YYA aika oli suomen historian onnellisinta ja turvallisinta aikaa, mitä monet yhä kaipaa

Suomen kansan ei tarvinnut pelätä sotaa ja talous kehittyi positiiviseen suuntaan.
Yliopistoja perustettiin ja kansan sivistystaso parani.
Suomen valtiojohtoa arvostettiin kautta maailman, ja Suomi sai paljon positiivista palautetta toimistaan rauhan edistäjänä.
122536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 122

Vanhimmat

Vapaudenliiton lahkon väki kaipaa muita en tiedä.

1Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    silloinhan Suomi oli vielä itsenäinen valtio. Päätti itse asioistaan.

    EU:ssa meillä ei edes ole omaa valuuttaamme- Suomenmarkkaa- muilla pohjoismailla on omat valuuttansa kruunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    silloinhan Suomi oli vielä itsenäinen valtio. Päätti itse asioistaan.

    EU:ssa meillä ei edes ole omaa valuuttaamme- Suomenmarkkaa- muilla pohjoismailla on omat valuuttansa kruunut.

    öyhötys on ja pysyy. persspurgut pitävät siitä huolen. kulta-aika menneisiin sinne on päästävä. Koko maa kivikaudelle jotta nostalgiapieru humisee korvissa. aijai mitä auvoa. sinne sinne lisää kaasua.

    Äänestä

Joka tapauksessa nyt on kova sodan haikailu ja lehtien kannessa patsastelu korvannut menneet.

Äänestä
  • Kokoomuksen aivottomat.militanttimafian NATOtrollit tuhoavat Suomen kansan paremman tulevaisuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kokoomuksen aivottomat.militanttimafian NATOtrollit tuhoavat Suomen kansan paremman tulevaisuuden.

    Kokoomus kurjistaa Suomen kansan enemmistön elämää todella paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kokoomuksen aivottomat.militanttimafian NATOtrollit tuhoavat Suomen kansan paremman tulevaisuuden.

    Mistä noita NATO trolleja Suomeen oikein sikiää, Ukrainastako?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mistä noita NATO trolleja Suomeen oikein sikiää, Ukrainastako?

    Suomesta meitä tulee pari miljoonaa teitä vapaudenliitolasia on taas suomen kansasta 0.1% kuten vaaleissa nähtiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Suomesta meitä tulee pari miljoonaa teitä vapaudenliitolasia on taas suomen kansasta 0.1% kuten vaaleissa nähtiin.

    Vain pari miljoonaa NATOtrollia Suomessa, mitä edustaa tuo loput 3,5 miljoonaa Suomen kansalaista?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Vain pari miljoonaa NATOtrollia Suomessa, mitä edustaa tuo loput 3,5 miljoonaa Suomen kansalaista?

    Teitä vajjakienliittolsia ne edustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Suomesta meitä tulee pari miljoonaa teitä vapaudenliitolasia on taas suomen kansasta 0.1% kuten vaaleissa nähtiin.

    No no, sentään yli 0,2 % äänesti tissiläisiä, tuloksena nolla paikkaa i hela lande.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kokoomus kurjistaa Suomen kansan enemmistön elämää todella paljon.

    Velkojen maksu on aina ikävää, mutta pakollista. Nyt on tullut sen aika.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mistä noita NATO trolleja Suomeen oikein sikiää, Ukrainastako?

    Eikö Ukrainassa ollutkaan natseja?

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Eikö Ukrainassa ollutkaan natseja?

    Nyt on! Putinatseja oikein urakalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Eikö Ukrainassa ollutkaan natseja?

    Etko tiedä että kaiiki Kokoomuksen natsit on NATOtrolleja , osa ukrainalaisia osa suomalaisia juntteja.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mistä noita NATO trolleja Suomeen oikein sikiää, Ukrainastako?

    Z on sairaus. Z on kuolema.

    Äänestä

Toisten mielestä oli ja toisten ei.

Äänestä
  • Olet kyllä oikeassa, Kokoomus vihasi jo silloin Suomen kansaa ja vastusti YYA sopimusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Olet kyllä oikeassa, Kokoomus vihasi jo silloin Suomen kansaa ja vastusti YYA sopimusta.

    Tuo on totta joka sana.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Olet kyllä oikeassa, Kokoomus vihasi jo silloin Suomen kansaa ja vastusti YYA sopimusta.

    Sopimushan tarkoitti sitä, että käytännössä Suomea ohjailtiin Neuvostoliitosta.

    Miten meille sattuikin noin epäkelpo naapuri...

    1Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Sopimushan tarkoitti sitä, että käytännössä Suomea ohjailtiin Neuvostoliitosta.

    Miten meille sattuikin noin epäkelpo naapuri...

    YYA ajan eläneenä huomautan, että NL ei puuttunut Suomen asioihin ollenkaan samalla röyhkeällä tavalla kuin EU ja Nato tekee nyt. Suomelta on viety kaikki itsemääräysvalta lännen toimesta. Historian vääristely on niin tylsää.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    YYA-ajan eläneenä huomautan että Neukkula määräsi Suomen asioista suomalaisten mielipiteistä vähääkään välittämättä ja yleensä vastoin Suomen omia toiveita. Kyse ei ollut mistään Suomen valitsemasta ja haluamasta yhteistyöstä, vaan pakosta ja Neukkulan sanelemasta käskyvallasta.

    EU ja Nato taas tekevät yhteistyötä suomalaisten kanssa meidän omien toiveidemme mukaisesti, eivät meitä pakolla alistaen ja siinä on se valtavan suuri ero. Kumpaankin olemme itse liittyneet omasta halustamme.

    Historian vääristely mitä te ryzzänkätyrit aina teette on todellakin irvokasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Olet kyllä oikeassa, Kokoomus vihasi jo silloin Suomen kansaa ja vastusti YYA sopimusta.

    Kokoomus ei koskaan vastustanut YYA-sopimusta molempien sopijapuolten ollessa kartalla. Sen vastustaminen kun olisi ollut poliittinen itsari.

    Eikä sen jälkeenkään, kun sopimus raukesi kuin itsestään.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    YYA ajan eläneenä huomautan, että NL ei puuttunut Suomen asioihin ollenkaan samalla röyhkeällä tavalla kuin EU ja Nato tekee nyt. Suomelta on viety kaikki itsemääräysvalta lännen toimesta. Historian vääristely on niin tylsää.

    Kaikilla valtioiden liitoilla on sääntönsä, joita maat sitoutuvat noudattamaan jäsenyyttä hakiessaan. Tätä sitten putinatsit väittävät "asioihimme puuttumiseksi". 🤣

    Neuvostoliiton "jäseniä" emme Luojan kiitos olleet, muta silti Neukkula määräsi asioistamme enemmän kuin täyteen vapaaehtoisuuteen perustuvat EU ja Nato ikinä.

    YYA-sopimuksen sanamuoto oli käytännössä yksin Stalinin sanelema, eikä vaihtoehtoa olla hyväksymättä sitä ollut olemassa.

    Hongan presidenttiehdokuus evättiin.Kokoomusta ei huolittu hallituksiin. Neuvostovastaisilta vietiin työpaikka. Sähköveturit piti ostaa NL samoin kuin lentokoneet. EU ei saanut liittyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    YYA-ajan eläneenä huomautan että Neukkula määräsi Suomen asioista suomalaisten mielipiteistä vähääkään välittämättä ja yleensä vastoin Suomen omia toiveita. Kyse ei ollut mistään Suomen valitsemasta ja haluamasta yhteistyöstä, vaan pakosta ja Neukkulan sanelemasta käskyvallasta.

    EU ja Nato taas tekevät yhteistyötä suomalaisten kanssa meidän omien toiveidemme mukaisesti, eivät meitä pakolla alistaen ja siinä on se valtavan suuri ero. Kumpaankin olemme itse liittyneet omasta halustamme.

    Historian vääristely mitä te ryzzänkätyrit aina teette on todellakin irvokasta.

    Turun Yliopiston proffa yrittää väittää että Suomi ei sotinut Hitlerin Natsi Saksan rinnalla.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kokoomus ei koskaan vastustanut YYA-sopimusta molempien sopijapuolten ollessa kartalla. Sen vastustaminen kun olisi ollut poliittinen itsari.

    Eikä sen jälkeenkään, kun sopimus raukesi kuin itsestään.

    Kokoomus on aina halunnut tuhota Suomen kansan hyvinvoinnin, myös YYA aikana.
    Ei koskaan halunnut hyvää Suomen kansalle, ei edes YYA aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Hongan presidenttiehdokuus evättiin.Kokoomusta ei huolittu hallituksiin. Neuvostovastaisilta vietiin työpaikka. Sähköveturit piti ostaa NL samoin kuin lentokoneet. EU ei saanut liittyä.

    No mitä sitten jos tyhmät kaupat estettiin?

    1Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    YYA ajan eläneenä huomautan, että NL ei puuttunut Suomen asioihin ollenkaan samalla röyhkeällä tavalla kuin EU ja Nato tekee nyt. Suomelta on viety kaikki itsemääräysvalta lännen toimesta. Historian vääristely on niin tylsää.

    Sinä vain et tiennyt sitä, kun sitä ei kansalle kerrottu.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kaikilla valtioiden liitoilla on sääntönsä, joita maat sitoutuvat noudattamaan jäsenyyttä hakiessaan. Tätä sitten putinatsit väittävät "asioihimme puuttumiseksi". 🤣

    Neuvostoliiton "jäseniä" emme Luojan kiitos olleet, muta silti Neukkula määräsi asioistamme enemmän kuin täyteen vapaaehtoisuuteen perustuvat EU ja Nato ikinä.

    YYA-sopimuksen sanamuoto oli käytännössä yksin Stalinin sanelema, eikä vaihtoehtoa olla hyväksymättä sitä ollut olemassa.

    Amen.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Turun Yliopiston proffa yrittää väittää että Suomi ei sotinut Hitlerin Natsi Saksan rinnalla.

    Ei niin. Suomi puolusti itseään eikä aloittanut hyökkäystä. Saksa tuli Suomen avuksi, Suomi ei mennyt Saksan avuksi.

    Suomi liittyi Natoon koska ryssä on uhka naapurimaille, eikä toisinpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Ei niin. Suomi puolusti itseään eikä aloittanut hyökkäystä. Saksa tuli Suomen avuksi, Suomi ei mennyt Saksan avuksi.

    Suomi liittyi Natoon koska ryssä on uhka naapurimaille, eikä toisinpäin.

    Suomi soti Hitlerin Natsi Saksan rinnalla liittoutuneita vastaan turha jauhaa muuta p@$£@@.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Hongan presidenttiehdokuus evättiin.Kokoomusta ei huolittu hallituksiin. Neuvostovastaisilta vietiin työpaikka. Sähköveturit piti ostaa NL samoin kuin lentokoneet. EU ei saanut liittyä.

    Nyt on pakko ostaa miljardien edestä jenkki sotatarvikkeita eikä loppua ole näkyvissä. Onko hienoa ja hyvää? Kalliiksi tulee kansalle tää kokoomusjohtoinen ulkopolitiikka. Onneksi YYA kielsi Kokoomuksen hallitustaipaleen, saatiin sentään elää rauhassa ja elintaso nousi, nyt just kaikki päinvastoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Hongan presidenttiehdokuus evättiin.Kokoomusta ei huolittu hallituksiin. Neuvostovastaisilta vietiin työpaikka. Sähköveturit piti ostaa NL samoin kuin lentokoneet. EU ei saanut liittyä.

    Se oli oikein että Kokoomusta ei otettu hallituksiin, niin tulisi olla edelleenkin kun katsoo miten Kokoomus on jo 39 vuoden ajan Suomea tuhonnut!
    Sähköverturit joita Neuvostoliitosta saatiin neuvoteltua edullisesti (VR SR1) olivat laatupelejä kotimaisella Stömbergin elektroniikalla varustettuina.
    Lentokoneet saatiin vapaasti tilata Ranskasta, Yhdysvalloista, Hollannista ja Ruotsista (Convair, Douglas, McDonnell Douglas, Fokker, Syd Aviation, Aerospatiale, Beechcraft ja Saab-Fairchild) - että eipäs vääristellä totuutta!
    Onnemme oli että päätääjillämme oli pidäke olla viemästä Suomea EU:n jäseneksi. EU-jäsenyyden aika on tietänyt Suomelle köyhtymistä ja suomalaisen yhteiskunnan alasajoa.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kaikilla valtioiden liitoilla on sääntönsä, joita maat sitoutuvat noudattamaan jäsenyyttä hakiessaan. Tätä sitten putinatsit väittävät "asioihimme puuttumiseksi". 🤣

    Neuvostoliiton "jäseniä" emme Luojan kiitos olleet, muta silti Neukkula määräsi asioistamme enemmän kuin täyteen vapaaehtoisuuteen perustuvat EU ja Nato ikinä.

    YYA-sopimuksen sanamuoto oli käytännössä yksin Stalinin sanelema, eikä vaihtoehtoa olla hyväksymättä sitä ollut olemassa.

    silleen ainakin hyvä sopimus oli että se tuntuu vieläkin teitä porvareita vituttavan- ja silloinhan se on ollut onnistunut sopimus.

    Äänestä

Voisi väittää että lähes kaikki kaunis mitä Suomen rakennuskannassa on , on Venäläisten rakentamaa jopa Niuvanniemen Sairaala.

Äänestä

Vapaudenliiton väki unelmoi tällä yaa ajasta hahah abuahaha.

Äänestä
  • YYA aika oli paljon parempaa aikaa Suomen kansan enemmistölle , kuin nykyinen NATO orjuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    YYA aika oli paljon parempaa aikaa Suomen kansan enemmistölle , kuin nykyinen NATO orjuus.

    Näin vapaudenliiton lahkossa ajatatellaan muut on eri mieltä teidän kanssanne toki ano ja väyrysen paavo on samaa mieltä teidän lahkon kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Näin vapaudenliiton lahkossa ajatatellaan muut on eri mieltä teidän kanssanne toki ano ja väyrysen paavo on samaa mieltä teidän lahkon kanssa.

    Nyt taidat vähän isotella asiaa , siis NATOtrollien määrää.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Nyt taidat vähän isotella asiaa , siis NATOtrollien määrää.

    Eihän teillä naton vastustajilla vapaudenliitosta päässyt ketään edes vaaleissa läpi siksi teillä ei ole mitään päätösvaltaa mihkään me pätetään siis teidän puolesta.

    Äänestä

  • Mistä mahtaa sotahullut NATOtrollit haaveilla?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mistä mahtaa sotahullut NATOtrollit haaveilla?

    Haaveilemme että myymme teidät puutille työvoimaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eihän teillä naton vastustajilla vapaudenliitosta päässyt ketään edes vaaleissa läpi siksi teillä ei ole mitään päätösvaltaa mihkään me pätetään siis teidän puolesta.

    Tuo sen osoittaa demokratia ei toimi Suomessa koska NATOtrollit päättää muiden puolesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Haaveilemme että myymme teidät puutille työvoimaksi.

    Raja on kiinni ei pääse Pietariin oopperaan, harmi.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Tuo sen osoittaa demokratia ei toimi Suomessa koska NATOtrollit päättää muiden puolesta.

    Tottkai me päätämme teidän 0,1% puolesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Raja on kiinni ei pääse Pietariin oopperaan, harmi.

    Kyllä se aukaa hetkeksi kun putin tulee hakemaan teidät töhin ei hätää toveriseni.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Nyt taidat vähän isotella asiaa , siis NATOtrollien määrää.

    Kyllä koronakriisin aikana Suomi oli täynnä koronatrolleja ja nyt puolestaan Nato- ja sotatrolleja. He ovat lähes yksi yhteen samoja ihmisiä. Ja heidän aikaansaannoksensa myös näkyvät suomalaisten elinajanodotteen jäämisenä laahaamaan muuta Eurooppaa jälkeen, samoin kuin Suomen turvallisuudenkin romahtamisena.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Jaa olit myös 5g korona väkeä ei yllätänyt näihän se on koko vapaudenliiton lahko 5g korona väkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Jaa olit myös 5g korona väkeä ei yllätänyt näihän se on koko vapaudenliiton lahko 5g korona väkeä.

    Olin oman vastuun koronaväkeä, joka ei luottanut poliittikkojen katteettomiin lupauksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Olin oman vastuun koronaväkeä, joka ei luottanut poliittikkojen katteettomiin lupauksiin.

    Oma = ano vastuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mistä mahtaa sotahullut NATOtrollit haaveilla?

    Sotahullu Natotrolli haaveilee tietysti sodasta eli revanssista Venäjän suuntaan. Koko ajan on aivan järjetön propaganda meneillään joka puolella sodan puolesta, ällöttävää.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Tuo sen osoittaa demokratia ei toimi Suomessa koska NATOtrollit päättää muiden puolesta.

    Vapailla vaaleilla valittu eduskunta ja hallitus päättävät Suomessa. Se että teillä Putlerin pehvannuolijoilla ei ole mitään kannatusta Suomessa on juuri sitä demokratiaa. Eihän porukka jonka kannatus vaaleissa on olematonta tietenkään päätä täällä mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Raja on kiinni ei pääse Pietariin oopperaan, harmi.

    Persu Purra vastustaa länsimaista sivistystä eli Oopperaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kyllä koronakriisin aikana Suomi oli täynnä koronatrolleja ja nyt puolestaan Nato- ja sotatrolleja. He ovat lähes yksi yhteen samoja ihmisiä. Ja heidän aikaansaannoksensa myös näkyvät suomalaisten elinajanodotteen jäämisenä laahaamaan muuta Eurooppaa jälkeen, samoin kuin Suomen turvallisuudenkin romahtamisena.

    Tuo on totta joka sana.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Oma = ano vastuu.

    On Ano Aleksia viisaampi.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Raja on kiinni ei pääse Pietariin oopperaan, harmi.

    Pääsee sinne, sen kuin menet. Suomesta pääsee aina pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kyllä se aukaa hetkeksi kun putin tulee hakemaan teidät töhin ei hätää toveriseni.

    Varo että ei vie sinuakin mennessään.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Vapailla vaaleilla valittu eduskunta ja hallitus päättävät Suomessa. Se että teillä Putlerin pehvannuolijoilla ei ole mitään kannatusta Suomessa on juuri sitä demokratiaa. Eihän porukka jonka kannatus vaaleissa on olematonta tietenkään päätä täällä mitään.

    Sotarikolliset Ukrainan AZOV terroristit Suomiaseilla siviilejä surmaa Ukrainan naisia ja lapsia, ei Venäjä.

    Äänestä

Jos suomi ei olisi eu,ssa venäjän vienti olisi huipussaan.Tavaraa menisi,ei olisi työttömyyttä.Jopa pakolaisetkin joutuisivat töihin kun työvoiman tarve olisi valtava.Voitaisiin silloi sanoa että suomeen tarvitaan ulkolaista työvoimaa.Nyt nämä työvoimasta vouhottajat ovat ihmeen hiljaa,miksiköhän.

Äänestä
  • Teitä eu vastustavia on vain niin vähän ei teitä pääsyt vaaleissa läpi siksi ette pääse päätämään mistään.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Teitä eu vastustavia on vain niin vähän ei teitä pääsyt vaaleissa läpi siksi ette pääse päätämään mistään.

    Tyhmyys tiivistyy suuressa joukossa, siksi on Suomen talous lähes lamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Tyhmyys tiivistyy suuressa joukossa, siksi on Suomen talous lähes lamassa.

    Teidän joukko on tosi iso 0,1%

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Teitä eu vastustavia on vain niin vähän ei teitä pääsyt vaaleissa läpi siksi ette pääse päätämään mistään.

    Tulos esittää miten tyhmä kansa Suomessa elää.

    Äänestä

Onhan noita yya-aikoja toki ikävä, talous takasi silloin Suomesta todella hyvinvointiyhteiskunnan ! Enää ei.
Mutta kun venäläiset ei halua saada kuriin Putinia ja se alkaa olla jo myöhäistäkin, venäläiset ainakin on palautettava karkotuksen kautta Venäjälle.

Äänestä
  • Venäläiset on ahkeria ja hyviä työntekijöitä, ei niitä kannata Venäjälle lähettää.

    Äänestä

Venäjä rikkoi ystävyyssopimuksen eikä halua olla enää ystävä naapuriensa kanssa vaan haluaa tappaa heitä.

Äänestä
  • Nuo vajakkien liiotossa olevat on eri mieltä heistä syy on suomalaisissa.

    Äänestä

  • Venäjä on niin laaja käsite. Meillä Suomessa on kosketus venäläisiin, jotka pitäytyvät omissa porukoissaan ja yhteisöissään, joita nyt myös ukrainalaiset on alkaneet lähestyä ! Miksiköhän näin...hm...
    Venäjä itsessään tiedetään kyllä, on se suuri ja arrmoton. Joo. Mutta venäläiset itse ylläpitää Putinia ja Venäjän suurmahtia. Yksi mies ei maailmaa tee.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Venäjä on niin laaja käsite. Meillä Suomessa on kosketus venäläisiin, jotka pitäytyvät omissa porukoissaan ja yhteisöissään, joita nyt myös ukrainalaiset on alkaneet lähestyä ! Miksiköhän näin...hm...
    Venäjä itsessään tiedetään kyllä, on se suuri ja arrmoton. Joo. Mutta venäläiset itse ylläpitää Putinia ja Venäjän suurmahtia. Yksi mies ei maailmaa tee.

    Kiina sitä pitää pystyssä. Osta kiinalainen auto ja loput temusta, eli Kiinasta, niin tuet putlerin sotaa koko rahalla.

    Äänestä

jenkkisika ostaa jäänsärkijät kanadasta tai rakentaa ne itse. Hihihihihihi Soomi-neito näppejään itkeskellen nuolee reppana vailla vertaa hihihi.

Äänestä

Koska Suomen narsistiset, korruptoituneet, nepotistiset alisuoriutujat, siis poliittiset päättäjät saadaan kuriin, Suomen tuhoaminen on lopetettava.

Äänestä
  • Ossi ja ano ja väykän paavo tilalle?

    Äänestä

Niin ja näin, mutta Stuppi kaivaa verta nenästä, tosin ilman valtaa.

Äänestä
  • Etkö ole antanut stubille valtaa? no voihan hellan lettas sentäään eikö stubb setä ole sinulta kysnyt lupaa hahaha bauahaha.

    Äänestä

  • Stubbilla on ulkopolitiikan hoitamisessa kaikki se valta minkä hän sai voitettuaan presidentin vaalit. Teidän ehdokkaanne Väykkä ei saanut edes kannattajakortteja kasaan, koska ei ollut mitään kannatusta Kalsarimyrkyttäjän asiamiehellä.

    Äänestä

Voi hyvät ihmiset!!!! Kylläpä on mieluista toisen maan vallan alla oleminen joistakin suomalaisista! Onhan siinä tosiaan se etu, ettei itse tarvitse ajatella mitään eikä tehdä muuta kuin käsketään! Helppoahan se elämä silloin on!!

Äänestä
  • Eihän Vajauden Liiton tyypit kykene ajattelemaan ja siksi he haluaisivatkin elää vain muiden käskyvallan alla. Itsenäisyys on heille kauhistuttava ajatus. Kaihoavat Kalsarimyrkyttäjää päättämään suomalaistenkin asioista.

    Äänestä

Vähän samoin kuin Ruotsin vallan aika oli Suomelle tosi kurjaa. Olimme lähinnä sotaväkeä ja raaka-aine varasto. Maamme oli takapajuinen periferia. ... Venäjän vallan aika oli Suomelle nousukautta. Sitä väritti tosin suomenruotsalaisen vallan vastustus. Maamme vallanpitäjät ja rikkaat olivat lähinnä suomenruotsalaisia. Heille Venäjä oli uhka ja valtansa myötä sitten koko Suomelle. Toisen maailmansodan lännen kaveruus toi tappion. Näin Suomen oli taas kaveerattava Venäjän kanssa. Ja edessä oli hyvä aika. Kunnes länsimielisyys taas voitti. Ja pelättävissä on että osamme on siinä sama kuin aina ennenkin. Olla sotilaita ja raaka-ainevarasto sekä taistelutanner. Herra armahda meitä siltä.

Äänestä
  • Olipa hieno historiakatsaus ja täyttä faktaa. Länsi on ollut Suomen kansalle aina petollinen ” liittolainen”, hyväksikäyttäjä, kusettaja kuten siis nytkin.

    Äänestä

Voi näitä Pietarin surkeita yrityksiä kaivella Venäjän ystäviä esiin, mutta heitä kun ei oikein enää meiltä löydy kuin jokunen vanha horisko joka odottaa viimeistä lepoaan.

Äänestä

Joo, ja aika rentoa aikaa oli. Lähes kaikki ulkopoliittiset päätökset tehtiin naapurissa. Itse ei tarvinnut miettiä mitään 😉

Äänestä
  • Nyt pääsit käyttämään taitojasi. Mikä tulos? Et edes osaa päättää, pitääkö jenkkejä mielistellä vaiko haukkua.
    Viisasta on sotkeutumatta isojen poikien välienselvittelyyn, lopulta jää aina yksin

    Äänestä

  • Elä valhtele ,se oli suomen kulta aikaa ,joka suhteessa 🤫

    Äänestä

  • Nyt ei ole yhtä rentoa, kun kaikki ulkopoliittiset päätökset tehdään EU/ Natossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Nyt ei ole yhtä rentoa, kun kaikki ulkopoliittiset päätökset tehdään EU/ Natossa.

    Suomalainen haluaa luonnostaan aina nöyristellä jonkun edessä. Jos ei Ruotsin tai Venäjän, niin sitten edes Brysselin.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Suomalainen haluaa luonnostaan aina nöyristellä jonkun edessä. Jos ei Ruotsin tai Venäjän, niin sitten edes Brysselin.

    Tästä johtuu toinenkin äärimmäisyys. Päästä komentelemaan maailman asioissa ja opettaa muita.)))

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Nyt ei ole yhtä rentoa, kun kaikki ulkopoliittiset päätökset tehdään EU/ Natossa.

    Suomi liittyi sekä Natoon että EU:n jäseneksi omasta halustaan. YYA-sopimus tehtiin Neuvostoliiton ja Stalinin sanelemana pakkona, ei Suomen omasta halusta. Eikä siinä ollut mitään rentoa, kuten ei muissakaan Stalinin käskyissä.

    Äänestä

Ma aina puski kannikkaan natoniiloa, se kun on vaha tyhma tai enempikin.

Sergei , SpB

Äänestä

Kun emme kuuluneet natoon ja suomessa ei ollut sotapsykoosi eikä natokiima.nyt nämä meidän hevoisen naamalla varustettu ja aasin aivolla kiihkeästi hakee sotaa ,venäjää vastaan ,toivottavasti luoja kostaa paskan mieli teot ennen kuin saa sotaa aikaiseksi venäjän kanssa🤫

1Äänestä
  • Oletko vapaudenliiton vai vkk väkeä?

    Äänestä

  • Vieläpä aasi kuvittelee olevansa kuninkaallinen ja jopa ilmoitti sen tosissaan. Ukon suku on kuitenkin kotoisin Stubbin kylästä ei kartanosta, jossa Stubb nimi kuului lähinnä alustalaisille.
    Googlaa! Stubin koko myöhempi historia kuuluu siten ,että päätöksiä ja tehtäviä tehtiin Amerikan Yhdysvaltojen päätösten mukaan.
    Toivottavasti emme joudu sotaan muiden maiden käskystä. pahalta näyttää!

    Äänestä

Suomi nautti huomattavaa kansainvälistä arvostusta ja luottamusta noina aikoina. Liittoutumattomuus on myös yksi vahvuuden tunnusmerkeistä, joka on nyt ikävä kyllä menetetty.

Äänestä
  • Ja kaikki vain putin takia on se ikävä tyyppi

    Äänestä

Aloittaja voi ottaa päänsä pensaasta ja punaiset lasit nokaltaan ja suunnata katseensa itänaapuria diktaattorien sapluunalla johtavan entisen KGB agentin suuntaan.

Kuka ihmiseksi itsensä tunnistava voi uskoa veristä hyökkäyssotaa käyvän barbaarisen valtion olevan ystävällinen ja pyyteetön?

Ei ollut YYA:n aikainen Neuvostoliitto ja nykyinen Venäjä täysin pihalla ja piittaamaton elämän realiteeteista johtajiensa vuoksi.

Äänestä

Neuvostoliitto oli YYA-aikaan vähintään yhtä "oikeudellinen ja totuudellinen", kuin nyky-venäjä.

Mutta uskoivathan monet Neukkulan kaikkivoipaisuuteen ja hyvyyteen. Onneksi eivät kovin monet.

Äänestä

Tosin suomettumiselle hymyiltiin vinosti. Itsenäisyys tarkoitti sitä, että saatiin itsenäisesti hyväksyä naapurin päätökset politiikkaamme koskien.

Äänestä
  • Suomettumis sanan keksittiin Länsi Saksassa ja lanseerattiin joskus 1970- luvun alussa voimalla tänne, oikeisto tarttui heti sanaan ja alkoi kova propaganda, jota Kekkonen sitten suitsi. Vasta oikeastaan Kekkosen kuoltua tuota sanaa alettiin hokea mutta suuri enemmistö ei oikein koskaan tuosta innostunut.

    Äänestä

  • Mitä itsenäisiä päätöksiä olisit kaivannut niihin aikoihin? Mitä varteenotettavaa olisi kertoa isolle maailmalle sen asioista? Puolet väestöstä asui maalla ja tiesi uutisista lukemalla sanomalehtiä. Kasvava kapunkiväestö pääosin entisiä talonpoikia.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Suomettumis sanan keksittiin Länsi Saksassa ja lanseerattiin joskus 1970- luvun alussa voimalla tänne, oikeisto tarttui heti sanaan ja alkoi kova propaganda, jota Kekkonen sitten suitsi. Vasta oikeastaan Kekkosen kuoltua tuota sanaa alettiin hokea mutta suuri enemmistö ei oikein koskaan tuosta innostunut.

    Ukrainalle ja lännelle Saksan ex-liittokansleri Olaf Scholtz ehdotti suoraan julkisesti lehdistön/sosmedian kautta, että Ukrainan olisi hyvä suomettua, alkaa noudattaa Suomen kylmän sodan ajan suomettuneisuuspolitiikkaa.

    Äänestä

Ei teitä Putlerin pehvannuolijoita montaa ole, vain kourallinen.

Äänestä
  • YYA aikana ei tiedetty Putinista täällä juuri mitään, ei siis vaikuttanut silloin elämään Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    YYA aikana ei tiedetty Putinista täällä juuri mitään, ei siis vaikuttanut silloin elämään Suomessa.

    YYA-aika alkoi Stalinin käskystä ja hänen aikanaan. Jotkut sitäkin aikaa ja Stalinia ihailivat, mutta kaikki täysjärkiset vain halveksivat.

    Äänestä

YYA aika oli suloista aikaa, jonka huippua edusti marsalkka Ustinovin ehdotus yhteisistä sotaharjoituksista, eräänlaisista aikansa Zapadeista.
Kekkonen torjui ajatuksen ehdottamalla saunaan menoa.

Jos Kekkosella ei olisi ollut sauna lämpimänä, Suomi kukaties olisi nyt kolmantena Zapadissa harjoittelemassa Naton militaristisia natsivoimia vastaan.
,

Äänestä

Neuvostoliitto mitään yliopistoja tänne perustanut eikä Suomen taloutta kohentanut. Sen teki suomalaiset ihan itse. Vakoojiaan sen sijaan yliopistoihinkin kyllä solutti ja vähempiarvoista bulkkikauppaa jouduttiin sen kanssa pakosta käymään.

Äänestä
  • Idänkauppa kohensi taloutta.
    Ei täällä Suomessa nykyäänkään osata valmistaa viimeisteltyjä tuotteita maailmalle myytäväksi. Sellua ja teollisuuskoneita täältä myydään maailmalle, koska niitä ei tarvitse osata viimeistellä.

    YYA aikaan itään myytiin kelpo hinnalla tuotteita, jotka ei länteen menneet kaupaksi. Ja turha sössöttää, että idänkauppa esti muka Suomen taloutta kehittymästä. Ei täällä yksinkertaisesti osata valmistaa korkealaatuisesti viimeisteltyjä tuotteita maailmanmarkkinoille.

    Meillähän suurin osa kansasta valitsee aina sen 10 % halvemman tuotteen, vaikka se olisi 50 % huonompi.

    Äänestä

Se aika perustui itsepetoksen ke, tiedotus ei ollut vapaata eikä kansalle kerrottu mitään ikävää itänaapurista. Nyt tiedotus on vapaata koska se ei ole enää STT rottien yksinoikeus.

Äänestä
  • Tiedotus ei ole vapaata. Nyt kansalle ei kerrota mitään ikävää EU:sta. Ainakaan sellaisissa tiedotusvälineissä, joita kansa seuraa.

    Nykyään itsepetos on ihan yhtä suurta kuin YYA aikana. Silloin madeltiin Moskovan suuntaan selkäruoto mutkalla. Nykyään madellaan Brysselin ja Washingtonin suuntaan selkäruoto mutkalla.

    Suomalaiseen kansanluonteeseen valitettavasti kuuluu matelu muukalaisten edessä.

    Äänestä

Paradoksaalisesti Putin on oikeassa sanoessaan, että Neuvostoliiton hajoaminen on lähihistorian suurin geopoliittinen katastrofi.

Suomen taloudelta putosi yksi kivijalka pois. Meillä täällä Suomessa kun laatukulttuuri on enemmänkin itäistä kuin läntistä lajia. Monet suomalaiset tuotteet menee kaupaksi itään mutta ei länteen. Muutenkin täällä Suomessa on taipumusta viimeistelemättömyyteen, eli jätetään laatu vähän vajaaksi. Siksi maailmalle Suomesta myydään lähinnä sellua ja teollisuuskoneita. Niissä kun tuotteen viimeistelyn laadulla ei ole merkitystä.

Neuvostoliiton romahdus myös avasi ovet vieraan aineksen massamaahanmuutolle Suomeen. Esim. somaleja ja arabeja Suomessa oli tuskin lainkaan ennen Neuvostoliiton hajoamista. Nyt Hesassa alle kouluikäisistä lapsista jo yli 5 % on somaleja.

Neuvostoliiton hajoaminen vei myös luontaisen vihollisen Länneltä. Sen seurauksena tervehenkinen konservatiivisuus ja perinteisten arvojen arvostaminen alkoivat nopeasti kadota Lännestä. Nyt länsimaiden nk. konservatiivit on isolta osin aivopesty marxismi-leninismiä haitallisemmilla neo-marxilaisilla opeilla.

Äänestä

Totta se on NL:n helmoissa oli turvallista olla, ei tarvinnut pelätä Venäjän hyökkäystä ja talous kukoisti. Nyt kun ollaan USA:n helmoissa, niin on aika kylmät oltavat. Meidän ns. "liittolainen" kurmottaa meitä rankoilla tulleilla, se uhkailee suomen oikeuslaitosta ja puuttuu vieläpä tutkijoiden oikeuteen sanoa mitä haluavat.

Äänestä

YYA-aikaan piti nuoleskella venäläisiä.

Äänestä
  • Lähinnä johtavien politiikkojen ja Ylen toimittajien 😁 Ei tavallinen kansa heitä nuoleskellut. Joskus 70-luvulla oli ihan tavanomaista kertoa kavereiden kesken ivallisia vitsejä Neuvostoliitosta.

    Äänestä

YYA aikaan Suomessa teollisuuskin kukoisti, itään meni Suomalaista laatutuotetta hyvällä hinnalla, kyllä meidän kelpasi, nyt ei saata kuin muistella noita Suomen loiston aikoja!

Äänestä

Minulla oli 80 luvulla 36 työpaikkaa, vaihtelin niitä aivan huvikseni ja vain kokeillakseni saadakseni oppeja.

Nyky-Suomi (eurooppa)on ihan perseeestä verrattuna 70-80-90-lukuun.
Rahaakin oli että meinasi tulla ryhtivikoja.

Minun ei tarvinnut edes hakea uuteen duuniin kun headhunterit laukkasivat ovella kyselemässä työhaastatteluun. Eräskin pomo sanoi, että "ilmoita sihteerille palkkasi, minua se ei kiinnosta". Oli se sellaista aikaa.

Helsinki(kin) oli täynnä hyviä ravintoloita ja fiksuja ihmisiä.Narkomaaanejakaan ei näkynyt ja muita väkivaltaisia kasvattamattomia hörhöjä. pc zombeja ja älyluuri orjia.

Tappelut olivat tosi harvinaisia. Musa hyvää ja ihmiset kauniita. Naiset eivät olleet tuollaisia turbohuulia ja jumbotissejä. Pieni peppu oli tavoiteltava ja seksikäs.

80 luvulla usein pankista lähdettyäni juoksi pankinjohtaja perääni ja tunki setelinippuja takataskuihini. oli tunnin hieronta pankkitytöiltä meille rikkaille ja köyhille kakkukahvia konjakkiryypyt.

Meillä ei ollut monikulttuurista, monimuotoista kulttuuririkasta kehitysmaataustaista islampaskaa Suomessa! Miten ihmeessä me olemme pärjänneet ilman näitä holtittomasti lisääntyviä elättejä ja islampaskan mukaisia rinnakkaisyhteiskuntia Suomessa!

Silloin lainaa sai pankeista niin paljon kuin halusi. Riitti että puliukko takasi toista puliukkoa. Pankit suorastaan tyrkyttivät lainaa ilman rajoja. Tavallinen Jormakin saattoi ostaa urheiluauton.

Musiikki ei niin hyvää kuin 70-luvulla, mutta parempaa kuin nykyinen mustien monotoninen puhe musiikki ilman melodioita tai kunnon rytmiä.

Yökerhot kukoisti ja jupit antoi rahan palaa. Discot,antavaiset naiset ja upeat autot kukoisti ja drinkit elivät kulta-aikaa tyyliin sininen enkeli ja ampiainen. Miami Vice tyyliin miehet kääri pikkutakin hihat rullalle ja kenkiä pidettiin ilman sukkia.

Äänestä

Ei sitä aikaa kaivata muualla kuin Moskovassa ja jotkut kepussa.

Äänestä

Samanlaista ahdistavaa paskaa se silloinkin oli.

Äänestä

Suomessa on kaivannut keväästä 2020 lähtien melkeinpä mitä tahansa toista aikaa. Koko henkinen ilmapiiri valtakunnassa muuttui sairaaksi.

Äänestä

Ole hyvä ja anna esimerkkejä ihmisistä, jotka kovasti kaipaavat YYA-aikaa.

Lausunto: puhut pötyä.

Äänestä

YYA aikaan Suomen hallitus käytännössä oli varjohallitus. Päätöksentekoon tarvittiin Moskovan suostumus, jonne politikot matkustelivat kilpaa neuvonpitoon. Median sensuuri oli jokapäiväistä. Muihin länsieuroopan maihin verrattuna Suomi oli köyhä ja kurja maa. Valtakunnasta ulkomaille lähti satojatuhansia työikäisiä kansalaisia, heidän mukana vauvat ja vaarit. Propagandan aivopesu on ihme juttu, kun kysytään entisiltä DDR:än kansalaisilta, heidän mielestä elämä rautaesiripun takana oli rauhallista. Niin kauan kun oltiin kusi sukassa hiljaa apaattisina. Tänäänkin elämä olisi rauhallista, jos tämä ryssä ei olisi alkanut laajentamaan elintilaansa Euroopassa.

Äänestä

Se idänkauppa... Siis ostettiin takapajuisesta naapurista lähinnä raaka-aineita, kuten -öljyä ja vaihtokaupalla saatiin viedä sinne "ei nyt niin ihan ajanmukaisia" teollisuustuotteita, koska heillä ei ollut sellaisiakaan. Toki ydinaseita ja valtava armeija naapurissa silloinkin ja rahaa riitti kommareiden sekä sotien tukemiseen globaalisti.

Että YYA-ajan mahtavuuden ja siihen takaisin kaipaaminen on sen myöntämistä, että meillä on itänaapurina takapajuinen valtio, joka käyttää rajallisen varallisuutensa aseisiin ja valtapolitiikkaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen kansan ei tarvinnut pelätä sotaa ja talous kehittyi positiiviseen suuntaan.
Yliopistoja perustettiin ja kansan sivistystaso parani.
Suomen valtiojohtoa arvostettiin kautta maailman, ja Suomi sai paljon positiivista palautetta toimistaan rauhan edistäjänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu