Kyllä historian kirjat ihmettelee sadan vuoden päästä
kuinka tälläinen öykkäri on voitu valita läntisen
demogratian johtohahmoksi aikanaan?
kuinka tälläinen öykkäri on voitu valita läntisen
demogratian johtohahmoksi aikanaan?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Millä tavalla USA on taantumassa?
Henkisessä taantumassa.
Kansa jakautumassa pahemmin kuin koskaan kahtia. Tästä ei voi seurata muuta kuin isoa taantumista. Pahimmassa skenaariossa sisällissota.
Mutta Kremlin Vladuvova kopistelee innoissaan pukinsorkkiaan bunkkerissaan.
USA on ollut sairas valtio perustamisestaan lähtien. . Onhan se matujen perustama .
Ei tarvitse sataa vuotta siihen kun huomataan sekopää Trumpin valintaa ihmetellä.
Väestönvaihdon aikaan saama valtio. Alkperäiskansa syrjäytettiin.
Saamelaiset ovat suomen kantasuomalaisia, mutta sitten piti nykysuomalaisen tulla matuilemaan. Matu!
Ihan niin kuin meidän Petteri Suomen. Taitaa Petteri ehtiä meidät lamaan humpsauttaa.
Kun minusta nyt tu ntuu että jenkkien taloudessa on jo alkanut näkymään valon pilkahduksia juurikin Trumpin ansioista ja juuri sillä tavalla kun että MAGA toteutuu.
En ole asiantuntija tietenkään enkä osaa arvioida kunnolla, mutta en tällä hetkellä löisi kossua vetoa siitä että vuoden päästä Trumpin ohjastama Amerikka olisi huonommissa kantimissa kuin nyt.
Valon pilkahduksia ?
-Hinnat ovat nousseet rajusti
-Sosiaalituki huonontunut
-Maasta ollaan tekemässä fasistista diktatuuria
-Lukuisat farmit ovat vaarassa mennä nurin, kun ei ole porukkaa korjaamaan satoa
-Ihmisoikeuksia loukataan jatkuvasti, kun Trumpin Gestapo-joukot mellastavat
-Floridaan on perustettu keskitysleiri ja lisää on varmasti tulossa
-Turismi on romahtanut, kun kukaan ei enää uskalla matkustaa maahan
-Maa on maarassa menettää jalkapallon MM-kisojen pelit Kanadalle ja Meksikolle
-Yhdysvalloista on muodostunut kansainvälinen hylkiö ja pilkan kohde
Mitä valon pilkahduksia olet mahdollisesti huomannut ?
Tyhmät valitsevat kaltaisensa "kuninkaakseen".
Demokraatit on taantuneita muutosvastarintaisia häviäjiä jotka myi masnsa...Yrumo käynnisti korjausliikkeen. Sama kuin suomessa, ei nämä yhdessä yössä kuntoon tule.
Velkarahalla akuutti rahapula loppuu heti, sen Sannakin osasi, mutta velanhoito maksaa...maltaita.
Orpo oppositiossa vaati vielä enemmän rahaa yrityksille korona ja energia tukina Marinin huulihallitukselta .
Niinnyt eliitti USA ssa rikastuu huimasti ja kansa ja valtio köyhtyy !
Stubb jättää jälkeensä taantuneen Suomen.
Niinistön vika kun nimitti äärioikeisto eliittikansa Ensin hallituksen .
nytkin jo huomaa että Epstein kyydissä kun ollut lapsi express käyttöön valjastetussa 100% boeing, pääsee usa pressaksi
- trump
- clinton
molemmathan tunnetusti härskejä pettäjiä myös ja alhainen ikä etuna..