Venäjän sotilaspiireissä on pitkä perinne sillä, että linnoitteet ovat paljon uhkaavampia hyökkäysvälineitä kuin panssarivaunut ja lentokoneet. Jo Talvisotaa ennen heidän mielestään Mannerheim-linjan rakentaminen oli hyökkäykseen tähtäävä toimi ja Ahvenanmaatahan ei saanut linnoittaa, koska linnoitukset uhkasivat Neuvostoliittoa. Mannerheim linjalta nyt ei yltänyt edes tykeillä ampumaan rajan yli, ja Ahvenanmaalta se oli vielä vaikeampaa. Varsinkin Ahvenanmaa on niin uhkaava paikka, että itänaapuri oikein hakeutui valvomaan sen demilitarisointia, yksin.
Sama sotilasoppi näyttäisi olevan edelleen voimassa. Venäjällähän on jo ehditty väittää, että nyt rakenteilla oleva Naton puolustuslinja, joka tulee kattamaan koko Venäjän läntisen rajan, olisi valmistautumista hyökkäykseen.
Osaaka kukaan selittää, miten venäläisten sotilaiden aivot oikein toimivat?
Sama sotilasoppi näyttäisi olevan edelleen voimassa. Venäjällähän on jo ehditty väittää, että nyt rakenteilla oleva Naton puolustuslinja, joka tulee kattamaan koko Venäjän läntisen rajan, olisi valmistautumista hyökkäykseen.
Osaaka kukaan selittää, miten venäläisten sotilaiden aivot oikein toimivat?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Samalla tavalla kuin muidenkin. Kytkennät vain ovat väärinpäin.
Venäjän kansakunnalla ei ole ollut ryhtiä korjata kytkentöjä. Siksi kaikkien toimintojen lopputulosta kutsutaan ryssimiseksi. Ei muutosta näköpiirissä.
Silloin kun Venäjälle viimeksi hyökättiin suunnattomalla voimalla ei ollut puhettakaan että aggression tueksi olisi rakennettu puolustuslinjoja. Teoriassa puolustuslinjat voivat alussa olla hyökkäykselle tukena, mutta Venäjällä ei ole historiallista kokemusta sellaisesta.
Periaatteessa heillä oli linnoitettu puolustuslinja, Stalin-linja, joka rakennettiin maan länsirajalle ennen vuoden 1940 alueliitoksia. Sitten kun alueliitokset tehtiin ja Neuvostoliiton doktriini oli "hyökkäys on paras puolustus"-tyyppinen ihan virallisestikin, Stalin linjalta otettiin aseistusta ja se jätettiin rapistumaan. Joukot ja aseet keskitettiin uudelle länsirajalle, hyökkäysryhmityksiin.
Kun Saksan hyökkäys länteen hiipui kanaalin rantaan ja ilmasotakin osoitti, ettei Saksa enää tavoitellut edes ilmaherruutta Britannian yllä, eli se siis lakkasti tuhlaamasta kalliita lentokoneitaan Spitfirejen harjoitusmaaleiksi (hieman liioitellusti ilmaistuna), oli pääteltävissä, että jotain muuta oli suunnitteilla kuin maihinnousu sumuisille saarille. Neuvostoliiton vakoilu ja sotilastiedustelu toimivat itseasiassa aika hyvin, ja sotilasjohdolle vahvistui käsitys, että Saksa oli kääntymässä kohti itää ja voimalla, joka oli suuri. Ylin sotilasesikunta Stavaka laati suunnitelmat mahdollisia tulevaisuuksia varten ja lähes puoluet vaihtoehdoista olivat puolustuksellisia. Mm sittemmin marsalkaksi kohonnut Zukov yritti vakuuttaa Stalinia, että voimasuhteet olivat niin pahasti Saksan hyväksi, ettei doktriinin mukaista ehkäisevää ensi-sikua voitaisi suorittaa (sotilasoppien mukaan hyökkäämiseen tarvitaan aian riittävä ylivoima, tosin suomalais-preussilaiten sotilasoppien mukaan ei aina, kuten Talvisodan erittäin menestyksellisistä vastahyökkäyksistä tiedämme), ja että siksi joukot pitäisi vetää taaemmas puolustusryhmitykseen, varsinkin sellaisista eteentyönnetyistä pullistumista (joita oli ajateltu oman hyökkäyksen saarrotusoperaatioiden lähtöpisteiksi) kuten Puolalta varastettu Bialystokin metsäalue. Stalin ei siihen suostunut. Sen sijaan joukkoja heikennettiin päästämällä miehiä kesän ajaksi lomille maataloustöihin. Seuraukset tiedämme. Saksalaiset hyökkäsivät kahdella panssariryhmällä Bialystokin alueen molemmin puolin ja saartoivat lähes kokonaan neukkujen 10.Armeijan. Siitä tuli ensimmäinen Saksan vuonna 1941 saavuttamista jättimäisistä voitoista. Tappiosta syytetiin Läntisen rintaman komentajaa Pavlovia, joka teloitettiin.
Seurauksen oli, että neuvostojoukkojen rippeet vetäytyivät Stalinin linjalle, jonne hirveällä kiireellä yritettiin haalia konekivääreitä yms aseistusta, jotka oli menetetty raja-alueen taisteluissa, ja reservejä, mukaan lukien lähes ilman koulutusta ja kunnollista varustusta rintamalle lähetettyjä vapaaehtoisia asevelvollisuuden ulkopuolella olleiden työläisten osastoja. Jälkimmäiset tulivat kärsimään hirveitä tappioita (eräs niistä oli suomalaisten joukkojen Tuuloksen ylimenotaisteluissa tuhoama leningradilaisista työläisistä koottu 3.Divisoona, joka oli lähetetty rintamalle korvaamaan Sortavalaan saarretut ja suuria tappioita kärsittyään Leningradiin Laatokan yli evakuoidut päävoimat, vain pieni osa tuosta divisioonasta selvisi takaisin omalle puolelleen, pääosin metsiä pitkin paeten, hirvittävän huonossa kunnossa). Saksalaiset läpäisivät Stalinin-linjan melko helposti, aivan kuten he olivat läpäisseet Belgian linnoitusketjut keväällä 1940 (erittäin tunnettu on Eben Emaelin linnakkeen valtaus, jonka saksalaiset suorittivat maahanlaskujoukoin, ilmeisesti maailmanhistorian onnistunein maahanlaskuoperaatio, jonka seurauksena myös viholliset kuten Britannia ja sittemmin USA päättivät perustaa maahanlaskudivisioonia),
Mainittakoon, että Zukov, joka oli rökittänyt japanilaiset Halhin Golin taistelussa, oli jo eräänlaisen luottokenraalin maineessa ja hänet lähetettiin Ukrainaan, koska Stalin piti sitä kaikkein tärkeimpänä alueena ja liikkuneiden huhujen mukaan myös saksalaisten painopistesuuntana. Zukov yhdessä alueella toimineen komentajan Kirponosin kanssa vetivät joukot taaemmas, järjestivät ne puolustusryhmitykseen ja kaivauttivat puolustusasemia. Seurauksena oli, että kun sota alkoi, Zukovin maine kasvoi taas. Saksalaisten painopiste ei ollut tuossa vaiheessa Ukrainan suunnalla, mutta silti hyökkäys oli erittäin voimakas. Saksan Eteläisen Armeijaryhmän painopiste oli Pripetin soiden eteläpuolella ja ne pyrkivät jonkinlaiseen saartavaan liikkeeseen, mutta menestys oli paljon heikompi kuin pohjoisempana. Saksalaisten eteneminen oli hitaampaa ja he kärsivät tappioita, ja mitään suuria saarrostustaisteluita ei syntynyt. Zukov ja Kirponos eivät pystyneet pysäyttämään saksalaisia, mutta välttivät katastrofin ja joukot vetäytyivät kohtuullisen taistelukuntoisina uudelle puolustuslinjalle. Se, mitä sitten myöhemmin tapahtui Kiovan suunnalla, on jo toinen tarina. Siitäkin tosin Zukov varoitti.
On hyvä kysymys, miten kaikki olisi mennyt, jos Stalin-linjasta olisi tehty syvyyteen porrastettu ja se olisi ollut kunnolla aseistettu ja päävoimat olisivat puolustaneet sitä alusta saakka. Tosin tuollaiset linjat sen aikaisella rakennustekiniikalla (kaivureita oli vähän, betoniautot taidettiin vasta keksiä tuona aikana) linnoituslinjat olivat niin kalliita ja hitaita rakentaa, ettei niissä ollut syvyyttä.
Tuohan olisi käynyt vaikka blogista.
Saa kopioida vaikka Uuteen Suomeen, kunhan korjaa kirjoitusvirheet pois.
Ei rehellinen ihminen toisen tekstiä omiinsa ota.
Tässä se on selitetty:
Venäjän sota jokaista vastaan
Giles kuvaa Venäjää katkeroituneena valtiona, jota loukkaa se, ettei sitä kohdella suurvaltana, jollainen se haluaisi olla, vaikka rahkeet eivät siihen riitäkään.
Venäjän oikeus etupiiriin
Venäläisen teorian mukaan vain harvalukuinen määrä suurvaltoja on oikeutettu täyteen itsenäisyyteen. Muut kuuluvat suurvaltojen etupiiriin ja ovat vain rajoitetusti itsenäisiä. Kun Nato tarjoaa uusille jäsenilleen suojaa Venäjää vastaan, on se tavallaan varastamista Venäjältä. Mehän esimerkiksi ajattelemme, ettei Suomen Nato-jäsenyys ole mitenkään pois Venäjältä, ellei Venäjällä ole katalia aikeita Suomea kohtaan.
Ukraina kuuluu tässä ajattelussa Venäjälle ja siksi maan nykyaikaistuminen ja länsimaistuminen on hyökkäys Venäjän ydinintressejä vastaan.
Suorastaan koomiselta tuntuvat houreet Venäjästä kolmantena Roomana, mutta tähän hassutukseen törmää yhä useammin.
Valta maailmanpolitiikassa kasvaa tämän vision mukaan kiväärin piipusta, kun se oikeasti kasvaa talouden, teknologian ja innovaatioiden mukana, ja niissähän Venäjä on paarialuokkaa. Takapajuisesta maasta ei ole suurvallaksi.
Alas ammutussa hävittäjässä ikkunaan teipattu länsimaista ostettu kotikäyttöön tarkoitettu GPS-laite.
Rusnyat on vaan rusnoja eli venäläiset on vaan venäläisiä ja eihän ne edes ole Euroopalaisia