9-lapsen äidin lapset elättävät muut pienten lasten vanhemmat

Anonyymi-ap

1800-luvulla syntyneet isovanhempani saivat kuusi lasta, joista kaksi kuoli. Torpan Lapset osallistuivat perheen elannon hankintaam pienestä pitäen.

Nyky-Suomessa meillä on jopa yhdeksän lapsen äitejä, joiden perheiden elatuksesta vastaavat kaksiossa elävät, yhden tai kahden lapsen vanhemmat, jotka työssäkäyvinä ovat todella lujilla,

Tämä yhdeksän lapsen ”äiti” ei ole maksanut senttiäkään veroja, eikä koskaan tule maksamaankaan. Hänellä on käytynä hädintuskinyläaste ja geeniperimä sen mukainen: lapset ovat lahjattomia ja äidillä ei ole kykyä, aikaa, jaksamista auttaa lapsiaan koulunkäynnissä. Tämän vuoksi meillä on pian 9 tukioppilasta, joilla ei ole kykyä eikä halua kehittyä.

Lapsilisät on lopetettava kolmannen lapsen jälkeen ja asunnon kustantaminen yhteiskunnan tuella yli viisi henkiselle perheelle lopetettava. Toki eteemme tulee karmeita tarinoita yksilötasolla, mutta siitä ovat vastuuss nämä edesvastuuttomat VANHEMMAT.


(Mailma on täynnä karmeita lapsikohtaloita - ei muutama Suomessa asiaa muuta)

Suomen ja suomalaisten on ajateltava itseäänkin ja on selvää, ettei pienituloisten, omat asiansa hoitavien, pidä elättää idiootin lasten tekoa.

Sosiaalidemokratian hyväksikäytölle on vihdoin saatava raja!!!

3

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ennen vanhaan tehtiin monta lasta Suomessakin . Yksi syy oli kun lapsikuolleisuus oli suurta ja lasten oli elätettävä vanhat vanhempansa . Sen takia kehittymättömissä maissa tehdään vieläkin paljon lapsia .

      • Anonyymi

        Ja kun sisäistää sen asian, että maa on aina kansansa näköinen.

        Ei kehitysmaa ole loputtomasti kehitysmaa jostain mystisestä maahan liittyvästä syystä, vaan kehitysmaalaiset tekevät kehitysmaan. Eikä kehitysmaihin johtava kehitys lopu siihen, kun kehitysmaalainen muuttaa tänne pskomaan myös meidän yhteiskuntamme.

        Tuo ensimmäinen viesti on valitettavasti täysin naulan kantaan ja totuus, johon professionaalisessa mielessä törmään jokaisena päivänä.


    • Anonyymi

      En ihan suoraan komppaa. Ei kaikelle voi laittaa hintalappua.
      Monilla suomalaisilla perheillä, etenkin torppareilla, joilla oli kohtuullisesti ruokaa 1800-luvun lopulla, oli 6-12 lasta, joista muutama kuoli. Kulkutauteihin tai aliravitsemukseen.

      Meidän köyhässä maassamme vain rikkailla vaimoilla oli varaa olla tekemättä työtä.
      Talven yli selvitäkseen tarvittiin molempia vanhempia. Naisia kehuttiin 'siinä on sitten riuska työihminen'.
      Sillai me suomalaiset naiset kehityimme tasavertaisimmiksi ekana melkein koko maailmassa.

      Tilastot osoittavat, että Suomessa on eniten vähintään neljä lasta perheissään omistavia naisia EU:n alueella. Vaikka siis syntyvyys on alhainen. Itse kasvoin ainoana lapsena.

      Ei noita perheitä lukumääräisesti paljon ole. Paitsi ehkä maahanmuuttajaperheissä humanitaarisilta alueilta huonoista oloista ja sitten lestadiolaisseuduilla Suomessa.

      Lapsissa on tulevaisuus ja lasten kasvattaminen on ihan työtä. Itse podin huonoa omaatuntoa kokopäivätyöläisenä samalla kun vein lastani päivähoitoon. Arjessa se perheen yhteinen aika jäi kovin vähäiseksi.

      Jos olisin itse lapsi, arvostaisin kovasti sitä, että saisin herätä omia aikojani kotona, eikä unisena laiteta puuroa suuhun ja pueta kiireellä toppavaatteita. Muistan kun 3 v lapsi kysyi: Äiti, onko nyt aamu? Sanoin että on. Kello oli 7. Lapsi sanoi : Kuu paistaa.
      Pimeää oli ja tähtikirkkaalla pakkastaivaalla loisti kuu. Lapset on niin viisaita!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2894
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2882
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1674
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1438
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      220
      1204
    Aihe