Kymmeniä tuhansia jäseniä eroaa kirkosta

Anonyymi-ap

Eroaa ihan vaan tänä vuonna. Se on joitakin tuhansia kertaa enemmän kuin mitä vapaa-ajattelijoista eroaa tänä vuonna.

(Kummassakin tapahtuu sekä liittymisiä että eroamisia.)

28

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En ole vapaa ajattelija ja uskon Jumalaan mutta en hyväksy kirkon toimintaa.
      Jäin työkyvyttömyys eläkkeelle vuosia sitten ja menin kysymään seurakunnalta että olisiko jotain toimintaa ikäiselleni kun olen eläkkeellä. Mitään sieltä ei herunut, ei edes kiinnostusta asiaan.
      Siitä päätin että en veroja tähän puljuun maksa ja erosimme puolisoni kanssa.
      Uskoani en menettänyt, mutta kirkkoa en siihen tarvitse. Minulla on suora yhteys rukousten kautta siihen mihinkä uskon ja turvaan.

      • Anonyymi

        Mielenkiintoista

        Olen töissäni tavannut paljon latinoja eli katolisia ja

        ateistina voin ehdottaa katolista kirkkoa
        Sillä on kolmas sektori sydämen asiana

        Katolisilla on subsidiariteetti-periaate eli yksilö hoitaa hommat, ei niinkään aina valtio,
        mitä luterilaiset ajattelevat paljon vastuunkantajana

        Siten työsarka katolisilla on varmaan POHJATON Suomessakin
        https://katolinen.fi/tapahtumat/suomen-caritas-hakee-vapaaehtoiskoordinaattoria/


    • Anonyymi

      Lukukeikkejä täällä.

      • Ihan kiva lukuleikki. Evlut kirkosta eroaa suunnilleen viikossa väkeä yhtä paljon kuin vapaa-ajattelijoissa on jäseniä yhteensä.

        Eroakirkosta-palvelu on onnistunut.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Ihan kiva lukuleikki. Evlut kirkosta eroaa suunnilleen viikossa väkeä yhtä paljon kuin vapaa-ajattelijoissa on jäseniä yhteensä.

        Eroakirkosta-palvelu on onnistunut.

        Juuri kukaan eroajista ei kuitenkaan liity vapaa-ajattelijoihin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri kukaan eroajista ei kuitenkaan liity vapaa-ajattelijoihin.

        Ei niin. Eikö se olisikin vähän kummallista, vähän kuin Vasemmistoliiton kannattaja hyppäisi suoraan Kokoomuksen leiriin käymättä demarien kautta?


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Ei niin. Eikö se olisikin vähän kummallista, vähän kuin Vasemmistoliiton kannattaja hyppäisi suoraan Kokoomuksen leiriin käymättä demarien kautta?

        Tuskin liittyy myöhemminkään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin liittyy myöhemminkään.

        Juu, vapaa-ajattelijoiden jäsenmäärä on vähäinen.

        Mutta ei se sitä poista, että minusta vertailu yhden vuoden uskontokunnista eronneiden ja vapaa-ajattelijoihin liittyneiden lukumäärien välillä on kummallinen.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Juu, vapaa-ajattelijoiden jäsenmäärä on vähäinen.

        Mutta ei se sitä poista, että minusta vertailu yhden vuoden uskontokunnista eronneiden ja vapaa-ajattelijoihin liittyneiden lukumäärien välillä on kummallinen.

        Jos kirkko ja valtio joskus erotetaan, niin vapaa-ajattelijat ovat saavuttaneet päätavoitteensa ja hiipunee olemattomiin. Kirkko silti jää.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos kirkko ja valtio joskus erotetaan, niin vapaa-ajattelijat ovat saavuttaneet päätavoitteensa ja hiipunee olemattomiin. Kirkko silti jää.

        Se jää nähtäväksi. Uskontokritiikki on kuitenkin toinen puoli toimintaa, ja muuttuu ehkä tärkeämmäksikin jos maahanmuuton myös islam lisääntyy ja/tai eräänlainen "oikeistokristillisyys", joka ei ole välttämättä kovin oikeistolaista eikä monien mielestä niin kristillistäkään, rantautuu isommin Suomeen.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Se jää nähtäväksi. Uskontokritiikki on kuitenkin toinen puoli toimintaa, ja muuttuu ehkä tärkeämmäksikin jos maahanmuuton myös islam lisääntyy ja/tai eräänlainen "oikeistokristillisyys", joka ei ole välttämättä kovin oikeistolaista eikä monien mielestä niin kristillistäkään, rantautuu isommin Suomeen.

        Epäilen kyllä, ettei suurimpaan osaan kirkon jäsenistä ns. oikeistokristillisyys juurikaan pure.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Epäilen kyllä, ettei suurimpaan osaan kirkon jäsenistä ns. oikeistokristillisyys juurikaan pure.

        Se on onneksi minunkin arvioni. Silti, parempi on yrittää omalta osaltaan varmistaa ettei niin pääse käymään.


    • Anonyymi

      Kukaan ei sillti muutu miksikään. Vai mitä aloittaja ajaa takaa? Kirkon jäsen, Marttojen jäsen tai urheiluseuran jäsen, mitä väliä?

    • Anonyymi

      Myö siunataan ja vihitään halvalla, syntiset sielut.🧛

    • Anonyymi

      On jo eronnut ja vielä eroaa. Sekä että.

    • Anonyymi

      Kyllähän meikäkin ajattelee vapaasti, mutta ei niitä miljoonia vaan tilille lopsahda.

      • Jos kirkollisveron verran laittaa vuosittain säästötilille, niin saahan siitä jonkinlaisen summan. Miljoonista ei puhuta kumminkaan.


    • Anonyymi

      Aina kun p.räsänen aukasee suunsa eduskunnassa, niin muuta tuhat eroaa kirkosta . Hyvä päivi !

    • Anonyymi

      Tervetuloa joukkoon ristiveriseen.

    • Anonyymi

      Mäntysalo Jos kirkollisveron verran laittaa vuosittain säästötilille, niin saahan siitä jonkinlaisen summan. Miljoonista ei puhuta kumminkaan.

      Oletko koskaan ihmetelly miksi vuosikymmeniä verorahoja riistäneet kovapalkkaiset vasemmistopoliitikot "köyhän asialla" eivät omista mitään yrityksiä jotka tarjoaisivat
      köyhille halpoja vuokra-asuntoja Kalliossa tai soppaa sokealle soittajalle

      vaan levittävät presettään valtiolta riistämillään rahoilla. Jos ajatellaan eduskunnassa ja EU:ssa loisineita kymmeniä vuosia lipposen perhe, halosen perhe, eskoseppäset ...

      vaikka sanotaan 40 vuotta ja efektiivinen vuositulo on reilusti yli 100 000 euroa
      kun verottomat päivärahat ja vuokratuet ilmaiset syömiset matkat Suomessa autopaikat keskellä kaupunkia jne otetaan huomioon niin parhaat ovat nostaneet 5 - 10 miljoonaa palkkaa (josta siis tosin menee veroa tällä tavalla)

      ja niillä ei ole mitään yrityksiä joissa palvellaan köyhiä. Tosi törkeää

    • Anonyymi

      Olisko 10 x 4000?

    • Anonyymi

      Jatkaa, jatkaa. Jaksaa, jaksaa.

    • Anonyymi

      nyky ajan kirkot, eivät ole ajan haasteissa mukana, niin ole ihmisille mitään annettavaa,

    • Anonyymi

      Vasemmistolaisten tekohurskaiden toimintaa ajaa ahneus ja raha
      koska he ovat muka "köyhän asialla" vetämässä köyhiä linssiin - se on helpompaa kuin osaajia

      Esim. expääministeri Lipponen ja puoluesihteeri Rönnholm ottivat rahaa Kremliltä runsaasti JA VUOSIKAUSIA
      ja tuhlasivat rahat per hee seensälevittäen. Eivät tieneet mitään hiilivedyistä tai putkivirtauksesta, kaikki "työ" on pelkkää naamioitua lahjontaa

      Tänään Englannin expääministeri Rishi Sunak ottaa vastaan ​​työpaikan Microsoftilta ja yhdysvaltalaiselta tekoälyyritykseltä – mutta lahjoittaa palkkansa köyhille

    • Anonyymi

      Miten yhä useammat erottaisivat myös lapsensa.

    • Anonyymi

      Masentaahan se kirkon puolustajia.

    • Anonyymi

      Ihan oikein sille etuoikeuskirkolke.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9397
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      72
      4877
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      44
      4551
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2338
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1576
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      42
      1373
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      51
      1302
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1286
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1252
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1174
    Aihe