🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳
Täyssähköautojen määrä Norjassa lähestyy jo miljoonan auton rajapyykkiä. 830 000 täyssähköauton määrä on jo saavutettu ja vauhti jatkuu.
Suomi on vasta alkumetreillä. 10 kuukautta sitten Suomen tieliikenteessä oli noin 125 000 täyssähköautoa, toki määrä on kasvanut tämän jälkeen. Tuoreet lukemat saadaan seuraavan vuoden puolella.
Norjassa on saman verran asukkaita kuin Suomessa. Täyssähköautojen määrä Norjassa lähestyy miljoonaa
7
115
Vastaukset
- Anonyymi
Jo aiemmin mainittua. Norja on suurimmalta osin kapea maa ja siltä osin asutus keskittyy rannikolle. Lihavampi osa Norjaa puolestaan on Etelä-Suomen korkeuksilla ja siitäkin iso osa on etelämpä kuin mikään osa Suomea. (Oslo on samoilla korkeuksilla kuin Hanko!)
Edes pohjoisimmassa Norjassa ei yleensä ole -10 kylmempää, joten koko Norja on ihanteellinen maa sähköautoilua ajatellen.- Anonyymi
Oman kokemukseni mukaan sähköauto on se paras talviauto. Ei säätämistä lisälämmittimien, Webastojen tms. kanssa vaan on heti lähdettäessä lämmin. Ei moottorin lämmittämistarvetta ja ainakin minulla oleva auto on latautunut talvellakin hyvin. Ja range pitenee kelin lämmetessä toisin kuin polttiksessa jonka kulutus pysyi kesälläkin lähes yhtä suurena kuin talvellakin. Ja tää sähkäri on neliveto. Toki kesäkelillä voima pääsee parhaiten esiin, kun on pitoa. Ja ei tarvi seistä tuulessa ja tuiskussa lataamassa ja eikä miettä onko tankissa kesä- vai talvilaatua vai tarvitaanko jo arktista laatua. Eikä ole jäätyvää AdBlue-systeemiäkään.
- Anonyymi
Poksautan kuohuvaa, kun kuulen miljoonan rajan rikkoutuneen.
- Anonyymi
Kannattaa jo kohta alkaa varaamaan kuoharia. Jos talous paranee ja ihmiset alkavat vaihtamaan autojaan, niin uskonpa ison osan valitsevan sähköauton. Niistä autonostajista, jotka uusia autoja ostaa. Hinnathan on jo pudonneet ja useimmissa tapauksissa halvempia kuin vastaava auto plugarina.
Käytettyjen ostajat ostavat tietysti niitä, joita vaihtoautohalleissa on tarjolla. Ja niistä valtaosa on tietysti vanhoja fossiiliautoja.
- Anonyymi
Suomi tulee perässä, mutta samaa latua kuitenkin. Näin se on hiihtokilpailussakin.
- Anonyymi
Kohta Suomessakin.
- Anonyymi
Norjassa sähköauton ostatuki on ollut jopa 20 000 €/ auto . On varmaan vaikuttanut asiaan jonkun verran .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.633776Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883159Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin812381Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141620Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701388- 921242
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401172Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä551005- 47972