Tulee noudattaa Jumalan käskyjä. Hän ei hyväksy demokratiaa vaan pitää toimia kuin Raamattu sanoo yhteiskunnassa. Ei hyväksy vaaleja? Mihin tämä johtaa tai siis ei tule ikinä toteutumaan. Suomessa aarifundamentslistejs on prosentin. Muut on sitten kaikkea muuta. Utopiaa. Tämä Minä olen Charlie Kirk videon kommenteissa.
Kirkilla oli hyvää kun vastusti väkivaltaa ja keskusteli. Ei katujengeja Washingtoniin
Joonas Laajanen yhteiskunnan
50
870
Vastaukset
- Anonyymi
Kirk oli kylläkin ihan vaan radikaali agitaattori joka lietso vihaa erilaisia ihmisiä ryhmiä vastaan.
Ei murha tietenkään oikein ollut mutta tavallaan aika odotettava lopputulos jos toimii kuten uhri toimi.- Anonyymi
Tuo oli asiatonta. Erimielisyyksiä pitää sietää, eikä ollut lainkaan Kirkin vika, että yksi aidosti suvaitsematon vihaaja asettui hänen yläpuolelleen ottaen oikeudekseen riistää hänen henkensä siinä onnistuen. Kirk ei rikkonut lakia ja päinvastoin edisti vuoropuhelua eri tavoin ajattelevien välillä nimenomaan estääkseen tällaista tapahtuvaksi hyvin polarisoituneessa yhteiskunnassa. ”Tuollaiset ei ollut oikein, MUTTA..” ovat asiattomia ja kertoo, ettet sisäistä täysin asiaa.
Se. että päätät kutsua jotain vihanlietsonnaksi, ei kerro mitään. Pitää näyttää esimerkki ja tarkistaa niiden alkuperäiset lähteet ja perustella mikä niissä on vihaa, mistä syystä.
Ei erimielisyys ole vihaa, kuten ei Räsäsenkään näkemysten kohdalla: ne eivät nouse vihasta. Pitäisi osata paremmin tunnistaa viha, erottaa se vakaumuksellisista: uskonnollista, poliittista erimielisyyksistä, jolloin asioiden pitäisi riidellä, ei ihmisten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo oli asiatonta. Erimielisyyksiä pitää sietää, eikä ollut lainkaan Kirkin vika, että yksi aidosti suvaitsematon vihaaja asettui hänen yläpuolelleen ottaen oikeudekseen riistää hänen henkensä siinä onnistuen. Kirk ei rikkonut lakia ja päinvastoin edisti vuoropuhelua eri tavoin ajattelevien välillä nimenomaan estääkseen tällaista tapahtuvaksi hyvin polarisoituneessa yhteiskunnassa. ”Tuollaiset ei ollut oikein, MUTTA..” ovat asiattomia ja kertoo, ettet sisäistä täysin asiaa.
Se. että päätät kutsua jotain vihanlietsonnaksi, ei kerro mitään. Pitää näyttää esimerkki ja tarkistaa niiden alkuperäiset lähteet ja perustella mikä niissä on vihaa, mistä syystä.
Ei erimielisyys ole vihaa, kuten ei Räsäsenkään näkemysten kohdalla: ne eivät nouse vihasta. Pitäisi osata paremmin tunnistaa viha, erottaa se vakaumuksellisista: uskonnollista, poliittista erimielisyyksistä, jolloin asioiden pitäisi riidellä, ei ihmisten.Kerropa milloin Yhdysvalloissa on epäröity tehdä poliittisia murhia?
Tuskin lienee toista "demokratiaa" jossa olisi tapettu tai yritetty tappaa aina lähtien presidentistä niin paljon ja niin uutterasti . Yhdysvaltojen aikaisempi riehuminen jonain maailmanpoliisina oli myös esitys kuin he tekivät sitä ihan vaan demokratian vuoksi. Edes yhdysvaltalaiset eivät enää osta tuota ajatusta ja siksi sielläkin vastustetaan ajatusta kuinka sen sotilaita lähetettäisiin sotiin tuhansien kilometrien päähän ja ennen kaikkea sitä, että osa tulee takaisin arkussa.
Oli kanta sitten uskonnollinen tai poliittinen niin siinä vaiheessa se muuttuu vihaksi kun lähdetään ajamaan vain tuota yhtä asiaa ja tahallisesti pyritään leimaamaan joku X-joukko niitä ihmisiä joita vastustetaan muka vain poliittisesta tai uskonnollisesta syystä. Aina mennen jopa niin äärimmäisyyksiin, että ehdotetaan ihan vakavalla naamalla kuinka noiden ihmisten jo annettuja oikeuksia tulisi peruuttaa. Tuolloin ollaan jo hyvin lähellä vihanydintä johon liittyy juurikin Kirkin harjoittama retoriikka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerropa milloin Yhdysvalloissa on epäröity tehdä poliittisia murhia?
Tuskin lienee toista "demokratiaa" jossa olisi tapettu tai yritetty tappaa aina lähtien presidentistä niin paljon ja niin uutterasti . Yhdysvaltojen aikaisempi riehuminen jonain maailmanpoliisina oli myös esitys kuin he tekivät sitä ihan vaan demokratian vuoksi. Edes yhdysvaltalaiset eivät enää osta tuota ajatusta ja siksi sielläkin vastustetaan ajatusta kuinka sen sotilaita lähetettäisiin sotiin tuhansien kilometrien päähän ja ennen kaikkea sitä, että osa tulee takaisin arkussa.
Oli kanta sitten uskonnollinen tai poliittinen niin siinä vaiheessa se muuttuu vihaksi kun lähdetään ajamaan vain tuota yhtä asiaa ja tahallisesti pyritään leimaamaan joku X-joukko niitä ihmisiä joita vastustetaan muka vain poliittisesta tai uskonnollisesta syystä. Aina mennen jopa niin äärimmäisyyksiin, että ehdotetaan ihan vakavalla naamalla kuinka noiden ihmisten jo annettuja oikeuksia tulisi peruuttaa. Tuolloin ollaan jo hyvin lähellä vihanydintä johon liittyy juurikin Kirkin harjoittama retoriikka.Onko palstalaiset unohtaneet holokaustin. Sehän on malliesimerkki tuosta.
- Anonyymi00021
Anonyymi kirjoitti:
Onko palstalaiset unohtaneet holokaustin. Sehän on malliesimerkki tuosta.
Stalinin vainot! Aina vaan puhutaan Hitlerin teoista. Stalin oli pahempi kuin paha Hitler
- Anonyymi
"Hän (Laajanen) ei hyväksy demokratiaa vaan pitää toimia kuin Raamattu sanoo"
Selkosuomella Laajanen on siis valinnut Raamatun omaksi totuudekseen ja Laajanen sanoo, että yhteiskunnassa pitää toimia Laajasen oman tahdon mukaisesti.
"Mihin tämä johtaa tai siis ei tule ikinä toteutumaan."
Toivotaan että ei. Maailman vanhimmassa demokratiassa USA:ssa kiivaaseen tahtiin poljetaan esimerkiksi naisten oikeuksia Raamattuun vedoten.- Anonyymi
No ei Suomessa pärjää tuollaiset.
- Anonyymi
Ei Suomessa pääse mitkään laitauskovat sellaiseen valta-asemaan, että lakeja ryhdyttäisiin muuttamaan. Suomessa on ylipäätänsä uskovaisia vähemmän mikä kertoo suhteellisen hyvästä peruskoulutuksesta ja valtaosa uskovistakin on melko liberaaleja ja hyvin inhimillisiä demokratiaa rakastavia ihmisiä. Siellä äärilaidalla ei väentungosta ole ja ovat siksi lähes vaarattomia. Sanon lähes koska tietenkin tuollaiset yksittäisetkin saattavat onnistua puhumaan jonkun tekemään jotakin ja siksi Supon olisi ihan hyvä pitää noitakin uskonnollisia piirejä silmällä sillä ihan terrorismiin verrattavaahan se on vaikka merkiltään kristinuskoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Suomessa pääse mitkään laitauskovat sellaiseen valta-asemaan, että lakeja ryhdyttäisiin muuttamaan. Suomessa on ylipäätänsä uskovaisia vähemmän mikä kertoo suhteellisen hyvästä peruskoulutuksesta ja valtaosa uskovistakin on melko liberaaleja ja hyvin inhimillisiä demokratiaa rakastavia ihmisiä. Siellä äärilaidalla ei väentungosta ole ja ovat siksi lähes vaarattomia. Sanon lähes koska tietenkin tuollaiset yksittäisetkin saattavat onnistua puhumaan jonkun tekemään jotakin ja siksi Supon olisi ihan hyvä pitää noitakin uskonnollisia piirejä silmällä sillä ihan terrorismiin verrattavaahan se on vaikka merkiltään kristinuskoista.
Kiitos tästä. Tuo on totta ettei meillä pääse valtaan äärilaitauskovat joita arvioidaan olevan prosentti kaksi. Ei Räsänenkään voi kaikkea Kirkeä ymmärtää jos on järkevä. Rikkoohan hän Kirkin oppia: nainen ei saa opiskella eikä tee työtä. Ei mestaisi torilla eikä tuomise rokotuksia eilä Ukrainaaceikä Suomea Natossa. Jos on yleensä lukenut Kirkiä.
Kirk oli oppimatonnilnsnnyo koulutusta. Samoin kuin Trumperin äänestäjät. Oppimatonta sakkia.
- Anonyymi
Kirk on oppimaton ja ilman yo koulutusta
- Anonyymi
Onhan perustettu sellaisia uskovayhdyskuntia missä toteutetaan Raamattua.
No tässä taas keskustellaan jonkun tärähtäneen hihhulihöynän kirjoituksista. Vaikka eihän tuolla ole edes viihdearvoa. Toisaalta kyse on oireesta eli äärioikeistolaisen uskonnollisen fundamentalismin ja siihen liittyvän nationalismin noususta. Sille väylän antaa netti.
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Tämä tyyppihän kannatti esimerkiksi valkoista ylivaltaa.
Tuo ideologia tuntuu levittyvän kovaa vauhtia.
- Anonyymi00038
Tärähtäneitä hihhulihöyniä tuntuu palstalla olevankin juuri ateisteissa, varoittavana esimerkkinä tämä palstan kuuluisa "opettaja" eli "Mistänäitäoikeintulee", jonka kirjoitukset ja vasemmisto-radikaalit päätelmät eivät ole edes viihdearvon tasoisia. Muista nyt demokratiasta se, että JOKAISELLA on oikeus omaan mielipiteeseensä ja Eduskunnassa sitten demokraattisesti päätetään asioista. Siihen prosessiin ei sovi eikä kuulu käyttämäsi trollaus ja valehtelu, joka taas kuuluu itäisen naapurimme tapoihin, erityisesti nyt kun käyvät sotaa rauhallista naapuriaan vastaan!
k_v
- Anonyymi
ArtoTTT
Noinko KD:n puolueohjelmassa lukee? Ei tainnut Jeesuksen aikanakaan poliittinen järjestelmä olla kovin ihanteellinen, Rooman vallan alla oli koko maa.Ei lue. Mutta lukisi jos äärikristillinen siipi lähtisi voimistuisi. Onneksi se ei ole niin tehnyt eikä toivottavasti tee. KD:ssä on ääriryhmän osuus noin kolmasosa. Eli noin prosentti koko Suomen äänestäjistä.
Se on sama jengi joka haluaa saada Päivi Räsäsen takaisin puheenjohtajaksi tai edes ministeriksi. Puolueen johto toivoo että Räsäsestä päästäisiin eroon, sillä hän on puolueelle pelkkä rasite.Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Ei lue. Mutta lukisi jos äärikristillinen siipi lähtisi voimistuisi. Onneksi se ei ole niin tehnyt eikä toivottavasti tee. KD:ssä on ääriryhmän osuus noin kolmasosa. Eli noin prosentti koko Suomen äänestäjistä.
Se on sama jengi joka haluaa saada Päivi Räsäsen takaisin puheenjohtajaksi tai edes ministeriksi. Puolueen johto toivoo että Räsäsestä päästäisiin eroon, sillä hän on puolueelle pelkkä rasite.Eiköhän Räsäsen aika ole tullut loppuun. Jos edes KD aikoo säilyttää nykyiset asemansa on sen uudistuttava ja josko sekään auttaa mutta se nyt ainakaan, että keskitytään yhteen asiaan. Se näet antaa ihmisille kuvan hiukan heilahtaneista tyypeistä vaikkei todellisuudessa homojen asiat kosketa kuin kuin hyvin pientä kansanosaa.
- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Ei lue. Mutta lukisi jos äärikristillinen siipi lähtisi voimistuisi. Onneksi se ei ole niin tehnyt eikä toivottavasti tee. KD:ssä on ääriryhmän osuus noin kolmasosa. Eli noin prosentti koko Suomen äänestäjistä.
Se on sama jengi joka haluaa saada Päivi Räsäsen takaisin puheenjohtajaksi tai edes ministeriksi. Puolueen johto toivoo että Räsäsestä päästäisiin eroon, sillä hän on puolueelle pelkkä rasite.ArtoTTT
#Ei lue. Mutta lukisi jos äärikristillinen siipi lähtisi voimistuisi. #
Et taida tosiaan ymmärtää mitään muuta? Hiekkakakkuja pystyttelet, jotta voisit sitten itse hyökätä kaatamaan niitä.
"Hän ei hyväksy demokratiaa vaan pitää toimia kuin Raamattu sanoo yhteiskunnassa."
Tätä malliahan Yhdysvalloissa nämä valkoiset fundamentalistit kovasti ajaa.
Diktatuuri on ihanne näille radikalisoituneille todellinen tavoite.- Anonyymi
Räsänen o nyt valtansa kukkuloilla. KO vapauttaa hänet 6v vankilatuomiouhasta jota R on käynyt itkemässä Usassa. Saanut manguttua rahaa. Rn mukaan hänet tunnetaan nyt koko maailmankaikkeudessa.
Tulee aika ehkä 1.5 v päästä jolloin varaudumme Rn genitaalikrustillisyydestä. - Anonyymi
ArtoTTT
Missäs tämä Lajunen muuten noin on sanonut vai onko tämä vain ateistien tulkintaa, kun linkkiäkään ei ole laitettu?Lienee kai kopattu joltain videolta.
Lajunen edustaa kalvinistisia seurakuntia ja ilmeisesti seuraa Yhdysvaltojen kulttuurisotaa. Näiden tavoite on demokratian murskaaminen.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Lienee kai kopattu joltain videolta.
Lajunen edustaa kalvinistisia seurakuntia ja ilmeisesti seuraa Yhdysvaltojen kulttuurisotaa. Näiden tavoite on demokratian murskaaminen.ArtoTTT
Ateistien ei ilmeisesti tarvitse todistaa esittämiään väitteitä mitenkään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Ateistien ei ilmeisesti tarvitse todistaa esittämiään väitteitä mitenkään?Ja vastaavasti te hurskaat todistelette väitteenne erään Lähi-idän paimentolaisheimon tuhansia vuosia vanhoilla myyttisten tarinoiden "todisteilla".
Semmosta.🤣 - Anonyymi00026
Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Ateistien ei ilmeisesti tarvitse todistaa esittämiään väitteitä mitenkään?Juuri näin ja tällaisten kirjoitusten aloittajat ovat ihan samaa porukkaa heidän kanssaan ja heitä ateistit kuuntelevat, sekä uskovat.
Silmäilin aloitus sivua, jossa ei taida olla yhtään kristityn aloitusta, sen sijaan näiden trollien, jota sitten uskotaan ja kommentoidaan, että päästään yleistämään ja herjaamaan uskovia.
Matt. 5: 11, 12. - Anonyymi00031
Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Ateistien ei ilmeisesti tarvitse todistaa esittämiään väitteitä mitenkään?Joonas laajanen tekee youtubea ja lainaus on hänen syyskuussa pitämästään Kirk saarnasta.
”Anonyymi” 2025-09-22 08:24:49 eli ”rtoTTT” kiukkuaa :”Ateistien ei ilmeisesti tarvitse todistaa esittämiään väitteitä mitenkään?”
Mistä tiedät että oli ateisti?
Toki hyvä tapa on laittaa joku lähde, mihin väite pohjautuu. Tässä tosin jo se kertoo, että voi olla hyvin totta, koska Lajunen toimii sellaisessa seurakunnassa, missä tuollaiset puheet ovat tavallisia.- Anonyymi
ArtoTTT
Ketkäpä muutkaan täällä juuri pilkkakirjoituksia uskovaisista tekee, no muutama liberaali heitä komppaa. mutta varsin kummallista on se että joku ateistien provo on ihan varmasti totta vaikka puhutaan mitä sylki suuhun tuo, ilman mitään todisteita, kunhan se vain "vassareiden" demonisoituun maailmankuvaan sopii. Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Ketkäpä muutkaan täällä juuri pilkkakirjoituksia uskovaisista tekee, no muutama liberaali heitä komppaa. mutta varsin kummallista on se että joku ateistien provo on ihan varmasti totta vaikka puhutaan mitä sylki suuhun tuo, ilman mitään todisteita, kunhan se vain "vassareiden" demonisoituun maailmankuvaan sopii.Toki täällä on myös joitakin ateisteja, joilla ei ole käytöstapoja. Taitavat usein olla vain trollaajia, koska eivät muuten osallistu keskusteluihin.
Yhtälailla täällä on uskoviakin, joilla on vähän samat tavat.
Hyvä on myös muistaa, että monet ateistit ovat asiallisia ja osaavat keskustella.
Joten älä yleistä, äläkä puhu palturia.- Anonyymi
Jatkat hyvin epäasiallisella linjalla hyököten valheellisinkin negatiivisin loukkaavin väittein henkilöön, eikä sinulle riitä keskittyä pelkästään kommentointiin.
Kuten kaikki voimme nähdä ja todeta: Arton kommentti oli asallisessa muodossa oleva kysymys, ei mitään väittämääsi kiukkua siinä esiintynyt, joten osuit omaan nilkkaasi ja vaikutit olevasi päinvastoin ihan itse kiukuissasi, kun piti noin asiattomasti henkilöön käydä, etkä pysynyt asiassa. Arton kommentti ei ansainnut tuollaista vastausta, ihan itse päätit hyökätä tuollaisin kuvauksin henkilöön ennen kommentointiasi.
Toivoisitko itsellesi tuota samaa mitä itse olet päättänyt alkaa ihan vakituisesti harjoittamaan välityämättä miltä tuollainen vastaanottajasta näyttää..? ”Mummo öykkäröi:..” ”Mummo kiivailee:..” ”Kovasti asiasta kiukkuava mummo väittää:..” jne.. tuollaista toivot myös itsellesi, kuten haluat osoittaa muille? Miten tuo epäasiallinen tapasi hyökätä ensin keskustelijaan loukkaavin väittein edistää hyvää keskustelua? Arton kommentti ei ollut sellaista tasoa, että tuollaista sopisi odottaa, vaan oli neutraalimpi sävyltään, kuin omasi. Hän ei hyökännyt sinua päin samalla tavalla kuin itse teit keksien omasta päästäsi missä negatiivisessa mielentilassa päätät toisen kirjoittajan toimineen.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Ketkäpä muutkaan täällä juuri pilkkakirjoituksia uskovaisista tekee, no muutama liberaali heitä komppaa. mutta varsin kummallista on se että joku ateistien provo on ihan varmasti totta vaikka puhutaan mitä sylki suuhun tuo, ilman mitään todisteita, kunhan se vain "vassareiden" demonisoituun maailmankuvaan sopii.Mummo tosoaan epäilee paljon helpommin uskovien kirjoituksia, kuin muiden.
Selkeiden trollien valheisiin ja ilkeilyyn perustuvat viestit mummo on ottanut usein sellaisenaan vastaan kommentoiden niitä kuin tosiasioina, - Anonyymi00022
Mistä kiukusta märiset? Ei hänen kommentissaan kiukkua ollut, mutta sinulla on vääristelyä ja märinää.
- Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Mistä kiukusta märiset? Ei hänen kommentissaan kiukkua ollut, mutta sinulla on vääristelyä ja märinää.
Tuo on tosiaan mummomuorin provokatiivinen, täysin asiaton tapa ensin antaa negatiivinen, usein valheellinen, kuviteltu kuva toisesta ennen itse asian kommentointia.
Anonyymi00023 kirjoitti:
Tuo on tosiaan mummomuorin provokatiivinen, täysin asiaton tapa ensin antaa negatiivinen, usein valheellinen, kuviteltu kuva toisesta ennen itse asian kommentointia.
Siis minulle saa tehdä noin näemmä. Jos on eri mieltä, sen toki voi ilmaista asiallisestikin.
- Anonyymi00027
Mummomuori2 kirjoitti:
Toki täällä on myös joitakin ateisteja, joilla ei ole käytöstapoja. Taitavat usein olla vain trollaajia, koska eivät muuten osallistu keskusteluihin.
Yhtälailla täällä on uskoviakin, joilla on vähän samat tavat.
Hyvä on myös muistaa, että monet ateistit ovat asiallisia ja osaavat keskustella.
Joten älä yleistä, äläkä puhu palturia.Sinä uskot kaikkia trolleja, jotka mukamas edustavat uskovia, ihan samalla tavalla, kuin täällä kirjoittelevat ateistit ja tämä on fakta.
Olet siis yksi heistä tai aivan liian sinisilmäinen. - Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Sinä uskot kaikkia trolleja, jotka mukamas edustavat uskovia, ihan samalla tavalla, kuin täällä kirjoittelevat ateistit ja tämä on fakta.
Olet siis yksi heistä tai aivan liian sinisilmäinen.Täällä konservatiivimpia näkemyksiä esittävätkään eivät ole kaikki uskovia.
Raamatusta totta kirjoittaminen on helppoa ei-uskovallekin, jos siinä ei ole itsessään itseään häiritsevää ja sillä voi lyödä vaikka muita päähän, provota, aiheuttaa kiistaa, korottaa itseään/hakea itselleen tarvitsemaansa huomiota.
”Anonyymi” 2025-09-25 17:27:19 kirjoittaa:
”Jatkat hyvin epäasiallisella linjalla hyököten valheellisinkin negatiivisin loukkaavin väittein henkilöön, eikä sinulle riitä keskittyä pelkästään kommentointiin.”
Sitten annat esimerkin; ”Toivoisitko itsellesi tuota samaa mitä itse olet päättänyt alkaa ihan vakituisesti harjoittamaan välityämättä miltä tuollainen vastaanottajasta näyttää..? ”Mummo öykkäröi:..” ”Mummo kiivailee:..” ”Kovasti asiasta kiukkuava mummo väittää:..” jne.. ”
No, olen jo tottunut, että minusta näin hyvin usein mainitaan. Ikävä kyllä kyseessä oleva nimimerkki aika usein käy henkilöön kiinni ja ohittaa varsinaisen asian.
”Anonyymi” 2025-09-25 17:31:30 antaa myös esimerkin;
”Mummo tosoaan epäilee paljon helpommin uskovien kirjoituksia, kuin muiden.
Selkeiden trollien valheisiin ja ilkeilyyn perustuvat viestit mummo on ottanut usein sellaisenaan…”
Useimmiten trollit tunnistaa siitä, kun heidän kommenttinsa on vain ärsytystä ja yritystä suututtaa muita. Trolli pakenee paikalta eikä yleensä osallistu keskusteluun.
Toinen ongelma on, että kun anonyymi voi olla kuka tahansa tai joillakin saattaa olla useampi nimimerkki.
Keskustelun aloituksessa oli aiheena, miten on tahoja, jotka vastustavat demokratiaa ja miten se olisi jotenkin kristinuskon mukaista.
Jälleen tämä valui tällaiseksi metakeskusteluksi keskusteljoista. Ikävä kyllä.- Anonyymi00025
Ja tästä Laajasesta tulossa opettaja! Voi hyvää päivää! En halua lastani hänen opetukseensa. Terveisin Yhdenvertaisuus ja moninaisuus kasvatuksessa -kurssilla ollut toinen henkilö.
- Anonyymi00029
Mummomuori2 kirjoitti:
Jaa a. Voipi opettajan ura jäädä lyhyeksi noilla mielipiteillä.
Siis mitä..? Opetussuunnitelmaahan hänenkin tulee opettajana noudattaa.
Uskovia on paljon opettajina. Anonyymi00029 kirjoitti:
Siis mitä..? Opetussuunnitelmaahan hänenkin tulee opettajana noudattaa.
Uskovia on paljon opettajina.Aivan, joten omia mielipiteitään hän ei voi opettaa.
- Anonyymi00030
Taisin sittenkin erehtyä, ehkä hän opiskeleekin teologiaa. Hän sai kommenteillaan kuitenkin massaluennon aikana sellaisen kuohunnan aikaan, että usea opiskelija koki hetken turvallisen tilaa loukkaavana.
Anonyymi00030 kirjoitti:
Taisin sittenkin erehtyä, ehkä hän opiskeleekin teologiaa. Hän sai kommenteillaan kuitenkin massaluennon aikana sellaisen kuohunnan aikaan, että usea opiskelija koki hetken turvallisen tilaa loukkaavana.
Eli hän on pitänyt luennon yliopistossa?
- Anonyymi00032
Anonyymi00030 kirjoitti:
Taisin sittenkin erehtyä, ehkä hän opiskeleekin teologiaa. Hän sai kommenteillaan kuitenkin massaluennon aikana sellaisen kuohunnan aikaan, että usea opiskelija koki hetken turvallisen tilaa loukkaavana.
Eikö yliopisto ole paikka jossa asioita pitää tutkia eri kanteilta?
Täällä huutelet nimettömänä ja rikot yliopiston hyviä sääntöjä ja syrjit julkisesti mutta nimettömästi ihmistä uskonnollisista mielipiteistä johtuen.
Aila ahdasmielistä sinulta. - Anonyymi00033
Olin hänen tunnillaan ja hän piti ehdottomasti parhaat ja mielenkiintoisimmat tunnit. Ollaan nähty lukiossa monenlaisia opetusharjoittelijoita ja Joonas on niistä paras. Ei mitään moitittavaa.
Eikö Suomessa saa uskovaiset olla töissä? Näinkö ajattelet? Tai entä jos opella on muuten sun mielestä väärä katsontakanta, poliittinen tai seksuaalinen suuntaus niin poisko vaan? - Anonyymi00034
Mahtavaa! Hän on taitava ope, josta oppilaat tykkää.
Pitää hyvin valmisteltuja ja mielenkiintoisia tunteja.
Opetussuunnitelman mukaan hän töitään tekee.
Vahva suositus taitavalle opelle. - Anonyymi00036
Minäkin olin tuolla yhdenvertaisuus ja moninaisuus kasvatuksessa kurssilla.
En kokenut asiaa samoin kuin sinä.
Joonas esitti kysymyksiä ja perusteli ajatuksiaan fiksusti, asiallisesti ja tieteellisesti.
Yliopistojen tulee olla avoimia tieteellisille kannoille, joita pitää pohtia ja tutkia monelta kannalta.
Koen että hän, Joonas on ollut tosi reilu ja asiallinen opiskelukaveri, joka saa pohtimaan asioita monella tavalla.
Mielestäni hän suhtautuu kaikenlaisiin ihmisiin asiallisesti ja ystävällisesti.
Tiedän, että yliopistolla olla tiettyjä henkilöitä, jotka "vainoaa" toisenlailla ajattelevia. Tämähän on mm pride väen tapa ajaa asiaa. Nimenomaan he ovat suvaitsemattomia kaikkia muita kohtaan. - Anonyymi00037
Anonyymi00030 kirjoitti:
Taisin sittenkin erehtyä, ehkä hän opiskeleekin teologiaa. Hän sai kommenteillaan kuitenkin massaluennon aikana sellaisen kuohunnan aikaan, että usea opiskelija koki hetken turvallisen tilaa loukkaavana.
Minäkin olin tuolla massaluennolla.
Ainoat, jotka kuohui luennolla oli ne, joiden maailmassa ei saa olla erilaisia mielipiteitä ja joiden tieteelliseen maailmaan ei saa mahtua tutkimusta toiselta kantilta.
Tosi asiallinen ja tieteellinen tyyppi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39584Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t218512- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492