Nisu on sopinut paikkakunnan vastenmielisimmän (heikkolahjainen Kautokuru) tyypin kanssa, että tämä solvaa Nisua jatkuvasti, todella törkeästi, asiattomasti ja ällöttävästi. Näin on saatu äänestäjien sympatiat Nisun puolelle. Nisu pysyy kansanedustajana niin pitkään kuin täkä systeemi toimii.
Palkkioksi Kautokuru saa luultavasti vähän rahaa.
Palkkioksi Kautokuru saa luultavasti vähän rahaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllähän suurin osa on tuon tajunnut jo aikoja sitten.
Mutta hyvin on näyttänyt toimivan. Nisu saa aika mukavasti ääniä.
Pullaa, pullaa …. tuokaa lisää pullaa
Onko Ähtärissä yhtään selväjärkistä ihmistä.
Aloituksesta päätellen, ei näytä olevan. Ainakaan aloittaja 🤷♀️
Taitaa olla neljä vuotta siitä kun Kautokuru tänne kirjoitteli, sekunda (kepuja) Kautokuruja on ollut sitäkin useammin viime aikoina.
Mikko maksaa Gurulle 100 euroa, siitä kun Guru käy ääliömaisesti öykkäroimässä keupun vaaliteltalla.
On kyllä mukava seurata sitä kepulaisten ja mäenpään kokoomus siiven ja k-s kivinummen siiven tuskaa mikä heillä on, lukuisat heidän akitaattorien aloitukset valittajista ja Kautokurusta vyöryvät joka päivä ruutuun , ei voi kuin nauraa sitä kuuluisaa HUUTONAURUA !
Voi Guru raukkaa. Älä vaan tukehdu. Nisun suosio romahtaa jos sinä heität veivisi.