Pariisin rauha 1856
Krimin sota sai päätöksensä Pariisissa, jossa allekirjoitettiin 30. maaliskuuta 1856 Pariisin rauhansopimus. Sopimuksen nojalla Sevastopol palautettiin Venäjän keisarikunnalle, joka luopui vaatimuksista, että Osmanien valtakunnan tulisi tunnustaa Venäjän keisari kaikkien kristittyjen suojelijaksi Osmanien valtakunnassa, Moldova ja Valakia jäivät autonomisina osmanien alaisiksi valtioiksi, Mustameri ja Ahvenanmaa demilitarisoitiin. Käytännössä tämä tarkoitti kieltoa korvata brittilaivaston rikki tykeillään ampuma Bomarsundin linnoitus uudella linnoituksella.
Kokonaisuudessaan rauha ei vakauttanut aluetta poliittisesti. Jo 1700-luvulta jatkuneet Venäjän ja Osmanien sodat jatkuivat. 1700-luvulla Venäjä ja Turkki olivat vastakkain suuressa Pohjan sodassa 1700–1721, Venäjän–Turkin sodissa 1735–1739, 1768–1774, 1787–1792 sekä 1800-luvun alussa 1806–1812 sekä Kreikan vapaussotaan liittyen 1828–1829. Voimistuva Venäjä valtasi heikentyneeltä Osmanien valtakunnalta alueita, mihin tämä pyrki tilaisuuden tullen vastaamaan.
Aleksanteri II vakuuttui kuitenkin siitä, että Krimin sota oli paljastanut Venäjän valtiossa perusheikkouksia, mikä osaltaan johti uudistuksiin – muun muassa 55 000 000 maaorjan vapauttamiseen. Myös Venäjän armeija oli osoittautunut toivottoman vanhentuneeksi ja kykenemättömäksi vastustamaan hyvin varustautuneita länsiliittoutuneiden joukkoja. Krimin sodan jälkeen Venäjä ei enää uhannut suoranaisesti Länsi-Euroopan etuja ennen vuotta 1918.[7]
Yhteiskunnan vapautuminen ja teollistuminen alkoivat muodostaa Venäjällä modernisoimiseen tähdänneiden zapadnikkien nousun, mihin pyrkivät vastaamaan perusvenäläisyydestä ammentavat kansallismieliset panslavistit, jotka näkivät Venäjän kaikkien slaavien suojeluvaltiona niin länttä kuin islamilaista Osmanien valtakuntaakin vastaan. Korostetuimmin tämä näkyi Balkanilla, josta muodostui 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Euroopan politiikan ruutitynnyri.
Seuraava Venäjän ja Osmanien valtakunnan välinen sota käytiin runsaat 20 vuotta myöhemmin 1877–1878. Turkki liittyi myös ensimmäiseen maailmansotaan keskusvaltojen puolelle, mutta ei kärsinyt tappiota Venäjälle Brest-Litovskin rauhan vuoksi. Toisessa maailmansodassa 1939–1945 Turkki pysyi puolueettomana.
Krimin sota sai päätöksensä Pariisissa, jossa allekirjoitettiin 30. maaliskuuta 1856 Pariisin rauhansopimus. Sopimuksen nojalla Sevastopol palautettiin Venäjän keisarikunnalle, joka luopui vaatimuksista, että Osmanien valtakunnan tulisi tunnustaa Venäjän keisari kaikkien kristittyjen suojelijaksi Osmanien valtakunnassa, Moldova ja Valakia jäivät autonomisina osmanien alaisiksi valtioiksi, Mustameri ja Ahvenanmaa demilitarisoitiin. Käytännössä tämä tarkoitti kieltoa korvata brittilaivaston rikki tykeillään ampuma Bomarsundin linnoitus uudella linnoituksella.
Kokonaisuudessaan rauha ei vakauttanut aluetta poliittisesti. Jo 1700-luvulta jatkuneet Venäjän ja Osmanien sodat jatkuivat. 1700-luvulla Venäjä ja Turkki olivat vastakkain suuressa Pohjan sodassa 1700–1721, Venäjän–Turkin sodissa 1735–1739, 1768–1774, 1787–1792 sekä 1800-luvun alussa 1806–1812 sekä Kreikan vapaussotaan liittyen 1828–1829. Voimistuva Venäjä valtasi heikentyneeltä Osmanien valtakunnalta alueita, mihin tämä pyrki tilaisuuden tullen vastaamaan.
Aleksanteri II vakuuttui kuitenkin siitä, että Krimin sota oli paljastanut Venäjän valtiossa perusheikkouksia, mikä osaltaan johti uudistuksiin – muun muassa 55 000 000 maaorjan vapauttamiseen. Myös Venäjän armeija oli osoittautunut toivottoman vanhentuneeksi ja kykenemättömäksi vastustamaan hyvin varustautuneita länsiliittoutuneiden joukkoja. Krimin sodan jälkeen Venäjä ei enää uhannut suoranaisesti Länsi-Euroopan etuja ennen vuotta 1918.[7]
Yhteiskunnan vapautuminen ja teollistuminen alkoivat muodostaa Venäjällä modernisoimiseen tähdänneiden zapadnikkien nousun, mihin pyrkivät vastaamaan perusvenäläisyydestä ammentavat kansallismieliset panslavistit, jotka näkivät Venäjän kaikkien slaavien suojeluvaltiona niin länttä kuin islamilaista Osmanien valtakuntaakin vastaan. Korostetuimmin tämä näkyi Balkanilla, josta muodostui 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Euroopan politiikan ruutitynnyri.
Seuraava Venäjän ja Osmanien valtakunnan välinen sota käytiin runsaat 20 vuotta myöhemmin 1877–1878. Turkki liittyi myös ensimmäiseen maailmansotaan keskusvaltojen puolelle, mutta ei kärsinyt tappiota Venäjälle Brest-Litovskin rauhan vuoksi. Toisessa maailmansodassa 1939–1945 Turkki pysyi puolueettomana.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.