Tutkija ja vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula sallisi seksin täysi-ikäisten lähisukulaisten kesken, kirjoittaa Iltalehti. Kontula totesi lehden haastattelussa tiistaina, että Suomen seksuaalilainsäädäntö on joiltakin osin hyvin epälooginen. Esimerkkinä hän mainitsi lainkohdan, joka kieltää seksin lähisukulaisen kanssa.
– Tämän perusta tulee siltä ajalta, jolloin koko lainsäädännön ajatuksena oli jälkeläisten tuottaminen ja oli huomattu, että lähisukulaisten kanssakäymisestä syntyvillä jälkeläisillä on kohonnut riski saada erilaisia sairauksia. Koko seksin funktio on sen jälkeen muuttunut aika lailla erilaiseksi, Kontula totesi.
Hänen mukaansa lähisukulaisten seksiä ei tulisi säädellä lailla silloin, kun kyseessä ovat omasta tahdostaan toimivat aikuiset.
Iltalehti haastatteli Kontulaa liittyen Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajan Hanna Hakon blogikirjoitukseen, jossa tämä pohti seksuaalilainsäädäntöä.
Kontula sallisi seksin lähisukulaisten kesken
66
528
Vastaukset
- Anonyymi
Kommunismi on sairaus!
- Anonyymi
Yli 100 miljoonaa kuollutta tuon aatteen takia ja lisää tulee koko ajan ja silti suomen eduskunnassakin istuu 2 kommunistia ja kaikki on ihan hiljaa ja ok,mutta jos joku kertois eduskunnassa olevansa fasisti niin lentäis pihalle puolueesta ja eduskunnasta välittömästi
- Anonyymi
Suurin osa maista on kapitalistisia ja siten suurin osa insestin harjoittajista on kaikkea muuta kuin kommunisteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa maista on kapitalistisia ja siten suurin osa insestin harjoittajista on kaikkea muuta kuin kommunisteja.
"Kommunismi on sairaus!"
Saako tartunnan, jos yhtyy sortavalalaisen komsomolsk-tytön kanssa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kommunismi on sairaus!"
Saako tartunnan, jos yhtyy sortavalalaisen komsomolsk-tytön kanssa?Uskovaisten keskuudessa insesti on yleistä.
- Anonyymi
Vasukat ovat moniruokaisia.
Sen ole niin väliä.
Muistaakseni varastaminenkin oli näille ihan ok
paitsi jos tältä henkilöltä itseltä varastetaan.
Tekopyhää ja kaksinaismoralismi rehottaa.
Nämä on lapsenomaisia, lapsekkaita.
Sdp- Anonyymi
Ovat kuin eläimet itstaine himoineen. Ei mltään rajaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovat kuin eläimet itstaine himoineen. Ei mltään rajaa.
Ihminenhän on eläin.
Ihmisapinoihin kuuluva eläin. Samaa sakkia kuin esimerkiksi estottomasti naiskentelevat gibbonit ja simpanssit.
- Anonyymi
"Koko seksin funktio on sen jälkeen muuttunut aika lailla erilaiseksi, Kontula totesi."
Ihmisillä on mielipiteitä, mutta ne eivät vaikuta ihmisen biologiaan. Biologia on pysynyt samana ja seksi tärkein tarkoitus on edelleenkin jälkeläisten syntyminen. Se että ihmiset ajattelevat eri tavalla ja mieltävät seksin "funktion" eri tavalla, on yhdentekevää biologisesta näkökulmasta. Homoseksuaalisuus on myös aivan turha asia biologisesti vailla järjen hiventä. - Anonyymi
Eläinten kanssa seksi on luvallista Suomessa ja kyllä paljon suvaitaan jos sotarikoksia puolustellaan. Siinä kuitenkin menettää ainoan henkensä. Muissa sähläyksissä jää sentään henkiin.
- Anonyymi
Miksi jankutat joka kohdassa jostain sotarikoksista, pysyisit asiassa
- Anonyymi
Suomessa laki kieltää eläimeen sekaantumisen:
14 §
Sukupuoliyhteys eläimen kanssa
Ihminen ei saa olla sukupuoliyhteydessä eläimen kanssa. Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan tässä laissa ihmisen sukupuolielimellä tehtävää taikka eläimen sukupuolielimeen tai peräaukkoon kohdistuvaa tunkeutumista eläimen kehoon taikka eläimen sukupuolielimen ottamista ihmiskehoon.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei kuitenkaan estä toimenpidettä, joka on tarpeen eläinlääkinnällisestä tai jalostuksellisesta syystä taikka muusta vastaavasta hyväksyttävästä syystä.
Anaali- ja sukupuoliyhteys seksuaalisesti kaikissa tapauksissa laitonta, mutta laitonta myös muu seksuaalinen kanssakäyminen, mikäli niissä tapauksissa voidaan katsoa, että eläin on kärsinyt tai sille on tullut haittaa asiasta
- Anonyymi
Vaikka olisi miten täysi-ikäisiä, niin sellaiset suhteet voi erityisellä tavalla rikkoa ja niihin suhteisiin on voinut johtaa ikävät tapahtumat ja toisen alisteinen asema suhteessa toiseen. Yhteiskunnan ei ole hyvä tukea sellaisia suhteita, tehdä niitä hyväksyttävemmiksi.
- Anonyymi
Miksi kielto on perusteltu:
1. Suojaaminen hyväksikäytöltä ja vallan väärinkäytöltä
- Lähisukulaisuuteen liittyy usein valta- tai luottamussuhde, joka voi hämärtyä seksuaalisessa suhteessa.
- Vaikka osapuolet olisivat aikuisia, emotionaalinen tai psykologinen riippuvuus voi vaikeuttaa aidosti vapaan suostumuksen arviointia.
- Esimerkiksi vanhemman ja aikuisen lapsen välillä on lähes aina elämänmittainen valta- ja auktoriteettisuhde, joka voi tehdä suhteesta epätasapainoisen.
2. Tabujen suojelema perheyhteisö
- Useimmissa kulttuureissa (myös Suomessa) insesti on yksi vahvimmista sosiaalisista tabuista.
- Lähisukulaisuuteen perustuva seksuaalinen suhde voi vahingoittaa perhesuhteita ja perherakennetta, jotka ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä.
- Lainsäädäntö pyrkii suojelemaan perhettä rakenteena, jossa ihmisillä on turvallista elää ilman seksuaalista painetta tai epäselvyyttä rooleista.
3. Vaikka lisääntyminen ei ole tarkoitus, sen mahdollisuus voi silti olla olemassa
- Ei ole takeita siitä, että sukupuoliyhteys ei koskaan voisi johtaa raskauteen – ehkäisy voi pettää.
- Laki ei perustu yksittäisten ihmisten ehkäisytapoihin vaan yleiseen normiin.
- Lainsäädännön logiikka on osin ennaltaehkäisevä: se estää riskit ennen kuin ne toteutuvat.
4. Yleisen moraalitajun ja oikeustajun heijastaminen
- Lait eivät ole pelkästään sääntöjä toiminnan rajoittamiseksi, vaan ne myös heijastavat yhteiskunnan arvoja ja moraalia.
- Suurin osa ihmisistä kokee seksin lähisukulaisten välillä syvästi epäsopivana tai vääränä, ja lainsäädäntö peilaa tätä yhteistä moraalista perusnäkemystä.
5. Ehkäisee vaikeita tilanteita ja oikeusprosesseja
- Jos insestuaaliset suhteet sallittaisiin, olisi paljon vaikeampaa tutkia tai todistaa seksuaalista hyväksikäyttöä tilanteissa, joissa suostumus on epäselvä.
- Kielto toimii myös työkaluna lasten ja nuorten suojelemiseksi, vaikka kyse olisi aikuisista: se selkeyttää rajat jo varhain.
Lain näkökulmasta Suomessa:
Suomen rikoslain 20 luvun 7 §:ssä säädetään:
"Joka on sukupuoliyhteydessä vanhempansa, lapsensa, sisaruksensa tai isovanhempansa taikka lapsenlapsensa kanssa, on tuomittava insestistä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Tämä pätee, vaikka molemmat olisivat aikuisia ja suhde olisi vapaaehtoinen.
Tämä kielto on pohjimmiltaan yhteiskunnallinen suojamekanismi, ei vain yksittäisten parien rajoittamista. - Anonyymi
Asiaan liittyy paljon tärkeämpiä asioita kuin nykyistä laajempi laillinen vapaus seksikumppanin valintaan.
- Anonyymi
Varmaankin kaikki täyspäiset ihmiset pitävät tuollaisen kieltämistä lailla ihan älyvapaana.
- Anonyymi
Ei pidä paikkaansa. Suurin osa kannattaa kieltoa.
Etkö lukenut perusteluja:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19089070/kontula-sallisi-seksin-lahisukulaisten-kesken#comment-137652057
- Anonyymi
Seksi eläinten kanssa on Suomessa sallittua, kun eläintäntä ei muutoin kohdella kaltoin eikä sitä katsota raiskaukseksi.
Eikä se ole edes kovin moraalitonta ajatellen mitä kaikkea uskovat puolustaa.- Anonyymi
Kuka uskova puolustaa eläinten kanssa makaamista?
Sinä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka uskova puolustaa eläinten kanssa makaamista?
Sinä?Mutta eikö Seta voisi päättää, että jotkut eläimet ovat sosiaalisia ihmisiä?
Tai päinvastoin.
Silloin eläimeen sekaantuminenkin olisi laillista. Anonyymi kirjoitti:
Mutta eikö Seta voisi päättää, että jotkut eläimet ovat sosiaalisia ihmisiä?
Tai päinvastoin.
Silloin eläimeen sekaantuminenkin olisi laillista.SETA ei asiaa päätä, vaan Suomen eduskunta. Piste.
- Anonyymi
Kommunismi on juuri tuota.
- Anonyymi
Rietas kommari!
- Anonyymi
Rietas kommari / Rietas oikeistolainen / Rietas Kepulainen / Rietas RKP;läinen / Rietas Demari..kuka heistä on synnitön ja kuka irstain ?
- Anonyymi
No eipä häneltä muita kuin pervoja kommentteja voi odottaakaan. Ent. Prostitoitu, joka aikoinaan tienasi rahansa itseään myymällä.
Sen lisäksi Vasemmisto aktivisti, joka terroristien tukemiseksi kävi Gazassa rikkomassa Israelin turva aitaa. - Anonyymi
Kyllä Anna tietää mistä puhuu, mitä serkumpi, sitä herkumpi.
Tässä nyt - taas kerran - yhden henkilön mielipiteellä leimataan koko vasemmisto samalle viivalle. Olette te hihhulihörhöt pimeitä. Jos vasemmisto todella ajaisi asiaa niin siitä pitäisi olla maininta puolueiden ohjelmassa. Vaan kun ei ole.
Toinen asia mikä tähän liitetään on kommunismi. Silloin unohdetaan kokonaan se, että vanhassa kommunistisessa Neuvostoliitossa homous oli sairaus ja heidät suljettiin mielisairaalaan. Tai sitten he esiintyivät Bolsoi-baletissa...- Anonyymi
Eräissä uskonnollisissa piireissä lakiuudistus otettaisiin ilolla vastaan. Vaikka eipä nykyinenkään laki ole heitä pidätellyt. Ja jos siitä on jääty kiinni niin uhri on aina ollut syyllinen. Tietysti.
- Anonyymi
Hyi.Miksi en ylläty kun kommunisti tuollaista haluaa? Kontula on itse ilmoittanut olevansa kommunisti
- Anonyymi
Jäpisinkö siskoani? Ei pysty. Ei kerta kaikkiaan.
- Anonyymi
Raamatussa on kaunis kertomus siitä, miten Sodoman kaupungin ainoa hurskas ja Jumalallle mieluinen mies Loot pian leskeksi jäätyään siittää (humalassa toki) kaksi tytärtään raskaaksi eikä Jumala paheksunut yhtään.
Miksi me paheksuisimme?- Anonyymi
Loot ei todellakaan tehnyt yhtään mitään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Loot ei todellakaan tehnyt yhtään mitään!
Kerrankos sitä miehelle käy niin, että humalassa tulee tuikkaistua jotain naista ilman että miehellä itsellään on asian kanssa mitään tekemistä tai ainakaan mitään vastuuta. Moni vaimo ja tyttöystävä on varmasti tällaisia tarinoita kuullut.
Onneksi kuitenkin yleensä terve mies jättää tyttärensä rauhaan oli sitten humalassa tai selvinpäin. Loot ei jättänyt. - Anonyymi
Maailman ensimmäinen känni! Paha siitä miestä syyttää kun päihdytysaineiden vaaroista ei vielä tiedetty ennen tuota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailman ensimmäinen känni! Paha siitä miestä syyttää kun päihdytysaineiden vaaroista ei vielä tiedetty ennen tuota.
Ekat kännit veti Nooa ja sammui munasilleen.
Sekään ei ollut Nooan syy, vaan hän syytti poikaansa sammumisestaan ja rankaisi hyvänä isänä tekemällä hänestä orjan.
Miten onkaan, että nuo Jumalan valitsemat kaikista hurskaimmat miehet osottautuvat jatkotarinassa niljakkaiksi hirviöiksi?
- Anonyymi
Artikkeli on vuodelta 2012. Et sitten uudempaa löytänyt ja miten tämä liittyy luterilaisuuteen?
- Anonyymi
Mitä uutta Kontula on sanonut asiasta tuon jälkeen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä uutta Kontula on sanonut asiasta tuon jälkeen?
Kuulema hänen mukaansa ikä ja sukulaisuus ei pitäisi olla esteenä jos haluaa jotain pan.a
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulema hänen mukaansa ikä ja sukulaisuus ei pitäisi olla esteenä jos haluaa jotain pan.a
Aloitus kertoo sen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulema hänen mukaansa ikä ja sukulaisuus ei pitäisi olla esteenä jos haluaa jotain pan.a
Kontulakaan ei ole koskaan vastustanut suojaikärajoja.
Älä valehtele vaikka Jeesus-uskoinen oletkin.
- Anonyymi
Sairas akka!
No tämä. kaikkea sitä kuulee ja ei jatkoon.
Sille on tietenkin olemassa syykin miksi se ei ole sallittua ole esim. sukurutsa ja toinen asia on insesti joka jo yksinään rikos.
Eli asialle on olemassa järjelliset perusteet.
Euroopan kuninkaallisethan ovat muuten suorastaan kärsineet noista seurauksista siellä on paljon sukurutsauksesta johtuvia sairauksia ja kuolleita joten jos joku on ihmetellyt miksi nykyään naivan uutta verta sukuunsa niin siinä on se syy. Sillä Euroopan kuninkaallisethan ovat sukua toisilleen ja suurin osa melko läheistä.- Anonyymi
Naapuri on serkun kanssa aviossa. 1 lapsi. Täysin laillista.
Onhan tuo laillista mutta käsitykseni mukaan noille tarjotaan jotain testiä , ettei olisi liian läheiset "geenit"
- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Onhan tuo laillista mutta käsitykseni mukaan noille tarjotaan jotain testiä , ettei olisi liian läheiset "geenit"
Sairasta yhtyä lähisukulaiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairasta yhtyä lähisukulaiseen.
Serkut eivät ole lähisukulaisia.
- Anonyymi
Anna Kontula on syvästi uskovainen nainen.
Risti kaulassa ja kirjoittanut uskostaan kirjankin.- Anonyymi
No ilmankos tämä sukurakkaus.jos
- Anonyymi
Tyypillinen liberaaliteologi, usko on mitä tahansa
- Anonyymi
Kiljunen on pelottava.
- Anonyymi
"Anna Kontula on syvästi uskovainen nainen.
Risti kaulassa ja kirjoittanut uskostaan kirjankin."
Totta. Kontula uskoo vahvasti Marxin teorioihin ja Stalinin tulkintaan niistä.
- Anonyymi
Hyi helevata!
- Anonyymi
Jos eläinten kanssa voi harrastaa seksiä, niin outoa jos sitä ei voi tehdä täysi-ikäisen kanssa tehdä vapaasti.
Eläin sentään eri asia kuin ihminen. - Anonyymi
Anna Kontula, jäitä hattuun.
- Anonyymi
Eihän edes homostelu ole mitään verrattuna eläinseksiin.
- Anonyymi
Niin varsinkin jos joku kokee että hänen identiteettinsä on eläin! Sen perusteellahan sukupuoliakin vaihdetaan.
- Anonyymi
Sairasta!
- Anonyymi
Kommunisti on moraaliton aate.
- Anonyymi
Kiljunen entinen ”morsian”. 😆
- Anonyymi
Kiljunen ”herrasmiehenä” kertoi kuinka suhteen päättymisen jälkeen Kontulan terveyssyistä ottama rintojen pienennysleikkaus tuntui hänestä loukkaavalta ja kuinka Kontula on menettänyt hänen mukaansa tätänykyä naisellisuutensa.
”MUTTA onhan hän muuttunut, Kiljunen sanoi Pettersonille.
– Ulkonäöllisesti menettänyt naiseutensa. Leikannut hiukset. Ja se rintojen leikkaus, se oli mulle loukkaus.
Petterson kysyi Kiljuselta, miksi Kontulan tekemä leikkaus loukkasi häntä – olihan Kiljusen ja Kontulan suhde jo päättynytkin, kun Kontula teetätti rintojenpienennysoperaation.
– Ne olivat yksi ihanimpia asioita hänessä, se oli todella loukkaus, Kiljunen vastasi.
KIRJAN mukaan Kiljusta kadutti myöhemmin, kun hän tuli tunnustaneensa Kontulan teetättämän leikkauksen loukanneen häntä.”
Kyllä tuollaiset asiat pitäisi tajuta jo etukäteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiljunen ”herrasmiehenä” kertoi kuinka suhteen päättymisen jälkeen Kontulan terveyssyistä ottama rintojen pienennysleikkaus tuntui hänestä loukkaavalta ja kuinka Kontula on menettänyt hänen mukaansa tätänykyä naisellisuutensa.
”MUTTA onhan hän muuttunut, Kiljunen sanoi Pettersonille.
– Ulkonäöllisesti menettänyt naiseutensa. Leikannut hiukset. Ja se rintojen leikkaus, se oli mulle loukkaus.
Petterson kysyi Kiljuselta, miksi Kontulan tekemä leikkaus loukkasi häntä – olihan Kiljusen ja Kontulan suhde jo päättynytkin, kun Kontula teetätti rintojenpienennysoperaation.
– Ne olivat yksi ihanimpia asioita hänessä, se oli todella loukkaus, Kiljunen vastasi.
KIRJAN mukaan Kiljusta kadutti myöhemmin, kun hän tuli tunnustaneensa Kontulan teetättämän leikkauksen loukanneen häntä.”
Kyllä tuollaiset asiat pitäisi tajuta jo etukäteen.Kontula tekee terveyssyistä rintojenpienennysleikkauksen ja Kiljunen siitä loukkaantuu. Kyllä on äijä pinnallinen ja suoranainen itserakas idíoottí.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kontula tekee terveyssyistä rintojenpienennysleikkauksen ja Kiljunen siitä loukkaantuu. Kyllä on äijä pinnallinen ja suoranainen itserakas idíoottí.
Niin ja tuollaisia miehet olette. Eipä kamalasti jaksa kiinnostaa ei sillä, että kiinnostaisi naisena naiset jne
Ja kun katsoo palstan keskusteluissa vilahtaa tietyt alapää suorastaan trendit . Muka aitouskova miehet jotka ovat homoutta vastaan , miten sitä edes ollaan siis vastaan ja silti tuo porukka tuntuu nauttivan lähinnä peräpään keskusteluista.
Olen35v nainen ja lopen väsynyt katsomaan tätä homotusta.
- Anonyymi
Kyllä kansoilla on aina haluja insestiin.
Se itsessään tukee Kontulan esityksen.
Kysyntä ---> tarjonta.
Lisääntymisestä ei kuitenkin voida puhua, jos tulos on huono.
Huonoksi ei kannata ruveta, mutta vain hyväksi.
Jos seksi on nautintoa, yhdessäoloa, opetusta, rakkautta, välittämistä, yhteenkuuluvuutta ja jos se on yhteisymmärryksessä tehtyä, ilman väkivaltaa.
Neitsyen häpeä kuitenkin on yksi voimakkaimmista energioista. Seksi on voimakkain energia. Jos insesti tuottaa vaikeuksia, silloin tulokset voivat olla ennakkoarvaamattomia. Sillä seurauksin, että koko perhe hajoaa ellei joku kuolee pahimmassa tapauksessa.
Olisiko voinut olla seksologia tieteen pyrkimyksestä ymmärtää seksin häpeä tunnetta?
Olennaista Kontulan väitteessä on, että nainen tekee esityksen, koska juuri naiset ovat vaikea kappale seksuaalisuudessa kun miehen seksuaalisuus on suoraviivaisempi kuin naisten. Mies antaa ja nainen ottaa, joten kun nainen suostuu ottaa, silloin on juhlan aineksia.
Suomalaisessa keskustelussa insestillä on paikkaansa pitkän eristyneisyyden takia ja perhesaunan. Mielenkiintoista on vertailla se globaaliin insestiin.
2000 luvulla pyrkimys on päinvastoinen, että hävitetään perhe ja emme näe sukulaisia. On epämuodikasta jäädä perheisiin.
Voiko myös olla, että perheen naiset, kuten tyttäret jättäisivät perheen miehet kuten isät ja veljet, vaarit, koska tyttäret olisivat kokeneet pelkotiloja, jotka liittyvät seksuaalisuuteen, nimenomaan perheen ja suvun miespuolisilta tahoilta. Se ei tarkoita insestiä, mutta vain yhdessäoloa, joka tuottaa juuri naisille vaikeuksia, koska vaikuttaa vahvasti heidän fysiikkaansa.
Tilastoissa on erittäin harvenaisempi pojan ja äidin suhde ja paljon yleisempi isän ja tyttären.- Anonyymi
Onko seksologialla osuutensa sille, että perheen aikuistuneet tyttäret lopettaisivat kaikki suhteet vanhempainperheen miehiin?
Kun tytär kasvaa isoksi ja saa omia lapsia, hän ei ole missään yhteydessä veljiin tai toisiin veljiin. Kenties ei ole yhteydessä vaariin tai isään.
Onko tyttärien poissaololla tieteellistä pohjaa?
- Anonyymi
Länsimainen oikeusistuin ei voi olla moraalinen, vaan rikoksella aiheutettuun vahinkoon perustuva. Omasta vapaasta tahdostaan seksiä harjoittavien aikusten ihmisten seksi ei kuulu oikeussaleihin.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1034280
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.803510Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,763121SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.822576Suomalainen lähti ilman takkia sotaan
Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.52376Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.2112202Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a302101- 41890
- 95878
- 52796