Venäjän varoja on jäädytetty ja takavarikoitu Euroopan keskuspankissa. Venäjän varojen takavarikoiduilla korkotuloilla on aseistettu Ukrainaa.
Milloin Euroopan keskuspankki jäädyttää Israelin varat ja alkaa takavarikoimaan korkotuloja että Gazan alueen jälleenrakennus voitaisi aloittaa?
Milloin Euroopan keskuspankki jäädyttää Israelin varat ja alkaa takavarikoimaan korkotuloja että Gazan alueen jälleenrakennus voitaisi aloittaa?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Sitten kun sota on ohi niin luuleeko kukaan että Venäjä luottaa europan keskuspankkiin ja jatkaa talletuksiaan niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan? Ehkä toisetkin tallettajat ovat alkaneet epäillä europan keskuspankin luotettavuutta ja esim. myös arabimaissa mietitään uusia, parempia ja varmempia paikkoja varoille.
Luulisi että kansanmurhasta syytetyn valtion, jos minkä varat takavarikoitaisi ja maa julistettaisi taloussaartoon mutta tämä ei nähtävästikään koske Israelia mikä saa osallistua EM-kilpailuista euroviisuihin ilman että kukaan uskaltaa sanoa mitään?
Valtioita kohdellaan eri-arvoisesti siksi että juutalaisilla on voimakas vaikutusvalta pankkimaailmassa. Esim. Yhdysvalloissa taloudellista valtaa pitävät juutalaiset, mikä tarkoittaa sitä, että USA saa käskynsä Israelista, kuten Irakin sodan tapauksessa jossa Israel pakotti Yhdysvallat laittomaan hyökkäyssotaan Irakiin.
Huomion arvoista on myös tunnustaa että nato on sama kuin Yhdysvallat ja koska juutalaiset ovat valloittaneet Yhdysvaltojen talouden ja hallinnollisen vallan, on nato=Israel. Israelilla on yllättävän suuri vaikutusvalta läntisessä sotilasliitossa ja kaikessa siihen liittyvässä.
Israelin varoja ei jäädytetä koska juutalaisilla on suuri valta Yhdysvalloissa ja läntisessä Euroopassa. Tämä tarkoittaa sitä että Israelin juutalaiset voivat tehdä vaikka palestiinalaisten kansanmurhaa ilman minkäänlaista pelkoa, pakotteista, boigoteista tai varojen jäädyttämisistä. Israelilla on oikeus kaikkeen, vaikka palestiinalaisten kansanmurhaan.
Kirkkiä ammuttiin
Ei niillä poloisilla edes ole rahaa enää sodan jälkeen. Kuka niiden kanssa edes ryhtyisi mihinkään kauppoihin? Sehän olisi palkinto Ukrainan tuhoamisesta. Sitten vasta voi ajatella kauppasuhteita, kun on rakentanut tuhoamansa alueet uudellen kuntoon. Siinä on aika monta euroa pulitettavana.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Hamas hyökkäsi Israeliin.
Hamas hyökkäsi Israeliin mutta voisitko kertoa kuinka monta neliötä tämä "Hamas" on miehittänyt Israelia ja entä Israel? Onko Israel miehittänyt palestiinalaisalueita yhtään, ja kuinka kauan, ja miten paljon?
On selvää että Israel on se osapuoli mikä hyökkää palestiinalaisalueille miehittämällä kovaa väkivaltaa käyttäen laittomasti palestiinalaisalueita. Se on ikävä fakta jota Israelin siionistinen propagandamedia koittaa kieltää ja siirtää syyn lähi-idän tilanteeseen kokonaan tuon Hamasiksi nimetyn vastarintataistelijoiden syyksi.
Minne valtioon istael hyökännyt? Palestiina hamas ei ole valtio
Itsenäisen Palestiinan on tunnustanut ylivoimainen valtaenemmistö kaikista maailman valtioista. Viimeisimpänä Itsenäisen Palestiinan tunnusti esim. Britannia ja Ranska.
Ei gazaa jälleenrakenneta. Se on hamasin utopia, valtio tunneliverkoston päälle. Gaza rakennetaan toiseen yhtä kauniiseen paikkaan viihtyisine rannikkoineen ja puutarhoineen, ilman mitään hamasin uhkaa. Eri asia ovat normaalit opposition mielenilmaisut. Olkaa rauhassa, minä hoidan asian!
Gaza jälleenrakennetaan ja Israelin Gazan ympärille rakentama vankimuuri puretaan siten että palestiinalaisalueet voidaan yhdistää yhdeksi valtioksi kun Israel saadaan lopettamaan laittomat palestiinalaisalueiden miehitykset. Tämä on melkein kaikkien maailman valtioiden realismia jotka kannattavat nk. kahden valtion mallia lähi-idässä. Myös Suomi on sitoutunut tähän suunnitelmaan.
Se pitäisi tehdä nyt ,mutta oikeisto ei välitä. Kukaan ei missään väitä mistään.
Sinä väität muslimien olevan hyviä ihmisiä.
Muslimit ovat geeniperimältään samoja ihmisiä kuin juutalaisetkin, Aabrahamin jälkeläisiä. Vain uskonto eri. toinen islamisti, toinen judaisti. Silti molemmat ihmisiä.
Kunhan muslimitkin ymmärtäisivät sen!
Islamismi, judaismi, kommunismi jne. Juuri nyt Judaismi tuntuu olevan pahuuden paalupaikalla.
Todennäköisesti ei ikinä ja hyvä näin.
Tarkoitatko, että tuki pitäisi antaa terroristijärjestö hamasille? 😂
Ei pahitteeksi olisi. Heitetään tuo "terroristijärjestö " sana pois. Hamashan on rakentunut Israelin laittoman hyökkäyssodan ja miehityksen seurauksena Palestiinalaisalueille.
EI VOI , SILLOIN AMERIKKA MENEE KONKURSSIIN
Jos Israel suuttuu Yhdysvalloille, kerää juutalaiset omaisuutensa pois ja lähtevät muualle. Rahalla ja omaisuudella ei ole isänmaata.
Ihania turisteja. Sellasia ne ihqut islamistit on. 🤗
Aa-laa-al-lal-laa. Kaikkihan nuo näyttää heikkolahjaisilra ja käyttäytyy kuin sekopäät.
https://www.facebook.com/share/r/171wwVqpTa/?mibextid=wwXIfr
Kysymys on tosi aiheellinen. Särkijä pitäisi saada teoistaan vastuuseen , mutta miten ???
Jee-jee..