Joku voitti Eurojackpotissa 120 miljoonaa euroa

Sekaisin menee elämä tuollaisesta rahamäärästä.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bd0f8024-08b7-4482-abf2-4d2d4c39c9f7
Ulkomaat
Joku voitti Eurojackpotissa 120 miljoonaa euroa
Pelin maksimivoitto jaettiin tiistaina Saksaan.

Joku rikastui Saksassa Eurojackpotilla. imago sport
Tekijän kuva
Solmu Salminen
Eilen klo 22:42
Eurojackpotin maksimivoitto, 120 miljoonaa euroa, meni tiistai-iltana Saksaan.

Asiasta kertoo Suomessa Veikkaus.


Illan voittorivi oli 7, 18, 31, 32 ja 33 ja tähtinumerot 10 ja 11.

Eurojackpotin 120 miljoonan euron maksimivoitto on aiemmin jaettu viisi kertaa.

Suomen suurimmaksi voitoksi kirjataan yksi 5+0 oikein -rivi Tikkurilasta. Sillä voitti reilut 154 000 euroa.
12123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Saksa on paska maa.

Miksi aina sinne

Noh on sielä ainakin 15 kertaa enemmän asukkaita kun täällä härmässä.

Äänestä
  • Suomeen on suhteessa väkimäärään tullut eniten päävoittoja Eurojackpotissa

    Äänestä

Itse jos olisin saanut olisin pitänyt 60 miljoonaa ja loput Perussuomalaisille

Äänestä

Oikein käytettynä tuplaantuu

Äänestä
  • Miksi pitäisi? Tuostahan voisi heti jakaa puolet hyväntekeväisyyteen ja ääketieteelle jne.

    Äänestä

Oikein hyvä summa voittaa

Äänestä

Ei kaikki mene sekaisin rahasta.
Sellainen menee, joka ei ole tottunut rahaan, eikä hallitse sen käyttöä.

Äänestä

Olen aina kritisoinut noita isoja voittoja. Lotossa tai Eurojackpotissa pitäisi voitot pilkkoa pienempiin osiin. Jos yhden jättimäisen potin sijasta jaettaisiin useita yhden miljoonan kokoisia voittoja, se tuottaisi paljon enemmän mielihyvää voittajalleen.

Äänestä
  • TÄSMÄLLEEN noin...paljon enemmän iloa moneen kotitalouteen...eihän tuollaisessa ole enää suhteellisuudentajua.
    Miljoonalla hankkisi vaikka mitä ja tietysti turhaakin, kaiken päälle.

    Äänestä

  • Voittajahan voi sen sitten jakaa haluamilleen tahoille, sehän vaurastumisessa onkin parasta. Muiden auttaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Voittajahan voi sen sitten jakaa haluamilleen tahoille, sehän vaurastumisessa onkin parasta. Muiden auttaminen.

    "Muiden auttaminen." Hah hah. Kyllä sen tietää, miten siinä käy. Ahneus ja kateus ottaa vallan ja pääkin sekoaa noin suuren rahamäärän kanssa. Moniko lottovoittaja on jakanut rahojaan?

    Äänestä

ihan sopiva summa vaikka
miljoona tai pari riittäisi jos ei isommin onnetonta elämässä satu.

sitten kun se tapahtuu, menee n. 2 vuotta, sitten tietää tuleeko
jotain käsi hommien tilalle, voi tunteilla ajatella riippumattomasti.

on pois 24/7 valvonnasta ja köyhyydestä. voi reagoida säären heiluttajiin jotka luulleet että se riittää kun ilmoittavat pmmp jakavansa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sekaisin menee elämä tuollaisesta rahamäärästä.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bd0f8024-08b7-4482-abf2-4d2d4c39c9f7
Ulkomaat
Joku voitti Eurojackpotissa 120 miljoonaa euroa
Pelin maksimivoitto jaettiin tiistaina Saksaan.

Joku rikastui Saksassa Eurojackpotilla. imago sport
Tekijän kuva
Solmu Salminen
Eilen klo 22:42
Eurojackpotin maksimivoitto, 120 miljoonaa euroa, meni tiistai-iltana Saksaan.

Asiasta kertoo Suomessa Veikkaus.


Illan voittorivi oli 7, 18, 31, 32 ja 33 ja tähtinumerot 10 ja 11.

Eurojackpotin 120 miljoonan euron maksimivoitto on aiemmin jaettu viisi kertaa.

Suomen suurimmaksi voitoksi kirjataan yksi 5+0 oikein -rivi Tikkurilasta. Sillä voitti reilut 154 000 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu