Turkulainen on uhanalainen eläinlaji

Turussa viranomaiset ovat myöntäneet poikkeuslupia helsinkiläisten pyydystämiseen ja hävittämiseen jo vuosia.

Poikkeusluvat perustuvat Hesburgerin suojeluun tai yleiseen rotupuhtauteen ja kansanterveyteen liittyviin syihin. (EU helsinkiläisdirektiivin 2009/147 9. artikla)

Aurajoen rannalla talvehtii miljoonia juopottelevia helsinkiläisiä. Vuosittain tapetaan ja häiritään muun muassa noin 150 000 vuosaarelaista, 150 000 töölöläistä ja 50 000 munkkivuorelaista. Yksi hävityskeino on kaasuttaminen (Pieris osaa).

Näiden lajien lisäksi poikkeuslupia häirintää ja hävitystä varten on myönnetty muun muassa espoolaisille, vantaalaisille, lappalaisille ja ruotsalaisille.

Perusteina poikkeusluville ovat erityisesti turkulaiseen erityisluonteeseen, kauniiseen kieleen, Paattisten metsiin ja vesistöihin kohdistuvien vakavien vahinkojen välttäminen.

9

393

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JA TÄTÄ EI SITTEN POISTETA, EIHÄN, MODET?

      • Anonyymi

        Modet ovat juntteja jostain vitun Terskanperältä. Kolmitavuinen sana menee yli hilseensä, joten poistoon vaan.
        Eno puskee kannikkaan, luotollinen KELAkortti vinkuu Lidlissä, fatta tarjoaa.

        Pieris, neljä värisuoramulkunkuulaasi on lähetetty huostaanottoon Zimbabween strutsifarmille alan hommiin, papanoita keräilemään. On kuulemma sukurasite ja paras osaamisalueensa. Ehkäpä oppivat lukemaankin vielä parikymppisinä?

        T: Salis


    • Ihan sama vaikka värisuora jäisikin sinne jonnekin. Olen kyllästynyt äitiyden vastuuseen ja nyt aloitan uuden elämän täysin vapaana. Onhan niillä kai jossain isätkin.

      Turussa olisi nyt lapseton, kaunis, hoikka ja sivistynyt nainen vapaana. Kuka ehtii ensin? Salis? Romanttinen tapaaminen ravintola Bassossa, ruokana suolapähkinöitä ja keppanaa. Sen jälkeen karaokea, sitten yksiöön lemmiskelemään ja aamulla ovesta ulos. Joko on jonoa oven takana? Pidä kiirettä, jos haluat saalistaa minut.

      Mitään mörjäpersettä en huoli, sillä kävin juuri itsekin vuosittaisessa suihkusessiossa.

      Mielenterveyteni on tasapainossaaaaaaaaaaaaaaAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRRRRRRRRRRRRRGGGGGGGGGGGGGGGGHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH, joten olen kaikinpuolin edustava ihminen.

      Tuleeko vastauksia tähän deitti-ilmoitukseen?

      P.S. Olette tyhmiä.

      • Anonyymi

        Mulla rupes ståndaan kun luin ilmosi. Yritän käynnistää Air Pussini ja lennähtää Turkkuseen. Pirättele ittees, äläkä jaa neitseellistä synnytyskanavaasi ylenkyläläisille.

        T: Sulhaspoika-Salis


      • Anonyymi

        Pieris, painoindeksisi on jossain 200 kulmilla, hauis reittä paksumpi, bisnesosasto Audiakin huonompi, väljempi ja pahanhajuisempi, maitorauhaset roiskeläppätasoa. Toivottavasti ristipurentasi lisää kitkakerrointa poskijutuissa. Hampputukkasi täikantoineen ei lisää myyntiarvoasi.

        Pieris, ollaan nyt realisteja. Myyn sinun värisuoramulkunkuulasi (4kpl) strutsifarmille Rhodesiaan (eikun Zimbabween) kakkelmarjanpoimintaan, ja saan sillä Air Pussini (An-2) bensatankit täyteen ainakin 92-oktaanista bensaa. 89 käy myös. On sen verran matalapuristeinen suihkumoottori Air Pussissa.

        Laitan huoltajuuskiistan vireille mulkunkuulistasi. Isyystestit ovat epäselviä, mutta värikartan mukaan, minä se en ole ainakaan.

        Pieris, pidä huoli rakkauden hedelmistäsi (tai fatta ja KELA), mutta älä sotke minua tähän juttuun.

        Olen kuitenkin kunnianarvoisa Air Pussi (An-2) kapteeni.

        T: Salis


    • Anonyymi

      Pieris, sain just telefaksin (Africa, you see) Norsunluurannikolta. Neljä värisuoramulkunkuulaasi on värvätty strutsifarmilta Afrikan Unionin lapsisotilaiksi Ronsunluurannikolle, AK-47 ja baretti varusteina, huimeiden lisäksi.

      Sain välityspalkkion CFA -valuutassa, jolla tankkaan Air Pussini (An-2) tankkeihin 87-oktaanista mopobensaa purkit täyteen.

      Epäilys herää, että värisuoramulkunkuulillasi on ADHD. Liikkuvat melko vilkkaasti, vaikkakin viranomaisohjattuna.
      Olen syytön tähän geeniperimään, maalitehtaan värikartan mukaan en voi olla biologinen isä näille.

      Rosiksessa tavataan, enkä maksa ruokkoja. Saat pitää asuntomme Cote
      D´Azurilla, samoin Honda Monkeyn. Nih.

      T: Yh-isä Salis

      • Anonyymi

        Cote d'Azurin asuntomme kaipaa peruskunnostusta. Siellä on vesivahinkoja, tuhoeläimiä, satiaisia, suolistoloisia, eikä vessat vedä (tukossa Sisiliaan asti) viime käyntini jäljiltä.

        Pidä koko paska talo. Äläkä pasko niitä formulakuskeja ja filmitähtiä. Air Pussini (An-2) kiitorata on siinä venesataman vieressä, pidä se vapaana. Saatan tulla tarkastuskäynnille.

        T: Salis


    • Anonyymi

      Pieris hyvä

      Sinun pitäisi jo aikuistua kypsässä eläkeiässäsi. Olet punkenut maailmaan jumbojetin kokoisesta synnytyskanavastasi neljä eriväristä mulkunkuulaa, biologiset isät kenoarvonnasta.
      Ethän voi jättää niitä muun ihmiskunnan (KELA, fatta) riesaksi, vaan sinun pitää ottaa niistä vastuu, ja omin karvaisin syyläkätösisi hoitaa ne edes erityisoppijoiksi johonkin. Vaikka samaan, missä sinäkin olit apukoulussa.
      Rakkauden hedelmäsi (joke, got it?) ovat sotealueiden negatiivinen lottovoitto. 5 hoitajaa / mulkunkuula, ja mannapuurot pillereineen.

      Kiistän isyyteni, ainakin niihin neljään.

      Lentokapteeni Salis

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      93
      1156
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      95
      946
    3. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      797
    4. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      35
      791
    5. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      54
      776
    6. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      122
      734
    7. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      2
      694
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      59
      581
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      39
      506
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      33
      486
    Aihe