On nopeampi kuin Shahed, tosin näitä koneita ei enää ole.
Vastaukset 29
- Anonyymi
Ukrainalaiset tuhoavat drooneja potkuri koneilla, jotka ovatnopeampia kuin venäläiset droonit, tulee halvemmaksikin ohjukset.
Käyttävät konekivärrejä ja haulikko tyyppisiä aseita, tosin vahvempia kuin normihaulikot.- Anonyymi
Tätä hain malliksi tyhmälle tsuhnakoiraslotalle, joka ulistaa Horneteilla.
- Anonyymi
MIKÄ PÖLHÖJEN PALSTA TÄÄ ON, POISTETAAN VIESTI, MISSÄ KERROTAAN, ETTÄ REDIGOLLA EI OLE SAATAVILLA OHJUSTA!
Nelipaikkaisen Redigon maksiminopeus oli 350 kilometriä tunnissa. Toimintasäde oli 1500 kilometriä ja lakikorkeus noin 7200 metriä. - Anonyymi
EU lampaat raiskataan ja viedään orjiksi, nyt nähty hybridihäirintä on todennäköisesti vasta esimakua tulevasta.
Häirintä paljasti karulla tavalla, kuinka huonosti varautunut Eurooppa on drooniuhkiin. Näin siitä huolimatta, että Euroopan mailla on ollut kolme ja puoli vuotta aikaa ammentaa oppeja Ukrainan rintamalta ja droonien käytöstä. Herätys tapahtui kuitenkin vasta, kun Venäjän Shahed-droonit lensivät Puolan ilmatilassa.- Anonyymi
Putler ja Venäjä helisemässä uusien ukrainalaisdronien takia koko ajan itse ovat yli 2 vuotta myöhässä kehityksestä.
Kaikki venakkodronet kopiota!
Putler ja kaikki kaltaisensa venäläiskulit vain apinoivat muita😀.
- Anonyymi
Tyhnä tsuhna ei saa drooneja alas, vaikka sillä on edullisen hävittäjän suunnitelmat.
- Anonyymi
Kulakkiäpärän lehtolapsi opettelee häiriköinnin alkeita?
Heikko esitys;-). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kulakkiäpärän lehtolapsi opettelee häiriköinnin alkeita?
Heikko esitys;-).Pöhveli on Arthur Fleck.
- Anonyymi
Kiptsakit vähän pöllyyttää ja rasaanien kone tulee varjon kanssa saaliiksi.
https://www.youtube.com/watch?v=Pqi7OGIx8Iw - Anonyymi
Redigo on suurin uhrein turvalliseksi kehittynyt kone, mistä saa nopean miehittämättömän hävittäjän.
- Anonyymi
Ne pääsee mahtavien mujahiddeenien ohjuksien ulottumattomiin.
Tehokkuudestaan huolimatta Stinger-ohjuksilla on rajoituksia, mukaan lukien suurin tehollinen kantama noin 8 kilometriä ja 3 500 metriä korkealle. - Anonyymi
Raketilla tiputettu drooni 30 te/kpl ja konetykillä muutaman satasen.
- Anonyymi
Venäjän ohjukset menevät nyt Ukrainan ilmatorjunnan läpi.
- Anonyymi
”Warthog” rynnäkkökone kuuluu Idahon kansalliskaartin 124. Hävittäjälaivueen koneyksilöihin. Maalausten perusteella se on pudottanut kaksi Shahed-tyyppistä lennokkia.
- Anonyymi
Näitä oli runsaasti tarjolla sodan alusta lähtien, kuinka typerää olla ottamatta käyttöön ja lähteä venäläisten miinakenttiä ja linnoituksia puskemaan.
- Anonyymi00030
Suihkuhävittäjä on liian nopea ja kallis käyttää droonien torjuntaan. Potkuri kone, joka on nopeampi kuin droonit mutta pystyy hidastamaan nopeuttaan kohteen mukaan on parempi ja edullisempi käyttää.
Ensin nopempana ottaa kohteen kiinni mukauttan noputensa ja tuhoaa kohteena.
Tässä työssä täytyy olla myös varovainen sillä jotkin droonit kantavat jopa 50 kg räjähdysaine latausta, se on melkoine paukku. - Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:
Suihkuhävittäjä on liian nopea ja kallis käyttää droonien torjuntaan. Potkuri kone, joka on nopeampi kuin droonit mutta pystyy hidastamaan nopeuttaan kohteen mukaan on parempi ja edullisempi käyttää.
Ensin nopempana ottaa kohteen kiinni mukauttan noputensa ja tuhoaa kohteena.
Tässä työssä täytyy olla myös varovainen sillä jotkin droonit kantavat jopa 50 kg räjähdysaine latausta, se on melkoine paukku.Suihkuhävittäjällä voi tiputtaa droonien kuten venäläinen lentäjä teki Mustallametellä usalaiselle tiedustelu droonille. Kurvasi droonien läheltä ohi ja veti hanat auki.
Drooni joutui kovaan suihku virtaukseen ja putosi.
- Anonyymi
Venäjä asentaa neuvostoaikaisia konekiväärejä Cessna 172 -koneisiin ukrainalaisten droonien torjumiseen Venäjän alueella.
- Anonyymi
PKM on käytössä Suomen puolustusvoimissa nimikkeellä 7,62 KK PKM.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PKM on käytössä Suomen puolustusvoimissa nimikkeellä 7,62 KK PKM.
Pitäisi olla karkeakalipeerinen kuularuisku.
- Anonyymi00029
Redigo olisi pölläyttänyt Oravalan droonit alas jo Suomenlahdella.
- Anonyymi00032
Sama kone oli vielä 20 vuotta sitten, varmaan nykyään löytyy tehokkaampi moottori.
https://www.forecastinternational.com/archive/disp_old_pdf.cfm?ARC_ID=291
- Anonyymi00033
VAIN HÖLMÖLÄN IDIOOTIT EI SAA MYYTYÄ KONETTA, JONKA AINOA HEIKKOUS ON, ETTÄ SITÄ EI VALMISTETA!!!
Suunniteltu kestäväksi, erittäin tilava ohjaamo verrattuna SF.260:een, ja moderni, vakaa käsittely suihkukoneisiin siirtyville aloittelijoille.
Heikkoudet: Rajoitettu tuotanto.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3871497- 65981
- 116935
- 91923
- 74913
- 94711
- 45681
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50629En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.56614Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku115612