Infernalismin iljettävydestä

Infernalismissa on ehkä surkuhupaisinta se, että se tekee uskovaisista Luojaansa paljon parempia.

Kukaan infernalistiuskovainen ei kykenisi kiduttamaan edes pahinta vihamiestään edes puolta tuntia, näin väitän. Tai edes seuraamaan sellaista sivusta. Siksi moni infernalisti alkaakin helvetin luonteesta puhuessaan ja sitä oikeuttaessaan sopottaa hädissään, että "eihän Jumala ketään kiduta", ja kuvittelee pääsevänsä tuollaisella sanakikkailulla kritiikkiä pakoon.

On päivänselvää, että moraalisessa universumissa Luoja ei voi olla luotujaan pahempi. Jokainen tajuaa tämän. Jos sitten jostain syystä historian saatossa pääsee muodostumaan ja leviämään oppi, jossa näin kuitenkin on, oppiin uskovien on luonnollisesti kyettävä laatimaan monenkirjavat selitykset tuollaisen Luojan olemassaololle - ja TÄMÄ on ihmisen moraalille ja suhteellisuudentajulle tuhoisaa.

Siksi kristitty universalisti kokee täydellistä voimattomuutta näistä asioista väitellessään - tuntuu siltä kuin olisi robottien tai jonkin tyrannivaltakunnan kansalaisten kanssa tekemisissä. Ja mitä taidollisemmin ja tyynemmin infernalisti oppinsa perustelee, sitä paatuneemmalta hän vaikuttaa - syntyy vaikutelma kuin seuraisi sivusta Mengeleä, joka selostaa täysin rauhallisesti kidutettavalleen, miksi tälle on suoritettava juuri tällainen lääketieteellinen koe. Tai kuin seuraisi jonkun psykopaattifilosofin luentoa, jossa tämä selostaa lappoisasti ja samalla juurta jaksain, miksi lasten raiskaaminen on oikein.