"Suomen ortodoksisessa kirkossa aloitetaan muutosneuvottelut.
Neuvottelujen piirissä on kirkon keskushallinto. Siihen sisältyvät kirkon palvelukeskus, Ortodoksinen seminaari ja kaikkien hiippakuntien henkilöstö. Piispat ovat neuvotteluiden ulkopuolella.
Muutosneuvotteluissa etsitään säästöjä ja tarkastellaan töiden sekä toimintojen uudelleenjärjestelyä. Myös kiinteistökustannusten karsiminen ja lomautukset ovat mahdollisia. Irtisanomiset mainitaan viimesijaiseksi säästökeinoksi.
Neuvottelujen taustalla ovat ortodoksisen kirkon valtionavun leikkaukset. Valtionapu on muodostanut noin 35 prosenttia kirkon keskusrahaston tuloista. Tämän avustus on leikkautunut kirkon mukaan noin 14 prosenttia.
Valtioneuvoston talousarviossa ortodoksisen kirkon valtionapuun esitetään 200 000 euron lisäleikkauksia vuosille 2026 ja 2027."
https://yle.fi/a/74-20184537

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ortodoksien osuus väestöstä:
2016 1,11%
2017 1,10%
2018 1,10%
2019 1,08%
2020 1,07%
2021 1,06%
2022 1,04%
2023 1,03%
2024 1,02%
Yhden prosentin alitus alkaa olla liipasimella.
Eikös sillä valtionavulla pitäisi pyörittää lakisääteisiä hommia kuten hautaamista? Onko ortodoksikirkko todellisuudessa käyttänyt sitä laittomasti johonkin muuhun?
Ortodoksikirkon jäsenmäärä on pudonnut jo alle yhden prosentin, viime vuoden lopussa jäseniä oli n. 55 000, maan väkiluku on yli 5,6 miljoonaa. Ukrainalaisista aika moni on ortodoksi, mutta karttavat Suomen ortodoksikirkkoa selvästi tai ovat ortodokseja vain paperilla.
Annettu sarja kuvastaa kaikkia ortodoksiksi rekisteröityjen osuutta väestöstä.
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11rx.px/
Ei tuolle ortodoksien tuelle ole kerrottu mitään perustelua. Tai on: kun aiemmin maksoi valtio piispojen palkan, eikä enää maksa, niin pitää nyt antaa rahaa. Piispojen palkan maksamiselle puolestaan ei ole kerrottu perustelua.
Vaparit varmaan voisivat kyseenalaistaa sen?
No toki, jos lasketaan mukaan kaikki ortodoksiset kirkot eikä vain sitä isointa, valtionkirkkoa.