Syynä on tietenkin lasten tekemisen romahdus, mutta mikä on sille syynä?
Syitä on useampia, joista tässä muutama.
1) naiset opiskelee pidempään, ne tavoittelee varmaa uran alkua ja lasten teko keskeyttäisi tuon polun. First things first.
2) lasten teko on erittäin kallista, joten moni luopuu lasten tekemisestä ihan taloudellisista syistä.
3) Varsinkin nuorten naisten keskuudessa ilmastonmuutos koetaan uhaksi, joka saa miettimään toisenkin kerran, että kannattaako tähän maailmaan tehdä lisää kärsiviä ihmisiä. Ja ne jätetään tekemättä.
4) naiset ovat arvomaailmaltaan paljon suvaitsevampia ja tulotasoltaan korkeampia kuin miehet, josta johtuen naiset eivät löydä tavoittelemaansa hyvätuloista alfa-urosta. Siksi se parisuhde jää perustamatta ja lapsetkin tekemättä.
5) ympäristö eli sukulaiset ja tuttavat eivät enää painosta entiseen malliin elämään parisuhteessa ja hankkimaan lapsia, joten osa elää mieluummin yksin ja itselleen, eikä lapsiakaan tehdä.
6) uskonnollisen moralismin eli kirkon ja uskovaisten merkitys ihmisten arvomaailmaan on enää minimaalinen ja sekin osaltaan vähentää lapsilukua.
Lisää listaan oma mielestäsi tärkeä syy lasten tekemisen romahdukselle.
Miksi suomalaiset vähenee ja kuolee lopulta sukupuuttoon
191
839
Vastaukset
- Anonyymi
Väestöhän kasvaa edelleen koko ajan.
- Anonyymi
Väestön kasvu selittyy eliniänodotteen noususta, mutta lasten teko on romahtanut EU:n pohjalle.
Muistetaan, ettei ne vaidevuotensa ohittaneet mummelit enää lapsia tee.
Ei tarvitse mennä kuin lähikauppaan, niin rollaattoreita on pilvin pimein, mutta lastenvaunut on aina positiivinen joskin harvinainen yllätys. - Anonyymi
Väestö kasvaa vaan geenitesti 100 prossaa suomalaisia vähän,kun väestö siirtyy muualta toiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väestön kasvu selittyy eliniänodotteen noususta, mutta lasten teko on romahtanut EU:n pohjalle.
Muistetaan, ettei ne vaidevuotensa ohittaneet mummelit enää lapsia tee.
Ei tarvitse mennä kuin lähikauppaan, niin rollaattoreita on pilvin pimein, mutta lastenvaunut on aina positiivinen joskin harvinainen yllätys.Meillä on joitakin vuosia sitten jo siirrytty aikaan, jossa ihmisiä kuolee enemmän kuin uusia syntyy. Väkimäärä kasvaa vain maahanmuutosta johtuen.
- Anonyymi
Prideuskonto romahdutti syntyvyyden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Prideuskonto romahdutti syntyvyyden.
Jos totta puhutaan, niin suomalaisten lisääntymisen jarruna ovat läpihuutojittuna saatava abortti ja ehkäisyvälineet, joita käytetään nykyään jo lapsesta alkaen.
Jos nämä molemmat kiellettäisiin, niin muutaman vuoden kuluttua meillä olisi historiamme ajan suurimmat lapsi-ikäluokat. - Anonyymi
Vihaiset vihervassu-naiset ovat syypää.
Juuri syynä on se että ovat vihaisia kun eivät ole perheellisiä.
Syyttävät siitä muita.
Mee too, dei ja woke woke. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä on joitakin vuosia sitten jo siirrytty aikaan, jossa ihmisiä kuolee enemmän kuin uusia syntyy. Väkimäärä kasvaa vain maahanmuutosta johtuen.
Totta t ap
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta t ap
ei ole koskaan menestynyt yksikään valtio jossa ei ole älytty poistaa kokoomus RKP persu porvareita pois vallasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta t ap
Sperman laatu heikentyi 2022 alkaen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väestön kasvu selittyy eliniänodotteen noususta, mutta lasten teko on romahtanut EU:n pohjalle.
Muistetaan, ettei ne vaidevuotensa ohittaneet mummelit enää lapsia tee.
Ei tarvitse mennä kuin lähikauppaan, niin rollaattoreita on pilvin pimein, mutta lastenvaunut on aina positiivinen joskin harvinainen yllätys.Mitä positiivista on siinä, jos siellä vaunuissa on muslimi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos totta puhutaan, niin suomalaisten lisääntymisen jarruna ovat läpihuutojittuna saatava abortti ja ehkäisyvälineet, joita käytetään nykyään jo lapsesta alkaen.
Jos nämä molemmat kiellettäisiin, niin muutaman vuoden kuluttua meillä olisi historiamme ajan suurimmat lapsi-ikäluokat.Ja laittomiin abortteihin kuolleita nuoria naisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihaiset vihervassu-naiset ovat syypää.
Juuri syynä on se että ovat vihaisia kun eivät ole perheellisiä.
Syyttävät siitä muita.
Mee too, dei ja woke woke.Hyvin kiteytetty
Siellä nämä seilaavat välimerta ja kiukuttelevat avustuslaivalla!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos totta puhutaan, niin suomalaisten lisääntymisen jarruna ovat läpihuutojittuna saatava abortti ja ehkäisyvälineet, joita käytetään nykyään jo lapsesta alkaen.
Jos nämä molemmat kiellettäisiin, niin muutaman vuoden kuluttua meillä olisi historiamme ajan suurimmat lapsi-ikäluokat.Tai sitten meno olisi kuin abortin kieltäneessä Puolassa. Siellä on yleinen vitsi, että abortti on kielletty klo 17 asti.
Terveyskeskuslääkärit tekee sen jälkeen abortteja omilla "yksityisklinikoillaan".
Toivottavasti alkuraskauden abortteja ja lääkkeillä.
Kun Suomessa ei ollut laillista aborttia, niitä tehtiin saunan kammareissa ja lopputulos, kuolleita nuoria naisia ja hedelmättömyyttä.
Laittomia abortteja tehtiin 50-luvulla noin 20'000-40'000 vuodessa, nyt laillisia tehdään noin 8'000. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja laittomiin abortteihin kuolleita nuoria naisia.
Kerrotko myös missä päin Suomea tehdään mainitsemiasi laittomia abortteja ja kuka niihin on kuollut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei ole koskaan menestynyt yksikään valtio jossa ei ole älytty poistaa kokoomus RKP persu porvareita pois vallasta
aivan suomen fasistiporvarit tuhoaa kansamme mahdollisuudet- esim ostovoima on vain neljäsosa muiden pohjoismaiden tasosta ja EU on huomauttanut monikertaan että mm sosiaalituki Suomen hintatasossa pitäisi olla vähintäänkin 1500 eur per kk
- Anonyymi
7) vanhanpiiaan- ja vanhanpojan verot poistettiin
8) jälkiehkäisypillereiden helppo saatavuus
9) abortin helpottuminen - Anonyymi
10) jo 8-luokkalaisille jaetaan kouluissa ilmaisia kortsuja, niin ei tule edes niitä nuoruusiän harhalaukauslapsiakaan
11) lähes kaikille alle 25-vuotiaille on tarjolla yhteiskunnan tarjoama ilmainen ehkäisy- Anonyymi
Parempi onkin ettei niitä ei-toivottuja sekoiluista alkunsa saaneita lapsia synnykkään.
Saatikka sitten että lapsia tehdään maksua vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parempi onkin ettei niitä ei-toivottuja sekoiluista alkunsa saaneita lapsia synnykkään.
Saatikka sitten että lapsia tehdään maksua vastaan.Totta, kovin nuorena lapsen tehneet kun jää usein yksin sen lapsensa kanssa.
Tosin ne vahinkoraskaudet päätynee pääosin varhaiseen aborttiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parempi onkin ettei niitä ei-toivottuja sekoiluista alkunsa saaneita lapsia synnykkään.
Saatikka sitten että lapsia tehdään maksua vastaan.Ihan kun 60 luvulla kun jokainen koulukaveri joutui menemään naimisiin kun tuli ” vahinko” siis usein 16- 17 vuotiaat naiset oli silloin raskaana.
Silloin jo päätin etten kuulu siihen ryhmään ja että teen lapset vasta sitten kun olen aviossa sen kanssa jonka itse olen valinnut .
Ja niin kävi menin ensin avioon oltiin neljä vuotta aviossa ennenkuin ensimmäinen laspia tuli maailmaan .
Tänään ovat kaikki jo melkein yhtä vanhoja kun itse olen 😂 ja kaikilla on hyvät työpaikat ja lapsenlapiakin on jo iso liuta . Niin että annetaan nuorten itse päättää haluavatko lapsia , sillä sehön on niin että se on sellainen 18 vuoden vastuu niistä kun niitä on hommannut .
Mini haluaa saada ensin talouden kuntoon ja tehdä työtä oman ammattinsa parissa ennenkun edes miettivät Lasten hankkimisia
- Anonyymi
12) tällä hetkellä halua lasten tekoon alentaa Ukrainan sota ja Trumpin taloussekoilu, jotka molemmat lisää turvattomuuden tunnetta-
13) kotimaista syistä nykyinen hallitus, joka on lisännyt konkursseja, yksinhuoltajien elämän kurjistumista ja työttömyyttä vähentää halua ja uskallusta tehdä lapsia.- Anonyymi
14) liikaa muovia kulukusissa.
kuulema elimistöön päässyt muovi kerääntyy usein juuri kasseihin ja aivoihin.
kassit täynnä mikromuovia, niin siittiöt ei tykkää
- Anonyymi
Pienipalkkainen työ, muutama vuosi poissa työelämästä mistä seuraa onnettoman pieni eläke. Noin 800€/kk.
Ero tai leskeksi jääminen vielä siihen niin loistava tulevaisuus jossain kömöisessä kerrostalo yksiössä..
Ex puoliso senkun porskuttaa eteenpäin hyvällä eläkkeellään.
Kuka nainen nykyään sellaista tulevaisuutta haluaa?
Saatikka sitten lapsia tähän " miesten maailmaan", tuleviksi orjiksi ja tykin ruuaksi.- Anonyymi
Tosi kuin vesi. Lisäksi pelko ja tieto siitä, että niitä eläkkeitä ei lopulta kyetä edes maksamaan.
Väki ei tosin lopu, kun nykyhallitus pitää ovet maahanmuuttajille auki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi kuin vesi. Lisäksi pelko ja tieto siitä, että niitä eläkkeitä ei lopulta kyetä edes maksamaan.
Väki ei tosin lopu, kun nykyhallitus pitää ovet maahanmuuttajille auki.Eläkeikään mennessä elämä on jo eletty. Pitää elää hankkia lapset ja mennä nuorena. En ymmärrä tuota ajattelua että eläkkeellä sitten vasta alkaa elämä, kun silloin liikutaan jo rollaattorilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeikään mennessä elämä on jo eletty. Pitää elää hankkia lapset ja mennä nuorena. En ymmärrä tuota ajattelua että eläkkeellä sitten vasta alkaa elämä, kun silloin liikutaan jo rollaattorilla.
Vieläköhän olet tuota mieltä kun olet eläkeläinen.
tosin vasta 70- vuotiaana, voihan se olla että elämä takana, rolla edessä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeikään mennessä elämä on jo eletty. Pitää elää hankkia lapset ja mennä nuorena. En ymmärrä tuota ajattelua että eläkkeellä sitten vasta alkaa elämä, kun silloin liikutaan jo rollaattorilla.
Jos tarkoitat, että esim. säästää ikänsä ja kuvittelee, että päälle 65v se elämä vasta alkaa, niin sellainen elää illuusioissa. Elämä on vain tässä ja nyt ja nyt se on elettävä.
Itse päälle 65v sanoisin, että muuton elämän laadussa on niin hidas, ettei sitä edes huomaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeikään mennessä elämä on jo eletty. Pitää elää hankkia lapset ja mennä nuorena. En ymmärrä tuota ajattelua että eläkkeellä sitten vasta alkaa elämä, kun silloin liikutaan jo rollaattorilla.
Hihii, monenko esim. 65-vuotiaan näet kulkevan rollalla? Eläkeläiset taitavat olla paremmassa fyysisessä ja etenkin psyykkisessä kunnossa, kuin nuoremmat.
Elää voi ja pitääkin läpi elämän, eikä "sitten kun".
- Anonyymi
Tässä suurimman ikäluokkalaisen toteamus: Olen 7-lapsisen perheen nuorin, åitini oli 35 vuotias, kun synnyin. Nykyisin kolmikymppiset alkavat pakon edessä vasta suunnittelemaan laspsen tekoa. Nuoret syövät uutisten mukaan todella paljon mielialalääkkeitä, jotka poistavat, tai ainakin vähentävät niitä haluja.
- Anonyymi
Tarkoitat masennukseen määrättäviä SSRI-lääkkeitä. Osasta potilaita ne tekee aseksuaalin ja masennuksesta kärsivät nyt tuskin muutenkaan lapsen teosta innostuu.
- Anonyymi
Kemikaalit vähentävät hedelmällisyyttä.
Homotus ja muu sekoilu.
Itsekeskeisyys, ahneus, rakastamiskyvyn puute.- Anonyymi
Höpsis, kaikissa maissa, missä elintaso laskee, syntyvyys tippuu. Esim Kiinassa naiset tekee vain yhden lapsen, siis vähemmän kuin meillä, vaikka lapsentekoon kannustetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpsis, kaikissa maissa, missä elintaso laskee, syntyvyys tippuu. Esim Kiinassa naiset tekee vain yhden lapsen, siis vähemmän kuin meillä, vaikka lapsentekoon kannustetaan.
Elintason nousuun tuo oikeasti liittyy. Korkean elintason maissa syntyvyys on matalinta. Kehitysmaissa syntyvyys on on korkealla tasolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpsis, kaikissa maissa, missä elintaso laskee, syntyvyys tippuu. Esim Kiinassa naiset tekee vain yhden lapsen, siis vähemmän kuin meillä, vaikka lapsentekoon kannustetaan.
Ei siellä Kiinassa kyllä lasten tekoon kannusteta. Vaikka nykyään saa tehdä enemmän kuin yhden, siitä joutuu maksamaan.
Lisäksi kilpailu joka alalla on kovaa siellä, se ei kannusta nuorempia aikuisia hankkimaan lapsia lainkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpsis, kaikissa maissa, missä elintaso laskee, syntyvyys tippuu. Esim Kiinassa naiset tekee vain yhden lapsen, siis vähemmän kuin meillä, vaikka lapsentekoon kannustetaan.
Kiinassa on vuodesta 2015 voimassa kahden lapsen politiikka, sitä ennen vain yksi lapsi/perhe.
Jos useampi, on lapsi ilman nineä, koulutusta jne tai joudut maksamaan vuosittain idon summan ylimääräisen lapsen "kansalaisoikeuksista" (velvollisuuksista).
- Anonyymi
Ateistit eivät lisäänny. He uskovat mieluummin huumehörhöjen valheisiin huumeiden ihanuudesta. Tyypillinen julkkisateisti oli Tuomas Enbuske, joka veti ensimmäiset viivat vuonna 2014.
- Anonyymi
Enbuske tuli uskoon ja seuraavaksi veti tyttöystävää turpiin.
Vaarallista tuo uskoontulo, muille. - Anonyymi
Vihreät ei lisäänny.
Vihreissä ei ole yhtään oikeaa miestä!!
- Anonyymi
Ei mikä ihme, että nuoret ei halua lapsiperheköyhyyteen. Työelämä epävakaata, koskaan ei tiedä, milloin saa potkut! Lisäksi iso osa ns. pätkätöissä, ei silloin uskalla lapsia hankkia.
Vielä jokin vuosi sitten raskaus oli potkujen syy. Vaikka työnantajat muuta väitti.
Nyt sitten syytellään, että suomalaiset vähenee. No, onko se muka joku menetys?
Emme me niin fiksua väkeä ole, että suomalaisten katoaminen olisi ihmiskunnalle mikään menetys!- Anonyymi
Markkinat kyllä hoitavat, antaa niiden päättää.
- Anonyymi
Suomalaisten häviäminen kansojen keskuudesta ei haittaa minuakaan, aloittajaa.
On totta, että ei se pätkätöissä olo houkuta niinkin ison taloudellisen riskin ottoon, kuin lasten teko on. - Anonyymi
Ihan niin ei kukaan siinä mitään menetä suuressa maailmassa . Oli oli suomalaisia olemassa tai ei.
- Anonyymi
Miehet ovat heikompia tänä päivänä.
Jos nainen hankkii lapsen, putoaa hänen tulonsa 60%:iin palkasta äitiysvapaalla!
Lapsilisä on 100€/kk ja se ei riitä kuin vaippoihin.
Riski sille, että mies lähtee on suuri.
Miksi nainen ottaisi tämän köyhyyden ja riskin?
Maailman väkiluku tulee romahtamaan nopeasti. Syitä on useita. Suolessa on yksin yli 70 vuotiaita jo miljoona!
Kun eläke suunniteltu 1960 oli eläkeläisiä noin 360 tuhatta.
Nyt työläisiä on 100 tuhatta vähemmän kuin 1960.
Yhteyskunta ei oie lapsiystävällinen. Vaikka esim alle 15 vuotiaita oli meidän kaupingissa vuonna 1990 noin 5000, on heitä nyt vain 1500. Silti kaikki asiat mm jouluisissa on huonontunut. Ruoka mm eikä edes lyijykyniä enää jaeta kouluissa. Oppimateriaalit kierrätetään. Oppilasta pyyhkivät kumeilla tehtävä kirjojaan puhtaiksi.
Tämä on sitä markkinamiesten (lue Kokoomuksen) yksikkö hinta ajattelua.
Pitää säästää yksikkö hinnassa. Eikö luulisi, että kouluruoka paranee kun pääluku vähenee?
Mutta ei, yhä vaan pitää yksikkökustannus laskea!!!- Anonyymi
Miesten sperman laatu on heikentynyt, siittiöitä vain puolet siitä mitä ennen. Tällä vauhdilla niiden määrä on lopulta nolla.
- Anonyymi
Pitäisikö mielestäsi kokonaista palkkaa maksaa kun on poissa työstä lapsensaannin takia? Miksi ja kuka srn maksaisi?
Miksi lapsilisiäkään, edes sitä satasta, maksetaan ollenkaan hyvätuloisille?
Kalliiden kertaköyttövaippojen käytöstä päättää jokainen itse. Ei niitä ole pakko käyttää, eikä ainakaan parivuotiaaksi asti.
Oikein hyvä myös, että lapset oppivat kierrätystä edes koulukirjojen käytössä. Samalla luonto kiittää.
Kouluruoka joksikin aikaa maksulliseksi, niin sen arvostus palaisi.
- Anonyymi
Tottakai työttömyys tai sen uhka näkyy syntyvien lasten määrässä. Kuka nyt ehdoin tahdoin haluaa tehdä lapsia kärsimään puutteesta ja köyhyydestä.
Tämä Orpopurra leikkasi ensi töikseen työttömyyskorvauksista lapsikorotukset!- Anonyymi
Se lapsikorotusten poisto ja asumistuen leikkaukset pisti yli 30'000 lasta toimeentulotuen varaan. Sieltä on vaikea nousta. 70% toimeentulotuen varassa vuosia eläneistä päätyy itsekin toimeentulotuen varaan.
Köyhyys periytyy, eikä se ole kokoomuslaistenkaan etu.
Oli harvinaisen typerä päätös.
(olisiko idean takana ollut persut, jotka ajatteli, että sitten lapsiperhemamut saa vähemmän tukea?)
- Anonyymi
Kolme syytä: EU, Nato ja USA.
- Anonyymi
Pahin syy kuitenkin on Venäjä.
- Anonyymi
Nuoruus (alle 30v.) kulutetaan mieluummin huvitteluun ja omaa aikaa on paremmin lapsettomana.
Sitten iskee kolmenkympin kriisi ja lapsi on saatava hinnalla millä hyvänsä mutta nirsoilun vuoksi ei löydy sopivaa. 40v. synttärit koittaa ja epätoivo valtaa, siinä vaiheessa luovutetaan jo ja valmistautuvat elämään lapsettomana.- Anonyymi
Noinkin käynee usein.
- Anonyymi
Mutta synnyttäjien määrähän on viime vuosina kasvanut, tuplaantunut. Nykyäänhän myös mies voi synnyttää.
- Anonyymi
Mihin ikään asti voi vielä synnyttää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ikään asti voi vielä synnyttää?
Noin viiskymppiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ikään asti voi vielä synnyttää?
Meidän kaupungissa oli yksi nainen 52 vuotias kun sai lapsen . Sitä kovasti ihmeteltiin . Mutta lapsia oli terve pieni ihminen ja vanhempiensa silmäterä
- Anonyymi
Sukupuoliahan on enemmän kuin 2 ja jos kaikki kykenevät synnyttämään niin teoriassa lapsia syntyy valtaisat määrät enemmän kuin julkisuuteen kerrotaan.
Tänään olen mies ja kykenevä synnyttämään, huomenna päätän olla graniittilohkare ja toki synnytykseen kykenevä, keskiviikon kunniaksi ajattelin olla lipputanko ja toki voin synnyttää myös.
- Anonyymi
Koska lapsia on vähän on syntynyt suorastaan petollinen harha korkeasta suomalaisesta elintasosta. Uusia autoja ostellaan koska rahaa ei mene lapsiin eli tulevaisuuteen.
Nimimerkki: Viimeinen Lähtijä Sammuttaa Valot- Anonyymi
Tänne lappaa ihmistä ulkomailta eli ne jää vahtimaan valoja.
- Anonyymi
Autokauppa on jumissa, ja asuntokauppa, koska tämän hallituksen toimet on vieneet ihmisten uskon tulevaisuuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänne lappaa ihmistä ulkomailta eli ne jää vahtimaan valoja.
Ne ei osaa sammuttaa niitä eikä välitä kun joku muu maksaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne ei osaa sammuttaa niitä eikä välitä kun joku muu maksaa
Mitä sillä on väliä sitten, kun ollaan kuoltu sukupuuttoon. Ei ole ketään suremassa.
- Anonyymi
Suomalaiset ovatkin geneettisesti heikkolaatuista populaatiota. Piisaminmetsästäjiä kuten Winston Churchill mainitsi.
- Anonyymi
Tietenkin suomalaisia mustamaalattiin virheellisiä väitteille, kun toisen maailmansodan aikana Suomi ja Britannia olivat vihollisia keskenään.
- Anonyymi
Yksi syy on, että Suomessa on varmaan homoja enemmän ja transuja. Jotkut eivät tiedä edes sukupuoltaan.
- Anonyymi
Heitä voi olla 1% väestöstä. Itse he kuvittelevat olevansa enemmistö. Median myötävaikutuksella.
- Anonyymi
Prosentti on jokseenkin vakio kansasta ja vuosituhannesta riippumatta.
Vakiovastausmyytti on murrettu! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heitä voi olla 1% väestöstä. Itse he kuvittelevat olevansa enemmistö. Median myötävaikutuksella.
Telkkarissa kolmannes on homoja, Suomen kanavilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Telkkarissa kolmannes on homoja, Suomen kanavilla.
Tuon laskenta tv:n perusteella ei kerro väestön, vaan tv:ssä esiintyneiden jakauman.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon laskenta tv:n perusteella ei kerro väestön, vaan tv:ssä esiintyneiden jakauman.
Muuten kadulla tulisi vastaan uutistenlukijaa, meteorologia, näyttelijää ja koomikkoa tasaisena virtana.
- Anonyymi
Norlynin mainos.
- Anonyymi
Eiköhän tuo valkolaisten Suomalaisten aikaansaama ongelma ympäristön kuormittamiselle ole jotain joka voidaan korjata pienellä kansanmurharokotteella! Näin saadaan teidän valkolaisten hiilijalanjälki alemmas ja maailma pelastettua ;=))
https://tomialatalo7.files.wordpress.com/2025/10/image-23.png - Anonyymi
Sellainen sanonta on olemassa kuin: "heikot sortuu elon tiellä"
Tämä sanonta käy meidän kansaan oikein hyvin- Anonyymi
Vaikka kansa vaihtuu, tämä kansa vaan möllöttää eikä tee mitään. Äänestäisivät edes persuja niin se vaihtuminen hidastuisi. Muuta ei pidäkään tehdä. Miekkareihin tietenkin voi mennä mutta niitäkään ei tämä kansa järjestä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka kansa vaihtuu, tämä kansa vaan möllöttää eikä tee mitään. Äänestäisivät edes persuja niin se vaihtuminen hidastuisi. Muuta ei pidäkään tehdä. Miekkareihin tietenkin voi mennä mutta niitäkään ei tämä kansa järjestä
Tämä kansa nielee kaikki paskan mitä vassut esittää. Sitä ei kiinnosta yhtään mikään. Siksi maa on tällaisessa jamassa kun kansa ei laita päättäjiä (siis vassuja) vastuuseen teoistaan kun ovat saattaneet talouden tähän jamaan. Media on vallan sylikoira kun sen pitäisi olla vallan vahtikoira.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka kansa vaihtuu, tämä kansa vaan möllöttää eikä tee mitään. Äänestäisivät edes persuja niin se vaihtuminen hidastuisi. Muuta ei pidäkään tehdä. Miekkareihin tietenkin voi mennä mutta niitäkään ei tämä kansa järjestä
Persut ovat ainoa puolue joka on tehnyt jo jotain haitalliselle maahanmuutolle. Ovat kiristäneet maahanmuuton ehtoja. Muut eivät sellaista edes mieti tekevänsä koska pelkäävät rasistin leimaa perkeleen paljon.
Seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin. Silloin vain taivas on rajana tulla tänne, käydä isännäksi ja istua pöytään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat ainoa puolue joka on tehnyt jo jotain haitalliselle maahanmuutolle. Ovat kiristäneet maahanmuuton ehtoja. Muut eivät sellaista edes mieti tekevänsä koska pelkäävät rasistin leimaa perkeleen paljon.
Seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin. Silloin vain taivas on rajana tulla tänne, käydä isännäksi ja istua pöytään.Vihervassujen edellinen äärimmäisen vasemmistolainen hallitus on luonut maahan pelon ilmapiirin jolloin kaikki hyvä tekeminen kansalle estyy, kuten nyt tämä esimerkki osoittaa. Touhu on täydellinen kopio DDR:stä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihervassujen edellinen äärimmäisen vasemmistolainen hallitus on luonut maahan pelon ilmapiirin jolloin kaikki hyvä tekeminen kansalle estyy, kuten nyt tämä esimerkki osoittaa. Touhu on täydellinen kopio DDR:stä
KUKA HULLU ÄÄNESTÄÄ VIHERVASSUJA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihervassujen edellinen äärimmäisen vasemmistolainen hallitus on luonut maahan pelon ilmapiirin jolloin kaikki hyvä tekeminen kansalle estyy, kuten nyt tämä esimerkki osoittaa. Touhu on täydellinen kopio DDR:stä
Meinaan siis tätä rasismia. Hallituskin pelkää sitä leimaa yli kaiken, kuvitelkaa. Punikit ovat tämän pelon heidänkin selkärankaan iskeneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaan siis tätä rasismia. Hallituskin pelkää sitä leimaa yli kaiken, kuvitelkaa. Punikit ovat tämän pelon heidänkin selkärankaan iskeneet.
Rasismin leiman suuri ja mahtava pelko, se sallii kansan vaihtua ja suomalainen kulttuuri tuhoutuu. Teemu Keskisarja sanoo että suomalaisuus tuhoutuu tällä vuosisadalla. Minä sanon että aiemmin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat ainoa puolue joka on tehnyt jo jotain haitalliselle maahanmuutolle. Ovat kiristäneet maahanmuuton ehtoja. Muut eivät sellaista edes mieti tekevänsä koska pelkäävät rasistin leimaa perkeleen paljon.
Seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin. Silloin vain taivas on rajana tulla tänne, käydä isännäksi ja istua pöytään.Suurin osa persuista on sellaisia lökäpöksyluusereita ettei naiset tahdo pariutua moisten junttien kanssa. Mitä enemmän persuja sitä vähemmän suomalaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat ainoa puolue joka on tehnyt jo jotain haitalliselle maahanmuutolle. Ovat kiristäneet maahanmuuton ehtoja. Muut eivät sellaista edes mieti tekevänsä koska pelkäävät rasistin leimaa perkeleen paljon.
Seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin. Silloin vain taivas on rajana tulla tänne, käydä isännäksi ja istua pöytään.Persut paasaa maahanmuutosta mutta eivät puhu EU-erosta mitään. EU ja allekirjoitetut kansainväliset sopimukset velvoittaa ottamaan vastaan haittamaahanmuuttoa.
Unkari on saanut suuria sakkoja kieltäytyessään haittamaahanmuutosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat ainoa puolue joka on tehnyt jo jotain haitalliselle maahanmuutolle. Ovat kiristäneet maahanmuuton ehtoja. Muut eivät sellaista edes mieti tekevänsä koska pelkäävät rasistin leimaa perkeleen paljon.
Seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin. Silloin vain taivas on rajana tulla tänne, käydä isännäksi ja istua pöytään.Joo ja sillä hommalla vähentäneet työperäistä maahanmuuttoa. Humanitaariseen ei vaikutusta, siinä tehdään paljousennätyksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka kansa vaihtuu, tämä kansa vaan möllöttää eikä tee mitään. Äänestäisivät edes persuja niin se vaihtuminen hidastuisi. Muuta ei pidäkään tehdä. Miekkareihin tietenkin voi mennä mutta niitäkään ei tämä kansa järjestä
Persut on pellepuolue. Jos olet pelle, äänestä persuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rasismin leiman suuri ja mahtava pelko, se sallii kansan vaihtua ja suomalainen kulttuuri tuhoutuu. Teemu Keskisarja sanoo että suomalaisuus tuhoutuu tällä vuosisadalla. Minä sanon että aiemmin
Ei suomalaisuus tuhoudu, se hiipuu kansan sukupuuton myötä pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa persuista on sellaisia lökäpöksyluusereita ettei naiset tahdo pariutua moisten junttien kanssa. Mitä enemmän persuja sitä vähemmän suomalaisia.
Tuo on totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa persuista on sellaisia lökäpöksyluusereita ettei naiset tahdo pariutua moisten junttien kanssa. Mitä enemmän persuja sitä vähemmän suomalaisia.
Mutta puhutko sinä mitään itse aiheesta. Sinä kuten muutkin vassut käytte heti henkilön kimppuun kun ette osaa sanoa mitään itse aiheista. Tämä on niin tyypillistä vassitouhua

Vassutouhua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut on pellepuolue. Jos olet pelle, äänestä persuja.
Ja kolmas haukkuja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ja sillä hommalla vähentäneet työperäistä maahanmuuttoa. Humanitaariseen ei vaikutusta, siinä tehdään paljousennätyksiä.
Sellaista ei tänne tule. Tulee korkeintaan vähän tuota halpatyövoimaa. Eniten tulee sellaista porukkaa joka ei edes halua kotoutua koska heidän vakaumuksensa kieltää sen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaista ei tänne tule. Tulee korkeintaan vähän tuota halpatyövoimaa. Eniten tulee sellaista porukkaa joka ei edes halua kotoutua koska heidän vakaumuksensa kieltää sen.
Voisitteko vassut kertoa kuinka kotoutatte porukan joka ei halua kotoutua vakaumuksensa vuoksi? Olkaa te ensimmäisiä vassuja jotka vastaisitte asiallisesti kysymykseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisitteko vassut kertoa kuinka kotoutatte porukan joka ei halua kotoutua vakaumuksensa vuoksi? Olkaa te ensimmäisiä vassuja jotka vastaisitte asiallisesti kysymykseen.
Se on porukka josta te tykkäätte yleisesti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa persuista on sellaisia lökäpöksyluusereita ettei naiset tahdo pariutua moisten junttien kanssa. Mitä enemmän persuja sitä vähemmän suomalaisia.
Kuka hullu äänestää vihervassuja? He ovat tämän aikaansaaneet. Haitallinen maahanmuutto maksaa kymmenen miljardia euroa joka ikinen vuosi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka hullu äänestää vihervassuja? He ovat tämän aikaansaaneet. Haitallinen maahanmuutto maksaa kymmenen miljardia euroa joka ikinen vuosi.
Sillä rahalla saataisiin sote kuntoon. Sillä rahalla voitaisiin rakentaa parempia teitä jotka nyt ovat kuin kynnöspelto. Sillä rahalla voitaisiin ostaa 64 hävittäjää joka vitun vuosi.
Osaatteko punaiset edes kuvitella niin isoja rahoja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaista ei tänne tule. Tulee korkeintaan vähän tuota halpatyövoimaa. Eniten tulee sellaista porukkaa joka ei edes halua kotoutua koska heidän vakaumuksensa kieltää sen.
Ei ne kotoudu kun tietävät kohta olevansa enemmistö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut paasaa maahanmuutosta mutta eivät puhu EU-erosta mitään. EU ja allekirjoitetut kansainväliset sopimukset velvoittaa ottamaan vastaan haittamaahanmuuttoa.
Unkari on saanut suuria sakkoja kieltäytyessään haittamaahanmuutosta.Kaikki maahanmuutto on haittamaahanmuuttoa. Kaikkialta on tullut paljon erilaisia ongelmia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ja sillä hommalla vähentäneet työperäistä maahanmuuttoa. Humanitaariseen ei vaikutusta, siinä tehdään paljousennätyksiä.
"työperäinen maahanmuutto" on haittamaahanmuuttoa, kuten silloin selvitettiin, niin "työperäiset" heti "ottavat lopputilin" kun saavat oleskeluluvan ja suuntaavat kelaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne kotoudu kun tietävät kohta olevansa enemmistö.
Joo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat ainoa puolue joka on tehnyt jo jotain haitalliselle maahanmuutolle. Ovat kiristäneet maahanmuuton ehtoja. Muut eivät sellaista edes mieti tekevänsä koska pelkäävät rasistin leimaa perkeleen paljon.
Seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin. Silloin vain taivas on rajana tulla tänne, käydä isännäksi ja istua pöytään.Persujen hallitustaipaleen aikana Suomeen on tullut ennätysmäärä eli yli 130'000 mamua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka hullu äänestää vihervassuja? He ovat tämän aikaansaaneet. Haitallinen maahanmuutto maksaa kymmenen miljardia euroa joka ikinen vuosi.
Kymmenen miljardia,siinä raha millä saataisiin hyvää aikaan kantaväestölle ilman haittamaahanmuuttoa. Tosissaan työtä tekevät ja tänne maahamme sopeutuneet ovat tervetulleita. Ei Suomella ole varaa leikkiä päivääkään koko maailman sosiaalitoimistoa .
- Anonyymi
Ennen haettiin puoliso lähiseudulta, nyt puolisot etsitään ulkomailta. Osa muuttaa itse ulkomaille ja osan puoliso muuttaa suomen. Näin suomen kansa voi tulevaisuudessakin hyvin.
- Anonyymi
Maapallolla on liikaa väkeä. Takaisin 1900-luvun alkupuolen tasoon olisi syytä päästä.
- Anonyymi
Syntyvyys kasvaa vain Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syntyvyys kasvaa vain Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Ei kasva vaan laskee sielläkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kasva vaan laskee sielläkin.
Höpö höpö
Nigeria on kohta Kiinan rinnalla....
- Anonyymi
Kyllä se suurin syyllinen on some! Naisten aika kuluu siellä selfietä ottaen ja itseään ihaillen. Eikä niin mikään saa häiritä tätä! Minkäänlainen perhe-elämä ei sovi tähän kuvioon lainkaan, saati että lapsia hankittaisiin!
- Anonyymi
Tärkein syy jäi kertomatta: e-pilleri.
Ns. hedelmällisyysluku eli luku joka kertoo keskimääräisten synnytysten määren per nainen hänen elinaikanaan laski alle 2:n KEKKOSEN SUOMESSA 1960- ja 70-lukujen vaihteessa ja syy oli markkinoille tullut e-pilleri.
Enää ei naisten tarvinut olla lastentekokoneita, vaan saattoivat päättää lapsiluvun.- Anonyymi
KYLLÄ!
Olen monet kerrat ihmetellyt etteivät ihmiset näytä tuota asiaa älyävän, vaan etsivät syntyvyyden laskuun jotain toisarvoisia syitä.
Toinen, E-pillerin tasoinen syy on abortti, jonka nykyään saa pelkästään sillä perusteella, että haluaa sen.
Kehittyneissä maissa ihmisten itsekkyys on noussut elintason myötä. Enää ei ole pakko vaivautua lapsia hoitamaan, vaikka seksiä mielellään harrastellaankin. Aina voi käyttää ehkäisyä tai hankkia abortin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KYLLÄ!
Olen monet kerrat ihmetellyt etteivät ihmiset näytä tuota asiaa älyävän, vaan etsivät syntyvyyden laskuun jotain toisarvoisia syitä.
Toinen, E-pillerin tasoinen syy on abortti, jonka nykyään saa pelkästään sillä perusteella, että haluaa sen.
Kehittyneissä maissa ihmisten itsekkyys on noussut elintason myötä. Enää ei ole pakko vaivautua lapsia hoitamaan, vaikka seksiä mielellään harrastellaankin. Aina voi käyttää ehkäisyä tai hankkia abortin.Nykyään tosin kolmannen maailmansodan uhka on yksi iso syy jättää lapset hankkimatta.
- Anonyymi
Siitä se lähti lapsiluvun rajoittaminen, sitä ennen niitä vaan tuli ja tuli kuin lestaperheessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KYLLÄ!
Olen monet kerrat ihmetellyt etteivät ihmiset näytä tuota asiaa älyävän, vaan etsivät syntyvyyden laskuun jotain toisarvoisia syitä.
Toinen, E-pillerin tasoinen syy on abortti, jonka nykyään saa pelkästään sillä perusteella, että haluaa sen.
Kehittyneissä maissa ihmisten itsekkyys on noussut elintason myötä. Enää ei ole pakko vaivautua lapsia hoitamaan, vaikka seksiä mielellään harrastellaankin. Aina voi käyttää ehkäisyä tai hankkia abortin.Koetko, että ihminen joka on tänne tyhjästä syntynyt, olisi jollain ihmeen tavalla velvollinen osallistumaan väkiluvun ylläpitoon. Ei kai.
Koska jos olisi, niin miten se lisääntyminen taattaisiin, pantaisiin naiset pakolla raskaaksi, jos ei vapaaehtoisesti suostu vai miten?
- Anonyymi
Itsrkkyys
Ihmiset on.peloteltu ihan kuralle, luonnollisella asialla. Pari miljoonaa vuotta tilanteesta on selvitty
Pentulive (YLE) - on rikos sinänsä - Anonyymi
Se todellinen syy: Kun on itse saanut kokea Suomi-helvetin, niin ei sellaista tahdo myös lapsilleen, ellei sitten ole jonkin sortin sadisti.
- Anonyymi
Mikä tarkkaan ottaen on se todellinen syy?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tarkkaan ottaen on se todellinen syy?
Juurihan se kertoi, että oma kokemus Suomi-helvetistä.
- Anonyymi
Sodan jälkeen täältä lähti puoli miljoonaa pelkästään Ruotsiin, kun tämä paska maa ei antanut työtä eikä leipää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sodan jälkeen täältä lähti puoli miljoonaa pelkästään Ruotsiin, kun tämä paska maa ei antanut työtä eikä leipää.
Kyllä tämä maa työtä ja leipää antaa.
Mutta kuka vihervassu viitsii töitä tehdä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tämä maa työtä ja leipää antaa.
Mutta kuka vihervassu viitsii töitä tehdä.Ei antanut 50-60-luvuilla.
- Anonyymi
Syy on sama kuin avioeroissakin eli kun rakkaus on loppu. Ei osata enää rakastaa lapsia, heidän aitouttaan, viattomuuttaan ja vilpittömyyttään. Minä ite on se nykypäivän trendi.
Lapsi taas jo itsessään on ihme. Siksi sanotaankin, että lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. Lapsella vielä on muistissaan jotain siitä, mitä hän oli ennen tänne tuloaan. Jos me aikuiset jotain todella aitoa tahdomme oppia tällä planeetalla, sen tulee tapahtua lastemme kautta ja ennen kuin olemme istuttaneet heihin omia viheliäisyyksiämme. Jos kerran lapsi on sellainen ihme taivasten valtakunnassa, että kaikkien tulisi olla hänen kaltaisiaan, niin kaipa mekin tällä telluksella voisimme nöyrtyä tuon ajatuksen edessä.- Anonyymi
Jumalasi mokas, kun pani hedelmöittymisen lasten tulon ehdoksi.
No vitsi oli, evoluutio meidät muokkasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalasi mokas, kun pani hedelmöittymisen lasten tulon ehdoksi.
No vitsi oli, evoluutio meidät muokkasi.Mikä hiton evoluutio?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä hiton evoluutio?
Pitäähän eläimellä olla kaikki elimet jo valmiina koska ei ne muuten pysty lisääntymään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä hiton evoluutio?
Oletko luomisuskoinen?
Otan osaa ;-( - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalasi mokas, kun pani hedelmöittymisen lasten tulon ehdoksi.
No vitsi oli, evoluutio meidät muokkasi.Niinkö? Arvelinkin jo, että sadut kiehtovat nykyihmistä enemmän kuin Ikiaikaisen kaikkivaltius. Jos itse keksii alkuperänsä, niin ainakin saa mieluisensa. Kun luodusta tulee tekijä ja tekijästä luotu, niin kaikki onkin mallillaan, vai onko?
Jumalasi, niinhän tarinoit. Mutta tuolla Jumalalla kun ei ollut alihankkijoita, joten samasta lähteestä sinäkin tälle planeetalle tupsahdit, paitsi että ryhdyit kapinoimaan toisin kuin minä. Usko pois, ei kannattaisi. Kehityksesi viivästyy ja kun lopputuleman täytyy olla sama kuin alunperinkin, saat vain lisäkierroksia turhamaisuutesi tähden.
- Anonyymi
Huonosti koulutetut kiimaiset nuoret tekee lapsia "vahingossa" ja 9kk:n jälkeen voidaan todeta, että "isä ei ole läsnä lapsen elämässä". Ja yhteiskunta maksaa.
Ei tuo kovin hyvä meininki ole, jos ei sekään että nelikymppisenä vielä arvotaan lasten tekoa, vaikka olisi se vakaa parisuhdekin. - Anonyymi
Kun ilmiö on globaali, niin ehkäpä ihminen yhtenä lajina toimii jokseenkin samoin kuin muutkin lajit ja lisääntyy vähemmän, kun populaatio on ylisuuri.
- Anonyymi
Lapsia ei hankita kuin korkeintaan kaksi, koska voi olla hankkimattakin.
Muut lajit lisääntyy ravinnon saatavuuden mukaan.
Ei ne pidä mitään rekisteriä määristään. - Anonyymi
Luonto hoitaa ja harventaa..
- Anonyymi
Katselin jonkun jakson Au pairit jossakin. Neljä suomlaista vieraassa kulttuurissa, lasten hoitajina/ kotiapulaisina.
Oli kahdessa perheessä taapero. Likat olivat aivan jäässä. Pitivät sylissä ja hetkuttivat, kun vauvat huusivat. Ei hymyä, ei lempeää puhetta tyyliin, ei mitään hätää. ei mitään yritystä kiinnittä lapsen huomiota muualle. Ei mitään yritystäkään laulaa tai leikkiä tai edes olla läsnä lasten kanssa. Mutta puhelin kädessä chattailtiin kavereiden kanssa, ulkonäkö oli kohdillaan ja poseeraukset. Sohvalla maaten 'hoitivat' lapsia. Odottivat että käsketään johonkin hommaan.
On toki poikkeuksiakin.
Varmaan lapsia on niin vähän eivätkä hekään ole toistensa kanssa omissa kodeissaankaan eikä vanhemmilla ole aikaa olla läsnä. Kommunikoivat älylaitteiden kanssa. Kyllä lapsi siihen elämään on sellainen parinkymmenen vuoden itse hankittu riesa. - Anonyymi
Seksilomat pitäisi elvyttää. Karvakannel soimaan.
- Anonyymi
Paitsi että seksi ei ole mikään taikasana joka lähtöön. Aikansa kutakin, kunnes tympii jo tuokin.
Seksin tuputtajat pitävät ihmistä toivottoman tyhmänä. Ikään kuin kaikki navan alapuolinen ainoastaan herättäisi hänet eloon. Seksi, seksi ja seksi, tuota julistustahan kuulee ja näkee solkenaan.
Nyt olisi juuri se oikea aika herätä miettimään, että tarvitaanko meillä jotain muutakin kuin seksuaaliterapeutteja. Seksillä tahdotaan saavuttaa asioita, joita sillä ei ole mahdollista saavuttaa.
Ehdottaisin seksistä vapaata lomaa. Elvyttävää paranemista.
- Anonyymi
Trumpin opein eli naiset kotiin ja kaikki oikeudet pois.
- Anonyymi
Eli raha ja pään sisäiset vinoutumat.
Ensimmäinen on helppo: laitetaan verotus niin matalaksi, että kaikilla on rahaa.
Tuo toinen kohta on jo vaikeampi korjata, ihmisellä kun on oikeus olla typerys ja uskoa vaikka ilmastonmuutoksen oleva ihmisen tekoa.- Anonyymi
Jussi alias Mestari sanoo ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen olevan fakta.
Ilminen voi olla denialisti tai mitä haluaa, ei se ole valinnasta kiinni, koska mitään valinnanvapautta ei ole kuin illuusion tasolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jussi alias Mestari sanoo ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen olevan fakta.
Ilminen voi olla denialisti tai mitä haluaa, ei se ole valinnasta kiinni, koska mitään valinnanvapautta ei ole kuin illuusion tasolla.Niinpä. Jumalahan tietää ihmisen taivalluksen tällä telluksella jo etukäteen, sen alusta loppuun saakka. Mutta olisiko ihmisen hyvä tietää. Rohkenen epäillä.
Jotkut tosin saavat oikeuden nähdä jo etukäteen. Suvussani on ilmennyt tuollaistakin. Onko tuo onni vaiko onnettomuus, mielipiteet eroavat. Mikäli tietää ennalta, asian kanssa on joka tapauksessa tultava toimeen. Itseäni on varoitettu noin parisen viikkoa ennen esim sukulaiseni vakavasta elämän käänteestä. Ei sitten tullut niin yllättäen kuin muutoin olisi käynyt. Kaipa ympäristöön liittyvissä kysymyksissä on sama tilanne. Jotkut voivat varoittaa jo vuosikymmeniä aiemmin ja nämä varoitukset tulisi ottaa vakavasti. Mutta mistä vastaanottaja voi olla varma, ellei jo entuudestaan ole tutustunut lähteensä uskottavuuteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jussi alias Mestari sanoo ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen olevan fakta.
Ilminen voi olla denialisti tai mitä haluaa, ei se ole valinnasta kiinni, koska mitään valinnanvapautta ei ole kuin illuusion tasolla.Mestari hoitaa oman osansa kiitettävästi suomalaisten lisäämisessä. Tekee lapsia muidenkin kuin vaimon kanssa.
- Anonyymi
Puuttuisin tähän kohtaan nro 2.lasten tekeminen kallista. Eihän siinä tarvitse kuin roiskaista peräseinä märäksi, miten se voi olla niin kallista ja vaikeaa.
- Anonyymi
Tuo kohta 4 särähti pahasti silmiini:
"4) naiset ovat arvomaailmaltaan paljon suvaitsevampia ja tulotasoltaan korkeampia kuin miehet, josta johtuen naiset eivät löydä tavoittelemaansa hyvätuloista alfa-urosta. Siksi se parisuhde jää perustamatta ja lapsetkin tekemättä."
Jos kerran naiset on arvomaailmaltaan suvaitsevaisempia kuin miehet, MIKSI MIEHEN PITÄISI SITTEN OLLA ALFAUROS?? Tuo on selkeästi ristiriidassa sanomasi kanssa!!- Anonyymi
Koulutetut naiset eivät useinkaan kelpuuta aviomiehekseen, kuin koulutetun miehen ja heistä on alitarjontaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koulutetut naiset eivät useinkaan kelpuuta aviomiehekseen, kuin koulutetun miehen ja heistä on alitarjontaa.
Mieluummin valitsisin rakkauden perusteella puolisoni kuin laskelmoinnin. Hänen kanssaanhan on pärjättävä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Toki monet varmaankin kritisoisivat tällaisia valintaperusteita, koska ihmisen menestymistä elämässä tulkitaan varsin kovaotteisesti ja kylmästi, ja varsinkin kun niitä parhaimpia muka ollaan tavoittelemassa. Menestyneimpiä, älykkäimpiä ja usein varakkaimpiakin.
Joka tapauksessa elämä on varsin lyhyt, eikä tuota kannata uhrata menestyneiden ihmisten jahtaamiseen. Hyvien ihmisten seurassa sen sijaan kannattaa aikaansa kuluttaa. Heillä kun vielä on tapana enemmän antaa kuin ottaa. Osoittaa myötätuntoa ja elämisen taitoa käytännön tilanteissa.
- Anonyymi
nainen haluaa tehdä miehestä synnyttävän mekanismin ja itse päästä helpolla
- Anonyymi
Keinokohtu tullaan keksimään. Johan ne on asentanut geenimuunnellun sian sydämen ihmiseen.
- Anonyymi
Kukapa haluaisi tehdä lapsia öyhötyspersun kanssa?
"Ylen Taloustutkimuksella teettämä kysely osoittaa, että lähes puolet suomalaisista ei voisi kuvitella seurustelevansa vakavasti perussuomalaisia äänestävän kanssa ja hieman yli 40 prosenttia ei voisi kuvitella seurustelevansa vakavasti kristillisdemokraatteja äänestävän kanssa."- Anonyymi
Se tuossa on vain pienenä ongelmana ettei ko. kyselyä ole koskaan missään tehty eikä sattumoisin siitä siis löydy todisteitakaan...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se tuossa on vain pienenä ongelmana ettei ko. kyselyä ole koskaan missään tehty eikä sattumoisin siitä siis löydy todisteitakaan...
On se tehty ja siinä käytiin kaikki puolueet läpi. Demarimiehet kelpasi parhaiten.
- Anonyymi
En voisi kuvitella seurustelevani mielikuvitusjuttuja todenperäisinä tulkitsevan kumppanin kanssa.
- Anonyymi
Porno, videopelit, seksilelut ja köyhyys.
Epäluottamus kaikkeen.
Mitteepä se hyvejää.
Avioero ja ositus, parempi jättää väliin. - Anonyymi
Monet naiset parittelevat vierasrotuisten miesten kanssa ja syntyneet lapset eivät ole enää suomalaisia.
- Anonyymi
On kyllä ihan hirveä ajatus, että kauniin suomalaisen naisen päällä ähkii musta mies. Ahdistaa pelkkä ajattelu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kyllä ihan hirveä ajatus, että kauniin suomalaisen naisen päällä ähkii musta mies. Ahdistaa pelkkä ajattelu.
Persun ei kannattaisi katsella interracal-pornoa. Menee näköjään pää sekaisin.
- Anonyymi
Ja myös miehet parittelevat vierasrotuisten naisten kanssa jotka jostain sieltä Uralin takaa tyynelle valtamerelle asti koko mantereen kooltaan siellä ja Tyynen valtameren saaristosta. Eli niiden yhteiset jälkeläiset eivät ole suomalaisia, vaan samaa lajia kuin etelä-afrikkalaiset
- Anonyymi
On ne lapset toki suomalaisia, mutta eivät rotupuhtautta vaalivien tarkoittamia kanta-suomalaisia.
- Anonyymi
Suuntaus on yleismaailmallinen sivistyneimmissä maissa.
Olisko se lukutaito? Liikaa tietoa köyhille?
Ja en surisi väestön määrää maapallolla, yli 8 miljardia on enemmän kuin tarpeeksi. - Anonyymi
Arvelisin sekun viimeinen suomalainen on kuollut pois, niin sitten musun ei tarvi kärsiä enään rasismista ja voivat rauhassa aloittaa täälläkin viidakkoveitsi sotimisen keskenään.
- Anonyymi
Kauan saamelaisetkin on sinnitelleet.
- Anonyymi
Lättänaama-vinosilmät ja mustat odottavat että valkoiset itse aiheuttavat valkoisten sukupuuton. Kuten niiden unelma oli maailmasta: mustat ja keltaiset veljet yhdessä
- Anonyymi
Nälkää ne tällä leveysasteella kuolevat jos valkohipiäistä veronmaksajaa enään ole Kela keksintöään pyörittämässä.
- Anonyymi
Kuoleman hiljaisuutta. Suomalaisuuden tulevaisuutemme tutkijalta mennyt sormi suuhun?
- Anonyymi
äly laiteet tulivat ihmisen korvaamiseen, osataan some mutta ihmis taidot puutuu arjessa,
- Anonyymi
Väheneehän siinä mikä kansakunta tahansa kun muilta mailta tuppaa kaikenväristä solkenaan miljoonana porukalla. Jokainen saisi kyllä hoitaa omat asiansa.
- Anonyymi
USA tais vaan kasvaa kun sinne tuppas porukkaa maailmalta, Euroopasta, Kiinasta, Etelä-Amerikasta. No Afrikasta tuotiin pakolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
USA tais vaan kasvaa kun sinne tuppas porukkaa maailmalta, Euroopasta, Kiinasta, Etelä-Amerikasta. No Afrikasta tuotiin pakolla.
Ja nyt sielläkin näistä sinne tuupatuista yritetään pikaisesti päästä eroon.
Anonyymi kirjoitti:
USA tais vaan kasvaa kun sinne tuppas porukkaa maailmalta, Euroopasta, Kiinasta, Etelä-Amerikasta. No Afrikasta tuotiin pakolla.
Ja alkuperäisväestö suljettiin reservaatteihin, ellei suoraan tapettu.
Se maahanmuuton iloista.- Anonyymi
Kyllä se lapsiluvun väheneminen meillä kanta-suomalaisilla on ihan meidän itse tekemä valinta.
Sama on meno monessa muussakin maassa.
- Anonyymi
Kysymys pitäisi asettaa näin. Miksi matut vaan täällä ainoastaan nykyään lisääntyvät?
- Anonyymi
Kymmenenvuoden matu kokeilu lopuillaan Euroopassa ja epäonnistuneeksi ilmeisesti koettu?
- Anonyymi
Ilmeisesti toivoa on vielä vähän jäljellä säilyttää suomalaisuuden identeettimme?
- Anonyymi
yksi syy on ettei suomen poliitikot halua tukea lasten tekoa, opetusta peruspalveluja ym. Tärkeintä on saada rahat kokoomusherroille ja rouville.
- Anonyymi
Suomi on vaan niin paska maa ettei tänne ole järkeä tehdä mukuloita kärsimään.
Ei täällä ole mitään tulevaisuutta, ei ole ollut sitten ysärin laman jälkeen lainkaan.
Viisas ihminen ei tänne tee ainuttakaan lasta.
- Anonyymi
Kyllä siihen vielä aikaa menee. 100 vuoden päästä suomalaisia on 1 miljoona arvioi tutkija.
- Anonyymi
Kun viimeinenkin kantasuomalainen nainen on ohittanut lastentekoiän, on kantasuomalaiset tuomittu varmaan sukupuuttoon. Vaikka täällä olisi 3 miljoonaa yli 50-vuotiasta.
- Anonyymi
Naiset eivät halua ottaa riskiä, että heidän lapsistaan tulisi persuja.
- Anonyymi
Tuleehan niistä kun koulutuksesta supistetaan jatkuvasti.
- Anonyymi
Ehkä jossain alitajunnassa vihreitä arvoja kannattavilla naisilla voi olla tuokin pelko :-)
- Anonyymi
Kielletään ehkäisy lailla muutamaksi vuodeksi niin alkaa vauveleita syntyä
- Anonyymi
Kohta meno olisi kuin Ceausescun Romaniassa. Ei hyvä :-(
- Anonyymi
Nuoret eivät ole oppineet työntämään kikkeliä oikeaan reikään. Pride yms. sekoilu on sotkenut nuorten päät. Lapsia pitäisi alkaa tehdä parikymppisinä, mutta naiset eivät halua koska feminismi.
- Anonyymi
Mukavuudenhalu. Ei kestetä pieniäkään vastoinkäymisiä ja masennutaan heti, jos joku ei mene oman mielen mukaan. Ja jos itse pitää tehdä asioiden eteen jotain ja olla aikuinen. Ja tätähän lapsen kasvattaminen aikuisuuteen olisi
- Anonyymi
Elinvoimaisemmat kulttuurit, uskonnot ja heimot nousevat valtaan. Heikot väistyvät pois tieltä.
- Anonyymi
Mihin ne "elinvoimaiset" kulttuurit lähtevät sitten, kun ovat tuhonneet sen kulttuurin, joka on heidät elättänyt.
- Anonyymi
Syntyvyyden lasku aivan liian matalalle tasolle alkoi jo yli 50 vuotta sitten. Suuret ikäluokat eivät voi vapautua vastuustaan. Heitä oli yli 100 000 ikäluokassa mutta heille syntyi vuosittain vain 60 000 lasta. Vaje oli siis jo silloin peräti 40 000.
- Anonyymi
Juuri näin. Kehitys alkoi Kekkosen aikaan ennen somoea, maahanmuuttoa jne.
- Anonyymi
Persut ja kokkareet eivät ole sitä kaikista elinvoimaisinta ihmismateriaalia maailmanmarkkinoilla.
- Anonyymi
Tsernobyl heikensi tsuhnan spermat, romahdutti siittiöiden määrät ja vähensi naisten seksihaluja muuhun kuin lespoiluun.
- Anonyymi
ei suomalaiset vähene, eikä kuole sukupuuttoon ne muuttavat vaan hiukan ihon ja silmien/tukan väriä.
- Anonyymi
Totta, on satavarma, että lapsia tehdään lisääntyvissä määrin maahanmuuttajataustaisten kanssa. Moni mies on jo aiemminkin hakenut vaimonsa Venäjältä ja osa ihan Thaimaasta asti.
Jatkossa niitä eksoottisen näköisiä puolisoehdokkaita on tarjolla yhä enemmän ;-)
- Anonyymi
Työttömyys sekä paskapalkkaiset epämääräiset duunit.
Ei ole mitään syytä tehdä mukuloita tänne kärsimään. Asiat vain kärjistyy joka vuosi lisää. - Anonyymi
Suomi pitäisi tuhota 1918 tyyliin.
- Anonyymi
Ei kiinnosta vihervasemmisto yhteiskuntaan tehä lapsia jossa täytyy elättää Makuja ja kiillottaa niiden kenkiä
- Anonyymi
Matujen takia ei enää tehä. Ei tässä mitkään ilmastonmuutos paina. Joka tapauksessa maapallo tulee tuhoutumaan. Suomi on niin paska maa nykyään ettei tänne haluta lapsia kun on muutenkin vaikeaa kun politikoi Ei kansasta välitä. Tytti Tuppurainen oma kansa ensin ajatteleminen on vahingollista
- Anonyymi
Eiköhän tuo valkolaisten Suomalaisten aikaansaama ongelma ympäristön kuormittamiselle ole jotain joka voidaan korjata pienellä kansanmurharokotteella! Näin saadaan teidän valkolaisten hiilijalanjälki alemmas ja maailma pelastettua ;=))
https://tomialatalo7.files.wordpress.com/2025/10/image-23.png
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1275715
Mikä on vaikeinta siinä, että menetti yhteyden kaivattuun, jota vielä ajattelee?
Mikä jäi kaihertamaan? Jos jokin olisi voinut mennä toisin, mitä se olisi ollut? Mitä olisit toivonut vielä ehtiväsi san3952499- 1312410
Persut rahoittavat velkarahalla rikkaiden ökyelämää
Minkä vuoksi persut eivät leikkaa rikkailta, joilla on maksukykyä? Tuskinpa tuo persujen käytös saa Suomen kansalta hyv42042- 56976
- 10972
Kun ei numeroa
niin en edes voi viestittää, et suunnitelmiin tuli muutos. Ikävä on, ja kasvaa vaan🤍8952- 51872
- 76795
Temusta tilaamiseen tulee muutos
Alle 150 euron tullivapaus poistuu. Vihdoinkin kankea EU saa jotakin aikaiseksi. https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/101765