Eksytystä ja harhaoppia

Anonyymi-ap

Opetettiin että EGW oli Jumalan profeetta ja esitti ihmeellisiä
tekoja, kuten lakkasi hengittämästä ja piti ojennetussa käsissään raskasta
raamattua tuntikausia.

Andersson tutki EGW n terveydentilaa ja mainitsee, että tämän oma
adventistilääkäri oli tehnyt diagnoosin, jonka mukaan hänellä oli hysteria
ja katalepsia (jäykkyystila) joihin sairastuneet potilaat kärsivät
harhoista, heidän vartalonsa jäykistyy ja he melkein lopettavat
hengittämisen. Nämä sairaudet saattavat aiheutua aivoihin kohdistuvasta
vammasta ja naisilla tätä esiintyy yleisimmin. Oireet usein katoavat
keski-iässä. (EGW näyt katosivat hänen tullessaan keski-ikään)

Andersson toteaa, että monet nykyiset ja entiset adventistien johtajat eivät
usko että EGW olisi ollut profeetta. Monet kirkon johtajista tietävät EGW kohdistuvat ongelmat mutta eivät puhu niistä.

Eräs maailmanlaajuisen adventtikirkon johtaja lausui: aikanaan "Minä uskon, että
Tutkivalle tuomiolle ei löydy tukea raamatusta."
Hän sai vastauksen toiselta
suurelta johtajalta: "Hyvä on, mutta älä vain julkaise ajatuksiasi muille" .
Paljon on adventistine johtohenkilöitä eronnut liikkeestä ja sen opista. Monet liikkeen johtajista
tietävät EGW opin epäraamatullisuuden, mutta eivät hyväpalkkaisen asemansa vuosi katso asiaksi niitä julkisesti kertoa.

19

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Höpö höpö. Valheesi ei hetkauta.

      • Anonyymi

        Totuus taitaa taas kirpaista hetkauttelijaa. Taidamme tuntea toisemme jo vuosien takaa.


    • Anonyymi

      Tutkiva tuomio: Maallisessa oikeudessa tutkitaan mitä henkilö on tehnyt. Tuomio langetetaan tehtyjen rikosten mukaan.

      Ei kai ketään suinpäin tuleen tyrkätä. Pyhät 1000 vuotta taivaassa, kirjat avataan ja tutkitaan minkä pituisen rangaistuksen pelastumattomat saavat ja miksi, eivät pelastuneet. Tämä tehdään selväksi tuhannen vuoden aikana.

      Pyhät tulevat maailman tuomitsemaan.

    • Anonyymi

      Jotkut kuvittelevat lahkohengessä olevansa "pyhiä."

    • Anonyymi

      Sapatisteille EGW on Totuuden Valo.
      Niin oli sata vuotta sitten ja tänä päivänäkin.
      Eksytys on oikean ja väärän sekoitusta.

    • Anonyymi

      Jehovilla on v. 1914 oppi ja
      adventisteilla v. 1844 oppi.

    • Anonyymi

      USAn Adventtikirkon piirissä näyttäisi olevan käytössä Clear Word Bible -käännös [CWB], vaikka on vaikea saada objektiivista tietoa kattojärjestön tilanteesta USAssa. Internet-sivujen mukaan kirjaa mainostetaan ja myydään paikallisissa adventistien kirjakaupoissa. Clear Word Bible (1994) -episodi on huolestuttava siitä syystä, että vastaavasti esim. Vartiotorniseura onnistui oman Uuden maailman käännöksen (UM) turvin korvaamaan olemassaolevat muut raamatunkäännökset jäseniensä keskuudessa. Asia on vakava, sillä Clear Word bible:n julkaisijana on toiminut adventtikirkon oma painotalo "Review and Herald Publishing Association". Kyseessä ei ole ollut yksittäinen pastorin omakustannusprojekti.

    • Anonyymi

      Yli tuhat profetaallista näkyä Ellen G Whiteltä enemmän kuin Raamatussa yhteensä.

    • Anonyymi

      Lopun aikana Jumalan kansalla onkin valoa ja ymmärrystä Raamatusta enemmän kuin aikaisemmin. "Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy." Dan.12:1
      Tutkiva tuomio on selvästi esitetty Raamatussa ja Jumalan sanoma kuuluu: " "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut"Ilm.14:7 ja tuo teksti viittaa selvästi tutkivaan tuomioon, joka tapahtuu ennen Jeesuksen tulemusta ja jolla ratkaistaan, ketkä otetaan tempaukseen ja ketkä jätetään.

    • Anonyymi

      Ellen piti Jeesustakin luotuna nykyjehovien tapaan, joten en kovin vakavasti ottaisi hänen oppejaan.

      • Anonyymi

        Vai piti luotuna mistä sinä tuomoista olet kuulut ?


      • Anonyymi

        No tuosta en tiedä mutta kolminaisuusoppi oli Whiten mukaan kaikkea muuta kuin raamatullinen.


    • Anonyymi

      Mutta eihän White tuonut ainoatakaan oppia Adventtikirkkoon!!!

    • Anonyymi

      "Vai ei Ellen tuonut yhtään oppia adventtikirkkoon". Adventtikirkon takana on yksin Ellen G. White. Hän on jatkuvana ja arvovaltaisena totuuden lähteenä adventistien uskonnoissa. Nämä 28-opimnkohtaa on hyväksyttävä ennen kasteelle menoa ja sitä kautta adventtikirkkoon liittymisestä. Adventtikirkko perustuu yksin ja ainoastaan Ellen Whiten näkyihin!!!

      • Anonyymi

        Jos tiedät Advarikirkon historiaa niin tiedät ketkä oppien takana on.


      • Anonyymi

        No ei EGW todellakaan tuonut yhtään oppia, eikä hän tuota itseään koskevaa opinkohtaa kirjoittanut, eikä muitakaan. Mainittu oppi lisättiin kirkon opinkohtiin vuonna 1980, siis 65 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Varhaisemmissa oppikoosteissa oli vain maininta siitä, että kirkko uskoo Pyhän Hengen antamiin armolahjoihin.

        Onhan tällä opinkohdalla tietenkin oma historiansa. Kun varhaisessa adventismissa selkeästi sanottiin, ettei kenenkään tarvitse Ellen Whiteen uskoa ollakseen adventisti, koska Raamattu on ainoa oppimme määrittelijä, alkoi seurakunnassa EGWn kuoleman jälkeen se hulluus, että kirkko ryhtyi peitteli oikeaa tietoa hänen elämästään ja työstään, koska pelättiin, että se voisi loukata sellaisia seurakunnan jäseniä, jotka häntä suuresti arvostivat. Kirkon White toimistosta tuli linnake, joka esti historiallista tutkimusta, mikä on aika järjetön homma kirkossa, joka väitti rakastavansa totuutta. Tämä johti siihen, että jo 1940 -luvulla valtaosa adventisteista uskoi heille kerrottuun kiiltokuva EGWhen, ja muutama vuosikymmen myöhemmin tämä muutos synnytti mainitun opinkohdan.

        Viime vuosina EGWstä on kuitenkin kirjoitettu aika paljon realistisia ja kriittisiäkin tutkimuksia, vaikkakin pääosin englanninkielellä. Väistämätön vähittäinen seuraus tästä lienee se, että EGW keskeinen adventismi tulee heikkenemään. Suomessa, vaikka kriittisiä kirjoituksia EGWstä ei juuri ole, suhde häneen on oleellisesti jo muuttunut, ja hyvä niin. Minun nuoruudessani kirkon lehdissä ja joskus pastorienkin saarnoissa oli enemmän EGW lainauksia kuin Raamattua. Nyt tilanne on toinen. En edes muista, milloin joku on lainannut EGWtä kuulemassani saarnassa, eivätkä painotuotteetkaan ole enää täynnä hänen tekstejään, vaan Raamattua. No, ehkä Raamatun Sanoma ja rukousviikkolukeminen ovat vielä poikkeuksia... Useimmat nuoret adventistit eivat taida juuri EGWn kirjoja lukea.

        Sanottakoon vielä se, että ainoat opinkohdat, joihin EGWllä on saattanut olla välillinen vaikutus, ovat pelastusta ja kolminaisuutta koskevat opinkohdat. Hänhän osaltaan johti adventtikirkkoa kohti perinteistä protestanttista tai kristillistä käsitystä uskon vanhurskaudesta ja jumaluudesta.


    • White ja näkytila;
      - White ei ole "esittänyt" näkytilojaan. Hän sai Jumalalta seurakunnan hyväksi ja oli sen vuoksi syvällä Jumalan Hengessä tietenkin. Profetian lahja on yksi Hengen lahjoista ja Raamatullinen totuus. Profetian lahjalla palvelleet eivät ole kaikki Raamattuun kirjattuja; Apt 21:9.
      Jumala asetti profetian lahjan seurakuntaan. Profetian lahja on suurin armolahja; Room 12:6. Profeetat toimivat rakennukseksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi; 1 Kor 14:3-5.
      Profeetallinen sana on arvokas; 2 Piet 1:19-21. Profeetallista sanaa ei saa väheksyä eikä halveksua. Profetian Hengen armolahjaa tulee tavoitella; 1 Kor 14:1.
      - Monet miljoonat ihmiset ovat todenneet Whiten opetukset kun ovat tutkineet ne Raamattua vasten.

      Sairaudella selittäminen;
      Uskovia ihmisiäkin usein selitetään psykiatrisilla sairauksilla kun kriitikko pyrkii omaan tarpeeseensa.
      Totuus on että Whiten lääkäri ei ole tutkinut Whiten näkytiloja.

      Raamatun kanssa sovussa ovat Whiten sanat.

    • Anonyymi

      Raha se adventtikirkkoa kiinnostaa: ”Monet liikkeen johtajista
      tietävät EGW opin epäraamatullisuuden, mutta eivät hyväpalkkaisen asemansa vuosi katso asiaksi niitä julkisesti kertoa.”

    • Täsmennän mitä tänään aikaisemmin kirjoitin "sairaus väitteestä."
      - Vedotaan W.J.Fairfieldin vanhaan lausuntoon jonka mukaan Whiten ilmestykset johtuisivat sairaudesta. Lausunto on päivätty Battle Greegissä 28.12.1887 ja lausunnon julkaisi adventtiliikkeen katkeroituneena jättänyt D.M.Canright pari vuotta myöhemmin ilmestyneessä kirjassaan Seventh-Day Adventism Renouced. Alkuperäisessä lausunnossaan Fairfield ei ilmoita olleensa Whiten uskottu henkilääkäri, mutta kriitikko väittää toista. Faidfield valmistui lääkäriksi 1878. Canrightin mukaan White sai viimeisen näkynsä 1875 joten Fairfieldillä ei ole ollut tilaisuutta lainkaan seurata lääkärinä Whitea Whiten näkytilojen aikana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      85
      5402
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      42
      3591
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      2965
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2181
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1936
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      289
      1753
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1606
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1422
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1376
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      8
      1322
    Aihe