Jos aurinko pysähtyisi taivaanlaelke

…kuten Raamattu kertoo tapahtuneen ja kuten pieni joulkobuskivia usjoovtaoahtubern, niin mitä tapahtuisi?

Tuollainen olisi mahdollista vain mikäli maapallon pyörimisliike akselinsa ympäri pysähtyisi.

Tätä kysyy William 19 vuotta HS:n Lasten tiedekysymykset palstalla. Vastaus lapselle:


”MAAPALLO pyörii oman akselinsa ympäri kerran 24 tunnissa, joten pyörimisvauhti on melkoisen hurja! Pyörimisen aiheuttama nopeus Maan pinnalla on suurin päiväntasaajalla ja pienenee, kun siirrytään kohti maapallon napoja.

Päiväntasaajalla nopeus on 1 674 kilometriä tunnissa eli selvästi suurempi kuin matkustajalentokoneiden nopeus. Esimerkiksi Etelä-Suomessa nopeus on noin puolet pienempi.

Jos maapallo lopettaisi yhtäkkiä liikkeensä sekunnin ajaksi, niin sanotun liikkeen jatkuvuuslain mukaisesti kaikki Maan pinnalla olevat irralliset tavarat ja kaikenlaiset muut kappaleet jatkaisivat liikettään itään päin maapallon pinnan nopeudella. Sekunnin aikana ne liikkuisivat päiväntasaajalla noin 460 metriä ja Etelä-Suomessa 230 metriä.

Se aiheuttaisi myös esimerkiksi valtavia hirmutuulia ilman liikkeen kovan vauhdin takia ja hurjia hyökyaaltoja veden liikkeen rajun vauhdin takia. Maapallolla ei voisi enää elää. Onneksi Maa ei oikeasti voi kuitenkaan pysähtyä sekunniksikaan.”
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

…kuten Raamattu kertoo tapahtuneen ja kuten pieni joulkobuskivia usjoovtaoahtubern, niin mitä tapahtuisi?

Tuollainen olisi mahdollista vain mikäli maapallon pyörimisliike akselinsa ympäri pysähtyisi.

Tätä kysyy William 19 vuotta HS:n Lasten tiedekysymykset palstalla. Vastaus lapselle:


”MAAPALLO pyörii oman akselinsa ympäri kerran 24 tunnissa, joten pyörimisvauhti on melkoisen hurja! Pyörimisen aiheuttama nopeus Maan pinnalla on suurin päiväntasaajalla ja pienenee, kun siirrytään kohti maapallon napoja.

Päiväntasaajalla nopeus on 1 674 kilometriä tunnissa eli selvästi suurempi kuin matkustajalentokoneiden nopeus. Esimerkiksi Etelä-Suomessa nopeus on noin puolet pienempi.

Jos maapallo lopettaisi yhtäkkiä liikkeensä sekunnin ajaksi, niin sanotun liikkeen jatkuvuuslain mukaisesti kaikki Maan pinnalla olevat irralliset tavarat ja kaikenlaiset muut kappaleet jatkaisivat liikettään itään päin maapallon pinnan nopeudella. Sekunnin aikana ne liikkuisivat päiväntasaajalla noin 460 metriä ja Etelä-Suomessa 230 metriä.

Se aiheuttaisi myös esimerkiksi valtavia hirmutuulia ilman liikkeen kovan vauhdin takia ja hurjia hyökyaaltoja veden liikkeen rajun vauhdin takia. Maapallolla ei voisi enää elää. Onneksi Maa ei oikeasti voi kuitenkaan pysähtyä sekunniksikaan.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu