Mitä ikinä tapahtuukin

Anonyymi-ap

Älkää uskovat veljet ja sisaret katkeroituko. Jos tulee sota tai vaino, niin katsokaa Kristukseen. Säilyttäkää usko. Kaiken me voimme hänessä, joka meitä vahvistaa. Kristus tulee meissä ilmi kun vain säilytämme uskon ja luottamuksen. Mihin ikinä joudummekin elämässä, Herra Jeesus tulee kirkastetuksi meissä, kun vaellamme Hengen mukaan Kristuksen uskossa.

Filippiläiskirje 4:13
'Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. '

Filippiläiskirje 1:19-20
' Sillä minä tiedän, että tämä on päättyvä minulle pelastukseksi teidän rukoustenne kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla, minun hartaan odotukseni ja toivoni mukaan, etten ole missään häpeään joutuva, vaan että Kristus nytkin, niinkuin aina, on tuleva ylistetyksi minun ruumiissani kaikella rohkeudella, joko elämän tai kuoleman kautta. '

Roomalaiskirje 8:18-19
' Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. '

Olivat ahdistuksemme mitä hyvänsä, ne ovat hetkisen kestäviä ja kevyitä sen iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden rinnalla, jonka me saamme Jumalalta uskon perusteella:

2. Korinttilaiskirje 4:17-18
'Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.'

Kolossalaiskirje 3:1-10
' Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa. Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte. Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne. Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan. '

Filippiläiskirje 3:8-9
'Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana — että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella; '

10

494

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesus Netanjahu tuhoaa Gazankin kristityt .

      • Anonyymi

        Mitä merkitystä sillä on sinun elämällesi, teoillesi ja olemisellesi? Muuta kuin että olet vihainen? Jokaisen on tarkoitus hoitaa oma tonttinsa, ei elää valittaen kuinka sotkuinen muiden tontti on. Gaza, Hamas ja palestiinalaiset eivät ole vähemmän syntisiä kuin Israel ja israelilaiset.


    • Anonyymi

      kiitos aku ankka kiitos kiitos 😇

    • Anonyymi

      Mene katsomaan sankarihautoja.. hekin katsoivat Kristukseen.

      • Anonyymi

        Toivon että moni sotaan joutunut uskoi, mutta pelkään olevani toivossani väärässä. Luterilaisuus ei pelasta, ainoastaan oma henkilökohtainen usko ja luottamus Jeesukseen pelastaa.

        1. Timoteuskirje 2:1-4 FB38
        [1] Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, [2] kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. [3] Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, [4] joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

        1. Korinttilaiskirje 1:21 FB38
        [21] Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,

        Jumala on nähnyt hyväksi pelastaa vain ne, jotka uskovat. Muut eivät pelastu.


    • Anonyymi

      Aamen, vaikka vainottiinkin Herran päivänä, en luovu uskosta. Olkoon se heille merkkinä Jumalan voimasta ja armosta.

    • Anonyymi

      Amerikkalaiset aseet ne tekevät tuhoa ja ovat osana kansanmurhassa. Vain paholainen siinä on mukana, eikä Jumala tai Jeesus.

    • Anonyymi

      Katkerien vainoaminen on muotia nykyseurakunnissa.
      Katkera mieli on eri asia kuin anteeksiantamattomuus.
      Tykätään vainota ja syyttää kidutettuja vaatimalla katkeria tekemään parannus katkeruudesta. Itse vaatijat eivät tee parannusta yhtään mistään.
      Jokainen toistaa samaa kertomusta "eräs katkera antoi anteeksi ja parani ihmeellisesti". Kun ei itsellä ole mitään sanottavaa niin toistetaan toisten kertomuksia jokaisessa saarnassa.

      Jeremia
      23:31 Katso, minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltään, mutta sanovat: 'Se on Herran sana'. 

      1.Mooseksen kirja:
      26:35 Näistä tuli Iisakille ja Rebekalle katkera suru.

      Tuomarien kirja:
      21:2 Ja kansa tuli Beeteliin, ja he istuivat siellä aina iltaan asti Jumalan edessä, korottivat äänensä ja itkivät katkerasti.

      Ruut:
      1:20 Mutta hän vastasi heille: "Älkää kutsuko minua Noomiksi, kutsukaa minua Maaraksi, sillä Kaikkivaltias on antanut minulle paljon katkerata murhetta.

      Job:
      9:18 joka ei anna minun vetää henkeäni, vaan täyttää minut katkeralla tuskalla.

      Jesaja:
      22:4 Sentähden minä sanon: "Kääntäkää katseenne minusta pois: minä itken katkerasti; älkää tunkeilko minua lohduttamaan, kun tytär, minun kansani, tuhoutuu.

      Sakarja:
      12:10 Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1732
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      913
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      105
      705
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      654
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      628
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      51
      575
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      562
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      18
      549
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    Aihe