(näin se on Suomessakin). Ruotsin hallitus leikkaa suurperheiden sosiaaliavustuksia. Perheiden tukia alennetaan tuhansilla kruunuilla.
Leikkaukset koskevat siis kaikkia tuensaajia, mutta erityisesti suurten lapsiperheiden tuki voi pienentyä merkittävästi. Hallitus perustelee uudistusta epäonnistuneella integraatiolla sekä maahanmuuttajien tukiriippuvuuden katkaisemisella.
Syrjäytyminen on Ruotsissa laajamittaista ja ihmiset, jotka voisivat tehdä työtä, eivät sitä tee. Työn vastaanottaminen ei kannata. Siksi siirtyminen tukiriippuvuuudesta työhön on tehtävä kannattavaksi, hallitus perustelee.
Ja keilläs niitä monilapsisia perheitä on - muslimeilla.
Leikkaukset koskevat siis kaikkia tuensaajia, mutta erityisesti suurten lapsiperheiden tuki voi pienentyä merkittävästi. Hallitus perustelee uudistusta epäonnistuneella integraatiolla sekä maahanmuuttajien tukiriippuvuuden katkaisemisella.
Syrjäytyminen on Ruotsissa laajamittaista ja ihmiset, jotka voisivat tehdä työtä, eivät sitä tee. Työn vastaanottaminen ei kannata. Siksi siirtyminen tukiriippuvuuudesta työhön on tehtävä kannattavaksi, hallitus perustelee.
Ja keilläs niitä monilapsisia perheitä on - muslimeilla.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Suomessa avustuksia on vain lisätty, kun perhe on paisunut.
Sillä kannustetaan kela turisteja tuottamaan luku-kirjoitustaidottomia lapsia.
Typerä persu.
Vain sinä olet typerä kun sanot kaikkia persuiksi.
Tyhmä olet sinä , joka et ole ymmärtänyt tuota.
No punikki on.
Joka paikassa aletaan nyt tajuaan, että tukia saa liian helposti, ja ne ovat liian hyviä.
Hyvä hyvä.
Ilmaista rahaa saa liian helposti.
Tuhat ruotsin kruunua on 90€ eli siellä leikataan siis joku sata euroa per jotain.
Suomessa se ei käy, kun lestoilla on usein kymmenen lasta ja lestoilla on valtaa.
Tukikatto tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi viiden lapsen perhe voi saada 8 000 kruunua (728 euroa) vähemmän avustusta kuukaudessa.
Jossain sekin tuntuu.
Satasen per nokka. Tuntuuhan se, tosin taitaa Ruotsin sosiaaliturva olla aika runsas verrattuna tähän omaamme.
Juuri niin. Kersa joka vuosi näillä hihhuleille.
Suomessahan viisilapsinen ei suomalainen perhe saa noin 4500€ nettotukia+asunto ja auto ja sen kulut maksetaan. Älytöntä, tuosta pitää vähentää 90% ja asunto ja autoetu pois.
Suomessakin lesta perheet eävät leveästi .
Kymmenlapsinen lestaperhe on yleensä persaukinen. Siinä on monta suuta ruokittavana ja lasta vaatetettavana.
Harrastukset voi unohtaa, kuten Purrakin viesti.
Toimeentulotukea saa, kun vain toinen on töissä, toinen raskaana ja liki kymmenen kakaraa jaloissa.
Itse kävin aikoinaan töissä, vaimo oli lapsen ja vauvan kanssa kotona ja olisimme saaneet muutaman kympin toimeentulotukea, jos olisimme älynneet hakea.
Jos niitä lapsia tulee liukuhihnalta, kuten lestaperheissä, niin saa olla todella hyvätuloinen ukko, että kykenee elättämään koko katraan. Autonakin pitää olla minibussi.
Lesta faijat käyvät yleensä töissä tai heillä on yritys jos käy lestoja töissä.
Lestoilla menee hyvin, eivät rasita kelaa.
Ne tekee töitä, toisin kuin sinä.
Valtaosa toimeentulotukea saavista yh-äideitäkin käy töissä.
Ei rahan vaan mielenterveytensä vuoksi.
Ja rahan takia.
No mistä ne lapsilisät ja asuntotuet tulevat elleivät Kelasta?
Kaksi lasta pitäisi vain sallia perheille .
Keskimäärin syntyy vain 1,27 lasta eli ei hätää.
Maahanmuuttaja hakkaamaan halkoja
niin on yhteiskunnalla edes jotain hyötyä.
Haloilla lämmittäjiä löytyy kyllä.
Palstavasemmistolainen ostaa sutena motin halkoja
hän itse pelkää hikoilua kuollakseen.
vaikka on ammatiltaan halonhakkaaja.
Hän on myös kokki mutta ostaa
"ruokansa" mäkkäriltä.
sinun verorahoilla.
Leikkausehdotuksen tulisi tulla voimaan 1.1. 2027.
För sammanboende föräldrar minskas det belopp man får i socialbidrag per barn från och med det fjärde barnet med 75 procent. För en ensamstående blir minskningen 40 procent från och med det fjärde barnet.
Siis yhdessä asuvien vanhempien sosiaalituen määrä neljännestä lapsesta alkaen vähenisi 75%. Yksinhuoltajille tuen määrä pienenisi 40% neljännestä lapsesta alkaen.
Tyyppiesimerkkinä: yhdessä asuva viisilapsinen perhe voi tänäpäivänä saada erilaisia avustuksia 46500 SEK/ kk, näin ollen sosiaalituki vähenisi 8000 SEK/kk
hallituksen ehdotuksen mukaisesti.
Kahden lapsen perheelle sosiaalituki vähenisi 800 SEK/kk.
Paljon muutakin kuuluu tähän reformiin. Reformi ei koske heitä jotka muuttavat toisesta EU/EES valtiosta.
Voitte itse kääntää artikkelin vaikka googlekääntäjällä.
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/bidragstak-infors-storfamilj-mister-tusenlappar
No ei meilläkään kannata. Somaliäippä saa kymmenestä kakarastaan mahtavat rahat ja vielä lisää tukia, kun mies ottaa muka avioeron ja saa sossun tuella uuden oman kämpän. Silti elelee normaalisti perheeessään. Tämä kusetuskikka on tuttu jo 90-luvulta. Kyllä somali on fiksu, etenkin kun etuuksia pitää metsästää.
Häikäilemättömästi käyttävät Suomen niin leppoisaa tyhmyyttä hyväkseen, paluulippu sinne turvalliseen Somaliaan .Kesälomia kuitenkin viettävät hyvin siellä Somaliassa nämä suurperheetkin, sinne takaisin huijaamasta kelarahoja ja harkinnanvaraisia etuuksia täältä maastamme.
Miksi monilapsisten perheiden pitäisi olla työssä?
Kaikkia sukupuolia koskeva koko perheen työpakkohan on johtanut laskevaan väestömäärään kantisten parissa niin että väestö vaihdetaan. Ja sitä sitten Keskisarja itkee.
Kohta ei ole enää muita kuin Suomen lestoja ja maahanmuutjia, kukas ne sitten elättää? Lestoilla menee tosi hyvin. Isot komeat omakotitalot pari tai kolmekin uuden karheaa autoa. Tekevät useita ulkomaanmatkoja vuodessa Kaiken tämän maksaa yhteiskunta. Lessut tietää kaikki porsaanreijät kelan tuissa ja sen lisäksi "veljet" avittaa.
Mutta lessuisät ja niiden lapset ja useimmat äititkin työelämässä mukana. Poikkeuksen tosin muodostaa heissäkin enimmäkseen (huom!, osa, ei kaikki!) tietyn vähemmistön edustajat joiden suvut jo 500-luvulla tulleet.
××1500-luvulla××
Minä en tiedä muita kuin näitä yhteiskunnan varoilla eläviä. Toki äitikin yrittää olla töissä raskauksien välissä sen aikaa, että saisi paremman äitiyspäivärahan.
Tiukka linja vaan.