkaan autot, joissa käyttömaksu on Saksassa halvempi.

    MB C180 n. 90 EUR/vuosi.
    MB C200 / E200 n. 100 EUR/vuosi.
    BMW 320/520 n. 100 EUR/vuosi.

    Nämä noin ulkomuistista. Hinnat noin hintoja, koska muutin DEMit EURoiksi.

    Dieselillä kalliimpi, en muista ulkoa tarkkoja summia, mutta korotus vastaa kai likimain Suomen dielseveroa.

    Äänestä

  • Urpo Disl kirjoitti:

    Eikä jää pelkkään Golf-luokkaan autot, joissa käyttömaksu on Saksassa halvempi.

    Eli fakta tuntuu SD:ltäkin puuttuvan.... ja jos uusien autojen hinnat nousevat, niin mä ainakin haen erittäin halvan käytetyn autoni Saksasta. Esim himoitsemani Alfa 156 maksaa 2 vuotta käytettynä Suomessa 130 000 mk ja Saksassa vastaava maksaakin 70 000 mk:aa, joten siinä mielellään maksan vaikka tuplasti kalliimpaa käyttömaksua /vuosi.

    Äänestä

  • Aivan kirjoitti:

    Ai,
    sorry, en tajunnut että verokeskustelu koskeekin vanhoja autoja.

    No, ihan miten vaan. Autoveroale on joka tapauksessa tulossa, ja se tuntuu kipeimmin kaikkein köyhimmissä.

    Heh, eihän EU voi määritellä minkään maan veroa uusille tuotteille, joten Suomi saa jatkossakin pitää autoveronsa ennallaan. KOKOAJANHAN kyse on ollut tavaroiden vapaasta likkumisesta, eli siitä, että EU:n sisällä saa jokainen ostaa tavaransa mistä haluaa JA hyödykkeestä ei tarvitse maksaa veroa kuin KERRAN. Nythän valtio repäisee autoveron myös käytetyistä autoista, vaikka siitä on jo kertaalleen verot maksettu.

    Toki voidaan vain sen jälkeen ihmetellä, että kuka ostaa Suomesta uuden auton, jos hieman käytetyn voi tuoda pilkkahintaan esim Saksasta. No tuskin siihen valtio suotuu, että uusien autojen maahantuojat/liikkeet menisivät nurin, koska kukaan ei enää ostaisi uutta autoa. Joten uusienkin autojen veroa olisi laskettava....

    JA jos uusein autojen verotusta ei lasketa, mutta käytetyn saa tuoda Saksasta ilman lisäveroja, niin mä en osta uutta autoa sen jälkeen, vaan ostan hieman käytetyn Saksasta. Samoin tekee varmasti moni muukin JOS käytettyjen autojen verotus muuttuisi. Ja syyskuussa muuttu ainakin se, että CIF -hinnat yhtenäistetään EU:n alueella, joten sitä on turha rimpuilla vastaan. Eli jos silloin ei autovero laske, niin UUSIEN autojen hinnat nousevat. Ja jos Suomi voi edelleen välttää käytettyjen verotonta tuontia, niin silloin myös käytettyjen hinnat nousevat, joka taas koskee myös köyhimpiä aivan varmasti.

    Ja voisitko kommentoida noita väitteitäsi, jossa väitit Saksan käyttömaksun olevan nelinkertainen Suomeen verrattuna. Eli onko se käyttömaksu siellä suurempi normaaleissa autoissa vai ei, vai eikö sulla ole mitään tietoa asiasta, mutta heitteletkö näille palstoille mutu-asioita ihan sumiksessa?

    Äänestä

  • Urpo Disl kirjoitti:

    Eikä jää pelkkään Golf-luokkaan autot, joissa käyttömaksu on Saksassa halvempi.

    MB C180 n. 90 EUR/vuosi.
    MB C200 / E200 n. 100 EUR/vuosi.
    BMW 320/520 n. 100 EUR/vuosi.

    Nämä noin ulkomuistista. Hinnat noin hintoja, koska muutin DEMit EURoiksi.

    Dieselillä kalliimpi, en muista ulkoa tarkkoja summia, mutta korotus vastaa kai likimain Suomen dielseveroa.

    Tässä esimerkkejä ja perustuvat ihan puhtaaseen faktaan niin ei tarvii arvata. Autot uusia:

    Auto, vero
    VW Golf 1.6 FSI, 81,76e
    Ford Mondeo 2.0 TDCi, 276e
    Opel Vectra 2.2 DTi, 303,60e
    WW Passat 1.9 TDi, 262,20e
    BMW 525i, 127,75e
    BMW 525d, 345e
    VW Polo 1.9 TDI, 513e
    Peugeot 206 2.0 HDI éco, 540e

    Että siitä vaan sitten laskemaan ja vertailemaan mikä tulee edullisimmaksi... Nooh, toisaalta onhan ne palkat hiukan toista Saksassa. Ja muuten, jos joku on sattunut näkemään tuloverovertailua EUssa, niin se on pelkkää puppua ainakin Saksan osalta. Siinähän 27.500e vuosituloilla väitetään saksan verotuksen olevan 38%.... Paskaa itselläni 54.000e vuosituloilla vero% on 30. Ja kyseessä nimenomaan yksinelävä :) Että näin suomipoikaa taas kusetetaan tilastoissa... Fakta on se joka puhuu :)

    Äänestä

  • FAKTAA kirjoitti:

    tuota vero"tutkimusta". Itsekin aikoinani asuin Saksassa, vieläpä yhdistyneessä, ja silloin ei Saksan verotus ollut lähelläkään Suomen verotusta.

    Taas tyypillistä sosialistien sumutusta...

    Äänestä

  • FAKTAA kirjoitti:

    Tässä esimerkkejä ja perustuvat ihan puhtaaseen faktaan niin ei tarvii arvata. Autot uusia:

    Auto, vero
    VW Golf 1.6 FSI, 81,76e
    Ford Mondeo 2.0 TDCi, 276e
    Opel Vectra 2.2 DTi, 303,60e
    WW Passat 1.9 TDi, 262,20e
    BMW 525i, 127,75e
    BMW 525d, 345e
    VW Polo 1.9 TDI, 513e
    Peugeot 206 2.0 HDI éco, 540e

    Että siitä vaan sitten laskemaan ja vertailemaan mikä tulee edullisimmaksi... Nooh, toisaalta onhan ne palkat hiukan toista Saksassa. Ja muuten, jos joku on sattunut näkemään tuloverovertailua EUssa, niin se on pelkkää puppua ainakin Saksan osalta. Siinähän 27.500e vuosituloilla väitetään saksan verotuksen olevan 38%.... Paskaa itselläni 54.000e vuosituloilla vero% on 30. Ja kyseessä nimenomaan yksinelävä :) Että näin suomipoikaa taas kusetetaan tilastoissa... Fakta on se joka puhuu :)

    Olisiko sinulla tiedossa hieman enemmän noita bensa-mallisia autoja tuon Golfin lisäksi, sillä dieseleissä on ilmeisesti suurempi käyttömaksu kuin bensoissa.

    Äänestä

  • pistä kirjoitti:

    Olisiko sinulla tiedossa hieman enemmän noita bensa-mallisia autoja tuon Golfin lisäksi, sillä dieseleissä on ilmeisesti suurempi käyttömaksu kuin bensoissa.

    Jeps eli periaatehan on se, että vero on bensamalleissa 5.11e/100cm^3. Eli 1.6 litrasissa se on tuon 81,76e ja 2litrasissa 102.20e. Vastaavan saasteluokan dieselillä maksu on 13.8e/100cm^2!!!

    Tämä vuosittainen verohan oikeastaan vaikuttaa vasta vanhemmissa autoissa joissa se nousee kun saasteluokka "vanhenee". Saksassa jokaisessa rekisteriotteessa on numerosarja/avain joka kertoo mihin veroluokkaan auto kuuluu. Tämän perusteella sitten voi tutkailla taulukosta miten vero menee ja minä vuonna veromuutos tapahtuu. Joihinkin autoihin esim 3L Lupoon saa alennuksen jolloin tuota veroa ei ainakaan toistaiseksi tarvitse maksaa. ADACin sivuilla on tietoa tästä veroavaimesta löytyy hakusanalla KFZ steuer.

    Äänestä

  • sd kirjoitti:

    Ai,
    sorry, en tajunnut että verokeskustelu koskeekin vanhoja autoja.

    No, ihan miten vaan. Autoveroale on joka tapauksessa tulossa, ja se tuntuu kipeimmin kaikkein köyhimmissä.

    SD

    Nyt on kummunistilta mennyt ne kuuluisat "puurot ja vellit" sekaisin...:)

    Äänestä

  • Outlaw kirjoitti:

    Nyt on kummunistilta mennyt ne kuuluisat "puurot ja vellit" sekaisin...:)

    Autoverojen alentaminen on pahimmanlaista kommunismia. Autot on jo nyt historiallisen halpoja.

    Veroale jossain sektorilla tietää kiristystä jossain toisella, eli hyvätuloiset joutuvat rahoittamaan köyhien auton hankintaa.

    En halua tuloveroprosenttiini (nyt jo 55%) yhtään lisää, että joku köyhä saa Corollansa 10000 mk halvemmalla. Se on kommunismia, että Lipponen ja muut sossut näpistää minun kukkarostani rahaa alentaakseen muutenkin halpojen autojen hintaa entisestään.

    Köyhät ei muutenkaan autoja tarvitse, polkupyöräily on terveellistä, ei saastuta ja kuntoa kohentaessaan vähentää ruikuttajien jatkuvia työstä poissaoloja.

    Bensan hintaan 50% korotus ja käyttömaksuun 100% heti, jos autovero laskee.

    Vai ovat autot jo halpoja. Tiedoksesi ne ovat maailman kalliimpien joukossa. Ja CIF tulee nostamaan entisestään 0-40% merkistä riippuen.

    Hesassa varmasti pärjää hyvinkin ilman autoa koska siellä julkinen toimii hyvin (eikä parkkipaikkoja ole muutenkaan). Syrjäseudulla toisin, sitäpaitsi lapsiperheille auto on välttämättömyys, monet harrastuksetkin vaativat auton. Pyöräily on kyllä terveellistä mutta ei kovin miellyttävää varsinkaan talvella tai sateella.

    Ja se 2% valtion budjetissa on paska itämeressä jolla ei ole niin suurta merkitystä kansantaloudellisesti. Leikataa turha byrokratia pois ja elintaso loiset ulos maasta ja muutenkin järkeistetään sitä rahan käyttöä niin kunnallisella kuin valtiollisella sektorilla.

    Äänestä

  • sd kirjoitti:

    Autoverojen alentaminen on pahimmanlaista kommunismia. Autot on jo nyt historiallisen halpoja.

    Veroale jossain sektorilla tietää kiristystä jossain toisella, eli hyvätuloiset joutuvat rahoittamaan köyhien auton hankintaa.

    En halua tuloveroprosenttiini (nyt jo 55%) yhtään lisää, että joku köyhä saa Corollansa 10000 mk halvemmalla. Se on kommunismia, että Lipponen ja muut sossut näpistää minun kukkarostani rahaa alentaakseen muutenkin halpojen autojen hintaa entisestään.

    Köyhät ei muutenkaan autoja tarvitse, polkupyöräily on terveellistä, ei saastuta ja kuntoa kohentaessaan vähentää ruikuttajien jatkuvia työstä poissaoloja.

    Bensan hintaan 50% korotus ja käyttömaksuun 100% heti, jos autovero laskee.

    SD

    Voi miten köyhä sinä olet. Kuka nyt tuollaisia tuoveroprosentteja makselee paitsi KÖYHÄT... Tuloja on vaikka kuinka ja veroprosentti 30% :) Revi siitä.

    Ja asiaan, jos minulla olisi tuloveroprosentti 55 niin minä ainakin olisin barrikaadeilla jo huutamassa verouudistusta (sisältäen autovero ja tulovero). Järjenköyhyyttähän tuo on maksa valtiolle 55% tuloistaan veroina :) Hanki elämä. Ja jos verouudistus tehdään niin corollan hinnat laskee 20% ja mersujen 50%... Se on sitä jotain...

    Äänestä

Siellä ilmeisesti Paavo&Heikki kirjoittelevat samalta koneelta.

Äänestä

Kyllä mulle kelpaisi Saksan hintataso. Siellähän tilanne on juuri tuo sinun kuvailemasi lopputilanne, eli autovero ja CIF-hinta Eurooppalaisella tasolla.

Esim. uusi MB E220 CDi, hinta n. 35.000 EUR, tuohon hintaan taisi saada jo lisävarusteita.

Saksan käyttömaksu on halvempi kuin Suomessa, polttoaine muutaman sentin halvempaa.

Äänestä
  • ...Suomen alv... Niin surullista kuin se onkin, Suomi ei ole yhtä varakas maa kuin Saksa. Mielestäni kuitenkin kelpo paikka asua. Ja kannattaa laskea niitä autoilun kokonaiskustannuksia tässä Suomen nykyisessä tilanteessa, Saksan mallisssa ja toisaalta Suomessa tulevaisuudessa erilaisten skenaarioiden toteutuessa.

    Äänestä

  • Saksassa ainakin diesel on kalliimpaa kuin suomessa. Kävin huhtikuussa siellä, ja diesel n 85c/l.

    Äänestä

onko sulla kusta päässä vai vettä polvessa,kun joka välissä täytyy veroprosenttia esitellä? Väität,ettei ole muka aikaa edes kahvitaukoihin.On kuitenkin aikaa netissä kehua itseään mielin määrin.Kukin voi täällä väittää olevansa vaikka itse Brunein sulttaani,mutta yleensä tyhjät tynnyrit kolisevat eniten!
Suomessa on kuule kehitys kulkenut viimeisen kymmenen vuoden aikana sellaiseen suuntaan,että sitä ei käännetä,vaikka autovero kaksinkertaistettaisiin.Ei maar... tartteekin tästä lähtee häirittemästä sua,ettäs saat veros maksettua!

Äänestä

Tietääkös kukaan miten sitten Ruotsissa pärjätään? Niillä kun on kans aika alhainen autovero. Bensan hintakaan siellä ei ole mikään paha. Ja niitä on vielä paljon enemmän... Taitavat olla taas meitä fiksumpia tässäkin asiassa... :(

Äänestä
  • Jokun on kai kertonut ruotsalaisille että jos myydään paljon pienemmällä katteella (vero), saadaan suurempi tuotto kuin myymällä jättikatteella vähän.

    Äänestä

  • Outlaw kirjoitti:

    Jokun on kai kertonut ruotsalaisille että jos myydään paljon pienemmällä katteella (vero), saadaan suurempi tuotto kuin myymällä jättikatteella vähän.

    Tuossa selityksessä on järkeä.

    Ruotsalaisia on enemmän, jolloin verokertymä kokonaisuudessaan on suurempi; toisaalta kansakunnan koosta riippumattomia kuluja on saman verran kuin suomessakin.

    Ruotsissa tuloverotus on Suomea kireämpää, mutta palvelutaso kaikkineen lienee parempi.

    Japani on hyvä esimerkki tiheään asutusta maasta, jossa ei ole luonnonvaroja, jossa ei ole tilaa viljellä mitään, mutta jossa laaja väestöpohja luo hyvät edellytykset ahkeralle kansalle menestyä. Tällä hetkellä siellä kärsitään pitkästä lamasta, mutta ei kai Japania ihan kehitysmaaksi vielä voi lukea??

    Meitä on liian vähän ja olemme liian laiskoja.

    Viimeinen lauseesi pitää hyvin paikkansa. Se mistä tuo johtuu on sosiaalitanttojen aikaan saannoksia (SDP jne). Heidän ansiostaan meillä on työttömyyskorvaukset jne jne joiden ansiosta ei suomessa kannata tehdä aivan pienellä korvauksella töitä.

    Homma saataisiin kerralla kuntoon kun poistetaan turhat sosiaaliholhoukset jne. Eli siirrytään verotukseen ja palvelutasoon joka kunnioittaa työntekijöitä ja kannustaa työntekoon. Samoin lapsilisät pois ja korvataan ne verohelpotuksilla. Ihmettelen suuresti miksi suomessa kaikki maksavat veroissaan maksuja jotka vain osa kansasta saa takaisin. Miksi ei siirrytä verotukseen jossa kaikki maksaa jotain, eli sen mikä näkyy kaikille - ja verohelpotukset niille jotka nyt saavat esim lapsilisiä jne jne... Näin verotus olisi paljon tasa-arvoisempaa ja toimisi kannustimena. Nyt ainoa kannustin on valtion "ilmainen" raha...

    Äänestä

  • kirjoitti:

    Joo, tuo lapsilisä homma olikin hyvä esimerkki! Koska siinä ei niin suuren suuresta summasta ole kysymys voitaisiin sen maksamisen sijaan antaa verohelpotusta lapsen huoltajalle/vanhemmille. Silloin kun puhutaan vanhemmista niin ale% pitäisi ilmeisesti sovittaa kummankin vanhemman tilipussin mukaan, normaali keskiverto palkasta tuo voidaan toteuttaa helposti. Yksin huoltajan tapauksessa vielä helpompaa. Oma hommansa on sitten opiskelija vanhemmat ja työttömät?

    Tony Halme taas esittää että eläkkeillekin voisi laittaa jonkun kattorajan esim vanhaa valuuttaa 20.000 mk.

    Ja tarpeettomissa sosiaalikuluissakin on kyllä tarkistuksen paikka. Viittaan lähinnä elintaso pakolaisiin.

    Äänestä

  • Eikös Ruotsissa ole bensa kalliimpaa kuin Suomess, tai ei se ainakaan paljon ole halvempaa.

    Ja ruotsalaiset vaan on vähän varakkaampia kuin me, eivätkä tarviste sitä muutaman prosentin ajoneuvoveron tuloa. Uskokaa huviksenne että Suomen käymät sodat verottivat kansantaloutta melko kovasti ja vaikutukset näkyy vieläkin.

    Äänestä

  • Tappi kirjoitti:

    Eikös Ruotsissa ole bensa kalliimpaa kuin Suomess, tai ei se ainakaan paljon ole halvempaa.

    Ja ruotsalaiset vaan on vähän varakkaampia kuin me, eivätkä tarviste sitä muutaman prosentin ajoneuvoveron tuloa. Uskokaa huviksenne että Suomen käymät sodat verottivat kansantaloutta melko kovasti ja vaikutukset näkyy vieläkin.

    sodat tai lähinnä sotakorvausten maksaminen vahvistutti suomalaista itsetuntoa ja nosti maan teollisuuden korkealle. Mutta sitten tapahtui jotain. Valtio hylkäsi kansalaiste. Kyllä homma on niin, että nuo sodat eivät ole sitten 70-luvun vaikuttaneet suomen talouteen pätkääkään. Ja onhan se todettu, että Ruostilla ei todellisuudessa menekkään niin hyvin... Ainut missä noiden sotien vaikutus näkyy on se, että niitä pitäisi olla hiukan enemmän niin loppuisi se ainainen ruikutus ja rötväily valtion kustanuksella työkkärissä. Miten minusta tuntuu, että kunnon kapina olisi taas paikallaan. Suomea johtava punainen hallitus pitäisi kyllä saada jotenkin kammettua vallasta... Missä on se suomalainen sisu silloin kun sitä kaivataan...?

    Äänestä

  • Outlaw kirjoitti:

    Joo, tuo lapsilisä homma olikin hyvä esimerkki! Koska siinä ei niin suuren suuresta summasta ole kysymys voitaisiin sen maksamisen sijaan antaa verohelpotusta lapsen huoltajalle/vanhemmille. Silloin kun puhutaan vanhemmista niin ale% pitäisi ilmeisesti sovittaa kummankin vanhemman tilipussin mukaan, normaali keskiverto palkasta tuo voidaan toteuttaa helposti. Yksin huoltajan tapauksessa vielä helpompaa. Oma hommansa on sitten opiskelija vanhemmat ja työttömät?

    Tony Halme taas esittää että eläkkeillekin voisi laittaa jonkun kattorajan esim vanhaa valuuttaa 20.000 mk.

    Ja tarpeettomissa sosiaalikuluissakin on kyllä tarkistuksen paikka. Viittaan lähinnä elintaso pakolaisiin.

    Tony Halme onkin kuuluisa talousmatemaatikko, jonka ajatuksista meidän kaikkien kannattaisi ottaa oppia.

    Olisikohan entisellä dopingmaalivahti Stig Wetzellillä painava sanansa sanottavana terveyskeskuspalvelujen hinnoittelusta?

    Martti Vainionkin mielipide tässä autoverokeskustelussa pitäisi kiireesti saada ainakin Helsingin Sanomiin. Puhumattakaan muista nerokkaista yhteiskunnallisista vaikuttajista, kuten Katri-Helena, Satu Lappi ja Jamppa Tuominen.

    Siis Tony Halme on pyrkimässä eduskuntaan, ei Katri Helena eikä Tuomisen Jamppa tietääkseni.

    Toisekseen tuo oli vain lainaus Halmeen ehdotuksesta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sd kirjoitti:

Milläs sitten katetaan autoveron nyt tuomat miljardit valtion kassaan? Sitäpaitsi autot ovat nyt jo niin halpoja, etten näe kyseisessä kampanjassa mitään järkeä.

Tietysti tasa-arvo EU:ssa on tärkeä pointti, ja sitä voitaisiin edistää seuraavasti:

1) autovero eurooppalaiselle tasolle
2) autojen CIF-hinta eurooppalaiselle tasolle, eli "Suomi"-alennukset pois
3) käyttömaksu eurooppalaiselle tasolle
4) korkeammat polttoaineverot

Näin kohta 1 kompensoituu kohtien 2 ja 3 verotuksen kiristyksellä, ja autot maksavat saman kuin ennenkin. Valitettavasti veroale ei tule kuluttajalle, vaan autonvalmistajalle. Tässä häviää Suomen valtio, eli SIIS ME KANSALAISET, se on meidän yhteisestä kukkarosta pois.

Esimerkiksi Saksassa käyttömaksu on Suomeen verrattuna nelin-viisinkertainen.

Autoilu saastuttaa ja fossiiliset polttoaineet ovat vähissä, polttoaineverotus auttaisi tässä. Turha ajelu pois. Litrahinnaksi 2 euroa!!

Autot eivät vielä koskaan ole olleet näin halpoja, kuin nyt Suomessa ovat. Hinnat ovat lähellä Eurooppalaista keskitasoa, joten veromuutokset tulevat väistämättä siirtämään rahoja meidän omasta pussista autonvalmistajien pussiin.

SD

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu