Palestiina-kysymys ja KD:n motiivit

Anonyymi-ap

🌍 Vaikka KD yrittää Palestiinan kysymyksessä tuoda esille poliittisia ja järjellä perusteltuja syitä sille, miksi Palestiinan valtiota ei saa tunnustaa, tosiasiallinen syy vastustukselle on kuitenkin uskonnollinen ja tunne-elämään pohjautuva. Sellaisen esittäminen vain ei reaalipolitiikassa vakuuta ketään, joten se pidetään piilossa.

KD on kuitenkin ennen kaikkea uskontopuolue, joten sen motiivit ovat uskonnollisia. Jos suoraan sanotaan, niin perimmäinen syy tässäkin on se, että puolueessa uskotaan, että Israelilla on oikeus omistaa koko se maa-alue, joka sille Raamatun aikoina kuului - mukaan lukien Gaza, Juudea ja Samaria, jotka nyt ovat täynnä arabeja. Kaksi miljoonaa arabia Gazassa ja kaksi miljoonaa Juudean ja Samarian alueilla, jota nykyään myös Länsirannaksi kutsutaan.

Eikä tässä vielä kaikki: Israelissa ja myös KD:ssa uskotaan, että valtion lopulliset rajat ovat paljon kauempana idässä ja pohjoisessa. Raamatussa Jumala määrittelee ne rajat, joiden sisällä juutalaiset tulevat kerran tulevaisuudessa asumaan, ja ne sisältävät suuria osia naapurimaista. Israelin hallituksessa on paljon kannatusta tälle ns. Suur-Israelille.

KD:ssa näkemyksiä vahvistaa tietenkin syvän vakaumuksen lisäksi tunneilmapiiri. Siellä ihaillaan juutalaista kansaa ja moni on tehnyt turistimatkoja Pyhälle Maalle tai työskennellyt kibbutsissa. Heidän näkemyksensä on, että Vanhan testamentin mukaan Israeliin ei voi koskea ilman Jumalan kostoa ja sen sijaan maata ja kansaa pitää rakastaa.

Tällaista Jumalan silmäterään koskemista edustaa KD:n näkemyksen mukaan myös Palestiinan tunnustaminen: valtio, joka tunnustaa Palestiinan, vetää päälleen Jumalan vihan ja tulee tuhoutumaan. Puolue siis pelkää myös Suomen tulevaisuuden puolesta.

181

1085

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No yksinkertaista on . Sarin mielestä on ihan oikein kun Gazan lapset kuolevat nälkään ja sairaalahoidon puutteeseen .

      • Anonyymi

        Gazan lapset voivat mennä Israelin puolelle syömään.

    • Anonyymi

      Eipä juutalaiset pidä kristittyjä mitenkään Jumalan seuraajina . Eipä Israel päästä edes kristittyjä Gazasta pois .

      • Anonyymi

        Arvostavat silti yhteistyökumppaneina ja rahoittajina ja kyllä päästävät. Viisumikielto oli lyhyt ja väliaikainen. Ap.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta: " KD yrittää Palestiinan kysymyksessä tuoda esille poliittisia ja järjellä perusteltuja syitä sille, miksi Palestiinan valtiota ei saa tunnustaa".

        Israel ei halua naapurikseen valtiota, joka on diktatuuri.
        Siellä ei ole toimivaa demokratiaa, ei sananvapautta eikä lehdistönvapautta. Naiset ovat alistetussa asemaas ja ovat miesten komennettavissa.
        Seksuaalivähemmistöjä tapetaan. Ei ole täysiä ihmisoikeuksia, ei vaaleja eikä vapaata kokoontumisoikeutta.
        Mutta kaikkein pahinta on se esimerkki, minkä Gazan luovuttaminen palestiinalaisille aiheutti. Siitä tuli terroristien pesäpaikka, jona tarkoitus oli ja on tuhota juutalaisvaltio.

        Israel ei halua kokea uudestaan samaa tilannetta kuin 7.10.23

        Eipä ole ole Palestiinassa tuollaista ollut . Itse homomiehenä vierailin 2001 länsirannalla ja ihan hyvin suhtauduttiin vaik minulla oli miesystävä följyssä .

        Ei Palestiinan alueilla seksuaalivähemmistöjen tapeta . USA ssa äärioikeisto tappaa kyllä homoi ja transui , lesboi .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole ole Palestiinassa tuollaista ollut . Itse homomiehenä vierailin 2001 länsirannalla ja ihan hyvin suhtauduttiin vaik minulla oli miesystävä följyssä .

        Ei voine olla mahdollista. Tai sitten ette julkisesti tuoneet esille homouttanne ja näytitte tavallisilta heteromiehiltä ilman mitään meikkauksia ja naisten vaatteita.

        Olisit mennyt Gazaan. Siellä heitettiin katolta alas muutama homo. Siitä oli lehdissäkin juttuja Hamasin valtaantulon jälkeen.
        Iranissa hirtettiin viime vuonna 130 homoa. Se kerrottiin uutisissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvostavat silti yhteistyökumppaneina ja rahoittajina ja kyllä päästävät. Viisumikielto oli lyhyt ja väliaikainen. Ap.

        Ei Israel päästä ketään pois . Tanska yritti perustaa sairaalan länsirannalle hoitaakseen Gazan sairaita haavoittuneita lapsia . Israel ei antanut perustaa sairaalaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Israel päästä ketään pois . Tanska yritti perustaa sairaalan länsirannalle hoitaakseen Gazan sairaita haavoittuneita lapsia . Israel ei antanut perustaa sairaalaa .

        Israel haluaa tappaa ne sukupuuttoon !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisit mennyt Gazaan. Siellä heitettiin katolta alas muutama homo. Siitä oli lehdissäkin juttuja Hamasin valtaantulon jälkeen.
        Iranissa hirtettiin viime vuonna 130 homoa. Se kerrottiin uutisissa.

        Myös kaikki aakkosihmiset (lgbtqw) poistettiin Thung´bergin "avustuslaivoista" koska paikalla olleen muslimit eivät heitä hyväksyneet sillä näiden Gazan muslimien auttaminen on saastaista islamin kannalta. Kyllä myös kaikki homot on varmaan jo Gazassa tapettu ihmiskilpinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta: " KD yrittää Palestiinan kysymyksessä tuoda esille poliittisia ja järjellä perusteltuja syitä sille, miksi Palestiinan valtiota ei saa tunnustaa".

        Israel ei halua naapurikseen valtiota, joka on diktatuuri.
        Siellä ei ole toimivaa demokratiaa, ei sananvapautta eikä lehdistönvapautta. Naiset ovat alistetussa asemaas ja ovat miesten komennettavissa.
        Seksuaalivähemmistöjä tapetaan. Ei ole täysiä ihmisoikeuksia, ei vaaleja eikä vapaata kokoontumisoikeutta.
        Mutta kaikkein pahinta on se esimerkki, minkä Gazan luovuttaminen palestiinalaisille aiheutti. Siitä tuli terroristien pesäpaikka, jona tarkoitus oli ja on tuhota juutalaisvaltio.

        Israel ei halua kokea uudestaan samaa tilannetta kuin 7.10.23

        Israel ja Netanjahu tiesi jo vuoden ajan ennen Hamasin hyökkäystä, että se tapahtuu. Tiesi ajan ja paikan. Mutta antoi sen tapahtua, koska se sopii hänen suunnitelmiinsa. Niin kyyninen toimija hän on, niin uskomattoman typerältä kuin se kuulostaakin. Panttivangit hän voisi vapauttaa helpommin, kuin räjäytti satoja puhelimia Libanonissa vuonna 2023.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voine olla mahdollista. Tai sitten ette julkisesti tuoneet esille homouttanne ja näytitte tavallisilta heteromiehiltä ilman mitään meikkauksia ja naisten vaatteita.

        Eivät välitä Länsirannalla tai Gazassa, oletpa homo tai ei. Eivät ole niin ennakkoluuloisia kuin sinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisit mennyt Gazaan. Siellä heitettiin katolta alas muutama homo. Siitä oli lehdissäkin juttuja Hamasin valtaantulon jälkeen.
        Iranissa hirtettiin viime vuonna 130 homoa. Se kerrottiin uutisissa.

        Iranissa on translaki ja valtio tukee sukupuolen vaihdosta juridisesti vastakkaiseen sukupuoleen, jos henkilö identifioituu enemmän siten.
        En tiedä miten se on yhdistetty ankarien homolakien kanssa.

        https://www.equaldex.com/region/iran

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät välitä Länsirannalla tai Gazassa, oletpa homo tai ei. Eivät ole niin ennakkoluuloisia kuin sinä.

        Länsirannallakin asuvista seksuaalivähemmistöön kuuluvista palestiinalaista on hakenut turvapaikkaa Israelista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iranissa on translaki ja valtio tukee sukupuolen vaihdosta juridisesti vastakkaiseen sukupuoleen, jos henkilö identifioituu enemmän siten.
        En tiedä miten se on yhdistetty ankarien homolakien kanssa.

        https://www.equaldex.com/region/iran

        ”Seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti

        Iranin lain mukaan samaa sukupuolta olevien välinen seksuaalinen kanssakäyminen on rangaistava teko ruoskimisella ja miesten tapauksessa kuolemanrangaistuksella. Vaikka Iran sallii ja tukee sukupuolenkorjausleikkauksia transsukupuolisille, mikään laki ei kiellä heidän syrjintäänsä.”

        https://www.hrw.org/world-report/2025/country-chapters/iran

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät välitä Länsirannalla tai Gazassa, oletpa homo tai ei. Eivät ole niin ennakkoluuloisia kuin sinä.

        Päinvastoin. Sinulla näyttää olevan ennakkoluuloja suomalaisia kohtaan ja sinisilmäinen suhtautuminen palestiinalaisiin. Asia on tabu siellä ja he kokevat syrjintää ja turvattomuutta, jos tuovat asiaa esiin. Länsirannaltakin useat ovat hakeneet turvapaikkaa Israelista. Muutama vuosi sitten uutisoitiin yhdestäkin joka ei ehtinyt hakea Israeliin, kun hänet jo murhattiin Länsirannalla.

        ” joka ei ehtinyt hakea Israeliin”

        Tai oli hakemassa, muttei ehtinyt päästä Israeliin turvaan.

    • Anonyymi

      Ei Israel ole itse kristitty maa. Kieltävät Jeesuksen jonka tappoivat sapatista ja tekevät rikoksia mitä maallinen maailma kauhistelee.

      Ei Jumala ole siinä menossa mukana, eikä Jumalalla voi perustella sitä synnissä elämistä.

    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Minkähän takia pitäisi tunnustaa maa jolla ei ole rajoja, ei yhtenäistä hallintoa, ei demokratiaa, ei toimeentulomahdollisuuksia jne jne. Taitaa olla "vasemmistomaailman" hyve singnalointia jossa kaikkien pitää naukua samaan aikaan ja yhteen ääneen ja julistaa julkilausumia jotka ei ratkaise yhtään mitään, palestiinalaisten asema ei siitä parane tai ratkea yhtään mihinkään.

      • No kerro toki miten se, että jos Suomi tunnustaa Palestiinan, huonontaa palestiinalaisten asemaa? Tai miten se huonontaa Suomen asemaa? Tuleeko jumalasi kosto Suomen päälle?

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No kerro toki miten se, että jos Suomi tunnustaa Palestiinan, huonontaa palestiinalaisten asemaa? Tai miten se huonontaa Suomen asemaa? Tuleeko jumalasi kosto Suomen päälle?

        ArtoTTT

        #jos Suomi tunnustaa Palestiinan, huonontaa palestiinalaisten asemaa? #

        Se vain kärjistää asetelmaa, jossa ääriainekset molemmilla puolilla pääsevät ääneen ja maltilliset näkemykset vaimenevat. Se yhteistoiminta mikä palestiinalaisilla ja Israelilla on vielä tähän asti ollut uhkaa katketa. Esim. palestiinalaisalueelta ihmisiä on käynyt töissä Israelin puolella jne. Tilanteen kärjistyminen ja vastakkainasettelun lisääntyminen vain huonontaa tavallisten ihmisten asemaa alueella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö. Nyt sinä laukaisit sellaisen miinan että ei pahemmasta väliä. Kerro nyt mitä "ääriaineksia" Israelista voi vielä nousta, kun vanhoilliset uskonnolliset puolueet ovat jo hallituksessa? Ynnä varsikin kun tunnustamisen ehtona poikkeusetta on ollut että Hamas suljetaan pois hallinnosta.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Höpö höpö. Nyt sinä laukaisit sellaisen miinan että ei pahemmasta väliä. Kerro nyt mitä "ääriaineksia" Israelista voi vielä nousta, kun vanhoilliset uskonnolliset puolueet ovat jo hallituksessa? Ynnä varsikin kun tunnustamisen ehtona poikkeusetta on ollut että Hamas suljetaan pois hallinnosta.

        ArtoTTT

        Oletko vaaleista kuullut, Israelissa järjestetään sellaisiakin, jossa valta voi vaihtua, toisin kuin palestiinalaisalueella. Ehtona? Tuo kyllä naurattaa, mitä ihmeen merkitystä noilla ehdoilla muka on, kun on kerran tunnustettu ja Hamas edelleen vallassa Gazassa.

        Palestiinalaisalueelle järjestään myös vaalit. Jos et tiennyt tätä. Eli tunnusta ei tule jos Hamas jatkaa vallassa. Se on sanottu jo moneen kertaan. Ynnä Israelissa on myös vahva rauhanoppositio, joka vaatii rauhaa.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Palestiinalaisalueelle järjestään myös vaalit. Jos et tiennyt tätä. Eli tunnusta ei tule jos Hamas jatkaa vallassa. Se on sanottu jo moneen kertaan. Ynnä Israelissa on myös vahva rauhanoppositio, joka vaatii rauhaa.

        En tiennyt minäkään. Kaikki uutislähteet kertovat, että Palestiinalaisalueella on järjestetty viimeksi parlamenttivaalit vuonna 2006. Tämän jälkeen ei ole järjestetty uusia parlamenttivaaleja eikä myöskään presidentinvaaleja sitten vuoden 2005. Presidentti Mahmoud Abbasin kausi päättyi virallisesti vuonna 2009, mutta hän on jatkanut siitä huolimatta virassaan. Kunnallisvaaleja on ilmeisesti ollut, ehkä tarkoitit niitä?

        Mnot kyllä puhui tulevasta kun kirjoitti "Palestiinalaisalueelle järjestään myös vaalit. " ja sinä menneestä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mnot kyllä puhui tulevasta kun kirjoitti "Palestiinalaisalueelle järjestään myös vaalit. " ja sinä menneestä.

        Näin juuri. Noiden vaalien järjestäminen on yksi ehto tunnustamiselle. Ja samalla ne ovat keino tiputtaa Hamas pois kuviosta. Mutta tämähän ei mene laitauskovaisille jakeluun...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mnot kyllä puhui tulevasta kun kirjoitti "Palestiinalaisalueelle järjestään myös vaalit. " ja sinä menneestä.

        Aha, ymmärrrän. Ehkä kannattaisi sitten kirjoittaa kielellisesti oikein:
        Palestiinalaisalueella tullaan järjestämään vaalit.

        Kuin:
        Palestiinalaisalueella järjestään vaalit.

        Tokko tuo "rehtorille" olisi ylivoimainen älyllinen ponnistus.

      • Anonyymi

        .Tunnustaminen olisi toki symbolinen, vielä kun on sentään mitä tunnustaa.

        Mutta taas se vasemmisto vasemmisto - hokeminen. On kuitenkin niin, ettei Israel-kysymys ja siihen liittyvä ole mikään oikeisto-vasemmistokysymys pl. laitaoikeisto. Mutta jopa Persuista löytyy kriittisiä näkemyksiä, mm. Halla-Aho on antanut huutia Israelin toimille siviilejä kohtaan.

        Mutta sitten on uskovaiset, kaltaisesi uskovat, joiden moraalinen rappio tässä asiassa on peräisin uskosta Raamattuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ArtoTTT

        Oletko vaaleista kuullut, Israelissa järjestetään sellaisiakin, jossa valta voi vaihtua, toisin kuin palestiinalaisalueella. Ehtona? Tuo kyllä naurattaa, mitä ihmeen merkitystä noilla ehdoilla muka on, kun on kerran tunnustettu ja Hamas edelleen vallassa Gazassa.

        Kuka tunnustaneista on tunnustanut Hanasin? Otapa nyt selvää mitä tunnustaneet ovat maininneet Hamasista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aha, ymmärrrän. Ehkä kannattaisi sitten kirjoittaa kielellisesti oikein:
        Palestiinalaisalueella tullaan järjestämään vaalit.

        Kuin:
        Palestiinalaisalueella järjestään vaalit.

        Tokko tuo "rehtorille" olisi ylivoimainen älyllinen ponnistus.

        On se aivan liian ylivoimainen, mutta eipä tuolla ulosannilla opettajaksi, puhumattakaan "rehtoriksi" missään muualla pääsisi, kuin po. trollin mielikuvissa.
        En ole missään tavannut kyseisen ammatin omaavia henkilöitä, jotka toistuvasti aloittavat uuden lauseen Plus- sanaa käyttäen tai ylipäätään käyttäisivät/ käyttäytyisivät hänen tavallaan hokemalla samoja kuluneita typeryyksiään.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Palestiinalaisalueelle järjestään myös vaalit. Jos et tiennyt tätä. Eli tunnusta ei tule jos Hamas jatkaa vallassa. Se on sanottu jo moneen kertaan. Ynnä Israelissa on myös vahva rauhanoppositio, joka vaatii rauhaa.

        Kyllä ja jos vaalit pidetisiin nyt Hamas saisi 70% äänistä. Se on muuten viimeisimmän kyselyn tulos. Joten mikä muuttuu?

    • Anonyymi

      Palestiinalaiset voivat olla kristittyjä, mutta juutalaiset vain hyvin harvoissa tapauksissa kun heistä pelastuu vain jäännös.

      • Anonyymi

        Olipa kristitty, muslimi tai juutalainen, kaikilla pitisi olla samanlainen ihmisoikeus ja vapaus ja uskonnonvapaus.
        Muslimeilta tällainen puuttuu. Monessa islamilaisessa valtiossa kristityt tai juutalaiset ovat alempiarvoisia.
        Näyttäkääpä yksikin muslimivaltio, missä vallitsee demokratia, sananvapaus, naiset ovat tasa-arvoisia jne jne

        Miten olisi Indonesia, joka on maailman suurin islamilainen valtio? Siellä elävät sulassa sovussa kaikki uskontokunnat. Ynnä että miksi ihmeessä ei keskiajalla, kun kristinusko oli voimissaan, Euroopassa ollut demokratiaa ja sananvapautta?

        Miksi kristinuskoa on käytetty hyväksi kun on haluttu estää yleistä äänioikeutta? Naisten oikeuksien lisäämistä? Taloudellista tasa-arvoa verotuksen progession kautta? Ja jopa peruskoulua on vastustettu kristillisyyden kautta.....

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Indonesia

        Minne jäi sun vastaus....?

        #Miten olisi Indonesia, joka on maailman suurin islamilainen valtio? Siellä elävät sulassa sovussa kaikki uskontokunnat. #

        "Kristittyjen tilanne on huonontunut viime vuosina, kun konservatiivinen islam on voimistunut Indonesiassa. Mielipidemittaukset osoittavat yhä uudelleen, että erityisesti nuoret ovat konservatiivisia, ja islamilaista pukeutumista koskevat paikalliset säädökset ovat yleistymässä..

        Perheet painostavat islamista kristinuskoon kääntyneitä, mutta paikkakunnasta ja tapauksesta riippuen vaihtelevasti. Heitä solvataan ja heidät eristetään perheestä ja yhteisöstä. Vain muutama prosentti kokee fyysistä väkivaltaa ja joutuu muuttamaan muualle Indonesiaan. Kristittyihin kohdistuva paine on voimakkainta Länsi-Jaavalla ja Acehissa, missä ääri-islamistit vaikuttavat merkittävästi yhteiskuntaan ja politiikkaan.

        Jos seurakunnan katsotaan tekevän käännytystyötä, se luultavasti törmää ääri-islamistien vastustukseen. Joillakin alueilla seurakunnilla on vaikeuksia myös saada lupaa kirkon rakentamiseen. Vaikka seurakunta onnistuisi täyttämään kaikki lain vaatimukset ja jopa voittamaan asiansa oikeudessa, paikallisviranomaiset voivat silti olla piittaamatta siitä."
        https://opendoors.fi/maa/indonesia/

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Minne jäi sun vastaus....?

        "Mistänäitäoikeintulee" yrittää tarjota taas tuota samaa vastausta:
        "

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Minne jäi sun vastaus....?

        "Mistänäitäoikeintulee" yrittää taas tarjota samaa vastausta:
        "Miten olisi Indonesia, joka on maailman suurin islamilainen valtio".

        Hän ei ilmeisesti seuraa kristillisten järjestöjen raportoinia kristittyjen vainoista.
        Indonesiassa on, varsinkin sen saarilla käynnissä taisteluita ääri-islamististen terroristijärjestöjen ja hallituksen joukkojen välillä.
        Siellä kristitty pääsee hengestään eikä mannermaallakaan ole täysin turvallista.
        Open Doors järjestö kirjoittaa:

        Joopa joopa. Et huomannut että itse jo ammuit itseäsi jalkaan. Kirjoitit näin "käynnissä taisteluita ääri-islamististen terroristijärjestöjen ja hallituksen joukkojen välillä". Etkö nyt yhtään huomaa missä kohtaa ammut itseäsi jalkaan?

        No kuule avainsana on "hallituksen joukot". Eli siis valtion viralliset joukot taistelelevat ääri-islamilaista porukkaavastaan. Indonesiassa ei ole siis mitään valtion päätöstä siitä, että kristittyjä tulee vainota.

        Siis ihan tosi, onko tosiaan niin että teidän laitauskovaisten ymmärrys ei kanna näissä asioissa tiskipöytää pidemmälle? Sillä ettehän te muuten kirjoittelisi tänne tuollaisia typeryyksiä kerta toisensa jälkeen.

        Edelleen kysyn että miksi keskiajalla Euroopassa ei ollut sananvapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia kun kirkon valta oli suurimmillaan? Miksi yhteiskunta oli jaettu säätyihin, joka luokitteli ihmiset automaattisesti syntymästään saakka esiarvoisiksi?

        "Edelleen kysyn että miksi keskiajalla Euroopassa ei ollut sananvapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia kun kirkon valta oli suurimmillaan"????

        Sinä et näköjään tajua, että kirkkolaitokset, jotka ovat yhteistyössä valtiovallan kanssa EIVÄT OLE Kristuksen todellinen ruumis. Ne ovat huolissaan VAIN OMASTA vallastaan.

        Sinä ammuskelet taivaan tuuliin, kun et tajua mitä Indonesiassa tapahtuu. Ei hallituksen joukot puolusta kristinuskoa, vaan OMAA VALTAANSA! Huumekauppaa vastaan. Ääriliikkeitä vastaan. Siellä tiskipöydän alla ei huomaa tuota. Tule jo pois sieltä.

        "Sinä ammuskelet taivaan tuuliin, kun et tajua mitä Indonesiassa tapahtuu. Ei hallituksen joukot puolusta kristinuskoa, vaan OMAA VALTAANSA!"

        Ihan samaa tekevät hallituksen joukot Israelissa, puolustavat vain omaa valtaansa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Edelleen kysyn että miksi keskiajalla Euroopassa ei ollut sananvapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia kun kirkon valta oli suurimmillaan"????

        Sinä et näköjään tajua, että kirkkolaitokset, jotka ovat yhteistyössä valtiovallan kanssa EIVÄT OLE Kristuksen todellinen ruumis. Ne ovat huolissaan VAIN OMASTA vallastaan.

        Sinä ammuskelet taivaan tuuliin, kun et tajua mitä Indonesiassa tapahtuu. Ei hallituksen joukot puolusta kristinuskoa, vaan OMAA VALTAANSA! Huumekauppaa vastaan. Ääriliikkeitä vastaan. Siellä tiskipöydän alla ei huomaa tuota. Tule jo pois sieltä.

        Voi itku. Armeija edustaa valtiota. Totta kai ne silloin vastustavat niitä jotka eivät noudata valtion sääntöjä. Kuten tässä tapauksessa ne käyvät taisteluja sellaista ryhmää vastaan, joka haluaa muuttaa noita sääntöjä.

        Elikkä sitä porukkaa vastaan, jotka haluavat luoda Indonesiasta islaminlaisen diktatuurin. Mutta te laitauskovaiset olette niin sekaisin oman hurmoksellisuutenne kanssa, että teidän oma ajattelu unohtuu kokonaan.

      • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Edelleen kysyn myös että miksi keskiajalla Euroopassa ei ollut sananvapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia kun kirkon valta oli suurimmillaan? Miksi yhteiskunta oli - kirkon siunauksella - jaettu säätyihin, joka luokitteli ihmiset automaattisesti syntymästään saakka esiarvoisiksi?

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Edelleen kysyn myös että miksi keskiajalla Euroopassa ei ollut sananvapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia kun kirkon valta oli suurimmillaan? Miksi yhteiskunta oli - kirkon siunauksella - jaettu säätyihin, joka luokitteli ihmiset automaattisesti syntymästään saakka esiarvoisiksi?

        Kysy pois vaan. Et sinä kuitenkaan tajua mitään, mitä sinulle vastataan.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Edelleen kysyn myös että miksi keskiajalla Euroopassa ei ollut sananvapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia kun kirkon valta oli suurimmillaan? Miksi yhteiskunta oli - kirkon siunauksella - jaettu säätyihin, joka luokitteli ihmiset automaattisesti syntymästään saakka esiarvoisiksi?

        Koomisia nämä kysymyksesi, sekä vertailusi.
        Vastapalloon;
        Miten ylistämäsi ateististien vallanaikaan, kun suomi oli venäjän suur' ruhtias Aleksanterin ja kumppaneittein hallussa.
        Toeutuiko kaikkien ihmisoikeudet niinkuin mielestäsi ?

        Anteeksi vain mutta mainitsemasi keisareiden johtama Venäjä oli syvästi uskonnollinen valtio. Luulisi nyt että edes tälläinen historian perusfakta olisi hallinnassa....

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_keisarikunta

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Anteeksi vain mutta mainitsemasi keisareiden johtama Venäjä oli syvästi uskonnollinen valtio. Luulisi nyt että edes tälläinen historian perusfakta olisi hallinnassa....

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_keisarikunta

        Arvasin, että ethän sinä tätä tajunnut
        Olla uskonnollinen on mitä suurinta sumutusta, joilla diktaattorit ja muut mahtimiehet ovat aina hallinneet alaisiaan.
        Uskon kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, vai väitätkö sinä, että esim. Putin olisi kovastikin uskova ihminen, kun on esiintynyt Kirilin kanssa suutelemassa ikoneita ?

        Ai sinäkö se täällä pystyt määrittelemään kuka historian hahmo on ollut todella uskova ja kuka ei? No sinähän se nyt vasta JUMALA olet. Kovalla kiireellä siirrät myös maalitolppia Putinin aikaan kun keskustelu käytiin Venäjän keisareista. Edelleen ihmettelen myös että mitä sinä minulle naputat väittämistäsi trolleista? Miksi sinä et naputa noille trolleille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Edelleen kysyn että miksi keskiajalla Euroopassa ei ollut sananvapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia kun kirkon valta oli suurimmillaan"????

        Sinä et näköjään tajua, että kirkkolaitokset, jotka ovat yhteistyössä valtiovallan kanssa EIVÄT OLE Kristuksen todellinen ruumis. Ne ovat huolissaan VAIN OMASTA vallastaan.

        Sinä ammuskelet taivaan tuuliin, kun et tajua mitä Indonesiassa tapahtuu. Ei hallituksen joukot puolusta kristinuskoa, vaan OMAA VALTAANSA! Huumekauppaa vastaan. Ääriliikkeitä vastaan. Siellä tiskipöydän alla ei huomaa tuota. Tule jo pois sieltä.

        ""Edelleen kysyn että miksi keskiajalla Euroopassa ei ollut sananvapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia kun kirkon valta oli suurimmillaan"????"

        Keskiaikaa kutsutaankin pimeäksi keskiajaksi.
        Silloin Raamatun todellinen valo oli sammunut. Raamattu oli kielletty kirja kansalta.
        Jlanpalvelukset pidettiin latinaksi, jota kansa ei ymmärtänyt.
        Paavinvalta piti kansoja tiukassa otteessaan.

        Uskonpuhdistuksessa tähän pimeään aikaan saatiin vähän valoa.
        Raamattu käännettiin kansan kielelle.
        Väestöä opetettiin lukemaan perustamalla kansakouluja...

    • Anonyymi

      Turha väitellä terrorismin tukijoiden kanssa.
      Keksivät syytöksiä kristittyjä vastaan mutta oma motiivinsa on VAIN tukea terroristeja.

      Tosi asiassa Jumala ei hyväksy edes kahden valtion mallia koska koko alue kuuluu Israelille.
      Joten KDn kompromissi on myös pahuutta ja pelkkä viivytystekniikka.

      Lopussa Kaikkivaltias tuhoaa itse Israelin viholliset joten riitelynne on täysin turhaa. Yksilöinä vain itse valitsette haluatteko kuulua tuhoutuvaan jengiin vai pelastuvaan jengiin.

    • Anonyymi

      Tosiasiallinen fakta on, että muslimit haluaisivat varastaa koko Israelin maan itselleen. Islam on sodassa juutalaisia vastaan ja myös kristittyjä vastaan, kuten se tulee ilmi kaikkialla. Kyseessä on uskonnollinen sota, sitä ei Suomen Media vaan kerro. Lässytetään politiikasta ja houraillaan "kahden valtion" mallista. Islam on ongelman aiheuttaja.

      • Miten tämä sota on näkynyt reilun viimeisen sadan vuoden aikana Suomessa? Nimittäin noin pitkän aikaa Suomessa on ollut tataareita, jotka ovat muhamettilaisia. Onko heidän jäljiltä pommit räjähtäneet?

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Miten tämä sota on näkynyt reilun viimeisen sadan vuoden aikana Suomessa? Nimittäin noin pitkän aikaa Suomessa on ollut tataareita, jotka ovat muhamettilaisia. Onko heidän jäljiltä pommit räjähtäneet?

        On muslimeja ja Muslimeja, mm tataarit elivät krimillä ja osa elää vieläkin, he ovat kauppiaita, eivätkä kiivaile uskontonsa puolesta, sama ilmiö varmaan kaikissa uskonnoissa.
        Vain epärehelliset ihmiset käyttävät uskontoaan keppihevosena bisneksissään.
        Sinä sensijaan et näe eroja missään näissä, vaan niputat yksinkertaisena ihmisenä, sekä pilkatessasi nimenomaan uskovia ja uskot täälläkin kaikkia kaltaisiasi trolleja, jotka esiintyvät uskovina, vaikka he vievät sinua, niinkuin pässiä narussa.
        Voipahayksinkertaisuus.

        Heh hehe hehe hee. Jopas oli taas vastausta. Siis täyttä puuta heinää. Mutta kuule mehän voitas vaikka tavata. Minulla kun on tässä nyt joutilasta aikaa. Joten kerro koska ja missä? Vai meneekö sinulla pupu pöksyyn....

        ” Sinä sensijaan et näe eroja missään näissä, vaan niputat yksinkertaisena ihmisenä, sekä pilkatessasi nimenomaan uskovia ja uskot täälläkin kaikkia kaltaisiasi trolleja, jotka esiintyvät uskovina, vaikka he vievät sinua, niinkuin pässiä narussa.”

        Voi käyttää vain tilannetta hyväkseen trollatakseen ja syyttääkseen mustamaalataustarkoituksessa uskovia trollien touhuista.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Heh hehe hehe hee. Jopas oli taas vastausta. Siis täyttä puuta heinää. Mutta kuule mehän voitas vaikka tavata. Minulla kun on tässä nyt joutilasta aikaa. Joten kerro koska ja missä? Vai meneekö sinulla pupu pöksyyn....

        Keksit vain nauraa ja mennä ohi aiheen, kun toimintatapojasi tarkastellaan.
        Et pysty puolustautumaan noiden toimiesi edessä. Lainaat mielelläsi sitä yhtä trollia syyttäen sivullisia, uskovia. En ole kenenkään uskovan nähnyt viestivän kuten hän.
        Siksi lainaatkin häntä, etkä uskovia mustamaalataksesi uskovia tehokkaammin, vaikkakin täysin valheellisin perustein.

        korjasin tuon mustamaalataus-jutun mustamaalaukseksi, mutta se poistettiin jostain syystä.
        Ilmeisesti mustamaalataus on hauskempi sana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Keksit vain nauraa ja mennä ohi aiheen, kun toimintatapojasi tarkastellaan.
        Et pysty puolustautumaan noiden toimiesi edessä. Lainaat mielelläsi sitä yhtä trollia syyttäen sivullisia, uskovia. En ole kenenkään uskovan nähnyt viestivän kuten hän.
        Siksi lainaatkin häntä, etkä uskovia mustamaalataksesi uskovia tehokkaammin, vaikkakin täysin valheellisin perustein.

        Kuule nyt pelle. Miksi sinä leimaat aina kaikki jotka laukovat uskovien puolesta mielipiteitä trolleiksi? Miksi sinä siitä minulle jauhat? Eikö sinun pitäisi kohdistaa tekstisi noille sinun epäilemille "trolleille"? Vai menneekö liian vaikeaksi?

        Eli sinun mielstäsi täällä saa uskovien nimissä laittaa millaista tekstiä tahansa eetteriin, mutta sinä et siitä pahastu millään tavalla. Sen sijaan sinä loukkaannut välittömästi jos noille sinun mainitsemille "trolleille" vastaa. Kysyn uudestaan, miksi et vastaa heille koskaan yhtään mitään....

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Heh hehe hehe hee. Jopas oli taas vastausta. Siis täyttä puuta heinää. Mutta kuule mehän voitas vaikka tavata. Minulla kun on tässä nyt joutilasta aikaa. Joten kerro koska ja missä? Vai meneekö sinulla pupu pöksyyn....

        Miten tämä nyt yleensä liittyy mihinkään ja miten mahdollinen tapaaminen kanssasi poistasi sitä tosiasiaa, että muslimeja todellakin on moneen lähtöön ?
        Se että sinua viedään kuten kuvasin, on jokaisen nähtävillä näissä kirjoituksissasi, ei myöskään millään tavalla muuttuisi.

        Luuletko, että kaltaistasi rakkikoiraa kukaan haluaa tavata ja luuletko tosiaan, että pystyt pelottelemaan anonyymejä ihmisiä täällä ?
        Mikäli näin luulet, olet enemmän, kuin tyhmä.
        Jokatapauksessa ilmoitan selvän uhkauksesi ylläpitoon.

        Hui! Vai että ihan uhkaus? Menitkö jo tiskipöydän alle piiloon? Ynnä edelleen kysyn, että miksi sinä minulle vaahtoat, että vastaan sinun mielestäsi trolleille? Miksi sinä et naputa suoraan noille trolleille koska olet niin älykäs että pystyt heti erottamaan heidät?

    • Anonyymi

      Kylläpä täällä käydään kuumana Palestiinan puolesta. Annetaan nyt vaan pienen Israelin selvittää omat ongelmansa ihan itse. Toivottavasti pienen Suomen päättäjätkin tulisivat tuntemaan totuuden.

      • Anonyymi

        Suomi24:lle ominaiseen tapaan tätäkin KD-aiheista keskustelua joidenkin piti alkaa derailata sivuraiteille. On ilmeisesti niin kivaa tuntea adrenaliinin kohisevan korvissa, että piti päästä öyhöttämään ihan jostain muusta kuin keskustella KD:sta.

    • Anonyymi

      Olisihan se hyvä tiedostaa, että haluavatko palestiinalaiset edes omaa valtiota kun he ovat jo viidesti hyljänneet sen mahdollisuuden kun heille on aikaisemmin sitä tarjottu.
      Ei mikään valtio ulkopäin pakotettuna voi menestyä. Vaikuttaa, että muut sitä enemmän haluavat kuin asianomaiset itse.
      Eivät he mitään kahden valtion mallia vaan yhden valtion mallin, missä ei Israelia olisi.

      • Anonyymi

        Juuri näin.
        Suomen suvakit näyttää intoilevan kaikkien ulkomaalaisten ja sateenkaariväkisten puolesta enemmän kuin nuo ihmiset itse.
        Tavallisen suomalaisen puolesta sanotaan vain kyselytunnilla pari sanaa ikään kuin muistutuksena että "kyllä me suvakitkin taidetaan olla suomalaisia".

        Pitäisikohän palestiinalaiset PAKOTTAA omaan valtioonsa, kun eivät sitä itse halua?
        Heidän mielestään on mukavampi elää kun toiset kustantavat.

        Tässä faktatietoa palestiinalaisten toivomuksista omaan valtioon
        https://www.youtube.com/watch?v=71Hh6fMcy8k

      • Anonyymi

        Näin on, että palestiinalaiset eivät halua mitään kahden valtion mallia, vaan yhden valtion, jossa Israelia ei ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin.
        Suomen suvakit näyttää intoilevan kaikkien ulkomaalaisten ja sateenkaariväkisten puolesta enemmän kuin nuo ihmiset itse.
        Tavallisen suomalaisen puolesta sanotaan vain kyselytunnilla pari sanaa ikään kuin muistutuksena että "kyllä me suvakitkin taidetaan olla suomalaisia".

        Niin ja te hihhulit ette reagoiulkomaalaisten puolesta mitenkään?

        https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011523443.html

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Niin ja te hihhulit ette reagoiulkomaalaisten puolesta mitenkään?

        https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011523443.html

        Kuka niin on sanonut? Puhuttiin määrästä, kuinka paljon intoillaan.

        Kun pidätystilanteessa kuoli vanhan huumerikollinen, syntyi valtavat mellakat ja kuolee ihmisiä, mutta poliittisen murhan kohteeksi joutuneen julkisuuden henkilön muistoksi ei voisi nousta seisomaan pieneksi hiljaiseksi hetkeksi tällaisen asiaan liittyvän puheen jälkeen? Euroopan parlamentissakin asia tuotti vaikeuksia etenkin vasemmalla ja jäivät istumaan tuoleihinsa.

        Poliittinen väkivalta on uhka myös Suomessa.
        Täälläkin on toivottu politikkoihin kohdistuvaa väkivaltaa, tappoja ja on hyökätty väkivalloin poliitikkojen kimppuun, kohdistettu heihin tappo- ja muita uhkauksia, mielenosoituksissa kylteissä puhutaan kanssaan eri mieltä olevien päiden katkomisesta, tehty mm. Purrasta graffitteja, joissa hänet on epäinhimillistetty ja joissa hänet tapetaan, iloittu murhatun Kirkin kuolemasta jne.

    • Anonyymi

      Miksi voimiksi- kulttuuri lakkaa parannuksenteoilla. Ja kysymykset vähenee kummasti.

      • Anonyymi

        Onko tuo kompakysymys?

    • Anonyymi

      Kaiketi KD on kuitenkin eri asia, kuin SKDL? Samoja kirjaimia. Mutta vaan puolet.
      Ei enempää, mutta ei vähempääkään. Ennen lähihistoriassa Kristilliset ja Bjarne Dyr vaikuttamassa sillä puolue saralla.

    • Anonyymi

      Vihdoinkin alkaa tulla Gazasta muutakin tietoa kuin Hamasin propagandaa. Nimittäin on nyt tutkittu Gazan kuolemia joista " Hamasin omat uudet luvut kuitenkin kertovat, että 13–55-vuotiaista kuolleista 72 % on miehiä, eli taistelukelpoista ikäryhmää." Eli terroristeja on mennyt kymmeniä tuhansia Gazassa, mikä on Israelin tehokkaan armeijan ansiota.

    • Anonyymi

      Edelleen ... "Henry Jackson Societyn raportin mukaan Hamas on järjestelmällisesti paisuttanut siviiliuhrien määrää: https://henryjacksonsociety.org/publications/questionable-counting/
      o Ei erotella siviilejä ja taistelijoita
      o Liioitellaan naisten ja lasten kuolemia
      o Lasketaan mukaan ihmisiä, jotka kuolivat ennen sotaa
      Avustusjärjestöt eivät ole neutraaleja."

    • Anonyymi

      Tekeekö Israel kansanmurhaa, siitä ei ole todisteita. Nimittäin "Jos Israel haluaisi hävittää palestiinalaiset, miksei se ole tehnyt sitä, vaikka siihen olisi kapasiteetti?
      - Noin 2 miljoonaa arabialaista asuu Israelissa turvassa ja jopa toimii sen instituutioissa.
      - Länsirannalla elää 3 miljoonaa palestiinalaista – miksi heitä ei ole koskettu, jos kyse olisi kansanmurhasta?
      ICJ:n kriteeri: kansanmurha-aikomuksen täytyy olla ainoa johdonmukainen selitys
      - Israelin toiminta kohdistuu Hamasiin, ei koko kansaan."

      • Anonyymi

        Niin, mikäli he haluaisivat tehdä kansanmurhan tuolla gaazassa, siihen menisi varmaan muutama päivä, koska israelin aseet ovat maailman huippua.
        Mitä tulee siviilien kuolemiin, sitä valitettavasti aina tapahtuu kaupunkisodassa, mutta juuri israelin tiedustelun ja kaiken muun teknologian, sekä aseiden ansiosta, heitä tulee vain, kun hamas käyttää siviilejä ihmiskilpinään.

        Netanjahu sanoi, että sota loppuu heti, kun hamas antautuu ja vapauttaa loput panttivangit.

        "Mitä tulee siviilien kuolemiin, sitä valitettavasti aina tapahtuu kaupunkisodassa, mutta ..."

        Ei Israelkaan voi välttää siviiliuhreja tilanteessa missä Hamas nimenomaan haluaa paljon siviiliuhreja koska lännen vasemmistomedia näin tarvitsee propagandaansa Israelia vastaan.

    • Anonyymi

      Nälkiinnyttääkö Israel, ei ole todisteita, sillä "- Israel käyttää poikkeuksellisia keinoja siviilien suojelemiseksi (evakuointivaroitukset, humanitaariset käytävät).
      - Israel mahdollisti poliorokotukset 600 000 lapselle – kansanmurhan logiikkaan ei kuulu lasten henkeä pelastava massarokotus.
      Yhteenveto: väitteet Israelin kansanmurhasta ovat ristiriidassa faktojen kanssa. Ne eivät perustu näyttöön, vaan toimivat propagandana, joka peittää 7.10. Hamasin rikokset ja kääntää asetelman uhrista syylliseksi."

    • Anonyymi

      Israelin apu on massiivista Gazan siviileille, sillä "IDF:n avustanut sairaaloissa: Al-Shifa-hyökkäyksessä mukana lääkäreitä, ruokaa ja lääkintätarvikkeita siviileille → ennennäkemättömiä varotoimia.
      Kritiikki: Israelin vastustajat sivuuttavat Hamasin sairaalakäytön ja IDF:n toimet siviilien suojelemiseksi.
      Historialliset varotoimet:
      7 miljoonaa lentolehtistä, 70 000 puhelua, 13 miljoonaa tekstiviestiä, 15 miljoonaa ääniviestiä.
      Droonit ja kaiuttimet evakuointikehotuksiin.
      Karttojen jakaminen siviileille, reaaliaikainen väestön seuranta satelliiteilla ja puhelindatalla.
      Evakuoinnin vaikutus: Noin 85 % pohjois-Gazan asukkaista poistui ennen raskainta taistelua."

    • Anonyymi

      Israel-apu on merkittävää Gazan siviileille. Nimittäin "Yksityiset kauppiaat mukaan avustukseen:
      Israel sallii jatkossa tavaroiden toimittamisen Gazaan paikallisten kauppiaiden kautta.
      Tavoitteena lisätä avustuksen määrää ja vähentää YK:n hallinnoiman järjestelmän varassa olemista.
      Hyväksyttyjä tuotteita mm. ruoka, vauvanruoka, vihannekset ja hygieniatuotteet. Maksut vain pankkisiirtoina, valvonnan alaisena.

      Gaza Humanitarian Foundation (GHF):
      5.8. jaettiin 1,8 miljoonaa ateriaa yhdessä päivässä.
      Yhteensä toimitettu yli 108 miljoonaa ateriaa.
      Kansainvälinen yhteistyö (Israel, UAE, Jordania, Egypti, Saksa, Belgia, Ranska): 110 avustuspakettia pudotettu 5.8., yhteensä 785 pakettia heinäkuun lopusta."

    • Anonyymi

      Israelin apu on merkittävää! Ensimmäistä kertaa maailman historiassa vihollismaan kansalaisia avustetaan massiivisesti koska "
      Toimitusten määrä ja koostumus:
      28 734 kuorma-autoa ja airdropia, yhteensä 478 229 tonnia ruokaa seitsemässä kuukaudessa.
      Keskimäärin 3 004 kcal, 98 g proteiinia ja 61 g rasvaa henkeä kohden päivässä → reilusti yli Sphere-standardien (2 100 kcal, 53 g proteiinia, 40 g rasvaa)."

    • Anonyymi

      Lisäksi Gazan populaatiossa kuolee vuosittain noin 30000 luonnollisen kuoleman minkä Hamas laskee ja progandoi Israelin syyksi.

      • Anonyymi

        Kesällä vihervasemmisto pauhasi siitä, että Israel näännyttää gazalaiset nälkään, mutta kun sitä ei tapahtunutkaan, eikä nälkäkuolemia tullutkaan, niin nyt sävel on muuttunut, ja sama jengi huutaa kurkku suorana kansanmurhasta.
        Kun sekin osoittautuu valheeksi, niin mitähän he seuraavaksi keksivät-

        Mikään tuomioistuin ei ole todennut kansanmurhaa tapahtuneen. Ei kai Israel lähetä tuhansia rekkoja ruokalastissa Gazaan jos aikoisivat tehdä kansanmurhaa, mutta kun vihervasemmistolla täytyy olla jokin valhe, jolla he voivat hyökätä Israelin kimppuun, niin kaikki käy.

        Jos kansamurha voidaan todeta oikeudessa todistein niin sitten se on sitä, mutta esitettyjen väitteiden pohjalta ei ole perusteltu käyttää noin vahvoj, pahoista rikoksista syyllistäviä sanoja .Erinäisiin sotarikoksiin taas on syyllistytty eri sotaan osallistuneiden tahojen toimesta, kuten sodissa tavallisesti kaikki ei mene aina ihan sääntöjen mukaan.
        Paljon todisteita taas sitä vastaa, ettei kyseessä ole kansanmurha, on olemassa. Israelia on vaikea objektiivisesti syyttää asiasta, kun kaikki asiat käydään läpi.

    • Anonyymi

      Mitä järkeä on tappaa ja avustaa?

      Ei sotia tosiaan ennen ole käyty niin.

      Joskin yleensä sodissa sotilaat sotivat keskenään jos maat ovat sodassa eikä pyritä tuhoamaan siviiliasutuksia kuten Venäjä. Samalla tavalla tekevät kansanmurhaa ja ovat avustavinaan kun ryöstävät lapset sekä rakentavat valloitetulle alueelle asumuksia ja pakottavat ihmiset venäläistymään.

      Venäjältä ei vain kansanmurha onnistu kokonaisuudessa niin hyvin kuin Israelilta.

      • Anonyymi

        Niin, eihän siinä ole mitään järkeä. Tehdä kansanmurhaa ja ilmoittaa mihin aikoo iskeä, että siviilit ennättävät suojautua, hoitaa vaikeasti sairaita Israelin sairaaloissa, lähettää sinne rekkalasteittain ruokaa, ja avustustarvikkeita jne.
        Eikö siinä kansanmurhassa pidä tarkoituksella tappaa joku etninen ryhmä tai kansakunta. Israel on ymmärtänyt täysin väärin miten tehdään kansanmurhaa.

    • Anonyymi

      Venäjä lähti tuhoamaan natseja ja pelastamaan ukranalaiset niiden kynsistä. Vapauttamaan kansan. Se oli Venäjän sanoma mitä pokkana selitettiin eikä silmää räväytetty vaikka pyrittiin tappamaan siviilejä niin paljon kuin mahdollista.

      Murhaaja on aina valehtelija.

    • ”Raamatussa Jumala määrittelee ne rajat, joiden sisällä juutalaiset tulevat kerran tulevaisuudessa asumaan, ja ne sisältävät suuria osia naapurimaista. Israelin hallituksessa on paljon kannatusta tälle ns. Suur-Israelille.”

      Aivan, tämä näemmä halutaan unohtaa tai kiertää, mutta tätä Israelissa eräät tahot tavoittelevat.

      ”…valtio, joka tunnustaa Palestiinan, vetää päälleen Jumalan vihan ja tulee tuhoutumaan. Puolue siis pelkää myös Suomen tulevaisuuden puolesta.”

      Tässä käytetään sitä pelottelu ja uhkailun kieltä, millä ihmisiin vedotaan uskonnollisin perustein, eikä tunnusteta että kyse on puhtaasti ihmisten politiikasta.

      ”Anonyymi” 2025-09-25 09:08:59 kirjoitti: ”Eipä juutalaiset pidä kristittyjä mitenkään Jumalan seuraajina . Eipä Israel päästä edes kristittyjä Gazasta pois .”

      Israelissa siedetään vain niitä kristittyjä, jotka tuovat sinne raha – yleensä Yhdysvalloista. Muuten kristityistä ei pidetä. Se, mikä on kummallista, jotkut kristityt suomessa vihaavat palestiinalaisia kristittyjä ja ”siunaavat” heidän tappamisensa.

      ”Mistänäitäoikeintulee” 2025-09-25 12:07:20 mielenkiintoisen kysymyksen,
      ”Kerro nyt mitä "ääriaineksia" Israelista voi vielä nousta, kun vanhoilliset uskonnolliset puolueet ovat jo hallituksessa? ”

      Tosiaan jos vain ääriainekset molemmilla puolilla pääsevät ääneen ja kaikki muut tukahdutetaan, niin nyt Israelissa nuo ääriainekset ovat jo vallassa. Eli vaiennetaanko palestiinalaiset maltilliset täysin?

      ”Ynnä varsikin kun tunnustamisen ehtona poikkeuksetta on ollut että Hamas suljetaan pois hallinnosta.”

      Länsirannan palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas on selvästi vakuuttanut, ettei äärijärjestö Hamasin tule olla mukana palestiinalaishallinnossa. Myös vaaditaan aseiden luovuttamista sekä juutalaisvastaisuutta ei tulla hyväksymään.

      • Anonyymi

        Abbas puhuu omiaan. Ei hänellä ole valtaa eikä voimaa tuhota Hamsia, jolla on PALJON SUUREMPI kannatus Länsirannalla kuin Hamasilla. Vimeisten galluppien mukaan 58 % tukee Hamasia ja vain 18 % tukee Fatahia.
        Siksi Abbas ei uskalla järjestää edes vaaleja.

        Miten hän aikoo estää Hamasin valtaanpääsyn, kun länsimaatkaan eivät siihen pysty?
        Abbas on vakuuttanut paljon muutakin, mitä hän ei kuitenkaan pidä. Kuten esim tuo VIHANKASVATUS heidän kouluissaan ei ole loppunut, vaikka PLO on jo seitsemän vuoden ajan joka vuosi luvannut tehdä sen.

        Vain Israel pystyy tuhoamaan Hamasin, mutta kun se nyt sitä tekee, koko maailma raivoaa.

      • Anonyymi

        "”Raamatussa Jumala määrittelee ne rajat, joiden sisällä juutalaiset tulevat kerran tulevaisuudessa asumaan, ..."

        Karkeasti ottaen Israelia tulee olemaan Egypti kokonaan, Israelin nykyinen alue Länsirantoineen ja Syyria lähes kokonaan.

        Mummo on oikeassa että Jumala varoittaa koskemasta Hänen silmäteräänsä Israeliin sillä jokainen joka loukkaa Israelia joutuu tuomiolle tästä.

        Israel ottaa nykyään kaikki kristityt vastaan mielihyvin koska tietävät että elävät kristityt siunaavat Jumalan käskyn mukaan Jerusalemia - tässä kohdin mummo erehtyy.

        Tuossakin kohdin mummo julistaa vain vihaviestintää uskovaisia kohtaan kun julistaa että elävät kristityt vihaavat palestiinalaisia veljiämme ja sisariamme. Sairasta vihaa mummo!!

        Kaksi miljoonaa maltillista palestiinalaista jotka asuvat Israelissa ja osallistuvat sen hallintoon niin hyväksytään Israelissa täysin koska he eivät harjoita terrorismia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abbas puhuu omiaan. Ei hänellä ole valtaa eikä voimaa tuhota Hamsia, jolla on PALJON SUUREMPI kannatus Länsirannalla kuin Hamasilla. Vimeisten galluppien mukaan 58 % tukee Hamasia ja vain 18 % tukee Fatahia.
        Siksi Abbas ei uskalla järjestää edes vaaleja.

        Miten hän aikoo estää Hamasin valtaanpääsyn, kun länsimaatkaan eivät siihen pysty?
        Abbas on vakuuttanut paljon muutakin, mitä hän ei kuitenkaan pidä. Kuten esim tuo VIHANKASVATUS heidän kouluissaan ei ole loppunut, vaikka PLO on jo seitsemän vuoden ajan joka vuosi luvannut tehdä sen.

        Vain Israel pystyy tuhoamaan Hamasin, mutta kun se nyt sitä tekee, koko maailma raivoaa.

        "Abbas puhuu omiaan. Ei hänellä ole valtaa eikä voimaa tuhota Hamsia, jolla on PALJON SUUREMPI kannatus Länsirannalla kuin Hamasilla."

        Näin sillä palestiinalaiset Länsirannalla tanssivat 7.10 Hamasin teurastustoimien tähden, riemuitsivat ja jakelivat karkkeja toisillaan. Uudessa testamentissa myös puhutaan että saatanalliset ihmiset jakavat lahjoja toisilleen kun niin suuresti riemuitsevat kun Jumalan kansaa tapetaan. Eli profetiat toteutuvat tässäkin kohdin.

        Abbasin hallinto on läpimätä korruptioineen ja länsirahat he jakavat ensin ja siirtävät rahat heti takaisin länteen Sveitsin tileilleen. Palestiinan kansa saa jäädä nuolemaan taas kerran näppejään.

        Tuossakin olet oikeassa että Länsirannan palestiinalaiset lapset lukevat samoja lännen painattamia kirjoja kuin Hamasin lapset Gazassa missä pääoppi on se kuinka juutalaisia kätevimmin tapetaan ja miten teurastustoiminnat tulee suorittaa. Sisältää myös harjoitteita mitä toteutetaan kouluissa.

        Israel saa maailmallta kulissien takaa myös lännen päämiehiltä kiitosta että nujertaa Hamasin ja tappavat terroristit.

        Ja surullista on, että Suomen lut kirkkokin tukee tuota vihankasvatusta, jota noissa oppikirjoissa esitetään. Mitään muutosta ei ole tapahtunut, vaikka Abbas lupaa joka vuosi kirjata tilanteen.
        Kouluissa opetetaan oikein kädestä pitäen, miten juutalaisia voidaan tappaa. Niissä annetaan asekoulutusta ja oppia terrorismista.
        Palestiinalaisille annetuista lahjoituksista suurin osa menee Fatahin johtajien taskuun.

        Missä oppikirjoissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä oppikirjoissa?

        Olisikohan Katekismus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisikohan Katekismus?

        Ei ole siellä mitään tuollaista

      • Anonyymi

        ” jotkut kristityt suomessa vihaavat palestiinalaisia kristittyjä ja ”siunaavat” heidän tappamisensa.”

        Ketkä tuollaista muka tekee..? En ole kuullut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” jotkut kristityt suomessa vihaavat palestiinalaisia kristittyjä ja ”siunaavat” heidän tappamisensa.”

        Ketkä tuollaista muka tekee..? En ole kuullut!

        En minäkään ole kuullut tuollaista. Varmaan median propagandaa.

    • Anonyymi

      Tuskin kansanmurhasta saa kiitosta.

      Juuri oli tv:ssä ohjelma miten vaikeaa on nyt palestiinalaisten elämä Israelissa.

    • Anonyymi

      KD on aivan oikeassa kun palestiinaa ei tunnusteta. Israelilla on oikeus puolustaa omaa pientä maataan.

      • Et siis ole huomannut miten puolustajasta on tullut hyökkääjä?

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Et siis ole huomannut miten puolustajasta on tullut hyökkääjä?

        Puolustussodassakin hyökätään vihollista vastaan.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Et siis ole huomannut miten puolustajasta on tullut hyökkääjä?

        Israel on suurella menestyksellä tuhonnut Hamasin tukikohdat joita oli JOKAISESSA Gazan talossa ja asunnosta, lähinnä parvekkeilla rakettien alustat ja olohuoneessa asevarastot. Nyt nämä rakennukset on kauniisti tuhottu kuten kuvista voidaan katsella sitä tehokkuutta miten terroristien suunnitelmat juutalaisten tappamiseksi ja teurastamiseksi on tuhottu ja eliminoitu. Jokainen näkee tämän kun katselee kuvia Gazasta kuinka laaja oli Hamasin varustautuminen sotaan.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Et siis ole huomannut miten puolustajasta on tullut hyökkääjä?

        Et ole huomannut, että SOTA ON VIELÄ KESKEN. Israel PUOLUSTAA TULEVAISUUTTAAN!

        Vasta sitten, kun Hamas on tuhottu, voidaan tuo sota lopettaa.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Et siis ole huomannut miten puolustajasta on tullut hyökkääjä?

        Etkö tiedä, että hyökkäys on paras puolustus. On iskettävä ennen kuin vihollinen ennättää tehdä tuhojaan.

    • Anonyymi

      Hyvin laajasti valmistaudutaan sotaan siten että aseita käytetään, niillä ammutaan ja hyökätään vieraaseen maahan eikä vain mennä vartioimattoman rajan yli huumepäisiä juhlijoita tappamaan.

      Jos jokaisella parvekkeella olisi ollut ohjuspatteri ja jokainen olohuone täynnä ammuksia, niin olisi tullut kunnon jytinä kun sota syttyi. Niin tuli vain silkka kansanmurha, jonka saattoi toteuttaa aivan kuten tahtoi.

    • Anonyymi

      Ei mikään valtio ole tähän mennessä varustautunut niin hyvin, että jokaisella parvekkeella on ohjuspatteri ja olohuone täynnä ammuksia. Ei varsinkaan jos on tiheästi asuttua seutua, niin olisi sellainen tulivoima käytössä että ei mikään ilmatorjunta pystyisi sitä torjumaan ja tulisi naapurimaasta selvää jälkeä.

      Mutta tietenkin sarjakuvissa kaikki on mahdollista.

      • Anonyymi

        Hamasilla olikin kaikki luolakäytävät täynnä aseita ja raketteja. Niitä riittää toistaiseksi vielä jokun verran, muutta pian tulee noutaja ja paratiisi saa lisää asukkaita.

    • ”Anonyymi” 2025-09-28 12:52:43 kirjoitti:
      ”Israel on suurella menestyksellä tuhonnut Hamasin tukikohdat joita oli JOKAISESSA Gazan talossa ja asunnosta, parvekkeilla rakettien alustat ja olohuoneessa asevarastot”

      Tuo kuulostaa jo aika paksulta propagandalta.

      Vuonna 2023 oli n. 30 000–40 000 Hamasin ja sen liittolaisten taistelijoita Gazan alueella. Siviilejä pari miljoonaa ja asuntoja varmasi satojatuhansia. Tuskin jokaisessa asunnossa oli heidän aseitaan?

      ”Nyt nämä rakennukset on kauniisti tuhottu kuten kuvista voidaan katsella…”

      Tuo sana ”kauniisti” kuulostaan kammottavalta. Miten se on kaunista, kun ihmisiltä tuhotaan kodit?

      No, eteenpäin. Olen katsellut kuvia, niin Gazasta kuin siitä, mitä kohteita Ukraina pommittaa.
      Noita rakennuksia on usein vahingoitettu jo aiemminkin, mutta ne eivät ole sortuneet. Kun ne sortuvat, ne luhistuvat. Jos niissä olisi kuvaamasi pommikuormaa, räjähdykset tulisivat sarjoissa ja tulipalot sekä sirpaleet lentelisivät ympäriinsä.

      Eräs asiantuntija kertoi että” Yllättävää on se, että pystyy varastoimaan, siirtämään, valmistelemaan ja laukaisemaan niitä tuhansittain salassa Israelin, Egyptin ja Saudi-Arabian ja muiden tiedustelulta.”
      Jos he olisivat raahailleet ympäri Gazaa aseita, aivan varmasti se olisi tullut ilmi noille tiedusteluille.

      • Anonyymi

        Mummonmuorista on tullut myös sotilasasiantuntija.

        Hän ei ole tietävinään, että Gazassa monet talot olivat miinoitettuja ja ansoitettuaj ja niiden alla oli asevarastoja ja käytäviä toisiin taloihin.
        Onko tuollainen miinoittaminen sitten "kaunista"?
        Mummonmuorin "asiantuntijat" eivät ole havainneet, että Hamasilla olisi aseita. IDF:n sotilaita on varmaan kuollut omaan tulitukseen.

        Hamasilla oli n 30000 taistelijaa sodan alussa ja Israel on ilmoittanut eliminoineensa n 25000 terroristia.Hamas on värvännyt joukkoihinsa n 10000 poikaa joten Hamasin tämänhetkinen vahvuus on n 15000 taistelijaa.
        Aseitahan heillä riittää.

        Hamasin jäljellä olevat johtajat ovat vannoneet, että he taistelevay niin kauan, kunnes alueella ei ole yhtään juutalaista.

        Tällaisten kanssako Israelin pitäisi tehdä rauhansopimus?

        Jotain pientä edistystä näemmä on.

        Kun ensin väitit ”Hamasin tukikohdat joita oli JOKAISESSA Gazan talossa ja asunnosta…” osasit jo vähän mennä enemmän kohti todellisuutta; ”Hän ei ole tietävinään, että Gazassa monet talot…”

        Hienoa.

        ”Mummonmuorin "asiantuntijat" eivät ole havainneet, että Hamasilla olisi aseita.” ja ”Aseitahan heillä riittää.”

        :D Ei kukaan, eikä missään ole sitä kiellettyä, etteikö heillä olisi aseita. Niitä vain oli kovin rajoitetusti.

        Nämä asiantuntijat kertovat siitäkin. Aseita on salakuljetettu joko tunnelien kautta tai aluksilla. Usein osina ja sitten koottu Gazassa.
        Iran auttoi Hamasia kehittämään omaa tuotantoaan, eli pieniä tehtaita oli ympäriinsä. Esim. Venäjä antoi luvat valmistaa kalashnikoveja.
        Aseita rakennettiin romumetallista maanalaisissa tunneleissa, eli metalli oli peräisin Israelin aiemmin ammutuista ohjuksista.
        Omia panssariajoneuvoja Hamasilla luonnollisesti ei ole, joten he muokkasivat maastoautoja sotilaskäyttöön.

        Tämä oli siis tuo uutisen ydin; ”Mutta yllättävää on se, että pystyy varastoimaan, siirtämään, valmistelemaan ja laukaisemaan niitä tuhansittain salassa…”.

        ”Tällaisten kanssako Israelin pitäisi tehdä rauhansopimus?”

        Eikö tarkoitus ole saada Hamas antautumana ja luovuttamaan aseensa?
        Rauhansopimus pitäisi tehdä palestiinalaisten kanssa ja Hamas ajaa kokonaan tuolta pois.

        Uutta tietoa UNRWA:n "rauhantahdosta"!
        UNRWA:N TYÖNTEKIJÄT OVAT VAATINEET NAISILTA SEKSIÄ VASTINEEKSI HUMANITAARISESTA AVUSTA GAZASSA!
        Associated Press uutisoi tiistaina 30.9., että palestiinalaismiehet jotka ovat työskennelleet avustusjärjestöille kuten YK:n palestiinalaisapujärjestö UNRWA:lle ovat hyödyntäneet Gazan alueen humanitaarista tilannetta ja käyttäneet ruoka-apua keinona painostaa naisia ​​seksuaaliseen kanssakäymiseen, johon he eivät muuten olisi suostuneet.…

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Jotain pientä edistystä näemmä on.

        Kun ensin väitit ”Hamasin tukikohdat joita oli JOKAISESSA Gazan talossa ja asunnosta…” osasit jo vähän mennä enemmän kohti todellisuutta; ”Hän ei ole tietävinään, että Gazassa monet talot…”

        Hienoa.

        ”Mummonmuorin "asiantuntijat" eivät ole havainneet, että Hamasilla olisi aseita.” ja ”Aseitahan heillä riittää.”

        :D Ei kukaan, eikä missään ole sitä kiellettyä, etteikö heillä olisi aseita. Niitä vain oli kovin rajoitetusti.

        Nämä asiantuntijat kertovat siitäkin. Aseita on salakuljetettu joko tunnelien kautta tai aluksilla. Usein osina ja sitten koottu Gazassa.
        Iran auttoi Hamasia kehittämään omaa tuotantoaan, eli pieniä tehtaita oli ympäriinsä. Esim. Venäjä antoi luvat valmistaa kalashnikoveja.
        Aseita rakennettiin romumetallista maanalaisissa tunneleissa, eli metalli oli peräisin Israelin aiemmin ammutuista ohjuksista.
        Omia panssariajoneuvoja Hamasilla luonnollisesti ei ole, joten he muokkasivat maastoautoja sotilaskäyttöön.

        Tämä oli siis tuo uutisen ydin; ”Mutta yllättävää on se, että pystyy varastoimaan, siirtämään, valmistelemaan ja laukaisemaan niitä tuhansittain salassa…”.

        ”Tällaisten kanssako Israelin pitäisi tehdä rauhansopimus?”

        Eikö tarkoitus ole saada Hamas antautumana ja luovuttamaan aseensa?
        Rauhansopimus pitäisi tehdä palestiinalaisten kanssa ja Hamas ajaa kokonaan tuolta pois.

        "Rauhansopimus pitäisi tehdä palestiinalaisten kanssa ja Hamas ajaa kokonaan tuolta pois."

        Kukahan ajaa sen Hamasin pois????
        Kun Israel on yrittänyt tehdä sitä jo kaksi vuotta, niin mitenkähän se onnistuu joltain muulta?
        Juuri siitähän maailma käy Israelin kimppuun, kun se yrittää tuhota Hamasia.

        Länsimaat ovat SOKEITA kun kuvittelevat, että Hamas laskisi aseensa ja luopuisi vallasta ulkopuolisten tekemän rauhanehdotuksen takia. Hamasin elossa olevat johtajat ovat vannoneet, että eivät luovu aseistaan. Ja sekin on tietysti Israelin syy.

        Hamasin neuvottelutaktiikka on se, että se ilmoittaa hyväksyvänsä Trumpin rauhanaloitteen, mutta lisää siihen heti, mutta.....
        ja esittää omat vaatimuksensa joita ei Trump eikä Israel hyväksy. Näin se saa syyn rauhanneuvottelujen kariutumisesta vierittää Israelin piikkiin.

        Näinhän se on tehnyt tähänkin asti eikä Hamas muuta toimintatapaansa, koska se tehoaa hyvin sinisilmäiseen länsimediaan.

        Kyllä Israel hoitaa tuon ilman rauhansopimustakin.

    • Anonyymi

      KD suosii tappamista Gazassa, katsoo vain maahan varpaitaan siten ohjaa huomion muualle

      Trump harrastaa ja pakottaa menestysteologiaa kuin kuuluu niihin valittuihin jotka saa tehdä mitä vaan, ne on kuin Talibanit Afganistanissa
      KD rukoilee orjuuttamisen ja raakuuden puolesta. Samat on pervo keinot!

      • Anonyymi

        Mutta eihän varpaita näy. kun on sukat jalassa. Ei siitä tappamisesta silloin tule mitään.

      • Anonyymi

        "KD suosii tappamista Gazassa"???

        Oletko vasemmistolainen tai vihreä?
        Molemmat ihailevat diktaattoreita.

    • Anonyymi

      Aiheesta onkin tänäisessä Hesarissa artikkeli.

    • Anonyymi

      Vasemmistossa valta juuri pitäisi olla kansalla eikä sitä murhata.

      • Anonyymi

        Muslimaissa valta on mullaheilla. Ei ole olemassa demokraattista islamilaista valtiota.

    • ”Anonyymi” 2025-10-01 17:41:44 kirjoitti:
      ”Trump harrastaa ja pakottaa menestysteologiaa kuin kuuluu niihin valittuihin jotka saa tehdä mitä vaan, ne on kuin Talibanit Afganistanissa.”

      Ei siis yksin Trump vaan hänen taustavoimansa.

      Todellakin kun politiikasta tehdään uskontoa, niin normaalit sopimukset eivät enää pädekään.

      Kun tuolla on kolme kovaa fundamentalisti leiriä, eli Hamasin ääri-islam, fanaattiset juutalaispuolueet sekä kristilliset sionistit, niin se tietää loputonta sotimista.

      • Anonyymi

        Se on ennustettu Raamatussa.

        Israelin pitää kääntyä kulmakiven, Jeesuksen puoleen,niin tulee loppu.

      • Anonyymi

        Onkohan mummonmuori saanut aamulla jonkinlaisen energiapiikin, kun riehuu lähes jokaisessa ketjussa?
        Hän kuvittelee olevansa kaikkitietävä yleisnero.

        Mutta pääsipä hän taas haukkumaan kristillisä siionisteja. Nyt taisi Netanjahun haukkuminen unohtua. Mutta vielähän tässä on päivää.

        Miksi hyökkäät taas toisen kimppuun?

        Apua, myös Hamas mainittu. Siitä pitäisi saada hengellinen laukeaminen kun sekin syyllistetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi hyökkäät taas toisen kimppuun?

        Tarkoitatko mummonmuoria, joka haukkuu kaikkia muita paitsi itseään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on ennustettu Raamatussa.

        Israelin pitää kääntyä kulmakiven, Jeesuksen puoleen,niin tulee loppu.

        "Israelin pitää kääntyä kulmakiven, Jeesuksen puoleen,niin tulee loppu."

        Eli tarkoitatko että heidän pitää vaihtaa uskontoaan ja tulla kristityiksi?

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "Israelin pitää kääntyä kulmakiven, Jeesuksen puoleen,niin tulee loppu."

        Eli tarkoitatko että heidän pitää vaihtaa uskontoaan ja tulla kristityiksi?

        Mummonmuori on pihalla kuin lumiukko: "Eli tarkoitatko että heidän pitää vaihtaa uskontoaan ja tulla kristityiksi?"

        Juutalaisen ei tarvitse vaihtaa uskontoa, vaan hänen pitää PALATA siihen aluperäiseen uskoon, konka Jumala on heille antanut. He ovat LUPUNEET SIITÄ.
        Jer 3
        "Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet luopunut Herrasta, Jumalastasi, ja juossut sinne ja tänne vieraitten jumalain tykö, kaikkien viheriäin puitten alle, ettekä ole kuulleet minun ääntäni, sanoo Herra. Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni, ja minä noudan teidät, yhden ainoankin kaupungista ja kaksi sukukunnasta, ja tuon teidät Siioniin."

        Kuule kun ei edes ole ollut MITÄÄN ALKUPERÄISTÄ USKONTOA, kaikki on huijausta. Raamatun todistamana.

        On kirjoitettu höpölöpötarina, alistettu ihmisiä, luotu valtaa, aivopesty 2000 vuotta ja nyt ne kertovat teille seuraavaksi: "Aprilliä, syö silliä ja juo kuravettä päälle". Ja varmaan edessä on sitten seuraava tarinaversio.

        Jos on uskominen erästä bulgaarialaista, sokeaa eukkoa, niin tätä uskomatonta uskostoshowta jatkuu vielä ainakin seuraavat tuhat vuotta, ennen kuin ihmiset tajuavat yhtään mitään. Toivottavasti ei tarvitse enää silloin palata.

    • Anonyymi

      Raamatussa kerrottu selkeästi Israelin luopumuksesta, miten pakanat saavuttavat sen mitä Israel nyt ei.

      Mutta myös muutos siihen on ennustettu, että vielä tulee päivä, joilloin jäännös pelastuu, .myös juutalaisista.

      Sille ei voi mitään, vaikka miten itkis.

      • Anonyymi

        Uskokaamme kuitenkin Ilmestyskirjaan- kaikki teidät tapetaan, meidän muiden mittari on tullut nyt täyteen.

    • Anonyymi

      Aika erikoista Israelissa on natsipuolue mutta ei taida olla paljoo kannattajia mutta on saanut luvan toiminnalleen.

      • Anonyymi

        Kerro minkä niminen puolue

    • Anonyymi

      Täällä jälleen on käsitelty Hamasin hyökkäystä Israeliin lokakuussa 2023.

      Ettekö te, ihmiset, näe, että koko tarinahan on täysin epärealistinen?

      Joku jengi tulee olemattoman rajan yli (ei ole kahta valtiota) Israelin miehittämän alueen läpi, tappaa 1200 ja ottaa pantivangeiksi noin 500, åraahaten nämä.saman mietetyn alueen rajan yli, ekä Mossad herää, eikä edes koko aikana Israelin armeija - yhtäkään terroristia ei tapettu tai otettu edes vangeiksi.

      Tämä ei kelpaisi edes Ö-luokan elokuvaksi.

      Ainoa minkä tästä pystyy tekemään loogiseksi johtopäätökseksi, niin mitään ei koskaan edes tapahtunut.

      En minä tiedä, että. miksi tehdään tällaisia näytelmiä, mutta en ole idiootti uskoakseni.

      • Anonyymi

        Miten tuo liittyy ketjun aiheeseen, KD:n todellisiin taustamotiiveihin?

      • Anonyymi

        Meille nyt luodaan virtuaalitodellisuutta uskomattomin tarinoin ja propagandalla, tieteen keinoin, joka sen mahdollistaa - jos pääsisimme tämän kuplan ulkopuolelle, voisimme todeta, ei siellä edes tapahdu mitään.

        Olisi mielenkiintoista tietää, että kuka tätä loistavaa informaatiopelikenttää hallitsee - kaikki on niin loistavasti suunniteltu ja esitetty.

      • Anonyymi

        "Ainoa minkä tästä pystyy tekemään loogiseksi johtopäätökseksi, niin mitään ei koskaan edes tapahtunut."????

        Saatko sinä usein tuollaisa muistamattomuuskohtauksia?

    • ”Anonyymi” 2025-10-06 16:17:00 kirjoitti:
      ”Mummonmuori on pihalla kuin lumiukko: "Eli tarkoitatko että heidän pitää vaihtaa uskontoaan ja tulla kristityiksi?"”

      No, sinä et olekaan kristillinen sionisti sitten.

      ”Juutalaisen ei tarvitse vaihtaa uskontoa, vaan hänen pitää PALATA siihen aluperäiseen uskoon, konka Jumala on heille antanut. He ovat LUPUNEET SIITÄ.”

      Sinulla on aika villi tapa tulkita näitä tekstejä. Kyse oli siitä, että israeliiteilla oli monijumalainen uskonto, ja Mooses opetti uutta, yksijumalaista uskontoa.
      Nykyään tuo tunnetaan juutalaisena uskontona.

      He siis pysyvät juutalaisina? En tiedä, mihin juutalaiseen suuntaukseen kuuluu tuo lopunaikojen odotus, jotta Messias voisi palata.

      • Anonyymi

        Jos mummonmuori ei tiedä jotain asiaa, niin kannattaisi tutkia mitä JEESUS sanoo asista, eikä vedota joidenkin liberaaliteogien kirjoituksiin.
        Oliko Jeesus kristillinen siionisti, kun sanoi Mooseksesta:
        Luuk 16
        "Ja hän sanoi heille: "Te juuri olette ne, jotka teette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä KAUHISTUS..
        Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin."
        Joh 5
        " Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
        ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän. En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä;
        mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.
        Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan. Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?
        Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne.
        Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.
        Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?"

        Mummonmuori on erikoinen kristityksi itseään kutsuva henkilö, joka EI USKO edes Jeesuksen sanoja.

      • Anonyymi

        Messiaaninen juutalaisuus?

        Takaporttia ei ole. Ja vaikka olisikin. Saranat on hitsattu sisäpuolelta kiinni.
        Siinä sitä onkin esipihalle pyrkimistä. Ei auta kulmahiomakone ei! Ei rälläkkä.
        Ei asetyleenipilli.
        Hyviä Raamatun Jeesuksen sanoja.

        Onkohan mummonmuori nyt masentunut, kun Trump sai aikaan rauhan Gazaan`?
        Ketä hän nyt voi haukkua?

        " En tiedä, mihin juutalaiseen suuntaukseen kuuluu tuo lopunaikojen odotus, jotta Messias voisi palata"?

        Se kuuluu kristinuskoon. Ap 1
        " nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan mummonmuori nyt masentunut, kun Trump sai aikaan rauhan Gazaan`?
        Ketä hän nyt voi haukkua?

        Zyskowiczkin kommentoi moittien Palestiinan puolesta toimivat aktivistit siitä, että he ovat suhtautuneet Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kätilöimään suunnitelmaan hyvin varauksellisesti.

        Poliitikoista hän nostaa tikunnokkaan vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalon.

        – Veronika Honkasalo, joka on eduskunnan johtava Palestiina-aktivisti, hyvin kärkkäästi kommentoi jokaista käännettä tässä Gazan ja Lähi-idän tilanteessa. Hän on ollut täysin hiljaa, Zyskowicz sanoo.

        – Minusta hänen vaiteliaisuutensa tässä asiassa kertoo nyrpeästä suhtautumisesta Trumpin rauhansuunnitelmaan. Minusta vaiteliaisuus on korvia huumaavaa.

    • Anonyymi

      Ei juutalaiset odota Jeesusta, jonka tappoivat sapattirikkomuksista.

      • Anonyymi

        Juutalaiset odottavat Messiasta, mutta eivät tajua sitä, että Messias ON JO tullut.
        Heille pitää vain kertoa se, mutta kun kun liberaalit teologit hyssyttelevät sillä asialla, eivätkä itsekään usko Jeesukseen.
        Ylirabbi Shlomo Goren sanoi Israelin joukkojen vallatessa Jerusalemin Vanhan kaupungin v 1967:
        "Nyt meillä on Jerusalem. Vain Messias puuttuu."

    • ”Anonyymi” 2025-10-08 11:45:16 kirjoitti:
      ”Jos mummonmuori ei tiedä jotain asiaa, niin kannattaisi tutkia mitä JEESUS sanoo asista, eikä vedota joidenkin liberaaliteogien kirjoituksiin.”

      :D Eli Raamatussa on jopa liberaaliteologit kirjoittaneet kaikenlaista.

      Toisekseen tuo kommenttisi ei oikein pysynyt edes asiassa.
      ”Oliko Jeesus kristillinen siionisti, kun sanoi Mooseksesta…”

      Ei todellakaan ollut. Eihän tuota uutta suuntausta edes ollut olemassa. :D

      ”Anonyymi” 2025-10-08 12:07:38 kysyy:
      ”Messiaaninen juutalaisuus?”

      Niinpä, en yhtään ihmettele, että tuo ilmaisu hämmentää.
      On olemassa kristinuskon messiaanista juutalaisuutta, joka on lähtöisin vapaakirkollisista piireistä.
      Siinä sovelletaan kahta uskontoa toisiinsa, kristinuskoa ja juutalaisuutta. Suuntia siinä on 8 erilaista ja Seurakuntalaissa aikoinaan oli hyvä artikkeli: ”Messiaanisen juutalaisuuden monet suuntaukset”.

      Sitten on juutalainen käsitys messiaanisuudesta. Heille messias on kyllä ihan ihminen, joka tuo sen rauhan.

      Eräässä julkaisussa tätä oli vähän avattu: ”Kuinka messiaaninen Israelin hallitus todella on?”
      ”Sanaa "messiaaninen" käytetään Israelissa hieman eri tavalla kuin kristityissä maissa.”

      ”Kaikki, mikä liittyy Israelin ja ihmiskunnan raamatulliseen lunastukseen, saapuu messiaaniseen aikaan. Tämä aikakausi on odotettu lopun aika maan päällä, jolloin Messias hallitsee ja tuo yleisen rauhan.”

      ”Juutalaiset kutsuvat sitä usein "tulevaksi maailmaksi", olam haba. Juutalaiset uskovat, että tämä tulee olemaan rauhan aika, ilman sotia ja vihaa. Messiaanisen aikakauden aikana juutalaiset uskovat, että kaikki hyväksyvät Jumalan ja että juutalaisuus tunnustetaan ainoaksi oikeaksi uskonnoksi.”

      Mitä tulee tuohon rauhaan, niin nyt on otettu vasta ensimmäinen askel. Toivon mukaan se etenee suunnitelmien mukaan.

      • Anonyymi

        Tuo kertoo mummonmuorin epäuskosta:
        "Toisekseen tuo kommenttisi ei oikein pysynyt edes asiassa.
        ”Oliko Jeesus kristillinen siionisti, kun sanoi Mooseksesta…”???

        Sinä siis yrität kumota Jeesuksen opetusta siitä, että Jeesus oli myös ns kristillinen siionisti, koska lupasi juutalaisille oman valtion ja jossa lopun aikan palvellaan Häntä Messiaana.
        Matt 23
        ", Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Sillä minä sanon teille, että te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’»

        Paavali saarnasi myös kristillistä siionismia:
        Room 1
        "Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, JUUTALAISILLE ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".

        Vanha Testamentti puhuu kristillisestä siionismista:
        Sak 11
        " Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.
        Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat LÄVISTÄNETT . Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista."

        Liberaaliteologit eivät ole kirjoittaneet tuollaista, vaan he yrittävät mitätöidä Raamatun lupaukset juutalaisille.

        Tuohan toteutuu tänä päivänä:
        "Sak 11
        " Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan."

        Koko maailma, USA:ta lukuunottamatta, on hyökännyt Jerusalemia ja Israelia vastaan.
        Olemme lopun ajassa.

        Japani on pysynyt maltillisena. Ei ole rientänyt tunnustamaan myöskään Palestiinaa.

        "Mitä tulee tuohon rauhaan, niin nyt on otettu vasta ensimmäinen askel. Toivon mukaan se etenee suunnitelmien mukaan."?????

        Tuo Trumpin laatima rauhansuunnitelma ei johda pysyvään rauhaan.
        Nythän Hamasin terroristit ovat jo ilmestyneet aseineen Gazan kaduille, kun IDF vetäytyi sieltä.

        Ilmestyskirja puhuu valherauhasta, jonka Israel hyväksyy.
        Sille kelpaa minkälainen rauha tahansa, jotta naapurimaiden raketti-iskut loppuisivat ja se saisi elää rauhassa.

        Pääministeri Netanjahu korosti puheessaan Trumpille, että Israelin valtio haluaa rauhaa enemmän kuin mikään muu maa maailmassa. Se on joutunut koko olemassaolonsa aikana lukuisia kertoja naapurimaittensa tai terroristijärjestöjen hyökkäyksen kohteeksi.
        Mikään toinen valtio maailmassa ei ole ollut sellaisen hyökkäyksen kohteena KOKO AJAN, kuin Israel.

        Toivottavasti tuo Trumpin rauhansuunnitelma tuo pysyvän rauhan alueelle, mutta eiväthän kiihkoislamistit luovu tavoitteistaan tuhota juutalaisvaltio.

        Tuollainen Hamas-fani varmaan harmistuu jos rauha tulee

        Ihan itsehän olet Hamas-fani kun valehtelet heidän arvojensa mukaisesti,
        kuten tuossakin väittäen täysin päinvastaista, kuin on aina kirjoittanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollainen Hamas-fani varmaan harmistuu jos rauha tulee

        Oletko harmissasi,kun Israel ei ehtinyt aloittaa Hamas-fanin lailla hokemaasi kansanmurhaa, vaan se jää valheeksi ilman todisteita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko harmissasi,kun Israel ei ehtinyt aloittaa Hamas-fanin lailla hokemaasi kansanmurhaa, vaan se jää valheeksi ilman todisteita?

        Kyllä, harmittaa kun hamas ei pääse tappamaan juutalaisia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, harmittaa kun hamas ei pääse tappamaan juutalaisia!

        Älä ole huolissasi. Kyllä Hamasin joukot saavat tyydyttää tappamisvimmaansa tappamalla gazalaisia, joita he epäilevät yhteistyöstä Israelin kanssa.
        Ja tuollaisten kanssa Israelin pitäisi tehdä rauhansopimus????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä ole huolissasi. Kyllä Hamasin joukot saavat tyydyttää tappamisvimmaansa tappamalla gazalaisia, joita he epäilevät yhteistyöstä Israelin kanssa.
        Ja tuollaisten kanssa Israelin pitäisi tehdä rauhansopimus????

        Nyt jotkut gazalaiset ovat pyytäneet IDF:n apua ja takaisintuloa, koska Hamas vainoaa heitä ja etsii kollaboraattoreita tappaakseen nämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt jotkut gazalaiset ovat pyytäneet IDF:n apua ja takaisintuloa, koska Hamas vainoaa heitä ja etsii kollaboraattoreita tappaakseen nämä.

        Kuka kaheli kaipaisi kansanmurhaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka kaheli kaipaisi kansanmurhaa.

        Juuri siksi jotkut ovat pyytäneet IDF:n apua, jotta Hamas ei suorittaisi kansanmurhaa.

        Vituralleen se mennyt siltä tähänkin asti.

        Vain Israel onnistunut loistavasti siinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka kaheli kaipaisi kansanmurhaa.

        Sinä kahelina hoet turhaa, pelkkää pahuuttasi sellaisesta, trolli kun olet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vituralleen se mennyt siltä tähänkin asti.

        Vain Israel onnistunut loistavasti siinä.

        Vain pääsi valheellisissa rumissa ajatuksissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vituralleen se mennyt siltä tähänkin asti.

        Vain Israel onnistunut loistavasti siinä.

        Olet erityisen paha halutessasi hokea tuontasoisia asioita koskevia valheitasi ihan vain lämpimäksesi jatkuvalla syötöllä.
        Sinulla ei ole todisteita tuollaisesta, oikeutta ei ole käyty ja tämän astiset näytöt osoittavat toista. Israelia on hyvin vaikea niiden pohjalta tuomita. Todelliset kansanmurhat näyttävät ihan toisenlaisilta. Kansanmurha ei ole mitä vain, vaan sen pitää täyttää tietyt tarkat määritelmät, vaikka vasemmistossa mielellään muutellaan sanojen merkitystä ja käytetään liioittelevia, pahempia sanoja kuin on tarpeen ja asiallista.

        Ja Hamas suorittaa sitten kuitenkin kansanmurhaa. Siinä kriteerit täyttyvät vaikka Jerusalemia ei ole pommitettu maan tasalle, ei ole nälänhätä eikä YK ole antanut varoitusta kansanmurhasta.

        Mutta niinhän ne valehtelijoiden jutut menevät, ne eivät perustu millään tavalla todellisuuteen.

        Oikeaa tietoa tämän päivän tilanteesta
        https://www.youtube.com/watch?v=oKwmpNsklo4

      • Anonyymi

    • ”Anonyymi” 2025-10-10 12:43:27 kirjoitti: ”Sinä siis yrität kumota Jeesuksen opetusta siitä, että Jeesus oli myös ns kristillinen siionisti, koska lupasi juutalaisille oman valtion ja jossa lopun aikan palvellaan Häntä Messiaana.”

      :D Jeesus ei ollut mikään kristillinen sionisti! Hän oli juutalainen, eikä edes ollut perustamassa mitään uutta uskontoa. Kristinusko syntyi vasta Hänen kuolemansa jälkeen sadan vuoden aikana.
      Eikä tuolloin edes ollut mitään valtioita siinä mielessä kuin me sen ymmärrämme. Oli vain eri heimojen alueita ja osa kaupungeistakin oli itsenäisiä siten, että niissä jokaisessa oli oma hallintonsa.

      Jeesus lupasi palata, mutta kukaan ei tiedä aikaa eikä paikkaa, milloin tai miten.

      ”Anonyymi” 2025-10-11 09:33:50 kirjoitti: ”Tuo Trumpin laatima rauhansuunnitelma ei johda pysyvään rauhaan.
      Nythän Hamasin terroristit ovat jo ilmestyneet aseineen Gazan kaduille, kun IDF vetäytyi sieltä.”

      Niin, oikeastaan vasta nyt on olemassa tulitaukosopimus. Saa nähdä, miten siinä käy,

      Gazassa on heimoja, jotka eivät hyväksy Hamasia ja näiden välillä tosiaan on tulitusta ollut. Hamas teloitti juuri kilpailijoitaan. Eli sisäisen konfliktin vaara on suuri.
      Netanjahu on vahvistanut, että Israel on ”käyttänyt Gazan klaaneja” taistelemaan Hamasia vastaan ja aseistanut heitä.

      Myös Israelin sotilaat ampuivat Gazalaisia, kun heitä tuli ns. määritellyn rajan yli.

      Suurempi ongelma tulee olemaan se, miten Hamas riisutaan käytännössä aseista. Siellä ei vielä ole ulkopuolisia rauhanturvajoukkoja, jotka sen voisivat tehdä. Saa nähdä kuinka kauan kestää, että niitä saadaan paikalle.

      Kuolleita panttivankeja etsitään vielä. Osa on jäänyt Israelin tuhoamiin tunneleihin tai rakennusten raunioihin. Turkkilainen katastrofivalmiusyksikkö odottaa pääsyä alueelle ja sen on määrä auttaa kaistalla muun muassa panttivankien ruumiiden etsinnässä

      Tuossa sopimuksessa ei taideta riittävällä tarkkuudella olla sitä, mitä käytännössä tehdään rauhan aikaan saamiseksi.

      • Anonyymi

        On joillakin maailman johtajista vielä järki ja tilannetaju tallessa:
        "Rauhan Nobel-palkinnon vastikään saanut venezuelalainen oppositiojohtaja Maria Corina Machado on ylistänyt Israelin taistelua totalitaarisia voimia vastaan. "

        Tollot vain pohtivat sitä, miten Hamas saadaan riisutuksi aseista.

      • Anonyymi

        Ovatko kaikki liberaaliteologit noin pihalla:
        "Jeesus ei ollut mikään kristillinen sionisti! Hän oli juutalainen, eikä edes ollut perustamassa mitään uutta uskontoa. Kristinusko syntyi vasta Hänen kuolemansa jälkeen sadan vuoden aikana."

        Noin typerään kommenttiin ei viitsi edes vastata.

    • ”Anonyymi” 2025-10-18 11:24:51 kirjoitti :
      ”Tollot vain pohtivat sitä, miten Hamas saadaan riisutuksi aseista.”

      Jaa. Että Trump on sitten tollo?
      Kun Hamasin riisuminen aseista on Trumpin 20-kohtaisen rauhansuunnitelman tärkeimpiä ehtoja. Se olisi osa suunnitelman toista vaihetta. Samoin Trumpin suunnitelmassa on, että Hamasin taistelijat armahdettaisiin ja heidän annettaisiin lähteä Gazan kaistalta.

      ”Anonyymi” 2025-10-18 11:27:06 kirjoitti: ”Ovatko kaikki liberaaliteologit noin pihalla…” kun kirjoitin että "Jeesus ei ollut mikään kristillinen sionisti! Hän oli juutalainen, eikä edes ollut perustamassa mitään uutta uskontoa. ”

      Edelleenkin on näin, ettet oikein ole päässyt jyvälle mistä on kyse.

      Sionismi oli 1800 luvulla syntynyt sekulaarinen liike, jonka muodostivat maallistuneet juutalaiset. Se oli osa kansallisuusaatteen syntymää ja täysin poliittinen juutalainen kansallisuusliike.
      Eli 1800 vuotta sen jälkeen kun Jeesus oli noussut taivaaseen!

      Kristillinen sionismi kehittyi 1800 luvulta kun osa kristityistä kehitti uuden opin dispensationalismin. Siinä kytkettiin juutalaisten palauttaminen omaan maahansa siihen, että Jeesus palaisi ja sitten kaikki juutalaiset kääntyisivät kristityiksi.

      Joten, Jeesus ei todellakaan ollut mikään kristillinen sionisti!

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      35
      2126
    2. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1283
    3. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      56
      1248
    4. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      32
      1162
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      60
      1129
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      854
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      121
      739
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      26
      674
    9. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      55
      555
    10. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      19
      537
    Aihe