Äänestätte aina Putinin puolesta, väitättä että persut niin tekee, eivät tee, te valahtelette, joka kuuluu tapoihinne.
Vancen mukaan "todellisuus kentällä" on muuttunut Venäjän tappaessa ja menettäessä "paljon ihmisiä" ilman varsinaisia tuloksia.
- Muutaman viime viikon kuluessa olemme nähneet, kuinka venäläiset ovat kieltäytyneet osallistumasta mihinkään kahdenvälisiin tapaamisiin ukrainalaisten kanssa. He ovat kieltäytyneet myös osallistumasta mihinkään kolmenvälisiin tapaamisiin. Ja paljon ihmisiä kuolee, eikä heillä ole paljoa näyttää sen vastineeksi. Kuinka monta ihmistä he ovat halukkaita menettämään? Kuinka monta ihmistä he haluavat tappaa saadakseen hyvin vähän, jos lainkaan voittoja sotilaallisessa etenemisessä kentällä? Vance kysyi.
- Venäjän talous on kaaoksessa. Venäläiset eivät saa juurikaan voittoja taistelukentällä. Heidän on selvästi aika kuunnella hänen [Trumpin] kiihkeitä vetoomuksia tulla neuvottelupöytään ja keskustella rauhasta vakavasti, Vance sanoi.
Jo aiemmin kerrottiin, että Vance sanoi haastattelussa Yhdysvaltojen harkitsevan Tomahawk-risteilyohjuksien toimittamista Ukrainalle.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Missä asiassa Suomen vasemmistomepit, äänestivät viimeksi Putinin puolesta? Missä asioissa sitä ennen?
kts EU äänestykset -jos osaat, palaa sitten.
En viitsi alkaa selaamaan tuhansia EU:n äänestyksiä läpi.
Siksi minä kysyinkin asiaa sinulta, koska olet siitä ilmiselvästi perillä, kun teit siitä kovin vakuuttavan tuntuisen aloituksenkin.
"Äänestätte aina Putinin puolesta, väitättä että persut niin tekee, eivät tee, te valahtelette, joka kuuluu tapoihinne."
Persut?
Onko siitä teidän ainoasta mepistänne, Sebastian Tynkkysestä tullut jo niin mahtava mies, että te puhutte hänestä monikossa vai onko kysymyksessä vain tavanomainen persulisä?