.
Lipposen -SDP:n jäljiltä kunnan kurjassa kunnossa
********************************************
Kuntien paineet ja ongelmat eivät suinkaan ole niiden itse aiheuttamia, maailmanajan muutos tuottaa myös kuntatalouksille uusia haasteista. Maamme varsin vähäisen väestömäärän levittäytyminen laajalle alueelle nostaa nyt muutosten ajan tultua yhä kärjistetymmin esiin ongelmia kuntien päätoimialoilla. Hyvinvoinnin tasainen kehittyminen olis vaatinut valtion päättäjiötä elastista pitkäntahtayksen politikkaa koko maan hyväksi. Holkerin ajan hallituksen surkeus alkaen 1987, siitten laman kuritsu ja sen jälkeen Lipposen pakkomielteinen maakuntien alasajo on tuottanut nykyisen vakavan tilanteen käytännössä maamme kaikkien kuntien hyvinvoinnille.
Raskain vaikuttaja on väestön ikärakenteen muutos. Se on tuonut taloudelle painottuvia muuttuvia tarpeita kuntien toimintaan. Säädetyt lait ja kaikkien hyväksymä taso terveydenhoidossa, vanhustenhuollossa, sosiaalimenoissa ja koulumaailmassa ovat kunnissa vastattavana, eikä se vastuu poistu kuntia moittimalla.
EU-vakaussopimus myrkkyä koko maalle
*************************************
Valtion harjoittaman budjettikurin pakkomielle, -kiitos Lipposen EU:n suunnalla tapahtuneen järjenvastaisen oman edun tavoittelun-, on pakottanut valtion monien vuosien ajan budjettiensa tasapainottamiseksi käyttämään raakoja leikkureita. Samaan aikaan kun valtion vastattavana olevien muutosten kasvavat kulut olisi pitänyt maksaa kunnille, ei valtio ole maksanut edes lakisääteisiä osuuksiaan, vaan on leikkureitten lisäksi pakkolainannut kunnilta niille kuluvia välttämättömiä suorituksia.
Lipponen jatkoi ”sairasta” pakkopolitiikkansa usean vuoden ajan selviytyäkseen kunnialla EU:n suuntaan antamistaan ”lupauksista”. Lipposen mantra oli hänen koko pääministerikautensa ajan näytellä EU:ssa kirkasotsaista jämäkkää valtiomiestä.
Lipposen sen paremmin kuin edelleenkään ei SDP:n puolella haluta ottaa vastuuta pakkotilanteessa, viakka kiistatta onkin niin, että myös SDP:ssä tiedostetaan Lipposen luoman valheellisen kuvan hinta, lähes kaikkien kuntien kurjistuva talous ja laajan väestönosan synkkenevä elämäntilanne.
Hyvinvointivaltion alasajolle seis
Keskustan ja Kokoomuksen yhteistyöllä
*************************************************
Raaka, monivuotinen leikkureitten heiluttelu on rapauttanut jo vaarallisesti kuntien talouksia. Lipposen hallitusten politiikka sinällään sekä eritoten tuo säälittävä ja hyödytön EU-intoilu ovat käyneet kalliiksi koko maalle.
Kokoomuksen hiljaisella hyväksymisellä sateenkaarihallituksissa sai Lipposen toimeen laittama kuntatalouksien raaka alasajo merkittäviä ulottuvuuksia. Nyt on ilmeistä että Kokoomusta kaivataan ottamaan osavastuuta Keskustan kanssa kuntien kurjistumisen muutoksessa kohti parempaa.
Sivistysvaltioissa ei kansalaisia saa asettaa eriarvoiseen asemaan. Nyt kuntien kurjistuminen on johtamassa laittomuuksiin monilla lakisääteisillä palvelun toimialalla.
Saitilla tapahtuvaa häiriköintiä lähinnä SDP:n edustajien taholta on todella epämiellyttävää seurata. Keskustan rivo syyttely on typerintä mahdollista politiikkaa, johonka erityisesti tietyt piirit ja aatteen fanaatikot syyllistyvät harjoittaessaan lyhytnäköistä omaa pikku politikointiaan. Saitin saastuttajat ovat juuri noita vastuuttoman buumin kielikelloja.
Selvästikään SDP-SAK:n tahtotila ei sisällä todellista halua ottaa vastuuta koko maasta. Kokoomuksessa varsinkin yrittäjät ja vastuulliset virkamiehet omaavat varmuudella riittää ymmärrystä ryhtyä Keskustan kanssa pitkän tähtäyksen yhteistyöhön, jota ilman järjestelmämme muuttuu banaanivaltioksi.
Jos SDP-SAK saa jatkaa proletariaatin diktatuurin kaltaista pakkovaltaansa ei mikään enää auta sivistysvaltiotamme eikä kansallista hyvinvointiamme. Hakaniemen oligarkien johdossa meidän tulee käymään samalla tavoin huonosti kuin on käynyt kaikissa sosialismuksen pakon alle joutuneissa valtioissa.
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
.
Kunnat kuntoon Keskusta - Kokoomuksen voimin
17
930
Vastaukset
- Teppo
jota en nyt tähän hätään löydä osoitettiin, että itse asiassa Lipposen hallitus on ollut avokätisin kuntatalouden suhteen. Ahon hallitus kiristi Viinasen kanssa huomattavasti kuntien avustuksia. Katsotaan josko löytyisi linkki...
- Mikä mielikuvitus!
Että Lipponen se onkin syyllinen kuntien ahdinkoon! Kuntien, joita kepulaiset ovat itsevaltaisesti johtaneet vuosikymmenet.
Syyttää se Oivakin siitä Lipposta ja koklippejä, mutta hänen näkemyksensä korjaustarpeista ja korjaajista ovat tasan päinvastaiset kuin sinun. Kumpi teistä lienee parempi kepulainen ja enemmän puolueensa linjoilla. - hyvinvoinnin
alas ajaisivatkin.Terveydenhuollon ym.Ei löytyisi enään kuin yksityislääkäreitä jonne ei ole varaa mennä.
City-Keskusta suosittaa samaa vanhaa temppua kuin aina. Rahnat pois stadilaisilta ja böndebundetin ohjaamina kankkulan kaivoon eli Kepulandian siltarumpuin. Tämä Kepun näivettämispolitiikan jäljet näkyvät jo Vantaalla. Ei ole ihme, että Keskusta nautiin Helsingissä 5 %:n kannatusta. Tai on se ihme sikäli, että voi kysyä, keitä masokisteja nämä 5 % ovat. Masokisteja tai Joulupukkeja.
Raakaa peliä kepuloisilta ja tosi rivoa KePu-MTK -linjan pakkovaltaa. Tätä on Suomi ssanut kestää vuosikymmenet ja välillä keput meinasivat jo palauttaa Karjalankin liittämällä Suomen suureen ja mahtavaan. Hymy-Eikka keksi sitä varten jo uuden itsenäisyyspäivänkin ja Ahti olisi sitten hoitanut loput.- se siellä
Vantaalla päättää asioista.
- Jaba_43
Jos ajatellaan avoimin mielin miten tähän on tultu, niin katse pitää kääntää kauemmas menneisyyteen kuin Holkerin ja Lipposen hallituksiin, joissa kepu ei ollut mukana. Sinulla, Seppo, on näet tapana hieman yksinkertaistaa asioita ja ripustaa ongelmat poliittisen vastustajasi, demareiden piikkiin ilman, että maltat ajatella, mistä ongelmat oikeasti johtuvat.
Matalousvaltainen Suomi oli itsenäistyttyään paljon tasaisemmin asutettu kuin nyt. Tämä johtui siitä, että työ tehtiin joko lihasvoimalla tai vesivoimalla - varsinkin maataloudessa. Kun sitten tekniikka kehittyi ja kaikki tuotanto, myös maataloustuotanto, koneellistui, niin maaseudulta vapautuva työvoima siirtyi kasvavan teollisuuden palvelukseen.
Maaseudun tyhjentyminen on siis alkanut jo sata vuotta sitten ja oli voimakasta jo ennen toista maailmansotaa. Sotien jälkeen Suomi asutti melkoisen määrän karjalaisia, mistä syntyi yhden sorttinen maataloustuottajaryhmä: pientilallisia, jotka viljelivät lähinnä oman ruokansa ja hankkivat lisätienestit pokasahalla metsätöissä - lihasvoimalla siis edelleen.
50-60-lukujen voimakas talouskasvu, tuonnin vapautuminen, teollisuuden automatisoituminen, maataloustuotannon ja metsätalouden koneellistuminen, itsepalvelun yleistyminen, jne... vapauttivat edelleen työvoimaa jopa niin runsaasti, että sitä riitti lähtemään USAan, Austraaliaan ja etenkin Ryuotsiin.
Tämän yleisen kehityksen rinnalla oli kaikissa hallituksissa istunut maalaisliitto pelannut politiikkaansa demareiden kanssa sulassa sovussa ja sulle-mulle-yhteistyössä antamalla inflaation laukata. Demarit saivat suhteettomia palkankorotuksia, joiden inflaatiohaitat korjattiin devalvaatioilla. Näin kasvaneista verotuotoista rahoitettiin dekä demareiden himoitsema sosiaaliturva ja sosialistiset "ilmaispalvelut" että maalaisliitto/keskustan kannattajilleen haalima maataloustuki.
Maataloustuella suosittiin suurtiloja ja tilakoon kasvattamista ja edesautettiin pientilojen kupolemaa. Maalaisliiton ajama "talonpojan tappolinja" synnytti Veikko Vennamon johtaman SMP:n protestiksi sitä vastan, että maalaisliitto/keskusta itse tyhjensi maaseutua.
Maataloustuottajien eri osuuskunnat ovat myös aina omistaneet lähes monopolina maidon, lihan ja viljan jatkojalostukseen liityneet elintarvikeyritykset. Näissä tuottajaosuuskunnissa lienee enemmistö maalaisliittolais-keskustalaisia maataloustuottajia. MTK:n rooli maataloustuottajien edunvalvontajärjestönä on myös ollut hyvin merkittävä. Ja niin lienee, että MTK on myös keskustaenemmistöinen järjestö, joka hyvin pitkälle on ohjannut sitä, mitä maataloustukipolitiikalla suositaan ja mitä ei suosita.
Menemättä enää syvemmälle yksityiskohtiin, voi kai sanoa, ettämaaseudun väestön harveneminen on paljolti sen aiheuttamaa, että tilakokoa on tukipolitiikalla kasvatettu useita kymmeniä vuosia ja samanaikaisesti maataloustuottajien omistama elintarviketeollisuus on sulkenut alueelliset yksikkönsä ja perustanut niiden tilalle aina suurempia ja suurempia yksiköitä, koska suuret yksiköt kannattavat paremmin kuin pienet yksiköt.
Näin on maaseudulta hävitetty maaseudun luontainen työllisyys, kun maataloustuotanto ja elintarvikejalostus on keskitetty maalaisliitto/keskustan harrastamalla politiikalla isoihin yksiköihin. Tämän luontaisen työllisyyden vähetessä on väki aina muuttanut työn peräsä kaupunkeihin, mistä on ketjureaktiona seurannut, että myös palveluelinkeinojen (kaupat, pankit, parturit, jne...) kyky työllistää maaseudulla on vähentynyt ja tämäkin elinkeinotoiminta on lakannut tai siirtynyt muuttoliikkeen mukana pois maaseudulta.
Kunnille tämä on merkinnyt veropohjan sulamista ja kukujen suhteellista kasvua, koska maaseudulle ovat jääneet vain ne, jotka eivät kykene muuttamaan pois. Kunnallishallintoa on kevennetty myös, mutta sitäkään ei mahdottomasti voi keventää. Palvelut on tuotettava, mikä väen vähentyessä on merkinnyt palvelun yksikköhintojen vahva kasvua, koska kiinteiden kustannusten osuus kohdistuu yhä harvempiin palvelunsaajiin.
Kuntien ongelmia olisi siis ryhdyttävä jo vihdoinkin ratkaisemaan. Siinä ei yhtään auta demareiden syyttely. Suomessa on nimittäin n. 200-250 "ylimääräistä" kuntaa, jotka olisi saatava liitetyksi naapureihinsa sellaisella järkevällä tavalla, joka sallii rationaalisen hallinnon ja kustannustehokkaamman palveluntuotannon.
Keskusta on ollut tämän kehityksen suurin jarru vastustamalla kuntaliitoksia ja vannomalla "vapaaehtoisuuden" nimiin. Keskustan vastustuksen syy on myös hyvin selvä: Keskustan suurin kannatus tulee juuri muuttotappiokunnista, joiden talous on kuralla ja jotka ovat keskustaenemmistöisiä.
Näiden kuntien johto, virkamiehet ja asukkaatkin haluaisivat, että valtio rahoittaa heidän olemassaolonsa ilman, että heidän täytyy yhdistyä. Yhdistymistä vastusteaan usein hyvin ymmärrettävistä, joskin primitiivisistä ja konservatiivisista syistä: muutos sinänsä koetaan pahaksi eikä naapureistakaan aina pidetä, sillä todellinen aito yhteistyö ei keskustalaislta keskenään taida sujua, kun mukaan työntyy pienoinen kateus siitä, että kuntaliitoksesta on enemmän hyötyä naapurille kuin "meille". Tämä kateus on kaatanut jo monta muuten hyvin liikkeelle lähtenyttä vapaaehtoista kuntaliitoshanketta.
Jos siis ajatellaan tilannetta rehellisesti, Seppo, niin niin keskusta haluaa pitää Suomen kansalaiset eriarvoisessa asemassa: kaupunkilaiset vero-orjuudessa raatamassa sen eteen, että tyhjentyvälle maaseudulle jäänet voisivat ottaa vastaan toisten ahkeruudellaan ansaitsemaa rahaa ilman vastiketta.
Ei tämmöinen voi jatkua.
Kyllä keskustan on tajuttava, mitä kuntatalous on ja lähdettävä aidosti mukaan maaseudun kokonaisvaltaiseen ja radikaaliin uudistamiseen ennen kuin porvarihallituksesta voidaan puhua tosi mielellä.- muutama
juttu mitä olivat suurtilojen saamat tuet mitä ei pientilat saaneet?
Ja muuten mitään muuta ei ole pääkaupunkiseudun suunnalta huudeltu kuinka pieni on Suomen tilokoko ja kuinka sen pitäisi suurentua.
30-luvulla oli suurempi keskitilojen koko kuin mitä se oli 60-luvulla.
Sitten sinä myös jaksat jauhaa siitä mihn meijerit ovat hävinneet, syy siihen on se että kuluttajat haluavat ruokansa lähes ilmaiseksi, ei siitä saa maksaa.
Päivittäin tämä ilmiö tulee täälläkin esiin.
tähän vielä
"muutos sinänsä koetaan pahaksi eikä naapureistakaan aina pidetä, sillä todellinen aito yhteistyö ei keskustalaislta keskenään taida sujua, kun mukaan työntyy pienoinen kateus siitä, että kuntaliitoksesta on enemmän hyötyä naapurille kuin "meille". Tämä kateus on kaatanut jo monta muuten hyvin liikkeelle lähtenyttä vapaaehtoista kuntaliitoshanketta.
Jos siis ajatellaan tilannetta rehellisesti, Seppo, niin niin keskusta haluaa pitää Suomen kansalaiset eriarvoisessa asemassa: kaupunkilaiset vero-orjuudessa raatamassa sen eteen, että tyhjentyvälle maaseudulle jäänet voisivat ottaa vastaan toisten ahkeruudellaan ansaitsemaa rahaa ilman vastiketta.
Ei tämmöinen voi jatkua.
Kyllä keskustan on tajuttava, mitä kuntatalous on ja lähdettävä aidosti mukaan maaseudun kokonaisvaltaiseen ja radikaaliin uudistamiseen ennen kuin porvarihallituksesta voidaan puhua tosi mielellä."
Jotenkin vain tuntuu että olet vajavainen tiedoistasi jos otan esimerkin vaikka omasta kunnastani niin se on tehnyt jo noin kolmekymmentä vuotta yhteistyötä terveydenhuollon parissa.
Ja nykyään näitä yhteityökuivoita on jo niin paljon ettei niitä tähän viitsi edes luetella.
Voisit muuten miettiä kuinka hyvin toimii pääkaupunkiseudun yhteistyö ja kuinka monta vuotta siellä on riidelty joukkoliikenteestä ja huomion arvoista on myös se ettei siellä ole kepulaisia kateuden vuoksi yhteistyötä estämässä.
Aisat eivät ole niin yksimkertaisia kuin sinä luuulet sen olevan; yhdistetään kuralla olevat kunnat yhteen tulee kannattava kunta.
Ikävä vain ettei se noin mene Vanhusvoittoinen väestö on vielä siellä olemassa ja heidän hoitaminen on se joka vie suuret rahat, haluatko että heidät jätetään hoidotta? - Jaba_43
muutama kirjoitti:

Ikävä vain ettei se noin mene Vanhusvoittoinen väestö on vielä siellä olemassa ja heidän hoitaminen on se joka vie suuret rahat, haluatko että heidät jätetään hoidotta?Kuvailin edellä ongelmia ja niiden syitä. Sinä ryhdyit kyselemään ja luettelemaan muualla olevia ongelmia. Ei asioita sillä tavalla saada menemään eteenpäin.
Yhteistyötä toki tehdään ja siitä on hyviä kokemuksia, mutta meillä on edelleen 200-250 kuntaa liikaa. Enemmän on siis tehtävä yhteistyötä, mitä tehdään.
Asiat nimittäin ovat hyvin yksinkertaisia. Lakataan tuhlaamasta turhaan hallintoon ja tuhlaamasta rinnakkaiseen palveluntuotantoon, vaikka tuhlaaminen on tietenkin kivaa, kun se raha tulee kaupunkilaisen palkansaajan verorahoista, eli tukea saavalle kunnalle ilmaisena rahana.
Kukapa kepulainenkaan nyt niin tyhmä olisi, että yhdistelisi kuntiaan, jos sen seurauksena menetetään valtion tukiaiset. - ei niin ei
Jaba_43 kirjoitti:
Kuvailin edellä ongelmia ja niiden syitä. Sinä ryhdyit kyselemään ja luettelemaan muualla olevia ongelmia. Ei asioita sillä tavalla saada menemään eteenpäin.
Yhteistyötä toki tehdään ja siitä on hyviä kokemuksia, mutta meillä on edelleen 200-250 kuntaa liikaa. Enemmän on siis tehtävä yhteistyötä, mitä tehdään.
Asiat nimittäin ovat hyvin yksinkertaisia. Lakataan tuhlaamasta turhaan hallintoon ja tuhlaamasta rinnakkaiseen palveluntuotantoon, vaikka tuhlaaminen on tietenkin kivaa, kun se raha tulee kaupunkilaisen palkansaajan verorahoista, eli tukea saavalle kunnalle ilmaisena rahana.
Kukapa kepulainenkaan nyt niin tyhmä olisi, että yhdistelisi kuntiaan, jos sen seurauksena menetetään valtion tukiaiset.Olisin vaan halunnut mielenkiinnosta tietää mitä ovat ne suurtilojen saamat tuet, mitä pienet tilat eivät saaneet.
Tuotahan asiaa sinä olet toistanut jo kuinka monta kertaa, sille ei sitten taida voida mitään että sellasia tukia ei sitten ole tainnut olla olemassakaan, kun kerran et niitä pysty kertomaan.
Miksi syytät pieniä kuntia kyvyttömyydestö ratkaista ongelmia kun eivät isotkaan siihen kykyne.
"Kukapa kepulainenkaan nyt niin tyhmä olisi, että yhdistelisi kuntiaan, jos sen seurauksena menetetään valtion tukiaiset."
mitä tukia menetettäsiin?
Se on totta jos lukion koko on yli 250 oppilasta rahoitus pienenee, mutta mitä tukia kunta menettää jos se yhdistyy jonkun muun kanssa?
Eikö veronmaksajia ole muualla kuin kaupungissa, täytyy varmaan mennä verotoimistoon ja pyytää maksamani verorahat takaisin.
Muuten mikä on pisin matka minkä päässä voisi olla lääkärin vastaanotto? - Jaba_43
ei niin ei kirjoitti:
Olisin vaan halunnut mielenkiinnosta tietää mitä ovat ne suurtilojen saamat tuet, mitä pienet tilat eivät saaneet.
Tuotahan asiaa sinä olet toistanut jo kuinka monta kertaa, sille ei sitten taida voida mitään että sellasia tukia ei sitten ole tainnut olla olemassakaan, kun kerran et niitä pysty kertomaan.
Miksi syytät pieniä kuntia kyvyttömyydestö ratkaista ongelmia kun eivät isotkaan siihen kykyne.
"Kukapa kepulainenkaan nyt niin tyhmä olisi, että yhdistelisi kuntiaan, jos sen seurauksena menetetään valtion tukiaiset."
mitä tukia menetettäsiin?
Se on totta jos lukion koko on yli 250 oppilasta rahoitus pienenee, mutta mitä tukia kunta menettää jos se yhdistyy jonkun muun kanssa?
Eikö veronmaksajia ole muualla kuin kaupungissa, täytyy varmaan mennä verotoimistoon ja pyytää maksamani verorahat takaisin.
Muuten mikä on pisin matka minkä päässä voisi olla lääkärin vastaanotto?Sinulla ei liene edelleenkään omaa mielipidettä siihen, miten kuntien ongelmat tulisi ratkaista, kun edelleen vaan heittelet kysymyksiäsi ja selittelet muita ongelmia.
Jos tuo on esimerkki siitä, millä tyylillä sinä tekisit yhteistyötä, niin ei se oikein hyvältä näytä. - niinkö?
Jaba_43 kirjoitti:
Sinulla ei liene edelleenkään omaa mielipidettä siihen, miten kuntien ongelmat tulisi ratkaista, kun edelleen vaan heittelet kysymyksiäsi ja selittelet muita ongelmia.
Jos tuo on esimerkki siitä, millä tyylillä sinä tekisit yhteistyötä, niin ei se oikein hyvältä näytä.anteeksi vain sinä olet puhunut kaikista ihme tuista joita ovat isot tilat saanet mitä pienet tilat eivät ja kuntien menettävän tukia kun ne yhdistyvät.
Olisi vain ollut kiva tietää noiden tukien nimikin, on aika vaikea sanoa juuta taikka eitä kun et ole edes kertonut mitä tukia tarkoitat.
Nythän on vain niin että sinä väität jotain mitä et kuitenkaan ole pystynyt nimeämään et nimeltä etkä raha määrältä.
Sitten syytät vielä yhteistyökyvyttömyydestä. Ja senkin tosiasian laitat selittelyn piikkiin jonka lukion kohdalta kerroin.
Ja mikä sinä olet sanomaan ettei saa kysymyksiä tehdä, paitsi jos sinun tavoitteena on tehdä sellainen yhteiskunta jossa kysymysten teko ja tätä kautta eri ratkaisuvaihtoehtojen kyseenalaistaminen on kielletty.
Pieni vihje sinulle tulevasta; Jos kunnat eivät itse pysty tavalla tai toisella tekemään yhteistyötä, tulee valtio omalla ohjauksellaan sen tekemään.
Kuntien ongelmaratkaisu; keinot tulevat olemaan kunta kohtaisia koska se mikä sopii toisella ja tuo ratkaisun ei välttämäti toimi samoin toisen kohdalla.
Kuka on Tuomo? veljesikö? - Jaba_43
niinkö? kirjoitti:
anteeksi vain sinä olet puhunut kaikista ihme tuista joita ovat isot tilat saanet mitä pienet tilat eivät ja kuntien menettävän tukia kun ne yhdistyvät.
Olisi vain ollut kiva tietää noiden tukien nimikin, on aika vaikea sanoa juuta taikka eitä kun et ole edes kertonut mitä tukia tarkoitat.
Nythän on vain niin että sinä väität jotain mitä et kuitenkaan ole pystynyt nimeämään et nimeltä etkä raha määrältä.
Sitten syytät vielä yhteistyökyvyttömyydestä. Ja senkin tosiasian laitat selittelyn piikkiin jonka lukion kohdalta kerroin.
Ja mikä sinä olet sanomaan ettei saa kysymyksiä tehdä, paitsi jos sinun tavoitteena on tehdä sellainen yhteiskunta jossa kysymysten teko ja tätä kautta eri ratkaisuvaihtoehtojen kyseenalaistaminen on kielletty.
Pieni vihje sinulle tulevasta; Jos kunnat eivät itse pysty tavalla tai toisella tekemään yhteistyötä, tulee valtio omalla ohjauksellaan sen tekemään.
Kuntien ongelmaratkaisu; keinot tulevat olemaan kunta kohtaisia koska se mikä sopii toisella ja tuo ratkaisun ei välttämäti toimi samoin toisen kohdalla.
Kuka on Tuomo? veljesikö?Sori, että suhtaudun kysymyksiisi nuivasti, koska minusta ne näyttivät vain siltä, että halusit mieluummin kinata kuin kertoa mielipiteesi itse asiasta.
Olen samaa mieltä siitä, että valtio tulee ohjaamaan kunnat yhdistymään vielä tämän hallituksen päätöksillä. Silloin tulemme näkemään, miten demarit vievät keskustaa kuin pässiä narussa.
Keinot tulevat todella olemaan kuntakohtaisia, mitä muuta ne voisivat olla?
Tuomo on yksi Kankkunen, jolla oli aikanaan tapana heitellä kysymyksiään sen sijaan, että olisi osallistunut keskusteluihin kertomalla, mitä mieltä hän itse on asioista.
- aksu
"EU-vakaussopimus myrkkyä koko maalle"
*************************************
Ja Vanhanen jatkaa samaa Lipposen linjaa tässä tapauksessa piiruakaan muuttamatta.
Eli hyvä Seppo, onko Vanhasen linja viisautta vai sitä, ettei kepu pysty mihinkään muuhun kuin hagiksen punakoneen keppoiseksi apupojaksi?
Jos jälkimmäinen, niin kannattaisikohan sinun vaihtaa puoluetta?"Vaihda puoluetta.." ?
Höpö-höpö, ja heitä voltti!
Elätkö laisinkaan tätä päivää, ja kuulutko lisäksi myös punakoneen veetuilu-porukkaan?
Totta mooses Vanhanen pitää halliksen pystyssä tunnetuista syistään. Jokainen järkevä kansalainen myöntää SAK-SDP:n punakoneen ylivallan pakon, ja siitä johtuvat seikat.
Samoin jokaisen on pakko myöntää että hallituksessa soittaa Hakaniemi ensiviulua riippuamtta siitä kuka kulloinkin on lakeijan paikalla.
Johtopäätös:
Olet joko tyhmä veetuilija tai sitten tyhmä kommari-veetuilija. Valkkaa noista itsellesi sopiva.
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta- yhteiskuntakriitikko
CITY.-Keskusta kirjoitti:
"Vaihda puoluetta.." ?

CITY-KeskustaOlet eduksi edustamallesi puolueelle. Jatka samaan malliin. Olet taitava ja älykäs. Olet kantona kask eikun kantavana voimana puoluetoimiston riippakiv eikun riippumattomana siantunt eikun asiantuntijana. Kulaus Kusolia ja taas syntyy jäte eikun jänteikästä juttua. Hyvä sinä. Älä pill eikun hellitä.
- torikauppias
yhteiskuntakriitikko kirjoitti:
Olet eduksi edustamallesi puolueelle. Jatka samaan malliin. Olet taitava ja älykäs. Olet kantona kask eikun kantavana voimana puoluetoimiston riippakiv eikun riippumattomana siantunt eikun asiantuntijana. Kulaus Kusolia ja taas syntyy jäte eikun jänteikästä juttua. Hyvä sinä. Älä pill eikun hellitä.
Sulla on nuo hengenlahjat tallella..
Taisto Sinisalon sanoin: "Toverit, kun järki loppuu niin painetaan sisulla".., eiks' se silleen mee? - Vilpitön toivomus
CITY.-Keskusta kirjoitti:
"Vaihda puoluetta.." ?
Höpö-höpö, ja heitä voltti!
Elätkö laisinkaan tätä päivää, ja kuulutko lisäksi myös punakoneen veetuilu-porukkaan?
Totta mooses Vanhanen pitää halliksen pystyssä tunnetuista syistään. Jokainen järkevä kansalainen myöntää SAK-SDP:n punakoneen ylivallan pakon, ja siitä johtuvat seikat.
Samoin jokaisen on pakko myöntää että hallituksessa soittaa Hakaniemi ensiviulua riippuamtta siitä kuka kulloinkin on lakeijan paikalla.
Johtopäätös:
Olet joko tyhmä veetuilija tai sitten tyhmä kommari-veetuilija. Valkkaa noista itsellesi sopiva.
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-KeskustaJatka samaan malliin Keris! Se tekee gudaa kepun kannatukselle. Eikös sieltä Apollonkadultakin ole sinulle näin sanottu? Bwuaahahahahahahahahah...
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412064- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461272Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50982- 40789
- 14780
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637