C. Kirkin Iahtaus oli suunniteImaIIinen teko

Sitä emme tiedä, oliko Tyler Robinson ampuja vai valikoitu houkutuslintu. Tiedämme vain sen, minkä viranomaiset on kertoneet. Eikä yllätä, että some on täynnä kaikenkirjavia spekulaatioita, salaliittoteorioita ja suoranaista hörhöilyä.

Paras tie onkin tehdä järkeviä päätelmiä laajaemmalla näkökulmalla:

Charlie Kirkin perustama Turning Point USA ei ole vain vastaisku liberalismia kohtaan, kuten usein kuvitellaan, vaan myös lsraeIin tukema Pro-lsraeI järjestö, jonka tehtävä on yIIäpitää USA:n ja lsraeIin liittolaisuutta, sekä vahvistaa lsraeIin kansainvälistä asemaa. Netanjahu yms. ovat ylistäneet Kirkin lsraeIia tukevaa työtä.

Sitten viime kesän aikana tapahtui muutos. Kirk kääntyi lsraelia vastaan. Kirk alkoi mm. puolustamaan palestiinalaisia ja esitti syytöäksiä lsraelia kohtaan. Hän syytti lsraeIia etnisistä puhdistuksista Gazassa ja nimitti Netanjahua kiusaajaksi (bully). Kirk myös kieltäytyi lsraeIin tarjoamasta suuresta rahallisesta tuesta. lsraeIissa tämä kaikki muutos otettiin vastaan negatiivisesti ja koettiin, että Kirkin johtama Pro-lsraeI järjestö uhkaa lsraeIin asemaa USA:ssa ja mahdollisesti myös kansainvälistä asemaa.

Kaksi vaihtoehtoa:

1. Kirkin saIamurha oli vihamielisen vasemmistolaisen suunnittelema ja toteuttama.
2. Se oli lsreIin päättämä ratkaisu, jossa Tyler Robinson "vihamielisenä konservatismin ja Kirkin vastustajana" valikoitui "uskottavaksi syötiksi".
275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vasut on attentaatin takana.
Mutta kustantaako viulut Mr Putin ?

Äänestä
  • Miten muuten teillä Persu hörhöillä menee.
    Persut unohtavat mielellään heidän 50 000 ottamaa orpolasta ja Venäjä myönteisyyden.
    Huhtasaaden suun on nyt tukittu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sitä emme tiedä, oliko Tyler Robinson ampuja vai valikoitu houkutuslintu. Tiedämme vain sen, minkä viranomaiset on kertoneet. Eikä yllätä, että some on täynnä kaikenkirjavia spekulaatioita, salaliittoteorioita ja suoranaista hörhöilyä.

Paras tie onkin tehdä järkeviä päätelmiä laajaemmalla näkökulmalla:

Charlie Kirkin perustama Turning Point USA ei ole vain vastaisku liberalismia kohtaan, kuten usein kuvitellaan, vaan myös lsraeIin tukema Pro-lsraeI järjestö, jonka tehtävä on yIIäpitää USA:n ja lsraeIin liittolaisuutta, sekä vahvistaa lsraeIin kansainvälistä asemaa. Netanjahu yms. ovat ylistäneet Kirkin lsraeIia tukevaa työtä.

Sitten viime kesän aikana tapahtui muutos. Kirk kääntyi lsraelia vastaan. Kirk alkoi mm. puolustamaan palestiinalaisia ja esitti syytöäksiä lsraelia kohtaan. Hän syytti lsraeIia etnisistä puhdistuksista Gazassa ja nimitti Netanjahua kiusaajaksi (bully). Kirk myös kieltäytyi lsraeIin tarjoamasta suuresta rahallisesta tuesta. lsraeIissa tämä kaikki muutos otettiin vastaan negatiivisesti ja koettiin, että Kirkin johtama Pro-lsraeI järjestö uhkaa lsraeIin asemaa USA:ssa ja mahdollisesti myös kansainvälistä asemaa.

Kaksi vaihtoehtoa:

1. Kirkin saIamurha oli vihamielisen vasemmistolaisen suunnittelema ja toteuttama.
2. Se oli lsreIin päättämä ratkaisu, jossa Tyler Robinson "vihamielisenä konservatismin ja Kirkin vastustajana" valikoitui "uskottavaksi syötiksi".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu