Voiko olla huonompaa kansanedustajaa kuin Nazima Razmyar?

Razmyarin ainoa teema on suomalaisten syyllistäminen rasismista. Hän on lisäksi kaikessa Suomen kansallista etua vastaan.
96637
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 96

Vanhimmat

Nasima on puhunut paljon muustakin kuin rasismista, mutta jos on rasisti, kiinnittää huomiota vain puheisiin rasismista.

1Äänestä
  • Ei ole mitään muuta kuin rasismia Nazimalla

    Äänestä

  • Kerroppa 10 esimerkkiä:

    Äänestä

  • VASTUSTAA SUOMEN OIKEAA POLITIIKKAA JYRKÄSTI...

    Viikonloppuna vaaliohjelmansa julkistanut kokoomus osoittaa jälleen kerran olevansa katteettomien lupausten mestari, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.

    – Vaatii pokkaa puhua vastuullisesta taloudenpidosta, kun kokoomuksen vahtivuorolla Suomessa kasvavat vain velka ja työttömyys. On myös harvinaisen irvokasta luvata nopeaa hoitoon pääsyä, kun on juuri itse hallituksessa vienyt läpi lain, jonka myötä suomalaiset saavat odottaa lääkäriin pääsyä kolme kuukautta kahden viikon sijasta.

    – Jo ennen eduskuntavaaleja kokoomus lupasi, että sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusta ei leikata ja velkaantuminen lopetetaan. Alle kaksi vuotta myöhemmin nämä lupaukset on jo rikottu. Tämä on hyvää pitää mielessä, kun arvioi näitä uusimpia lupauksia, Razmyar varoittaa.

    Razmyarin mukaan vaikuttaa siltä, että kokoomus on hallituksessa ollessaan irtaantunut täysin todellisuudesta.

    – Viime viikolla uutisoitiin, että korkeakoulutettujen työttömyys on noussut ennätyksellisen suureksi Suomessa. Tätä hälyttävää uutista pääministerin puheessa sitä ei mainittu sanallakaan. Sen pääministeri muisti kyllä kertoa, että onneksi kokoomus on hallituksessa leikannut työttömyysturvasta, jotta työn tekeminen olisi jatkossa kannattavampaa. Tämä on käsittämättömän kylmä viesti työpaikkansa menettäneille ja kertoo paljon pääministeripuolueen tilannekuvasta.

    Pääministeri Orpon mukaan terveyspalveluiden kriisistä puhuminen on opposition propagandaa, mutta tosiasiassa hyvinvointialueet ovat niin suurten leikkauspaineiden kohteena, että ne joutuvat pohtimaan, mitä lakia olisi vähitellen haitallista rikkoa, Razmyar muistuttaa.
    – Tuhannet suomalaiset ovat huolissaan hoitoon pääsystä ja hallituksen sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvista leikkauksista. On surullista, että pääministerin mielestä opposition ei pitäisi puhua tavallisten ihmisten arjen huolista. Jos oman politiikan seuraukset kuulostavat ikäviltä, kannustan pääministeripuoluetta muuttamaan suuntaa, Razmyar päättää.''

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei ole mitään muuta kuin rasismia Nazimalla

    Nazima on talebanrotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei ole mitään muuta kuin rasismia Nazimalla

    Isänsä on kommunisti Afganistanista ja tytär on kaappikommari, joka yrittää päästä demareissa vallan huipulle.

    Äänestä

  • Kaikki persujen kansanedustajat ovat häpeäksi Suomelle

    Äänestä

Kyllä se on huonoin, yhtä huono on Ben Z joka edustaa Juutalaisia.

Äänestä
  • Benkku on fiksu

    Äänestä

  • Afgaanien ero juutalaisiin näkyy ÄO:ssa.
    Montako nobelistia löytyy afgaaneista??

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Afgaanien ero juutalaisiin näkyy ÄO:ssa.
    Montako nobelistia löytyy afgaaneista??

    Sen äo:n takia Trumpkaan ei saanut rauhan Nobelia. Ennemmin pelle, kuin fiksu.

    Äänestä

  • Ben Zyskowits on Suomen parhaita poliitikkoja, harmi vaan että ei syntynyt Suomen kansalaisen lapsena, ei siis kelpaa tasavallan presidentin virkaan. Minä olisin äänestänyt varmasti!

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Sen äo:n takia Trumpkaan ei saanut rauhan Nobelia. Ennemmin pelle, kuin fiksu.

    Nyt jaettu Nobelin rauhan palkinto perustuu toimiin 2024 aikana? Ensi vuosi voi olla donaldin juttu? Varsinkin jos rauha lähi-idässä jatkuu?

    Äänestä

Voi olla!

Esim Purra!

Ehdottoman surkein on Purra!

Nyt kun Huhtasaari ei enää näy huutamassa TV:ssä!

Äänestä
  • Virheet huutaa🙉

    Äänestä

Madonluvut tulee kaikille pettureilele.
Sionisti valikoimia oahantekiiöitä laittomia..satanisteja jne

Äänestä

Hän on työskennellyt lasten ja naistensuojelun parissa ja on valitti kansanedustaja

Miksi sinusta rasismi ei ole ongelma kun valitat, että hän ottaa kantaa myös siihen?

Äänestä
  • Hän on kiihkomuslimi

    Äänestä

Ei todellakaan ole. Demokratiassa on paha valuvika kun moiset tyypit pääsevät vaikuttamaan asioihin.

Äänestä
  • Demokratiaan kuuluu että kaikilla on oikeus vaikuttaa jos kannatusta löytyy, mutta ei kaikista tarvitse pitää tai hyväksyä?

    Äänestä

Nusima kuuluu samaan kastiin demarijohdon lobbaamien mamuedustajien; al-taen, husun, veijo baltzarin ja lelu-ramin kanssa.

Äänestä

Muissa maissa olisi jo teloitettu.

Äänestä

Ajatelkaa. Koko Nasiman suku ei ole ollut missään töissä Suomeen pääsemisensä jälkeen. Ovat nyt 35 vuotta jo olleet maassa. Tyypillistä muslimeille. Menkööt takas vaan Afganistaniin kaikki.

1Äänestä
  • Koko klaani karkoitettava maasta.

    Äänestä

  • Muslimit ei sopeudu Suomeen.

    Äänestä

  • Ulos maasta Nazima

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ulos maasta Nazima

    Sinä ulos maasta! Kaikki Persut ulos maasta! Persut vihaavat suomalaisuus, mutta myös maahanmuuttajia!

    Vain alle 15% joita Persut ovat, vihaavat suurta osaa suomalaisia.

    Tämä on häpeä. Suomen parhaaksi olisi päästä eroon näistä natsi viha ihmisistä.

    Näin suuri osa suomalaisista saisi vihdoin rauhan!

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Sinä ulos maasta! Kaikki Persut ulos maasta! Persut vihaavat suomalaisuus, mutta myös maahanmuuttajia!

    Vain alle 15% joita Persut ovat, vihaavat suurta osaa suomalaisia.

    Tämä on häpeä. Suomen parhaaksi olisi päästä eroon näistä natsi viha ihmisistä.

    Näin suuri osa suomalaisista saisi vihdoin rauhan!

    Natsit, solariuminatsit ja natsimat maasta ulos.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Sinä ulos maasta! Kaikki Persut ulos maasta! Persut vihaavat suomalaisuus, mutta myös maahanmuuttajia!

    Vain alle 15% joita Persut ovat, vihaavat suurta osaa suomalaisia.

    Tämä on häpeä. Suomen parhaaksi olisi päästä eroon näistä natsi viha ihmisistä.

    Näin suuri osa suomalaisista saisi vihdoin rauhan!

    Muslimeja inhoavat kaikkien puolueiden äänestäjät.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Muslimit ei sopeudu Suomeen.

    Muslimeilla on se vika että heidän mielestä allahin laki on tärkein, ei se ole vaan Suomen laki on maassamme tärkein ja sitä pitää myös muslimien noudattaa ilman jupinoita!

    Äänestä

Vastaan aloittajan kysymykseen: kyllä on. Kaikki kansanedustajat ovat perheestä.

Äänestä
  • Siis perseestå. 🤬

    Äänestä

Järkytyin😳

Äänestä

Demokratiasta puuttuu mahdollisuus poistaa kesken vaalikauden eduskunnasta edustajat, joita kansan enemmistö ei hyväksy. Tästä johtuen kansanedustajiksi pääsee liikaa surkeita vähemmistöjen edustajia ja muita koomikoita joista pitää kärsiä jopa vuosikymmenien ajan.

Äänestä
  • Perustuslaki päättää miten kansanedustajat valitaan, heitä ei myöskään eroteta palstaänkyröiden mielipiteen mukaan . Laissa on perusteet miksi kansanedustaja voidaan erottaa.

    Äänestä

  • Se ei ole mikään peruste irtisanoa kansanedustajaa. Sen sijaan sen pitäisi olla, jos kansanedustaja ei tee töitä niiden asioiden eteen, joita vaalien alla väitti edistävänsä. On selvästi nähtävissä, minkälaiseen populismiin ja vaalivalheisiin nykyinen malli on johtanut.

    Jos vaalilupaukset olisivat sitovia, ne lakkaisivat olemasta tyhjiä mainoslauseita. Ja niiden kohdalla, joita ei huvittaisikaan tehdä sittenkään asioita kuten väitti, vastaan tulisi varoitus ja erottaminen.

    Äänestä

Voittaa jopa Orpon tyhmyydellään.

Äänestä

Nasimalle on tärkeintä että islamisaatio jatkuu SUOMESSA, niin kauan ettei sitä kyetä enää pysäyttämään…

1Äänestä
  • Selvää sisäministeri ainestahan tämä Nasima on, tulevassa demareiden muslimiveljeskunnan vetämässä hallituksessa!
    Olen pettynyt jos näin ei olekkaan…

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Selvää sisäministeri ainestahan tämä Nasima on, tulevassa demareiden muslimiveljeskunnan vetämässä hallituksessa!
    Olen pettynyt jos näin ei olekkaan…

    Se tahtoo että Suomikin muuttuu Hamas Jihadistien elättimaaksi .

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Se tahtoo että Suomikin muuttuu Hamas Jihadistien elättimaaksi .

    Ei Suomi tule olemaan mikään elättimaa, jos Suomen oma yrityselämä ei tuota riittävästi nettoverovaroja siihen, että Suomi ylipäätään pystyisi elättämään ketään. Jyväskylän yliopiston Pisa-tutkimuksista tehdyn analyysin mukaan suuri osa maahanmuuttajista on jatkokoulutuskelvottomia ja kelvottomia työelämään koulusta valmistuttuaan. Nämä jatkokoulutuskelvottomat ja työelämään kelpaamattomat eivät pysty itse elättämään työllään ketään ja ennen pitkää Suomestakin tulee noilla lähtökohdilla kehitysmaa.

    Äänestä

Jos Sdp voittaa vaalit,Nasimasta voi hyvinkin tulla sisäministeri,aatelkaapa.....

Äänestä

eevapiodee, kaikkien aikojen haitallisin...

Äänestä

Innolla odotamme Ruotsin mallinmukaisia 15.v lapsimurhaajia Suomeen . TERV. SDP.N HALLITUS

Äänestä

Jotkut ihan lähtee islamistien vainoa pakoon....

Mutta ei sitä kai käsitä jos ei mistään ota selvää.
Kannattaa jankata. Jankata ja jankata. Huokaus.

Äänestä

Voi olla. Jokainen persu.

Äänestä

Samaan tapaan kuin Perussuomalaiset?
Yhden asian puolue. Maahanmuutto on PS:n ainoa asia.

Äänestä

No, ei hän edusta kyllä Suomen kansaa
Ennemminkin tulija puolta.

Äänestä

Hallitus tehnyt hyvää työtä.
Kokemusasiantuntijana Tiedän!!!

Tuli terveysongelmia, pääsin samalla viikolla lääkäriin, ja leikkausjonoon. Operaatio tehdään 3 viikon päästä. Ei ole edes kiireellinen terveysongelma.

Tuli hammas särky, soitin maanantaina hammaslääkäriin. Sain ajan 3 h päästä.

Terveyspalvelut Toimivat!

Niistä valittaa ne, jotka ei ole niitä tarvinneet. Pelkällä " Mutu", tuntumalla. Hävetkää!

Äänestä

Hammaslääkärin kiireellisen ajan saa aina jos ei samana niin seuraavana päivänä,voi henki lähteä jos tulehdus.Kiireetöntä aikaa saa jonottaa 4 kuukautta.Kenen pitäis hävetä?Paikka repsottaa mut ei ole kiireellinen.

Äänestä

Suomi pelasti hänet. Luuleeko hän oikeasti, että olisi missään muualla päässyt kansanedustajaksi tai muutenkaan siistiin hyvinpalkattuun sisätyöhön. Miettisi mitä muut maalaisensa tekevät jos mitään.

Äänestä
  • Mikseivät hakeneet turvapaikkaa Venäjältä, siellähän se isäkin oli lähettiläänä????

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Mikseivät hakeneet turvapaikkaa Venäjältä, siellähän se isäkin oli lähettiläänä????

    Jossain Pietarin ja Moskovan bordelleissa olisi työskennellyt ilman Suomea.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Jossain Pietarin ja Moskovan bordelleissa olisi työskennellyt ilman Suomea.

    Nyt se olisi siihenkin hommaan jo aivan liian vanha.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Nyt se olisi siihenkin hommaan jo aivan liian vanha.

    Halpabordelleista kun puhutaan.

    Äänestä

Hankkii ministerinä suurmoskeijan helsinkiin.

Äänestä

Ei se ainakaan suomen kansaa edusta.

Äänestä
  • Edustaa afganistanilaisia

    Äänestä

Vieraslajit ovat ongelmallisia.

Äänestä
  • Haitallinen vieraslaji.

    Äänestä

Koko eduskunta pitäisi lopettaa ja kansalle kaikki asiat vaaleilla päätettäväksi. Näin säästetään verorahoja virkamiesten palkoista ja sopeutumisrahoista ja muista maksettavista eduista, eikä tarvitse kuunnella turhaa riitelyä näiden kansankurjistajien välillä.

2Äänestä
  • Joo kannatetaan

    2Äänestä

  • Kaikki asiat vaaleilla juu. Siinä onkin vaalirallia kerrakseen.

    Miksi ei huutoäänestys Kuopion torilla?

    Tai liitytään venäjään, Putin ja sen kaverit päättää kaikesta puolestamme.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kaikki asiat vaaleilla juu. Siinä onkin vaalirallia kerrakseen.

    Miksi ei huutoäänestys Kuopion torilla?

    Tai liitytään venäjään, Putin ja sen kaverit päättää kaikesta puolestamme.

    Tai sitte annetaan jonku vassujen nypläyskerhon päättää asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Tai sitte annetaan jonku vassujen nypläyskerhon päättää asioista.

    Ne huutaa kovimmin!

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Tai sitte annetaan jonku vassujen nypläyskerhon päättää asioista.

    Eli Putinin olet sinä(kin) vailla, kuten aloittaja , joka olet tai Pietarin tekoäly.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kaikki asiat vaaleilla juu. Siinä onkin vaalirallia kerrakseen.

    Miksi ei huutoäänestys Kuopion torilla?

    Tai liitytään venäjään, Putin ja sen kaverit päättää kaikesta puolestamme.

    Mitenkäs ne Sveitsissä hoidetaan? Onko siellä Suomea vastaavaa eduskuntaa? Olen kuullut, että kansa päättää vaaleilla asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kaikki asiat vaaleilla juu. Siinä onkin vaalirallia kerrakseen.

    Miksi ei huutoäänestys Kuopion torilla?

    Tai liitytään venäjään, Putin ja sen kaverit päättää kaikesta puolestamme.

    Parempi vaihtoehtohan on antaa kansalle päätettäväksi asiat, kuin se, että mitään ei tapahdu moneen vuoteen aikaansaamattomassa elimessä. Ja ne asiat, jotka saadaan aikaiseksi, eivät ole kansalaisten etu, vaan pois heiltä ja päättäjät vastaavasti toteuttavat asioita, jotka ajavat heidän ja muiden hyvävaraisten etuja.

    Äänestä

Onko puhdas ja ympärileikattu ?

Äänestä

Nazimalla taitaa kuitenkin olla eduskunnan isoin nenä

Äänestä

Ratsmyar on vihervasemmiston rasismiöyhötyksen tuote ja mökätorvi. En tiedä onko hän uransa aikana puhunut muusta kuin rasismista. Ehkä jonkun verran myös feminismistä ja hokenut "persua".

Äänestä

Voi olla vieläkin huonpi esim. fatima on.

Äänestä

Kukan Natsiman äänestää aina uudelleen Kansanedustajaksi?

Minä en äänestäisi tuota henkilöä

Äänestä
  • Epäilemättä suomalaiset naiset äänestävät Naziman kansanedustajaksi aina vain uudelleen ja etenkin sellaiset naiset, jotka luulevat kaiken julkisen sektorin palveluiden rahoituksen tulevan kuin mannan taivaalta elättämään kaikki samaan tapaan kuin jonkun kehitysmaan johtaja sanoisi, että jokaisen kehitysmaalaisen pihaan on saatava uusi Mersun S-sarjalainen tietämättä mistä rahoitus tähän kaikkeen tulee.

    Äänestä

Samaa ihmettelen

Äänestä
  • Razmyarista saattaa tulla uuden hallituksen sisäministeri

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Razmyarista saattaa tulla uuden hallituksen sisäministeri

    Ja Mäkysestä valtionvarainministeri.

    Äänestä

Nenäkkäin

Äänestä

Pohjakosketus saavutettu

Äänestä
  • Razmyar pitäis pidättää

    Äänestä

ei voi

Äänestä

Voi, kaikki miehet ja persunaiset!
Fiksu, osaava ja välittävä!
Ei sillai välittävä kuin Orpon hallitus, joka välittää köyhien elinehdot rikkaiden sijoitustileille!

Äänestä
  • Nazima tienaa mamubisneksellä

    Äänestä

mä jotenki tykkään näistä hupiakoista! Niitä on helppo äänestää, ei tule pettymyksiä, kun ei mitään voi vaatia.

Äänestä

No ei voi.

Äänestä

Nusimalle kuuluu vuoden kehnoin pakoloinen -palkinto.

Äänestä

On niitä huonompiakin.
Kaikki persut esimerkiksi.

Äänestä
  • Tietävät että Marinin hallitus ja velanotto.

    Äänestä

Miksiköhän on yleensä saanut täältä turvapaikan? Nykyisin Afganistan on turvallinen maa, joten eikö olisi aika lähteä kotiin? Siellä lienee enemmän tekemistä ja olisi omiensa joukossa, ei tarvitsisi vahtia suomalaisten tekemisiä.

Äänestä
Anonyymi00096

Äänestä
Anonyymi00099

Äänestä
Anonyymi00100

Äänestä

Nazima on kaunis ja älykäs nainen. Ja ei kuulu ns. kantaväestöön.

Siinäpä jo riittävästi pelon, kateuden ja vihan aiheita perussuomalaiseen mielenmaisemaan.

Ja muslimi, kerrotaan. Niitähän ne sieltä päin muuttaneet yleensä ovat. Jumala-suhteestaan en ole sen tarkempaa tulostusta lukenut. Uskooko kaikkien vääräuskoisten koirien eliminointiin taivaspaikan palkkioksi. Mutta kamalaahan se on tuollainen maahanmuutto. Allah on ihan perseestä. Ei hyväksy viinaa.

Äänestä
Anonyymi00103

Äänestä
Anonyymi00104

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Razmyarin ainoa teema on suomalaisten syyllistäminen rasismista. Hän on lisäksi kaikessa Suomen kansallista etua vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu