Nyt ottaa vassaria pattiin: massiivinen 11 jäänmurtajan tilaus USA:sta!

Wille jytkytti hurjan tilauksen Suomelle, historiallisen!
91523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 91

Vanhimmat

Työttömyydedtä valittavan vassarin kannattaisi nyt aktivoitua . Nimittäin tällaisissa laivaprojekteissa tarvitaan aina ns luokkahitsareita. Ja kukapa olisi jäänyt luokalle useammin kuin vassari !

1Äänestä
  • Niinpä, vassuissa osaaminen rajoittuu itseopittuihin taitoihin. Mitään wc-pätevyyksiä ole ennenkään kyselty.

    Äänestä

  • Jäänmurtajakauppaa ei tehnyt yksittäinen henkilö, vaan kyse on laivanrakentajien ja tilaajien välisistä kaupoista; viimeisimmät merkittävät jäänmurtajakaupat ovat Kanadan hallituksen tilaama jäänmurtaja Kanadasta (kaupan tekijänä Davie-yhtiö) ja Suomessa rakentuva jäänmurtaja (Helsingin telakan rakentama).
    Miten jäänmurtajakaupat toimivat:
    Tilaaja ja rakentaja: Jäänmurtajia eivät tee yksittäiset ihmiset, vaan yhtiöt, kuten telakat, joilla on erikoistunutta osaamista ja jotka myyvät laivoja asiakkaille, kuten valtioille tai yrityksille.
    Maantieteellinen jakautuminen: Jäänmurtajien suunnittelussa ja rakentamisessa Suomella on vahva asema maailmassa, mutta toisaalta myös Kanadan telakka Davie tekee jäänmurtajakauppoja.
    Esimerkit:
    Kanadan jäänmurtaja: Kanadan hallitus tilasi jäänmurtajan Davie-yhtiöltä, ja tilaus on positiivinen signaali Kanadan ja Suomen välisestä yhteistyöstä, vaikka yhtiö ei ole suomalainen.
    Suomessa rakennettava jäänmurtaja: Helsingin telakalla aloitetaan Suomen historian ensimmäisen Pohjois-Amerikkaan toimitettavan jäänmurtajan rakentaminen, mikä vahvistaa työllisyyttä Suomen meriteollisuudessa.
    Yhteenveto:
    Yhteenvetona, kun puhutaan jäänmurtajakaupoista, kyse on kansainvälisistä sopimuksista telakoiden ja ostajien välillä, ei yksittäisten henkilöiden tekemistä kaupoista. Suomessa on vahva osaaminen, mutta myös muut maat, kuten Kanada, rakentavat ja tilaavat jäänmurtajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jäänmurtajakauppaa ei tehnyt yksittäinen henkilö, vaan kyse on laivanrakentajien ja tilaajien välisistä kaupoista; viimeisimmät merkittävät jäänmurtajakaupat ovat Kanadan hallituksen tilaama jäänmurtaja Kanadasta (kaupan tekijänä Davie-yhtiö) ja Suomessa rakentuva jäänmurtaja (Helsingin telakan rakentama).

    Aktiivisuus kannattaa aina.

    Äänestä

  • Ilta-Sanomien tietojen mukaan Suomi ja Yhdysvallat ovat sopineet yhdentoista jäänmurtajan rakentamisesta. Aluksista neljä rakennettaisiin Suomessa suomalaisilla telakoilla Raumalla ja Helsingissä ja loput seitsemän Yhdysvalloissa. Suomalaista osaamista tarvitaan myös Yhdysvalloissa rakennettaviin murtajiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ilta-Sanomien tietojen mukaan Suomi ja Yhdysvallat ovat sopineet yhdentoista jäänmurtajan rakentamisesta. Aluksista neljä rakennettaisiin Suomessa suomalaisilla telakoilla Raumalla ja Helsingissä ja loput seitsemän Yhdysvalloissa. Suomalaista osaamista tarvitaan myös Yhdysvalloissa rakennettaviin murtajiin.

    Hyvä juttu kaikkiaan.

    Mitä enemmän luen tästä, sitä enemmän ärsyttää. Jenkit saavat nyt kaiken Suomen tietotaidon itselleen ja Suomi menettää taloudellisen valttikorttinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Hyvä juttu kaikkiaan.

    Suorastaan erinomainen. Se että äärivasemmisto itkee sen takia suolaisia ja katkeria kyyneleitä on vain bonusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Suorastaan erinomainen. Se että äärivasemmisto itkee sen takia suolaisia ja katkeria kyyneleitä on vain bonusta.

    Mikä sua vaivaa. Nostat itse esiin jonkun äärivasemmiston, josta teet tulkintoja ja omia kuvitelmiasi ja sitten hehkutat omia päätelmiäsi täällä. Pimeetä touhua.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mitä enemmän luen tästä, sitä enemmän ärsyttää. Jenkit saavat nyt kaiken Suomen tietotaidon itselleen ja Suomi menettää taloudellisen valttikorttinsa.

    Ei kannata myöskään tehdä hissejä, nostureita, mobiiliverkkoja. Kun vaan olla pollotetaan, niin ei pääse osaaminen karkaamaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Niinpä, vassuissa osaaminen rajoittuu itseopittuihin taitoihin. Mitään wc-pätevyyksiä ole ennenkään kyselty.

    Persuissa taas se, mitä siellä tarkkisluokalla opetettin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jäänmurtajakauppaa ei tehnyt yksittäinen henkilö, vaan kyse on laivanrakentajien ja tilaajien välisistä kaupoista; viimeisimmät merkittävät jäänmurtajakaupat ovat Kanadan hallituksen tilaama jäänmurtaja Kanadasta (kaupan tekijänä Davie-yhtiö) ja Suomessa rakentuva jäänmurtaja (Helsingin telakan rakentama).
    Miten jäänmurtajakaupat toimivat:
    Tilaaja ja rakentaja: Jäänmurtajia eivät tee yksittäiset ihmiset, vaan yhtiöt, kuten telakat, joilla on erikoistunutta osaamista ja jotka myyvät laivoja asiakkaille, kuten valtioille tai yrityksille.
    Maantieteellinen jakautuminen: Jäänmurtajien suunnittelussa ja rakentamisessa Suomella on vahva asema maailmassa, mutta toisaalta myös Kanadan telakka Davie tekee jäänmurtajakauppoja.
    Esimerkit:
    Kanadan jäänmurtaja: Kanadan hallitus tilasi jäänmurtajan Davie-yhtiöltä, ja tilaus on positiivinen signaali Kanadan ja Suomen välisestä yhteistyöstä, vaikka yhtiö ei ole suomalainen.
    Suomessa rakennettava jäänmurtaja: Helsingin telakalla aloitetaan Suomen historian ensimmäisen Pohjois-Amerikkaan toimitettavan jäänmurtajan rakentaminen, mikä vahvistaa työllisyyttä Suomen meriteollisuudessa.
    Yhteenveto:
    Yhteenvetona, kun puhutaan jäänmurtajakaupoista, kyse on kansainvälisistä sopimuksista telakoiden ja ostajien välillä, ei yksittäisten henkilöiden tekemistä kaupoista. Suomessa on vahva osaaminen, mutta myös muut maat, kuten Kanada, rakentavat ja tilaavat jäänmurtajia.

    Tätä on turha yrittää persulle selittää. Ei ne ymmärrä tästä sanaakaan päästötodistuksen 5.6 keskiarvolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Mikä sua vaivaa. Nostat itse esiin jonkun äärivasemmiston, josta teet tulkintoja ja omia kuvitelmiasi ja sitten hehkutat omia päätelmiäsi täällä. Pimeetä touhua.

    Ei pimeetä vaan ihan realistista. SInäkin tartuit heti koukkuun.

    Äänestä

  • Ne hitsarit ja asentajat telakoilla ovat kyllä pääsääntöisesti virolaisia ja puolalaisia.

    Äänestä

Oho!

Äänestä
  • 11 laivaa joista 4 tehdään Suomessa eli todellisuudessa työllistää muutaman suomalaisen ja muutoin laivan rakentaa ukrainalaiset, liettualaiset sekä romanialaiset. Palkat maksetaan pimeinä, yhtiöt tekee konkursseja peräkanaa ja verottaja jää nuolemaan näppejä.
    Laivan rakennuksen tietotaito myytiin jenkkeihin halvalla ja nuo 4 jäänmurtaja ovat viimeiset mitä Suomessa tehdään.

    2Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    11 laivaa joista 4 tehdään Suomessa eli todellisuudessa työllistää muutaman suomalaisen ja muutoin laivan rakentaa ukrainalaiset, liettualaiset sekä romanialaiset. Palkat maksetaan pimeinä, yhtiöt tekee konkursseja peräkanaa ja verottaja jää nuolemaan näppejä.
    Laivan rakennuksen tietotaito myytiin jenkkeihin halvalla ja nuo 4 jäänmurtaja ovat viimeiset mitä Suomessa tehdään.

    Luulet ja kerrot mutua, älä viitsi.

    Kylläpä vassarin sisällä nyt kiehuu 🤗🤗

    Äänestä

... jotka valmistetaan Amerikassa.
Semmoisia myynti miehiä....

Äänestä
  • Osa Jäänmurtajista tehdään kokonaan Suomessa

    Suomen ostamat hävittäjät valmistetaan ja kootaan osin Suomessa

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Osa Jäänmurtajista tehdään kokonaan Suomessa

    Suomen ostamat hävittäjät valmistetaan ja kootaan osin Suomessa

    Markkinat toimivat.

    Äänestä

Eiköhän ne polakit,holakit ja molakit tule tekemään nämäkin laivat.

1Äänestä
  • Miksi vassari ei suostu tekemään mitään, vaikka valittaa palstalla työttömyyttä 24/7 ?
    Niinpä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Miksi vassari ei suostu tekemään mitään, vaikka valittaa palstalla työttömyyttä 24/7 ?
    Niinpä.

    Vassarilla alko selkää kolottaa just kun kuuli tilauksesta!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vassarilla alko selkää kolottaa just kun kuuli tilauksesta!

    Ainakin lääkärit työllistyy, kun vassarit ryntää otille!

    Äänestä

Typerys. Et taida osata edes A:ta bisneksen tekemisestä. Kylläpä olet innoissasi! Mistä?

Äänestä
  • Vissiin tilauksesta innoissaan vai mitä itse arvelet?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Vissiin tilauksesta innoissaan vai mitä itse arvelet?

    No, ehkäpä sitten noin, hän on tilauksesta huikean innoissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    No, ehkäpä sitten noin, hän on tilauksesta huikean innoissaan.

    No kyllä minäkin olen, toisinkuin perinteiset ns. työväenluokan edustajat eli äärivasemmistolaiset. Heistä tämä tuntuu olevan surkein uutinen aikoihin,

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    No kyllä minäkin olen, toisinkuin perinteiset ns. työväenluokan edustajat eli äärivasemmistolaiset. Heistä tämä tuntuu olevan surkein uutinen aikoihin,

    Jäänmurtajatilaukset synnytti vasemmiston piirissä kovan raivon, pahempi uutinen vassareille kuin esim Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

    Äänestä

Koko Suomi kiittää nyt Willeä!

Äänestä

Edellisen hallituksen syytä!!!!

Äänestä

Suomessa rakennetaan neljä viimeistä jäänmurtajaa vientiin. Sen jälkeen niitä ei tarvitse tehdä.

Kun osaaminen siirretään USA:han ja kiinnostus arktisiin alueisiin kasvaa kaiken aikaa, niin suomalaisten ei onneksi tarvitse tehdä enää muille maille jäänmurtajia, kun "liittolaisemme" USA voi hoitaa senkin meidän puolestamme.

Äänestä
  • Ei kannata myöskään tehdä hissejä, ei nostureita, ei mobiiliverkkoja. Kas kun aina on mahdollista, että joku ulkopuolinen oppii jotain. Kun ei tee mitään, silloin ei voi siirtyä mitään tietotaitoa ulkomaille!!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei kannata myöskään tehdä hissejä, ei nostureita, ei mobiiliverkkoja. Kas kun aina on mahdollista, että joku ulkopuolinen oppii jotain. Kun ei tee mitään, silloin ei voi siirtyä mitään tietotaitoa ulkomaille!!

    Mahtiservaus! +++++

    Juuri tuollaista on vasemmiston logiikka! Olipa hyvin kirjoitettu!

    Äänestä

Hyvältä näyttää, torille!

Äänestä

Se on kyllä jännä miten juuri vasemmisto vastustaa sitä että Suomeen tulee perusduunareille ja metallimiehille töitä. Vastahan SDP saboitoi rautiovaunujen tilaamisen Suomesta vaan halusi ne Sveitsistä sen sijaan. Että kyllä ne koittavat tätä diiliä vähätellä ja levittää siitä vääriä tietoja.

Äänestä
  • AY-pomot on pelkkiä lakottajia nykyään.

    Äänestä

  • Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n hallituksen jäsenet
    Eetu Kinnunen (Helsingin kaupunki)
    puheenjohtaja

    Jessica Karhu (Helsingin kaupunki)

    Maria Miala (Helsingin kaupunki)

    Markus Holm (Vantaan kaupunki)

    Marina Louhija (asiantuntijajäsen)

    Gunnar Heipp (asiantuntijajäsen)

    Yksikään ei ole varmuudella SDPläinen, kaski vihreää, yksi kokkare, kksi aiantuntijaa ja puh joht

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n hallituksen jäsenet
    Eetu Kinnunen (Helsingin kaupunki)
    puheenjohtaja

    Jessica Karhu (Helsingin kaupunki)

    Maria Miala (Helsingin kaupunki)

    Markus Holm (Vantaan kaupunki)

    Marina Louhija (asiantuntijajäsen)

    Gunnar Heipp (asiantuntijajäsen)

    Yksikään ei ole varmuudella SDPläinen, kaski vihreää, yksi kokkare, kksi aiantuntijaa ja puh joht

    Ai ei ole varmuudella SDPläinen. Hahahahaa!

    Kuule, aloitahan vaikka selvittämällä puheenjohtajan puoluetausta ja se mikä puolue nimitti hänet tuohon tehtävään poliittisella virkanimityksellä?

    No säästän sulta aikaa ja vaivaa, se oli demari-puolue.

    Äänestä

  • Persu valehtelee kun ei muuta osaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    AY-pomot on pelkkiä lakottajia nykyään.

    Ay pomoilla on nykyään palestiinalaishuivit kaulassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ai ei ole varmuudella SDPläinen. Hahahahaa!

    Kuule, aloitahan vaikka selvittämällä puheenjohtajan puoluetausta ja se mikä puolue nimitti hänet tuohon tehtävään poliittisella virkanimityksellä?

    No säästän sulta aikaa ja vaivaa, se oli demari-puolue.

    niinkö, hehheeh, siis VAIN 1 kuudesta on sosdem, munasit itsesi!

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    niinkö, hehheeh, siis VAIN 1 kuudesta on sosdem, munasit itsesi!

    Puheenjohtaja on. Sellainen demarien polittinen virkanimitys. Sellainen jotka käyvät kalliiksi meille suomalaisille, eikö totta?

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Puheenjohtaja on. Sellainen demarien polittinen virkanimitys. Sellainen jotka käyvät kalliiksi meille suomalaisille, eikö totta?

    Yksi ääni kuudesta, munasit jälleen itsesi.

    Äänestä

Siis neljän jäänmurtajan tilaus ja sen jälkeen jäänmurtajien rakennusbisneksen luovutus USA:lle.

Mikä vuosi Suomi ostaa julkisen kilpailutuksen jälkeen ensimmäisen jäänmurtajan USA:sta? Olisiko 2035?

Äänestä
  • # Siis neljän jäänmurtajan tilaus ja sen jälkeen jäänmurtajien rakennusbisneksen luovutus USA:lle. #

    Ei pidä paikkaansa Suomella on testijääallas Vuosaaressa, jossa koeuitetaan pienoiskoossa olevat laivat. Altaan vesi jäätyy muutamassa tunnissa metrin paksuiseen jäähän. Koealtaita ei ole montaa maailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    # Siis neljän jäänmurtajan tilaus ja sen jälkeen jäänmurtajien rakennusbisneksen luovutus USA:lle. #

    Ei pidä paikkaansa Suomella on testijääallas Vuosaaressa, jossa koeuitetaan pienoiskoossa olevat laivat. Altaan vesi jäätyy muutamassa tunnissa metrin paksuiseen jäähän. Koealtaita ei ole montaa maailmassa.

    Mikä estää tekemästä omaa testiallasta...

    1Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Mikä estää tekemästä omaa testiallasta...

    Tietotaito, raha. Esim. kiinalaisetkin käyttää tuota Helsingin allasta sen sijaan että rakentaisivat oman.

    Äänestä

Tuleeko duunarit Puolasta, Latviasta vai Ukrainasta?
Suomalaisen TES:n mukaisista palkoista on turha unelmoida.

1Äänestä
  • Et sitten suostu näkemään tässä talousuutisessa mitään hyvää? Mahdat olla todellinen ilopilleri ihan oikeassakin elämässä jos elämänasenteesi on noin negatiivinen?

    Äänestä

  • Vassarille tuli just selkä pipiksi kun kuuli tilauksesta 😁😁

    Äänestä

Miten kannatavan kaupan saivat aikaan? Meillehän he möivät paska hävittäjät.

Äänestä
  • ...sattuipa mukavasti , ilmailualan ehdoton auktoriteetti , asiantuntija sekä sotakoneiden ekspertti ehti julkituoda yläkerran kammarista mielipiteensä ennen kuin äitikulta toi puurokupin , täydellä vatsalla ei olisi ollut tarpeellista hengen ja aatteen paloa kommenttiin ...

    Äänestä

Onhan se suurtyöttömyysmaalle hyvä diili?
Voiko Trumpin kanssa tehdä hyvän diilin?
Jää nähtäväksi.

Toivotaan parasta!
Kiitos presidentti Stubbille!

Äänestä
  • Kiitos Willelle, joka tilauksen järkkäsi.

    Äänestä

Persuliinin kannattaa ensin tutkia ennen kuin alkaa hutkia https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bf19746e-03f9-47a1-ab1a-30338f9c750e ja lukea koko juttu jos osaa. Mm. tämä oleellinen asia "Vuori painotti, että vaikka jättikaupan päähyötyjä olisi yksittäinen telakkayritys, jäänmurtajakaupalla olisi laajempia vaikutuksia." Eli kauppasummasta ei päädy Suomeen kuin pieni osa.

Äänestä

Heh, vain 4 tehdään Suomessa.

1Äänestä
  • "vain" 4. Se on 4 enemmän kuin ei yhtään.

    Äänestä

Halpatyövoimaa nazi-baltiasta

Äänestä

Stubbi joutui viemään Trumpille tuoreen miehen kokastavaksi. Donald kiittää ja tilaa muutaman botsikin vastalahjaksi. Stubbi oli kokastu jo golfkärryssä aikaisemmin.

Äänestä

Nyt valloitetaan Pohjoisnapa

Äänestä

Työvoimaviranomaiset ovat jo valmiita alottamaan työttömien tohtoreiden muuntokoulutukset levyseppähitsareiksi.

Äänestä

Haittaako jotain tämä kauppa?

Äänestä
  • No vassarit joutui silmittömän raivon valtaan kaupan takia.

    Äänestä

Odotukset oli korkeammalla, varsinkin silloin, kun Ryyti tästä aiesopimuksesta ilmoitteli.
Mutta kyllä tämä on eteenpäin Suomen taloudessa.
Ihmetyttää, miten hallitus on unohtanut viennin edistämismatkat teollisuusjohtajien kanssa. Ei ole ollut kovin paljon näitä tapahtumia.
Aseteollisuus on nousussa, mutta valitettavasti valtio maksaa suuren osan tästä tuotannosta. Osa sotilasajoneuvojen valmistamisesta meni Saksaan. Ilmeisesti siellä on paljon halpatyövoimaa.

Äänestä

Ja kohta sinua. Suomesta ei enään 4 aluksen jälkeen osteta yhtään murtajaa. Ameriikkalaiset oppii alusten rakentamisen 7 aluksen jälkeen, joten on turha odottaa tilauksia tämänjälkeen.

Käy kuten ennen, Raumalla kehitettiin alumiinin hitsaus ja sinä et edes sitä tiedä.

Harjavallassa kehitettiin liekkisulatto.

Tikkakoskella tehtiin maailman 2 ensimmäistä rynnäkkökivääriä.

Listaa voi jatkaa loputtomiin ja mitä suomi on hyötynyt, ei mitään, maailmalla ei edes mainita, että ovat Suomalaisia keksintöjä.

Itse tein aikoinaan tuotteita myös Kiinan markkinoille, niitä meni ja rahaa tuli, sitten loppui kuin seinään, Kiinalaiset oppi tekemään ja nyt on turha kaupata, he osaavat ja tekevät halvemmalla.

Äänestä

Ja sitten selvisi, että kauppa onkin sovittu jo vuonna 2019.
Sauli Niinistö on tämän kaupan alullepanija.

Äänestä

Eiköhän se ota kaikkia opositio puolueita pattiin.

Äänestä
  • Nyt kaikki vassari vötkylät töihin jäänmurtajia rakentamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Nyt kaikki vassari vötkylät töihin jäänmurtajia rakentamaan.

    Vassari: aijai selkään sattuu!

    Äänestä

Puolueista välittämättä suomalaiset ovat tähän kauppaan tyytyväisiä. Puolue ei tähän vaikuta eikä saa vaikuttaa! Etu kaikille suomalaisille puolueeseen katsomatta! Minä olen aina sanonut myös, että Trump on hyvin älykäs mies. Muita ominaisuuksia en ole maininnut. Tietysti asemastaan johtuen erittäin vaikutusvaltainen. Siinä tärkeimmät. Siinä ei napeilla pelata!

Äänestä

Hallitus ei tiettävästi jäänmurtajia rakenna, eikä heillä ole siihen osaamista. Hallitus ei voi telakkayhtiöiden puolesta sopia kaupoista, muuten kuin periaatteen tasolla jne...

Äänestä
  • Nyt pukkasi paniikin noille työttömyyspäiväraholla oleskelijoille.

    Äänestä

Onneksi jättivät Pinokkion kotiin.

Äänestä

Katkeraa on vasemmiston kauna ja kateus. Ollaan mieluummin köyhiä ja työttömiä kuin annetaan hyvästä diilistä kredittiä vihatulle hallitukselle ja presidentille.

Äänestä
  • Viherpunassarit eivät muuhun pysty eikä osaa, kun haalimalla kaikki elintaso oleskelijat
    Suomeen kuluttamaan suomalaisten sosiaaliturvaa.

    Äänestä

Just joo, risteilijätilaus on itseasiassa suurempi. Sitäpaitsi vain 4 jäänmurtajaa rakennetaan Suomessa. Käy siis ilmeisesti niin että Suomi luovuttaa jäänmurtajaosaamisensa USA:lle joka jatkossa rakentaa jäänmurtajat kokonaan itse!

Äänestä
  • Molempi parempi, eikö totta? Kolmanneksi voit muuten laskea mahdollisesti tulevat sotalaivatilaukset Rauman telakalle. Ai niin sinä vastustat niitäkin?

    Äänestä

Niin tai näin, persut ja pikku-Wille eivät voi ottaa mitään meriittiä tästä murtajadiilistä.

Äänestä

Niin tai näin mutta ilman Stubbia tuoga tilausta ei olisi saatu.

Äänestä

Mikähän on oikeasti näiden neljän murtajan hinta?

Äänestä
  • Miljardeja, ja avaa tietä lisätilauksille.

    Äänestä

Itse asiassa Suomessa rakennetaan 4 murtajaa. Yhdysvalloissa 7. Mutta ei siinä mitään, neljäkin kelpaa.

Äänestä

Suomessa on 2 telakkaa jotka suoriutuvat nykyaikaisen murtajan rakentamisesta. Toisen omistaa kanadalaisyritys, toisen saksalaisyritys.

Äänestä

Siitä saaduilla rahoilla ostetaan sotakalua USA'sta.

Äänestä
  • Mikä sua oikeasti vaivaa? Eikö Persu enää elä mukavasti pelkillä Kela Goldilla?

    Äänestä

Eipä ollut yhtään persua kutsuttu valkoiseen taloon. Ymmärtävät siellä ketä ei pidä päästää sössimään asioita.

Äänestä

Aloittaja on selvästi slobo joka yrittää lyödä kiilaa Suomen kansaan. Tottakai jokainen iloitsee uutisista joka elvyttää Suomen taloutta, oli puoluekanta mikä tahansa. Älkää uskoko näitä tän trolleja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Wille jytkytti hurjan tilauksen Suomelle, historiallisen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu