Sähköauto syttyi Tampereella – iso rakennus evakuoitiin
Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta noin kello 10.50.
Tampereella Peltokadulla sijaitsevassa parkkihallissa syttyi keskiviikkona aamupäivällä tulipalo. Ilta-Sanomille lähetettyjen videoiden ja kuvien perusteella palosta muodostuu runsaasti savua.
Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että sammutustyöt ovat kesken.
– Sammutus on pahasti kesken.
Pelastuslaitos kertoo asiasta lisää myöhemmin.
Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta noin kello 10.50. Tehtävään osallistuu runsaasti pelastuslaitoksen kalustoa.
Sähköauto syttyi Tampereella so rakennus evakuoitiin Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta noin k
4
190
Vastaukset
- Anonyymi
Palo syttyi Ahlströmin Kiinteistöt Oy:n hallinnoimassa toimitilarakennuksessa, jonka päävuokralainen on digiyritys Gofore. Elina Mattila Goforen viestintä kertoo saaneensa pelastusviranomaisilta tiedon, jonka mukaan palo alkoi katutason parkkitilassa olevasta sähköautosta.
Goforen ja muiden kiinteistössä toimivien yritysten henkilöstön evakuointi yli 4 000 neliömetrin tiloista alkoi heti.
– Olemme saaneet evakuoitua kaikki ulos turvallisesti, mikä tällaisissa hurjissa tilanteissa tärkeintä, Mattila kertoo.
Mattilalla ei ole tietoa evakuoitujen määrästä. Pelkästään Goforella on Tampereella satoja työntekijöitä. Rakennus valmistui pari vuotta sitten.
– Tietojeni mukaan tulipalo on nyt saatu kontrolliin. - Anonyymi
Rakennus sijaitsee Tammelan kaupunginosassa Tampereen keskustan tuntumassa lähellä päärataa.
IS:n tietojen mukaan radan toisella puolella sijaitsevassa Juhannuskylän koulussa päätettiin ennen puoltapäivää, että oppilaat pidetään sisätiloissa.
Myöskään Tammelan koulussa oppilaat eivät ole IS:n tietojen mukaan päässeet välitunnilla ulos savun vuoksi. - Anonyymi
En kyllä usko, että kuitenkaan ollut sähköauto. Ehkä sähköauton vieressä ollut joku tonnin romu. Ne herkästi sytyy
- Anonyymi
Ilmeisesti Goforen jonkun pampun sadan tonnin lähes uusi Audin romu, näin kerrotaan iltasanomissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.673788Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883159Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin932413Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151639Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701398- 981270
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401182- 501011
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561010