Säästö syystä tehtiin SOTE uudistus.
Mitkä oli ne säästö kohdat silloin?
Kertoisko joku.
7
102
Vastaukset
Sotesopan keittokirja - Kokoelma epämiellyttäviä ja irvistyttäviä reseptejä.
Tekijöinä useampi kokki.
Soten takana on kahdeksan hallituksen 15 vuoden ajan hämmentämä keitos, jonka lähtökohdaksi asettunee Suomen terveydenhuoltojärjestelmän rapautuminen huonon hallinnon, johtamisen ja työkuorman lisääntymisen vuoksi. Mitä useampi kokki, sitä sekavampi soppa, kuten sanonta kuuluu, ja tätä nykyä sote onkin sellainen sekametelisoppa, mistä ei kukaan saa tolkkua.
Sotesopassa säästöt ei olleet pääosassa, sillä suuremmaksi ongelmaksi nousi sopan hämmentämisen aiheuttamat kustannukset, jotka alkoi vaikuttamaan palveluiden saatavuuteen, hoidon tasoon jne. Oli siis saatava järjestelmä toimintakuntoon ja sitä kautta alentamaan kustannuksia, sekä tehostamaan rahallisten panosten hyötysuhdetta.- Anonyymi
Sote oli pelkkä hallinnon muutos.
Hoidot ovat pysyneet toistaiseksi länsimaiseen lääketieteeseen perustuvina ja toiminnalle pakollinen lääketieteen hallinto ylilääkäreineen on pysynyt sekin toistaiseksi pääosin ennallaan ja virkoihin on valittu ammattitaidon perusteella kysymättä jäsenkirjaa..
Uutta on tämän lääketieteellisen hallinnon yläpuolelle luotu uusi jättipalkkainen puolueamatöörien poliittinen hallinto, jonka tehtävänä on huolehtia, että potilaat hoidetaan parlamentaaristen voimasuhteiden mukaan. Siksi virkaan valitaan amatöörit puolueen jäsenkirjan perusteella.
Mitä tietämättömämpi lääketieteestä sen parempi.Joissakin hyvinvointipiireissä jopa pidetään lääketieteellistä osaamista sairaalan hallinnossa naurettavana asiana. - Anonyymi
Kepulle järjestyi paljon hyväveli-virkoja.
- Anonyymi
Eikös päätetty että potilailla sallitaan vain yksi käynti kunnallisissa 10 vuoden aikana ?
- Anonyymi
Aluevaltuustoilla lopputilit kouraan ja heti. Ymmärtämättömät poliittisesti valitut suojatyöpaikat pois.
Siitä syntyy säästöjä millä voidaan hoitaa sairaita.
Johtajia vähemmäksi soten hallinnosta ja potilastyötä tekeviä lisää.
Suomen tuho on liian suuri virkaelätyien määrä jotka sotkevat asian kuin asian lillukanvarsiin. - Anonyymi
Tarkoitus ei ollut säästö. Tarkoitus oli päästä helpommin lääkäriin. Tarkoitus hävinnyt jossain matkan varrella. Kiuru voi kertoa mikä oli se alk.peräinen juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2442165- 1891644
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461302Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501005- 41816
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25746Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647