Pehmustettuun huoneeseen

- Eikä kenenkään kannata edes joutua mihinkään psykiatriseen sairaalaan. Lähinnä siksi, koska se sieltä saatu hyöty jää olemattomaksi. Joo, kyllä sieltä diagnoosin/diagnooseja, lääkkeitä ja sähköshokki, tai magneettihoitoja saa. Mutta jos jollakin on elämässä muita asioita pielessä, ongelmia, stressiä, riitaa kotona muiden kanssa, ongelmia ihmissuhteissa, yksinäisyyttä, vaikea elämäntilanne jne, niin niihin asioihin, jos ne aiheuttavat yksilölle mt-oireita, tai oireilua, ei tule saamaan psykiatrian puolelta mitään psykososiaalista tukea. Tämä kannattaa jokaisen tietää ja muistaa, että jos sinulla on elämäntilanteessa, tai olosuhteissa vaikeuksia ja ongelmia, niistä ei olla psykiatrian puolella millään tavalla kiinnostuneita. Kannattaa tiedostaa, mistä omat oireet johtuvat, eli mennä vaikka luontoon, istua jonnekin, ja kirjoittaa, mitä kulloinkin tuntee, ja mistä ne kumpuavat. Jokin tunne voi juontaa ja johtua jostakin hyvin kaukaisista, menneisyydessä tapahtuneista asioista.

Psykiatriassa ei olla riittävän kiinnostuneita, eikä välitetä yksilön elämäntilanteista ja olosuhteista. Vaan kaikki oireilu, ja oireet nähdään siellä jonakin merkkinä ja todisteena jostakin sairaudesta. Tämä on näkynyt aika selvästi kautta vuosikymmenten ja myös asiantuntijoiden itsensä mediassa antamina lausuntoina. Omista tunteista ja menneisyydestä ei saa puhua. Kohtelu on kliinistä, töykeää ja välinpitämätöntä. Avopuolella keskustelu on ylimalkaista, jutellaan tyhjänpäiväisyyksiä, "hoito" on lähinnä voinnin ja lääkitysten käytön tarkkailua. Mitään terapeuttista vaikutusta ja hyötyä ei sellaisella ole.

Minkään diagnoosin saaminen ei välttämättä lisää mitään itsetuntemusta. Sitä voi etsiä muillakin tavoilla, kuin menemällä psykiatrin luokse, jos niin uskoo, niin se lähinnä perustuu plaseboilmiöön. Se ei ole siis totta.

Lisäksi tietyt diagnoosit leimaavat yksilön terveydenhuoltosysteemissä koko elämän ajaksi. Identifioituminen johonkin sairauteen, tai sen ottaminen joksikin identiteeksi ei hyödytä yksilöä millään tavalla.

Suurimmalla osalla markkinoilla ja ns. tarjolla olevista lääkkeistä on enemmän haitta, kuin hyötyvaikutuksia. Ja niistä vierottautuminen on todella hankalaa ja vaikeaa. Ja joidenkin diagnoosien kohdalla niitä suositellaan käytettäväksi koko elämän ajaksi, haittavaikutuksista ja uusien sairauksien puhkeamisriskistä huolimatta. Ja paitsi että siinä hoitokulttuurissa ignoorataan ja sivuutetaan yksilön elämässä olevia olosuhteita, elämäntilanteita ja elämässä tapahtuneita asioita, niin ignoorataan ja vähätellään systemaattisesti lääkkeiden yksilölle aiheuttamia haittoja. Eettisesti kyseenalaista toimintaa.

En siis suosittele käyttämään kyseisiä palveluita. Itselleni ei niistä ( 20 vuoden aikana) ollut mitään hyötyä. Päinvastoin.

Anonyymi kirjoitti:

- Eikä kenenkään kannata edes joutua mihinkään psykiatriseen sairaalaan. Lähinnä siksi, koska se sieltä saatu hyöty jää olemattomaksi. Joo, kyllä sieltä diagnoosin/diagnooseja, lääkkeitä ja sähköshokki, tai magneettihoitoja saa. Mutta jos jollakin on elämässä muita asioita pielessä, ongelmia, stressiä, riitaa kotona muiden kanssa, ongelmia ihmissuhteissa, yksinäisyyttä, vaikea elämäntilanne jne, niin niihin asioihin, jos ne aiheuttavat yksilölle mt-oireita, tai oireilua, ei tule saamaan psykiatrian puolelta mitään psykososiaalista tukea. Tämä kannattaa jokaisen tietää ja muistaa, että jos sinulla on elämäntilanteessa, tai olosuhteissa vaikeuksia ja ongelmia, niistä ei olla psykiatrian puolella millään tavalla kiinnostuneita. Kannattaa tiedostaa, mistä omat oireet johtuvat, eli mennä vaikka luontoon, istua jonnekin, ja kirjoittaa, mitä kulloinkin tuntee, ja mistä ne kumpuavat. Jokin tunne voi juontaa ja johtua jostakin hyvin kaukaisista, menneisyydessä tapahtuneista asioista.

Psykiatriassa ei olla riittävän kiinnostuneita, eikä välitetä yksilön elämäntilanteista ja olosuhteista. Vaan kaikki oireilu, ja oireet nähdään siellä jonakin merkkinä ja todisteena jostakin sairaudesta. Tämä on näkynyt aika selvästi kautta vuosikymmenten ja myös asiantuntijoiden itsensä mediassa antamina lausuntoina. Omista tunteista ja menneisyydestä ei saa puhua. Kohtelu on kliinistä, töykeää ja välinpitämätöntä. Avopuolella keskustelu on ylimalkaista, jutellaan tyhjänpäiväisyyksiä, "hoito" on lähinnä voinnin ja lääkitysten käytön tarkkailua. Mitään terapeuttista vaikutusta ja hyötyä ei sellaisella ole.

Minkään diagnoosin saaminen ei välttämättä lisää mitään itsetuntemusta. Sitä voi etsiä muillakin tavoilla, kuin menemällä psykiatrin luokse, jos niin uskoo, niin se lähinnä perustuu plaseboilmiöön. Se ei ole siis totta.

Lisäksi tietyt diagnoosit leimaavat yksilön terveydenhuoltosysteemissä koko elämän ajaksi. Identifioituminen johonkin sairauteen, tai sen ottaminen joksikin identiteeksi ei hyödytä yksilöä millään tavalla.

Suurimmalla osalla markkinoilla ja ns. tarjolla olevista lääkkeistä on enemmän haitta, kuin hyötyvaikutuksia. Ja niistä vierottautuminen on todella hankalaa ja vaikeaa. Ja joidenkin diagnoosien kohdalla niitä suositellaan käytettäväksi koko elämän ajaksi, haittavaikutuksista ja uusien sairauksien puhkeamisriskistä huolimatta. Ja paitsi että siinä hoitokulttuurissa ignoorataan ja sivuutetaan yksilön elämässä olevia olosuhteita, elämäntilanteita ja elämässä tapahtuneita asioita, niin ignoorataan ja vähätellään systemaattisesti lääkkeiden yksilölle aiheuttamia haittoja. Eettisesti kyseenalaista toimintaa.

En siis suosittele käyttämään kyseisiä palveluita. Itselleni ei niistä ( 20 vuoden aikana) ollut mitään hyötyä. Päinvastoin.

Lue lisää

Jos sulla on huonoja kokemuksia niin sä yleistät sen koskemaan kaikkia

Anonyymi kirjoitti:

- Eikä kenenkään kannata edes joutua mihinkään psykiatriseen sairaalaan. Lähinnä siksi, koska se sieltä saatu hyöty jää olemattomaksi. Joo, kyllä sieltä diagnoosin/diagnooseja, lääkkeitä ja sähköshokki, tai magneettihoitoja saa. Mutta jos jollakin on elämässä muita asioita pielessä, ongelmia, stressiä, riitaa kotona muiden kanssa, ongelmia ihmissuhteissa, yksinäisyyttä, vaikea elämäntilanne jne, niin niihin asioihin, jos ne aiheuttavat yksilölle mt-oireita, tai oireilua, ei tule saamaan psykiatrian puolelta mitään psykososiaalista tukea. Tämä kannattaa jokaisen tietää ja muistaa, että jos sinulla on elämäntilanteessa, tai olosuhteissa vaikeuksia ja ongelmia, niistä ei olla psykiatrian puolella millään tavalla kiinnostuneita. Kannattaa tiedostaa, mistä omat oireet johtuvat, eli mennä vaikka luontoon, istua jonnekin, ja kirjoittaa, mitä kulloinkin tuntee, ja mistä ne kumpuavat. Jokin tunne voi juontaa ja johtua jostakin hyvin kaukaisista, menneisyydessä tapahtuneista asioista.

Psykiatriassa ei olla riittävän kiinnostuneita, eikä välitetä yksilön elämäntilanteista ja olosuhteista. Vaan kaikki oireilu, ja oireet nähdään siellä jonakin merkkinä ja todisteena jostakin sairaudesta. Tämä on näkynyt aika selvästi kautta vuosikymmenten ja myös asiantuntijoiden itsensä mediassa antamina lausuntoina. Omista tunteista ja menneisyydestä ei saa puhua. Kohtelu on kliinistä, töykeää ja välinpitämätöntä. Avopuolella keskustelu on ylimalkaista, jutellaan tyhjänpäiväisyyksiä, "hoito" on lähinnä voinnin ja lääkitysten käytön tarkkailua. Mitään terapeuttista vaikutusta ja hyötyä ei sellaisella ole.

Minkään diagnoosin saaminen ei välttämättä lisää mitään itsetuntemusta. Sitä voi etsiä muillakin tavoilla, kuin menemällä psykiatrin luokse, jos niin uskoo, niin se lähinnä perustuu plaseboilmiöön. Se ei ole siis totta.

Lisäksi tietyt diagnoosit leimaavat yksilön terveydenhuoltosysteemissä koko elämän ajaksi. Identifioituminen johonkin sairauteen, tai sen ottaminen joksikin identiteeksi ei hyödytä yksilöä millään tavalla.

Suurimmalla osalla markkinoilla ja ns. tarjolla olevista lääkkeistä on enemmän haitta, kuin hyötyvaikutuksia. Ja niistä vierottautuminen on todella hankalaa ja vaikeaa. Ja joidenkin diagnoosien kohdalla niitä suositellaan käytettäväksi koko elämän ajaksi, haittavaikutuksista ja uusien sairauksien puhkeamisriskistä huolimatta. Ja paitsi että siinä hoitokulttuurissa ignoorataan ja sivuutetaan yksilön elämässä olevia olosuhteita, elämäntilanteita ja elämässä tapahtuneita asioita, niin ignoorataan ja vähätellään systemaattisesti lääkkeiden yksilölle aiheuttamia haittoja. Eettisesti kyseenalaista toimintaa.

En siis suosittele käyttämään kyseisiä palveluita. Itselleni ei niistä ( 20 vuoden aikana) ollut mitään hyötyä. Päinvastoin.

Lue lisää

ensinnäkin lääkkeitä ei ole pakko käyttää jos ne tehoa ja auta tai aiheuttavat haittavaikutuksia. Jos sulla on diagnoosi ja oireet joiden kanssa et pärjää ilman lääkkeitä niin silloin lääkkeitä syödään jos lieventää oireita.

Mikähän diagnoosi sulla on kun noin katkera olet

Anonyymi kirjoitti:

Jos sulla on huonoja kokemuksia niin sä yleistät sen koskemaan kaikkia

Tiedätkö mikä on yleisin ajatusvirhe, tai jopa harha, mikä liittyy psykiatriaan?

Se on se, että aika moni esim. kokiessaan ahdistusta, ajattelee ja luulee, että sieltä ( mt-puolelta ) se kaikki apu ja tuki löytyy. Muistan itsekin noin yli 20 vuotta sitten ajatelleeni niin, että jonkin diagnoosin saaminen auttaisi niihin oireita aiheuttaviin ja taustalla oleviin asioihin ja juurisyihin. Mutta itse asiassa siinähän on kyse vain plasebosta. Eli ihminen kuvittelee, että siitä diagnoosin saamisesta on itselle jotakin hyötyä.

Se, että miksi siellä ei saa, tai löydy sitä apua, todellista psykososiaalista tukea ja vaikuttavaa hoitoa, on se, että se on liian kapea-alaisesti keskittynyttä. Eli liian diagnoosi ja lääkekeskeisesti keskittynyttä. Siellä ei alalla olevia kiinnosta yksilön oireiden taustalla ja elämässä pielessä olevat asiat. Ne potilaalle annetut diagnoosit ja lääkkeet eivät poisa niitä elämässä pielessä, tai vialla olevia asioita, jos niitä on esim. olosuhteissa, tai elämäntilanteessa. Olivat ne sitten ongelmia ihmisuhteissa tai mitä tahansa. Potilas, tai vastaanotolle tuleva nähdään sitäpaitsi vain jonkin mahdollisen sairauden kantajana. Tämä on näyttäytynyt minulle näin ja vain vahvistunut entisestään etenkin viimeaikaisten asiantuntijoiden esittämien lausuntojen perusteella. Ja kaikenlaiset tunteet ovat psykiatrian puolella toimivien mielestä hui kauhistus ja kiellettyjä. Kuulostaako empaattiselta sellainen ajattelutapa, mikä siellä oikeasti on. Minun mielestäni olisi paljon reilumpaa, rehellisempää ja rohkeampaa heidänkin puoleltaan myöntää nämä asiat. Koska ne oikeasti tosiasioita.

Anonyymi kirjoitti:

Tiedätkö mikä on yleisin ajatusvirhe, tai jopa harha, mikä liittyy psykiatriaan?

Se on se, että aika moni esim. kokiessaan ahdistusta, ajattelee ja luulee, että sieltä ( mt-puolelta ) se kaikki apu ja tuki löytyy. Muistan itsekin noin yli 20 vuotta sitten ajatelleeni niin, että jonkin diagnoosin saaminen auttaisi niihin oireita aiheuttaviin ja taustalla oleviin asioihin ja juurisyihin. Mutta itse asiassa siinähän on kyse vain plasebosta. Eli ihminen kuvittelee, että siitä diagnoosin saamisesta on itselle jotakin hyötyä.

Se, että miksi siellä ei saa, tai löydy sitä apua, todellista psykososiaalista tukea ja vaikuttavaa hoitoa, on se, että se on liian kapea-alaisesti keskittynyttä. Eli liian diagnoosi ja lääkekeskeisesti keskittynyttä. Siellä ei alalla olevia kiinnosta yksilön oireiden taustalla ja elämässä pielessä olevat asiat. Ne potilaalle annetut diagnoosit ja lääkkeet eivät poisa niitä elämässä pielessä, tai vialla olevia asioita, jos niitä on esim. olosuhteissa, tai elämäntilanteessa. Olivat ne sitten ongelmia ihmisuhteissa tai mitä tahansa. Potilas, tai vastaanotolle tuleva nähdään sitäpaitsi vain jonkin mahdollisen sairauden kantajana. Tämä on näyttäytynyt minulle näin ja vain vahvistunut entisestään etenkin viimeaikaisten asiantuntijoiden esittämien lausuntojen perusteella. Ja kaikenlaiset tunteet ovat psykiatrian puolella toimivien mielestä hui kauhistus ja kiellettyjä. Kuulostaako empaattiselta sellainen ajattelutapa, mikä siellä oikeasti on. Minun mielestäni olisi paljon reilumpaa, rehellisempää ja rohkeampaa heidänkin puoleltaan myöntää nämä asiat. Koska ne oikeasti tosiasioita.

Lue lisää

Edelliseen tekstiin pieni korjaus: eli ne psykiatrian puolen potilaalle antamat, tai määrittelemät diagnoosit eivät poista, eivätkä ratkaise yksilön elämässä pielessä, tai vialla olevia asioita, tai ongelmia. Eli mistä tahansa diagnosoinneista huolimatta yksilö joutuu ratkaisemaan ne elämässä olevat ongelmat. Mikään diagnoosi ja lääkkeet eivät ole mikään taikasauva, jolla ne elämässä olevat ongelmat poistuisivat.

Ja vielä tärkeämmässä roolissa on se, että jokaisen kannattaa hankkia itselleen mahdollisimman laaja tukiverkosto, eli ystäviä, jotka kuuntelevat ja auttavat tarvittaessa. Ja keskusteleminen omien vanhempien kanssa on myös suositeltavaa. Mitä enemmän keskustelee eri ihmisten ja useamman kanssa, saa myös enemmän näkökulmia omiin pulmiin. Psykiatria ei tarjoa elämässä oleviin ongelmiin mitään psykososiaalista tukea. Sieltä annettava "tuki" ja apu koskee vain sitä sairautta, joka potilaalle annetaan. Aika monella on vähän liian ruusuinen kuva siitä, että mitä ja millaista apua, tukea ja hoitoa sieltä mt-puolelta annetaan ja voi saada.

Anonyymi kirjoitti:

Jos sulla on huonoja kokemuksia niin sä yleistät sen koskemaan kaikkia

Olin sanomassa ihan samaa.
Jos itsellä on huonoja kokemuksia, niin turhaan on muita estellä hakeutumasta psykiatrin juttusille, jos joku kokee siihen tarvetta.
Kaikkia ei se luonnossa liikkuminen auta, olemme yksilöitä, jokaiselle on omat keinonsa, mikä auttaa kenellekin.
Ei itsellänikään ole kaikki psykiatrian kokemukset niin ruusuisia olleet vuosien varrella, mutta jos joku kertoo psyykkisistä ongelmista, niin saatan kyllä neuvoa hakemaan apua, jos muu ei auta, niin psykiatrian puolelta. En ketään estä tai kiellä menemästä sinne.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen tekstiin pieni korjaus: eli ne psykiatrian puolen potilaalle antamat, tai määrittelemät diagnoosit eivät poista, eivätkä ratkaise yksilön elämässä pielessä, tai vialla olevia asioita, tai ongelmia. Eli mistä tahansa diagnosoinneista huolimatta yksilö joutuu ratkaisemaan ne elämässä olevat ongelmat. Mikään diagnoosi ja lääkkeet eivät ole mikään taikasauva, jolla ne elämässä olevat ongelmat poistuisivat.

Ja vielä tärkeämmässä roolissa on se, että jokaisen kannattaa hankkia itselleen mahdollisimman laaja tukiverkosto, eli ystäviä, jotka kuuntelevat ja auttavat tarvittaessa. Ja keskusteleminen omien vanhempien kanssa on myös suositeltavaa. Mitä enemmän keskustelee eri ihmisten ja useamman kanssa, saa myös enemmän näkökulmia omiin pulmiin. Psykiatria ei tarjoa elämässä oleviin ongelmiin mitään psykososiaalista tukea. Sieltä annettava "tuki" ja apu koskee vain sitä sairautta, joka potilaalle annetaan. Aika monella on vähän liian ruusuinen kuva siitä, että mitä ja millaista apua, tukea ja hoitoa sieltä mt-puolelta annetaan ja voi saada.

Lue lisää

Jos sinulla nykyään menee jo todella paljon paremmin, niin oletko ikinä miettinyt, että olisiko siitä psykiatriasta ehkä kuitenkin jotain apua ollut ?
Itseni ainakin on pakko myöntää, että kyllä se on osittain myös psykiatrian ansiota, että voin nykyään hyvin.

Anonyymi kirjoitti:

Tiedätkö mikä on yleisin ajatusvirhe, tai jopa harha, mikä liittyy psykiatriaan?

Se on se, että aika moni esim. kokiessaan ahdistusta, ajattelee ja luulee, että sieltä ( mt-puolelta ) se kaikki apu ja tuki löytyy. Muistan itsekin noin yli 20 vuotta sitten ajatelleeni niin, että jonkin diagnoosin saaminen auttaisi niihin oireita aiheuttaviin ja taustalla oleviin asioihin ja juurisyihin. Mutta itse asiassa siinähän on kyse vain plasebosta. Eli ihminen kuvittelee, että siitä diagnoosin saamisesta on itselle jotakin hyötyä.

Se, että miksi siellä ei saa, tai löydy sitä apua, todellista psykososiaalista tukea ja vaikuttavaa hoitoa, on se, että se on liian kapea-alaisesti keskittynyttä. Eli liian diagnoosi ja lääkekeskeisesti keskittynyttä. Siellä ei alalla olevia kiinnosta yksilön oireiden taustalla ja elämässä pielessä olevat asiat. Ne potilaalle annetut diagnoosit ja lääkkeet eivät poisa niitä elämässä pielessä, tai vialla olevia asioita, jos niitä on esim. olosuhteissa, tai elämäntilanteessa. Olivat ne sitten ongelmia ihmisuhteissa tai mitä tahansa. Potilas, tai vastaanotolle tuleva nähdään sitäpaitsi vain jonkin mahdollisen sairauden kantajana. Tämä on näyttäytynyt minulle näin ja vain vahvistunut entisestään etenkin viimeaikaisten asiantuntijoiden esittämien lausuntojen perusteella. Ja kaikenlaiset tunteet ovat psykiatrian puolella toimivien mielestä hui kauhistus ja kiellettyjä. Kuulostaako empaattiselta sellainen ajattelutapa, mikä siellä oikeasti on. Minun mielestäni olisi paljon reilumpaa, rehellisempää ja rohkeampaa heidänkin puoleltaan myöntää nämä asiat. Koska ne oikeasti tosiasioita.

Lue lisää

Ajatusvirhe voisi olla vaikka se, ettei itse ymmärrä tarvitsevansa apua ja tukea.

Anonyymi kirjoitti:

- Eikä kenenkään kannata edes joutua mihinkään psykiatriseen sairaalaan. Lähinnä siksi, koska se sieltä saatu hyöty jää olemattomaksi. Joo, kyllä sieltä diagnoosin/diagnooseja, lääkkeitä ja sähköshokki, tai magneettihoitoja saa. Mutta jos jollakin on elämässä muita asioita pielessä, ongelmia, stressiä, riitaa kotona muiden kanssa, ongelmia ihmissuhteissa, yksinäisyyttä, vaikea elämäntilanne jne, niin niihin asioihin, jos ne aiheuttavat yksilölle mt-oireita, tai oireilua, ei tule saamaan psykiatrian puolelta mitään psykososiaalista tukea. Tämä kannattaa jokaisen tietää ja muistaa, että jos sinulla on elämäntilanteessa, tai olosuhteissa vaikeuksia ja ongelmia, niistä ei olla psykiatrian puolella millään tavalla kiinnostuneita. Kannattaa tiedostaa, mistä omat oireet johtuvat, eli mennä vaikka luontoon, istua jonnekin, ja kirjoittaa, mitä kulloinkin tuntee, ja mistä ne kumpuavat. Jokin tunne voi juontaa ja johtua jostakin hyvin kaukaisista, menneisyydessä tapahtuneista asioista.

Psykiatriassa ei olla riittävän kiinnostuneita, eikä välitetä yksilön elämäntilanteista ja olosuhteista. Vaan kaikki oireilu, ja oireet nähdään siellä jonakin merkkinä ja todisteena jostakin sairaudesta. Tämä on näkynyt aika selvästi kautta vuosikymmenten ja myös asiantuntijoiden itsensä mediassa antamina lausuntoina. Omista tunteista ja menneisyydestä ei saa puhua. Kohtelu on kliinistä, töykeää ja välinpitämätöntä. Avopuolella keskustelu on ylimalkaista, jutellaan tyhjänpäiväisyyksiä, "hoito" on lähinnä voinnin ja lääkitysten käytön tarkkailua. Mitään terapeuttista vaikutusta ja hyötyä ei sellaisella ole.

Minkään diagnoosin saaminen ei välttämättä lisää mitään itsetuntemusta. Sitä voi etsiä muillakin tavoilla, kuin menemällä psykiatrin luokse, jos niin uskoo, niin se lähinnä perustuu plaseboilmiöön. Se ei ole siis totta.

Lisäksi tietyt diagnoosit leimaavat yksilön terveydenhuoltosysteemissä koko elämän ajaksi. Identifioituminen johonkin sairauteen, tai sen ottaminen joksikin identiteeksi ei hyödytä yksilöä millään tavalla.

Suurimmalla osalla markkinoilla ja ns. tarjolla olevista lääkkeistä on enemmän haitta, kuin hyötyvaikutuksia. Ja niistä vierottautuminen on todella hankalaa ja vaikeaa. Ja joidenkin diagnoosien kohdalla niitä suositellaan käytettäväksi koko elämän ajaksi, haittavaikutuksista ja uusien sairauksien puhkeamisriskistä huolimatta. Ja paitsi että siinä hoitokulttuurissa ignoorataan ja sivuutetaan yksilön elämässä olevia olosuhteita, elämäntilanteita ja elämässä tapahtuneita asioita, niin ignoorataan ja vähätellään systemaattisesti lääkkeiden yksilölle aiheuttamia haittoja. Eettisesti kyseenalaista toimintaa.

En siis suosittele käyttämään kyseisiä palveluita. Itselleni ei niistä ( 20 vuoden aikana) ollut mitään hyötyä. Päinvastoin.

Lue lisää

Joo, 6v osastolla eikä anoreksiaa yms osattu hoitaa. Tuttu juttu

Anonyymi kirjoitti:

Tiedätkö mikä on yleisin ajatusvirhe, tai jopa harha, mikä liittyy psykiatriaan?

Se on se, että aika moni esim. kokiessaan ahdistusta, ajattelee ja luulee, että sieltä ( mt-puolelta ) se kaikki apu ja tuki löytyy. Muistan itsekin noin yli 20 vuotta sitten ajatelleeni niin, että jonkin diagnoosin saaminen auttaisi niihin oireita aiheuttaviin ja taustalla oleviin asioihin ja juurisyihin. Mutta itse asiassa siinähän on kyse vain plasebosta. Eli ihminen kuvittelee, että siitä diagnoosin saamisesta on itselle jotakin hyötyä.

Se, että miksi siellä ei saa, tai löydy sitä apua, todellista psykososiaalista tukea ja vaikuttavaa hoitoa, on se, että se on liian kapea-alaisesti keskittynyttä. Eli liian diagnoosi ja lääkekeskeisesti keskittynyttä. Siellä ei alalla olevia kiinnosta yksilön oireiden taustalla ja elämässä pielessä olevat asiat. Ne potilaalle annetut diagnoosit ja lääkkeet eivät poisa niitä elämässä pielessä, tai vialla olevia asioita, jos niitä on esim. olosuhteissa, tai elämäntilanteessa. Olivat ne sitten ongelmia ihmisuhteissa tai mitä tahansa. Potilas, tai vastaanotolle tuleva nähdään sitäpaitsi vain jonkin mahdollisen sairauden kantajana. Tämä on näyttäytynyt minulle näin ja vain vahvistunut entisestään etenkin viimeaikaisten asiantuntijoiden esittämien lausuntojen perusteella. Ja kaikenlaiset tunteet ovat psykiatrian puolella toimivien mielestä hui kauhistus ja kiellettyjä. Kuulostaako empaattiselta sellainen ajattelutapa, mikä siellä oikeasti on. Minun mielestäni olisi paljon reilumpaa, rehellisempää ja rohkeampaa heidänkin puoleltaan myöntää nämä asiat. Koska ne oikeasti tosiasioita.

Lue lisää

Muutama poikkeus aina löytyy mut järjestelmässä vikaa

Edelliseen vielä sellainen lisäys: edistääkö teidän mielestänne kenenkään hyvinvointia, jos se ongelmien ratkaisunäkökulma on vain sairauksien diagnosoiminen ja lääkekeskeinen lähestymiskulma, ja os se jää vain siihen? Että kaikesta muusta viis?

Se henkinen hyvinvointi ja terveys ovat huomattavasti laajempialaisempi juttu, kuin vain se, että ollaan kiinnostuneita jonkun psyykkisestä tilasta ja että onko jollakin psyykkinen sairaus. - Ja sitten ei välitetä, eikä olla huomioida tarpeeksi yksilön elämässä olevia olosuhteita ja elämäntilanteita. Eikö se silloin ole kapea-alaista hoitoa?

Ja miten onkaan sen logiikan laita, toimiiko todella?

Mistä te olette siellä psykiatrian puolella keskustellut, jos olet 20 vuotta niissä kuvioissa ollut ?
Tuskin siellä on jauhettu pelkästään sairautta ja oireita ?
20 vuoden aikana ammattilaisetkin pääsee aika hyvin jyvälle potilaan elämäntilanteista ym.

Anonyymi kirjoitti:

Edelliseen vielä sellainen lisäys: edistääkö teidän mielestänne kenenkään hyvinvointia, jos se ongelmien ratkaisunäkökulma on vain sairauksien diagnosoiminen ja lääkekeskeinen lähestymiskulma, ja os se jää vain siihen? Että kaikesta muusta viis?

Se henkinen hyvinvointi ja terveys ovat huomattavasti laajempialaisempi juttu, kuin vain se, että ollaan kiinnostuneita jonkun psyykkisestä tilasta ja että onko jollakin psyykkinen sairaus. - Ja sitten ei välitetä, eikä olla huomioida tarpeeksi yksilön elämässä olevia olosuhteita ja elämäntilanteita. Eikö se silloin ole kapea-alaista hoitoa?

Ja miten onkaan sen logiikan laita, toimiiko todella?

Lue lisää

Suhtautuuko potilas hoitoonsa turhan kapea-alaisesti, eikä näe kokonaiskuvaa laajemmin ?
Noinkin päin voisi yhtä hyvin kysyä.
Ja jos itse tietää, mikä omalle psyykelle on parhaaksi, niin silloinhan voisi ihan itse hoitaa itseään ja jättää hakeutumatta psykiatrille.

Anonyymi kirjoitti:

Mistä te olette siellä psykiatrian puolella keskustellut, jos olet 20 vuotta niissä kuvioissa ollut ?
Tuskin siellä on jauhettu pelkästään sairautta ja oireita ?
20 vuoden aikana ammattilaisetkin pääsee aika hyvin jyvälle potilaan elämäntilanteista ym.

Lue lisää

Avohoito voi olla kerran kuussa tapaamista ja aikalailla tolleenhan ne vuodet menee

Anonyymi kirjoitti:

Suhtautuuko potilas hoitoonsa turhan kapea-alaisesti, eikä näe kokonaiskuvaa laajemmin ?
Noinkin päin voisi yhtä hyvin kysyä.
Ja jos itse tietää, mikä omalle psyykelle on parhaaksi, niin silloinhan voisi ihan itse hoitaa itseään ja jättää hakeutumatta psykiatrille.

Lue lisää

Selvänäkijäkö olisi pitänyt olla silloin yli 20 vuotta sitten? Jotta olisi tiennyt kyseisen hoitokulttuurin kliinisen kohtelun, asenteen ja sairaus ja lääkekeskeiset hoitometodit jo etukäteen? Kyllähän ne asiat toki valkenivat ajan saatossa.

Osaltaan se johtuu jo 1980-luvulla tehdystä mainoskampanjoinnista, jossa annettiin se kuva, että jos on elämässä vaikeaa, ahdistaa jne., niin ota rohkeasti yhteyttä terveyskeskukseen ja silloisiin mt-toimistoihin. Ja kaikilla ei ole ollut elämässä sellaista tuuria, että olisi riittävästi henkistä tukea ja laajaa tukiverkostoa.

Mutta kuten edellä jo sanoin, niin psykiatrian puoli on lähestymiskulmaltaan hyvin paljon yksilön ongelmiin ja oireiisin sairaus ja lääkekeskeinen.

Ja se, mitä joskus mediassakin annetaan se psykiatrian puolella toimivista kuva "empaattisesta toimijasta" ja toimintatavoista, niin itselleni on tullut heistä kyllä toisenlainen kuva. Ja sitä itseasiassa ovat jotkin mediassa itsessäänkin asiantuntijoiden esittämät haastattelut vahvistaneet, että nuristaan siitä, että vastaanotolle tulee "tunteissa piehtaroivia potilaita". Totuus on siellä jossakin rivien välissä. Kuulostaa hyvin ymmärtäväiseltä ja empaattiselta?

Toivottavasti joku tutkija aikanaan tutkii asiaa. Kaikilla asioilla on tapana paljastua aikanaan. Myös niiden monien muiden epäkohtien osalta, joita hoitokulttuurissa on, mm. oireiden ylitulkintoihin, tai liioitteluun pohjautuneiden väärien diagnoosien ja lääkkeiden haittavaikutusten osalta. Esim. neuroleptit aiheuttavat suuriannoksisina määrinä ja pitkäkestoisesti käytettynä ongelmia kognitiivisiin kykyihin ja muistiin. Joten muistisairauden riski kasvaa. Ei sitä niitä hoitosuosituksia voi perustella ja oikeuttaa toisen sairauden hoidolla, jos ne sitten saattavat aiheuttaa potilaalle toisen sairauden lisää.

Anonyymi kirjoitti:

Selvänäkijäkö olisi pitänyt olla silloin yli 20 vuotta sitten? Jotta olisi tiennyt kyseisen hoitokulttuurin kliinisen kohtelun, asenteen ja sairaus ja lääkekeskeiset hoitometodit jo etukäteen? Kyllähän ne asiat toki valkenivat ajan saatossa.

Osaltaan se johtuu jo 1980-luvulla tehdystä mainoskampanjoinnista, jossa annettiin se kuva, että jos on elämässä vaikeaa, ahdistaa jne., niin ota rohkeasti yhteyttä terveyskeskukseen ja silloisiin mt-toimistoihin. Ja kaikilla ei ole ollut elämässä sellaista tuuria, että olisi riittävästi henkistä tukea ja laajaa tukiverkostoa.

Mutta kuten edellä jo sanoin, niin psykiatrian puoli on lähestymiskulmaltaan hyvin paljon yksilön ongelmiin ja oireiisin sairaus ja lääkekeskeinen.

Ja se, mitä joskus mediassakin annetaan se psykiatrian puolella toimivista kuva "empaattisesta toimijasta" ja toimintatavoista, niin itselleni on tullut heistä kyllä toisenlainen kuva. Ja sitä itseasiassa ovat jotkin mediassa itsessäänkin asiantuntijoiden esittämät haastattelut vahvistaneet, että nuristaan siitä, että vastaanotolle tulee "tunteissa piehtaroivia potilaita". Totuus on siellä jossakin rivien välissä. Kuulostaa hyvin ymmärtäväiseltä ja empaattiselta?

Toivottavasti joku tutkija aikanaan tutkii asiaa. Kaikilla asioilla on tapana paljastua aikanaan. Myös niiden monien muiden epäkohtien osalta, joita hoitokulttuurissa on, mm. oireiden ylitulkintoihin, tai liioitteluun pohjautuneiden väärien diagnoosien ja lääkkeiden haittavaikutusten osalta. Esim. neuroleptit aiheuttavat suuriannoksisina määrinä ja pitkäkestoisesti käytettynä ongelmia kognitiivisiin kykyihin ja muistiin. Joten muistisairauden riski kasvaa. Ei sitä niitä hoitosuosituksia voi perustella ja oikeuttaa toisen sairauden hoidolla, jos ne sitten saattavat aiheuttaa potilaalle toisen sairauden lisää.

Lue lisää

Et ole ilmeisesti päässyt irti menneistä ?
Jos kokemuksesi ovat jo takanapäin, myös ne huonot, niin miksi niihin on jäätävät jumiin ja pyöriteltävä niitä mielessään vielä jälkeenpäinkin ?
Elämä on henkisesti paljon helpompaa, kun päästää irti menneestä, ja elää tässä ajassa, tässä päivässä.