Jos unohdan kroonisen kipuni ja ja kaikki muut eloani haittaavat vammani, niin ihan hyvin mulla menee.
Valitettavasti olen kuullut juttuja, että osa nuorisosta romahtaa jo ensimmäisen vastoinkäymisen takia.
Olemmeko siis säästäneet liikaa nuorisoamme vastoinkäymisiltä ja nyt heillä iskee pakokauhu, kun elo näyttää nurjia puolia?
En tietenkään syyllistä ketään, mutta vaiettiinko näistä ennen ja nykynuoriso uskaltaa puhua ahdistuksestaan?
>simiti<
Valitettavasti olen kuullut juttuja, että osa nuorisosta romahtaa jo ensimmäisen vastoinkäymisen takia.
Olemmeko siis säästäneet liikaa nuorisoamme vastoinkäymisiltä ja nyt heillä iskee pakokauhu, kun elo näyttää nurjia puolia?
En tietenkään syyllistä ketään, mutta vaiettiinko näistä ennen ja nykynuoriso uskaltaa puhua ahdistuksestaan?
>simiti<
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mikäs tässä peikkoillessa
-Terveys on ok ja wanhat urheiluvammat eivät ole vaivanneet pariin vuoteen
-Ystävät ja sukulaiset ovat mukavia, paitsi yksi serkku voisi mennä vaikka...
-Kryptani on oikein mukava
-Vartiointi- ja henkilvahinkoeläimet oikein sympaattisia
-Palkka juoksee ja niin minäkin, työni on yleensä aika hauskaa hommaa
Tämän lisäksi en ole enää viime viikonlopun jälkeen sinkku.
En sanoisi että hyvin menee, olen todella masentunut ja menettänyt mielenkiintoni käytännössä kaikkeen
Monenlaista fyysistä vaivaakin tässä on. Kyllä kai ne vaivatkin alkaa lisääntyä jo 40-vuotta lähestyessä. Oikein uskalla edes kuvitella minkälaista on sitten 50, 60, 70-vuotiaana saati sitten sitä vanhempana jos nyt edes sinne asti elää.
KilttiMies89
Kyllä siinä pakokauhu iskee sitten kun ensimmäisen kerran tajuaa että ne läheiset tosiaan kuolee ja omakin terveys alkaa rapistua pikkuhiljaa. Ja ei ole kavereita tai ketään keltä tukea saada ja on ihan tyhjänpäällä niin kyllä siinä ahdistuu. Itsellä tosin on aina ollut heikko mielenterveys.
KilttiMies89
No hiiohoi, ennen olivat miehet rautaa...pahalta näyttää nuorison tila. Nykymalli luo elämästä liian ruusuista ja helppoa kuvaa, sitten nuppi ei kestä kun huomataan todellisuuden olevan jotain ihan muuta kuin tubetusta ja tyhjän notkumista
No mitäpä tässä. Paskashow käynnissä ja kaikki asialliset kommentit poistetaan, mutta asiattomat jätetään.
Sellainen pikku huomio tuli äsken tehtyä että taitaa asunnossa olla roskia runsaasti ilmassa. Tuossa pyykkiä silitellessä pistin L. Cohenia soimaan ja kun kappale Dance me to the end of love alkoi soida niin jotenkin aloin kelata aikaa taaksepäin ja katsellessa tyhjää taloa niin piti silmäkulmia hieman pyyhkäistä koska kyynelkanavat olivat roskastuneet.
Muuten voisi kai todeta että hieman jopa paremmin kuin ihan hyvin. Terveys on hyvä, kavereita on sekä työpaikka löytyy joten peruspalkat on ihan kohdillaan. Vielä kun pääsee vaikuttamaan työelämäkysymyksissä ja kuntapolitiikassa niin mikä tässä ollessa.
Rutiineista tykkään ja ne tuo tiettyä turvaa mutta ehkä sellainen näköalattomuus tulevaisuutta pohtiessa hieman vaivaa.
Mitä nuorisoon tulee niin paljonhan puhutaan curling-vanhemmuudesta eli ongelmat lakaistaan sivuun. Itse kuitenkin veikkaan että ongelmat tulevat siitä että meidän yhteiskunta on erittäin kilpailtu ja se on se joka kuormittaa niin nuoria kuin myös vanhempia.