Suomen koneet lentävät aseistettuna koko ajan

YES!

Häkkänen: Suomen koneet lentävät aseistettuna koko ajan
Pääministeri Petteri Orpon mukaan droonihäirintää on nyt niin paljon, että se on pakko ottaa erittäin vakavasti.

Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok) mukaan Suomi on varautunut käyttämään voimaa, jos venäläiskoneet tai -lennokit uhkaavat Suomen turvallisuutta.

IS kysyi Häkkäseltä, minkälaisessa tilanteessa Suomi olisi valmis ampumaan alas venäläiskoneen tai -lennokin, joka tunkeutuu Suomen ilmatilaan.

– Me olemme varautuneet aluevalvontalain mukaisilla toimivaltuuksilla siihen, että jos Suomen turvallisuutta uhataan, niin me käytämme siihen voimaa. Se on yksittäis­tapauksessa tehtävä päätös puolustus­ministeriön voimankäyttö­päätöksellä, Häkkänen vastasi eduskunnassa.

Häkkäsen mukaan Suomi on varautunut ”kaikkiin eri tilanteisiin”.

– Jos turvallisuutta uhataan meidän kannalta sellaisella tavalla, että siinä pitää kunnolla voimaa käyttää, niin siihen olemme varautuneet. Meillä koneet lentävät aseistettuna koko ajan.

Häkkänen painotti, että drooneista puhuttaessa täytyy kuitenkin erottaa kaksi asiaa: sotilasdroonien tuleminen rajan yli, niin kuin Puolassa, ja droonihäirintä, jolla on vaikuttamispyrkimystä.

Hänen mukaansa kaikki maat Euroopassa kehittävät tällä hetkellä droonin­torjunta­järjestelmiä laaja-alaisesti.

– Pitää olla siis varsinaista sotilaallista puolustuskykyä, mutta sen lisäksi myös sisäisen turvallisuuden kontrollikykyä.

Esimerkiksi Suomen ilmapuolustuksen järjestelyissä varaudutaan siihen, että ilmatilan koskemattomuutta valvotaan.

– Mutta tällaisissa tapauksissa, joissa pitää tiheästi liikennöidyn lentokentän ympärillä operoida poliisin toimivaltuuksin, niin se on sitten toinen kehittämiskohde.

Hänen mukaansa drooneja vastaan kehitetään vasta työkaluja, mutta siihen on olemassa jonkin verran torjuntakeinoja.

jatkuu
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011518998.html
43311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Heti vaan kovilla, niin se on.

Äänestä

Maarajaa Venäjä tuskin alkaa testailemaan siinä käy huonosti.
Merellä varmasti pikkunkoukkaukset jatkuu, niihin ei ehdi reagoimaan.

Äänestä

Kyllä ne nähdään milloin ovat tulossa....

Äänestä

Ainahan koneet ovat aseistettuja, silloin kun ne tehtävään lähtevät. Harjoituslennot ovat eri asia.

Äänestä

Venäjä on syyllinen, kunnes toisin todistetaan.

Muut ovat syyttömiä, kunnes toisin todistetaan.

Äänestä
  • Muuthan ne lentelevät Venäläisillä MIG:eillä?

    Äänestä

Mitä tekee hävittäjällä jolla ei ole aseistusta, onhan jo varuskuntaa kiertävillä vartiomiehilläkin patruunoita aseissa. Niin lama ei kai Suomessamme vielä ole, että ilman patruunoita vartioimaan lähetettäisiin?

Äänestä

Mitä tapahtuu??

"Sotaministeri Pete Hegseth on kutsunut kaikki Yhdysvaltain asevoimien kenraalit ja amiraalit koolle ensi viikolla pidettävään kokoukseen merijalkaväen tukikohtaan Quanticossa, Virginiassa.

Hegsethin kokoukseen odotetaan osallistuvan muun muassa konfliktialueiden komentajia sekä Euroopassa, Lähi-idässä ja Aasian ja Tyynenmeren alueella sijaitsevia korkea-arvoisia sotilasjohtajia . Kaikkien prikaatikenraalin arvoisten tai sitä korkeampien odotetaan osallistuvan.

Tämä on ennennäkemätön toimenpide, noin 620 korkean upseerin kokoontuminen, joka on koolle kutsuttu lyhyellä varoitusajalla ja ilman ilmoitettua syytä .

Näyttää siltä, ​​että Yhdysvaltain armeijan KOKO komentorakenne on samassa paikassa samaan aikaan ensi viikon alussa. Kansallisen turvallisuuden kannalta vaikutukset ovat valtavat; ei vain siksi, että kaikki komentavat upseerit ovat samassa paikassa samaan aikaan – ja vihollinen voisi pyyhkäistä heidät pois – vaan myös mainitsemattomasta syystä/syistä."

Pentagonin vanhempi mediatoimittaja kertoi minulle: "En ole koskaan nähnyt mitään tällaista viimeisten 30 vuoden aikana, kun olen raportoinut Yhdysvaltain armeijasta. Saatamme olla menossa sotaan."

Äänestä
  • Mistä tuo lainaamasi juttu on peräisin?

    Äänestä

Hih hih, rahat menevät lentopolttoaineeseen ja vain "poikkeustilanteissa" hävittäjiin jotka maksavat 110 miljoonaa euroa kappale annettaisiin aseistusta?

Onko Häkkänen oikeasti Suomen puolustusministeri?
Tuntuu sihteeriköltä.

Äänestä

Kyllä tuolla puheella jo puolustusministeriksi pääsee, hih hih hih.

Äänestä

Kyllä ainakin meidän hirviporukka lähtee metsään ilman patruunoita, istutaan nuotiolla ja pullo kiertää.

Äänestä

Ei kai ne ihan koko aikaa lennä, nimittäin nuo koneet viettävät suurimman osan ajastaan huolloissa ja korjauksissa.

Äänestä

Hornetilla on varmaa aika vaikea osua johonkin pikku droneen ..Se on vähän sama kuin yrittäisi ampua tykillä hyttysiä.

Äänestä
  • Horneteissa on tykit...

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Horneteissa on tykit...

    Pelkkä tykki on jotenki huono nimi aseelle joka ampuu 6000 laukausta minuutissa.

    Tosin konetykiksi sitä Vulcania taidetaan virallisesti kutsuakkin.

    Äänestä

hyvä

Äänestä

Naton tulee näyttää voimaa r......e

Äänestä

Pidin aiemmin globaalin ydinsodan syttymistä äärimmäisen epätodennäköisenä, mutta en enää. Se voi aivan hyvin syttyä vahingon, virhearvion tai tahallisen väärinymmärryksen seurauksena, jossa Suomi voi toimia yhtenä provokaattorina.

Äänestä

Ulkoisen voiman ohjaus, painostus, saattaa Suomen astinlaudaksi Venäjää vastaan.
Kuka ei vielä näe, tunnista todellisuutta?

Poliittinen retoriikka on täysin käsittämätöntä , ajetaan suomalaiset sotaan, vaikka väkisin.
Ainoa kysymys, miksi?
Venäjä ei ole uhka, ei vieläkään, vaikka sitä on todella ärsytetty.

Äänestä
  • No jos ei ole uhka niin mitä vaahtoat?
    Suomessa mikään ei ole muuttunut, maan rajoja on valvottu aina ja valvotaan vastakin.

    Äänestä

  • Oletko muuten huomannut että Venäjä on tuhonnut naapurimaataan ja tappanut ja haavoittanut miljoonia ihmisiä kohta 4 vuotta?
    Mitä väärää on siinä jos Suomi lupaa puolustaa rajojaan voimalla jos on tarve, Suomi ei ole hyökkimässä naapuriin.

    Äänestä

Globaali om suomeksi maailmanlaajuinen.

Äänestä

Venäjä taistelee fasismia vastaan ja kaikkea, mitä siihen liittyy.

Läännen globalistit eivät edusta demokratiaa, vaan ovat sen vastakohta.

Äänestä
  • Voi tiltu tiltu, alkaako eväät olla loppu?
    Yhä sekopäisempiä kommentteja.

    Äänestä

  • Niin, Venäjä harjoittaa fasismia ja kaikkea mitä siihen liittyy.

    Äänestä

  • Venäjän yksinvaltias on demokratian irvikuva!

    Äänestä

EI RÄKÄPÄILLÄ MITÄÄN ALAS AMMUTA

Äänestä
  • Menikö kauan tuon HUUTAVAN viiltävän kommentin muotoiluun?

    Äänestä

😁👍✌️

Äänestä

Ja taas Nato-koneet nousevat ilmaan... Huh, pelottaakohan tovereita?

Äänestä

Tuulivoimaloihin itärajalla myös lasertykit sekä sensorivarustus.

Tutkapeite kierrettävissä autonomiseen ilmalaivaan sijoitetuilla tutkilla joita myös saab global eyes käyttää.

Voimala tuottaa energian käyttöönsä sekä koko itärajan käsittävä voimalaketju ratkaisee itä suomen ja kaakkoissuomen toimeentulon ja ilmavalvonnan. .

Perinteinen sulkupallotekniikka drone torjunnassa näköjään kokonaan unohdettu?

Kun sensorit ilmoittaa tunkeutumisesta laukaisee järjestelmä mekaanisen esteen suoraan dronen lentoreitille.


Ampukaa kaikki vieraat dronet alas.

Äänestä
  • Lasertykkitorjunta tehokkain ja edullisin käyttää ikävä kyllä just israel ja kinkit pitkällä siinä.


    Myös Ranskassa osataan usa tietty blokkaa tietoa koska perinteisetkin aseet myy nyt hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Lasertykkitorjunta tehokkain ja edullisin käyttää ikävä kyllä just israel ja kinkit pitkällä siinä.


    Myös Ranskassa osataan usa tietty blokkaa tietoa koska perinteisetkin aseet myy nyt hyvin.

    Ei sen tarvitse olla paras, kunhan se kykenisi torjumaan venäläiset dronet.

    Äänestä

Venäläisethän ovat ampuneet kaikki Ukrainan dronet alas mikä on hyvä asia koska muuten olisi ukrainalaiset tuhonneet niillä esimerkiksi Venäjän öljyteollisuutta ja aiheuttaneet pahoja asioita....

Äänestä
  • Miksi ne jalostamot silti räjähtekevät?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Miksi ne jalostamot silti räjähtekevät?

    Venäläiset kertovat, että torjuttujen ukrainalaisten dronejen jääteet sytyttävät palot:

    https://x.com/NatalkaKyiv/status/1971405927770357993

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Venäläiset kertovat, että torjuttujen ukrainalaisten dronejen jääteet sytyttävät palot:

    https://x.com/NatalkaKyiv/status/1971405927770357993

    Jalostamoissa on enimmäkseen metallisia putkia. Ei ne itsekseen syty, vaan räjähdykset rikkovat putket ja niistä vuotava öljy syttyy vasta sitten palamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Jalostamoissa on enimmäkseen metallisia putkia. Ei ne itsekseen syty, vaan räjähdykset rikkovat putket ja niistä vuotava öljy syttyy vasta sitten palamaan.

    Ei se öljy mitää ainakaan venäjällä syty, koska Nato Tiltu on kertonu että venäjän öljy on KLOORIA!

    Äänestä

sota hullut vie Suomen taas sotaan,, ei vastuuta, ei järkeä !!
pelkkö tuho luvassa !!

Äänestä
  • Sinun mielestä pitäisi olla hedelmäkorin kanssa toivottamassa venäläisekoneet ja droonit tervetulleeksi?

    Äänestä

Nato-suomen ja Naton sekä Nato-USA:n koneet lentävät aseistettuna ja ne lentävät myös PIMEÄNÄ koko ajan.

Äänestä

Häkkänen: nyt kenraalit koolle!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

YES!

Häkkänen: Suomen koneet lentävät aseistettuna koko ajan
Pääministeri Petteri Orpon mukaan droonihäirintää on nyt niin paljon, että se on pakko ottaa erittäin vakavasti.

Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok) mukaan Suomi on varautunut käyttämään voimaa, jos venäläiskoneet tai -lennokit uhkaavat Suomen turvallisuutta.

IS kysyi Häkkäseltä, minkälaisessa tilanteessa Suomi olisi valmis ampumaan alas venäläiskoneen tai -lennokin, joka tunkeutuu Suomen ilmatilaan.

– Me olemme varautuneet aluevalvontalain mukaisilla toimivaltuuksilla siihen, että jos Suomen turvallisuutta uhataan, niin me käytämme siihen voimaa. Se on yksittäis­tapauksessa tehtävä päätös puolustus­ministeriön voimankäyttö­päätöksellä, Häkkänen vastasi eduskunnassa.

Häkkäsen mukaan Suomi on varautunut ”kaikkiin eri tilanteisiin”.

– Jos turvallisuutta uhataan meidän kannalta sellaisella tavalla, että siinä pitää kunnolla voimaa käyttää, niin siihen olemme varautuneet. Meillä koneet lentävät aseistettuna koko ajan.

Häkkänen painotti, että drooneista puhuttaessa täytyy kuitenkin erottaa kaksi asiaa: sotilasdroonien tuleminen rajan yli, niin kuin Puolassa, ja droonihäirintä, jolla on vaikuttamispyrkimystä.

Hänen mukaansa kaikki maat Euroopassa kehittävät tällä hetkellä droonin­torjunta­järjestelmiä laaja-alaisesti.

– Pitää olla siis varsinaista sotilaallista puolustuskykyä, mutta sen lisäksi myös sisäisen turvallisuuden kontrollikykyä.

Esimerkiksi Suomen ilmapuolustuksen järjestelyissä varaudutaan siihen, että ilmatilan koskemattomuutta valvotaan.

– Mutta tällaisissa tapauksissa, joissa pitää tiheästi liikennöidyn lentokentän ympärillä operoida poliisin toimivaltuuksin, niin se on sitten toinen kehittämiskohde.

Hänen mukaansa drooneja vastaan kehitetään vasta työkaluja, mutta siihen on olemassa jonkin verran torjuntakeinoja.

jatkuu
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011518998.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu