Uskovat ja heidän epätodelliset ystävänsä

Uskovat usein puolustavat kirjan henkilöitä, kuten Jumalaa, Jeesusta ja Paavalia. Todellisesti henkilöt ovat yhtä fiktiivisiä kuin Monte Criston kreivi, tykypahkan Harry Potter tai ozin velho.

Mikä saa ihmisen pään niin sekaisin, että mielikuvitushahmot valtaavat ja vievät tllan todellisuudelta ja siellä olevilta ihmisiltä. Monet ovat jopa katkaisseet perhesuhteita mielikuvitushahmojensa ja kirjan kertomusten vuoksi. Sehän on silloin vakava asia.

Lightning
1105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muistan kerran lukeneeni vanhemman mieshenkilön kirjoitusta, jossa hän kertoi poikaansa olleen huonot välit. Maailmankatsomukset eivät kohdanneet. Vaikka tuolloin olin vielä itsekin uskovainen, tuntui absurdilta, että joku pilasi välinsä lapsiinsa. Toki ei kristinusko ole ainoa teismi tai maailmankatsomus, mikä sokaisee ihmisen pois siitä, mikä on todellisesti tärkeää. Se pistää ajattelemaan sitä mistä aloituksessa kirjoitin. Se pilaa myös ihmisen oman elämän. Puolustetaan esimerkiksi Paavalia. Yksikään täällä elävä ei kyseistä ihmistä ole tuntenut millään tasolla todellisesti. Saattoipa olla homoseksuaalikin ken tietää tai sitten ei, sitäkään ei kukaan voi tietää. Jumala on pelkkää kuvitelmaa kuten Jeesuskin. Jeesus on voinut olla ja Jeesuksia, Raamatun ihmemaan Oz, ei kuitenkaan ole totta.

Lightning

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uskovat usein puolustavat kirjan henkilöitä, kuten Jumalaa, Jeesusta ja Paavalia. Todellisesti henkilöt ovat yhtä fiktiivisiä kuin Monte Criston kreivi, tykypahkan Harry Potter tai ozin velho.

Mikä saa ihmisen pään niin sekaisin, että mielikuvitushahmot valtaavat ja vievät tllan todellisuudelta ja siellä olevilta ihmisiltä. Monet ovat jopa katkaisseet perhesuhteita mielikuvitushahmojensa ja kirjan kertomusten vuoksi. Sehän on silloin vakava asia.

Lightning

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu