Mehupurkkiin voi laittaa vettä, kun se on juotu puoleen väliin tyhjäksi. Ja sitten, kun jäljelle jäänyt mehu on jälleen jääkylmää, siihen voi lisätä kuplat koneella, jos on kone, kupla-aineitta ja paikka. Jääpalat juomassa ovat jo luxusta.
Mehua voi jatkaa vedellä.
5
108
Vastaukset
- Anonyymi
Jatkankin koska mehu on makeaa niin siitä tulee parempaa kjn lisää vettä.
- Anonyymi
Osassa mehuja ei ole lisättyjä sokereita, eikä keinosokereita. Ne ovat parhaita.
- Anonyymi
Ostomehut ovat ihan turha menoerä köyhän taloudessa. Juon vain itsetehtyjä mehuja, nytkin on puolukka- ja aronia mehua monta litraa joista saan laimennettua kymmeniä litroja juotavaa. Marjat ei maksaneet mitään, säilöntäaine (atamon) ja sokeri kaupasta. Ihan vanhanaikaista keittomehua teen kun ei ole mehumaijaa ja keittomehu on parempaakin.
- Anonyymi
Yhdestä viilipurkista tulee viisi purkillista kun jakaa sen yhden purkin viiteen osaan ja lisää maitoa. Sekoita ja laita "piimeytymään" huoneenlämpöön kahdeksi vuorokaudeksi. Sen jälkeen jääkaappiin.
- Anonyymi
Toinen, ehkäpä vieläkin taloudellisempi metodi voi olla kaataa kylmään veteen jonkin verran mehua. Se voi joskus antaa napakkuutta suutuntumaan. Ja tuotetta tuntuu riittävän paljon pidempään, kuin mehuun lisätyllä vedellä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745159Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12125963SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32315654Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16310782Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369311Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla848456Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!307923Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426814Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476