Uusi, isompi Flotilla on jo matkalla Gazaan

Laivoilla on nyt enemmän väkeä ja suuri osa heistä journalisteja, jotka tietenkin lähettävät kaiken sieltä suorana.

Törkeän kohtelun oli tarkoitus pelottaa, mutta sitä se ei tehnyt edes ensimmäisessä Flotillassa olleille.

Greta on täyttä rautaa:

https://www.youtube.com/watch?v=tUJnsLfNyTM&t=81s

Samaa arjaa ovat myös muiden palanneiden puheet. Pölyinen ja likainen aavikkojumala ärjyy vihaansa Ben Gvirin suulla ja tuhansin aseinensa. Maailma ei pelkää sitä, ei enää. Kaikki tietävät, ettei se luonut maailmaa, ei maailmankaikkeutta, eikä ensimmäisiä ihmisiä. Eikä Raamattu niin väitäkään, jos se käännetään oikein ja ymmärretään oikein. Raamattu on totuus vain, jos sen ymmärtää.
7102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ruotsalaiset ovat kansaa, jonka naapureina on kunniakasta olla.

Äänestä
  • "Ihmisoikeuksien suurvalta", jossa jengiläiset lahtaavat toisiaan kaduille ja raiskaustilastot ovat Euroopan ykkösenä. Mutta onneksi saadaan sentään aktivisteja huutamaan vieraisiin maihin.

    Toivottavasti saavat sentään puolustusvoimansa kuntoon ihmisten aikoihin.

    Äänestä

Islam-oppinut ehdottaa länsimaissa lakia että korkokenkiä käyttävien naisten jalat pitäisi katkaista, sillä islam ei voi tällaisia korkokenkiä käyttäviä naisia hyväksyä missään nimessä.

Äänestä
  • Ei Gazan raunioiden keskellä kukaan käytä korkokenkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei Gazan raunioiden keskellä kukaan käytä korkokenkiä.

    En usko myöskään, että tuo olisi ihan aktuelli ongelma tuolla.

    Äänestä

  • Niinkö? Et huomannut laittaa tuohon linkkiä. Vai onko tämä vain taas kaatukokouksesta napattu "tieto"? Sen sijaan tämä tieto ei ole sieltä peräisin. Jeffrey Lundgren tappoi kristinskon nimissä viisi vuotiaan pikkulapsen, koska uskoi tämän olevan riivattu. Plus tappoi lisäksi vielä neljä muutakin saman perheen jäsentä. Että tälläistä porukkaa teillä siellä laitauskovissa on mukana....

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Niinkö? Et huomannut laittaa tuohon linkkiä. Vai onko tämä vain taas kaatukokouksesta napattu "tieto"? Sen sijaan tämä tieto ei ole sieltä peräisin. Jeffrey Lundgren tappoi kristinskon nimissä viisi vuotiaan pikkulapsen, koska uskoi tämän olevan riivattu. Plus tappoi lisäksi vielä neljä muutakin saman perheen jäsentä. Että tälläistä porukkaa teillä siellä laitauskovissa on mukana....

    On kunnon luterilaista herjaa. Vielä kun olisi liittänyt oikean kasteen määritelmän, niin usko olisi täydelliseksi tullut.

    Mutta kukin tulee uskollaan autuaaksi ja sivistynyt ihminen kunnioittaa toisen uskoa vaikka siihen vähän kuuluisi uskonnollista herjaamista.

    On vapaus uskoa omalla tavallaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Laivoilla on nyt enemmän väkeä ja suuri osa heistä journalisteja, jotka tietenkin lähettävät kaiken sieltä suorana.

Törkeän kohtelun oli tarkoitus pelottaa, mutta sitä se ei tehnyt edes ensimmäisessä Flotillassa olleille.

Greta on täyttä rautaa:

https://www.youtube.com/watch?v=tUJnsLfNyTM&t=81s

Samaa arjaa ovat myös muiden palanneiden puheet. Pölyinen ja likainen aavikkojumala ärjyy vihaansa Ben Gvirin suulla ja tuhansin aseinensa. Maailma ei pelkää sitä, ei enää. Kaikki tietävät, ettei se luonut maailmaa, ei maailmankaikkeutta, eikä ensimmäisiä ihmisiä. Eikä Raamattu niin väitäkään, jos se käännetään oikein ja ymmärretään oikein. Raamattu on totuus vain, jos sen ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu