Jeesus ja siat

Raamatun mukaan Jeesus antoi hengille luvan mennä sikoihin, jotka (2000) hukkuivat järveen. Kuinka eläinystävällistä ja taloudellista tällainen toiminta on?

Huittisissa 600 sian menetys aiheutti satojen tuhansien eurojen menetyksen, puhumattakaan sikaparoista.
https://yle.fi/a/74-20188077?origin=rss
45464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Juuri siksi syömme, herkuttelemme sian kinkulla Jouluna.
Nam nam kun on hyvää pyhä sika.

Äänestä
  • Vai niin, syöt siis sian takapuolta ja jalkaa. SIANSYÖJÄ!!!

    Äänestä

Saavatkohan siat ylösnousemuksen vuorelle?

Äänestä

Tarina on tosiaan kummallinen ja herättää kysymyksiä. Muistan, että tuo häiritsi jo silloin kun olin uskovainen.

Jeesus salli pahojen henkien mennä sikoihin, vaikka hänen ei olisi ollut mikään pakko näin tehdä, eivätkä pahat henget ilmeisesti olisi voineet muuten vahingoittaa sikoja - muutenhan he eivät olisi Jeesuksen lupaa tarvinneet.

Siat tuskin olivat tehneet kenellekään pahaa, vaikka Mooseksen lain mukaan syötäväksi kelpaamattomia olivatkin. Lisäksi kyseessä ilmeisesti oli jonkun omaisuus - eihän tuollainen lauma villejäkään sikoja voi olla. Jeesus salli pahojen henkien tuhota ihmisten omaisuutta ja aiheuttaa kärsimystä eläimille. Vaikea nähdä, miksi.

Tosin kyseessä taitaa olla tarina, jolla haluttiin vinoilla roomalaisille, jotka alueella valtaa pitivät. Siat siis edustivat roomalaisia sotilaita. Suomessa sika ei taida olla poliisin synonyymi, mutta Amerikassa pig viittaa poliisiin.

Äänestä
  • Kirjastot.fi tietää, että poliiseille on mm. seuraavia nimityksiä:
    "Sinivuokot, tinanapit, sedät, siat, kissalan pojat, natat, jeparit, kytät ja koukut näin muutamia mainitakseni"

    Se on aika mielenkiintoista, että evankeliumissa vinoiltaisiin roomalaisille. Rooma epäilemättä aiheutti tuhoa. . .

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kirjastot.fi tietää, että poliiseille on mm. seuraavia nimityksiä:
    "Sinivuokot, tinanapit, sedät, siat, kissalan pojat, natat, jeparit, kytät ja koukut näin muutamia mainitakseni"

    Se on aika mielenkiintoista, että evankeliumissa vinoiltaisiin roomalaisille. Rooma epäilemättä aiheutti tuhoa. . .

    Okei, sitäkin suuremmalla syyllä tuo voisi olla viittaus roomalaisiin sotilaisiin. Sika on nähtävästi universaali symboli poliisivoimille, joista ei pidetä :-) Tuossa mies josta henget lähtevät on nimeltään Legioona, mikä tuskin on sattumaa sekään...

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Näin tulkittuna tuossa on lisäksi rinnakkaisuutta kertomukseen, jossa faraon joukot hukkuivat mereen. Egyptiläiset, kuten myös roomalaiset olivat juutalaisten näkökulmasta epäpuhtaita pakanoita ja sortajia. Sika sopi tuollaisen symboliksi hyvin.

    Motivaatio tuolle kertomukselle lienee ollut luoda toivoa siitä, että roomalaisten sorto helpottaisi ajan mittaan. Kun siat hukkuvat kertomuksessa veteen, ehkä todellisuudessakin roomalaiset jättäisivät juutalaiset rauhaan, tai näin ainakin sopi toivoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Okei, sitäkin suuremmalla syyllä tuo voisi olla viittaus roomalaisiin sotilaisiin. Sika on nähtävästi universaali symboli poliisivoimille, joista ei pidetä :-) Tuossa mies josta henget lähtevät on nimeltään Legioona, mikä tuskin on sattumaa sekään...

    Kuulemma noihin aikoihin alueella olisi ollut Legio X Fretensis, jonka yksi symboli oli ilmeisesti (villi)sika.

    Jeesus siis kuvattaisiin hyvissä uutisissa vapauttajana? Hän olisi messias, joka vapauttaisi kansan valloittaja ikeen alta?
    Tarina ei kuitenkaan viitanne vallankumoukselliseen toimintaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kyllähän tuo siihen vähän viittaisi, että Jeesus olisi tässä vapauttamassa kansaa roomalaisista. Toki hyvin peitellysti ilmaistuna.

    Jeesuksen toiminta evankeliumeissa kuvailtuna ei ole sinänsä vallankumouksellista. Kuitenkin jos nimenomaan roomalaiset teloittivat Jeesuksen, niin kyllähän se viittaa siihen, että hänet koettiin jonkinasteiseksi uhkaksi. Ei sellainen ihan tyhjästäkään nouse. Jeesuksen porukka vaikuttaa myös aseistautuneelta, Pietarillakin on miekka mukana, jolla voi sivaltaa ylipapin palvelijalta korvan pois.

    Ehkä historiallisen Jeesuksen, jos sellainen tyyppi on joskus oikeasti ollut, toiminta on kuitenkin ollut luonteeltaan radikaalimpaa ja poliittisempaa kuin mitä evankeliumien siloitellussa, jälkikäteen tuunatussa versiossa on sanottu.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ollakseen juutalaisten messias, eli siis kuningas, hänen olisi odotettu toimivan sotilaallisesti.
    Mutta ehkäoli olemassa vain hengellinen versio messiaasta? Kyllä se militantti messias vaikuttaisi realistisemmalta.

    Äänestä

sika on joulun pyhä eläin, uhraamme sian aina jouluksi.

Äänestä
  • sian liha ja rasva on erittäin hyvää ja maukasta. juuri siksi sikaa palvotaan. myös makkarana sika on tosi herkullista.
    Ja sian syöjät ei vainoa ja verikosta ja tuhoa muita julmasti.
    Sika on onnellisten ihmisten ruokaa.

    Äänestä

Onpa ala arvoista jutustelua, ihmettelen miten noin pahasti päät voi mennä sekaisin entisillä Jehovan todistajilla.

Äänestä
  • Haluatko puolustaa Jeesuksen toimintaa tuossa kertomuksessa, vai miksi tulit tänne ihmettelemään? Anna tulla vaan, niin saadaan ehkä "parempaa" jutustelua.

    Äänestä

  • No mikäs tässä nyt on niin ala-arvoista? Kerroppa nyt hiukan lisää.

    Äänestä

  • Sinä siis kuvittelet, että täällä kirjoittelevat ovat entisiä todistajia. Lahkosi on aivopessyt sinut uskomaan, että kun jättää järjestön, tulee hulluksi yms.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Haluatko puolustaa Jeesuksen toimintaa tuossa kertomuksessa, vai miksi tulit tänne ihmettelemään? Anna tulla vaan, niin saadaan ehkä "parempaa" jutustelua.

    Enpä vaivaudu

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    No mikäs tässä nyt on niin ala-arvoista? Kerroppa nyt hiukan lisää.

    Jos et itse ymmärrä niin anna olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sinä siis kuvittelet, että täällä kirjoittelevat ovat entisiä todistajia. Lahkosi on aivopessyt sinut uskomaan, että kun jättää järjestön, tulee hulluksi yms.

    Anteeksi joo siis oletkin Jehovan todistaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Jos et itse ymmärrä niin anna olla.

    Enhän minä voi tietää mikä Sinun mielestäsi on ala-arvoista, jollet sitä itse kerro.
    Mikä on näkemyksesi aloituksessa mainitusta tarinasta?

    Äänestä

Demonit itse pyytivät päästä sikoihin, kun Jeesus karkotti ne ihmisestä. Tuhansia vuosia vanhat demonit eivät hukkuneet. Ehkä myös sikojen lihat pelastettiin ja myytiin Rooman armeijalle.

Äänestä
  • Hukkuneesta siasta tuskin kovin kummoista hintaa saa. Kyllä tuossa taloudellista vahinkoa syntyi, ja eläimille turhaa kärsimystä. Kyllä sialla on oikeus elää, ei sitä kuulu ainakaan pahan hengen ajaa veteen hukkumaan.

    Varsinaisesti aloituksen ydin oli Jeesuksen toiminnan arviointi. Oliko oikein sallia pahoille hengille tuollainen toiminta? Jeesuksen ei olisi ollut mikään pakko suostua. Tilanne rinnastuu siihen, että jos päästää petoeläimen tai vaarallisen rikollisen vapaaksi, ja tämä aiheuttaa tuhoa, on kyllä osasyyllinen tapahtuneeseen.

    Äänestä

  • Miksi Jeesus suostui pyyntöön? Kertomusten valossa demonien ja henkien vaikutus ihmisiin on kaoottinen, joten miksi se ei olisi myös eläimiin? Eikö Jeesus ollut tietoinen asiasta?

    Hukkuneet siat eivät ehkä roomalaistenkaan mielestä olleet parasta mahdollista syötävää. Oudosti käyttäytyvät eläimet kannattaa jättää syömättä, niissä voi olla sairauksia. Ja jos ne riehuvat ja käyttäytyvät kummasti, ei niitä kannata edes lähestyä, voi olla vaikka rabiesta.

    Varmastikin Rooman armeijat söivät muuten sikaa ja se oli elinkeino ainakin ei-juutalaisille.

    Koko henkien siirto sikoihin on täysin outo juonen pätkä. Ehkä se on saanut vaikutteita ei-kanonisista kirjoituksista.

    Jos henget edustivat Rooman armeijaa, niin mitä edustivat siat?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Miksi Jeesus suostui pyyntöön? Kertomusten valossa demonien ja henkien vaikutus ihmisiin on kaoottinen, joten miksi se ei olisi myös eläimiin? Eikö Jeesus ollut tietoinen asiasta?

    Ja vielätuli mieleeni, että oliko sikojen hukkuminen tavallaan vinkki sitä ettei Rooman armeijaa itse asiassa tulisi ruokkia? Taitaa olla aikaa kaukaa haettua.

    Kertomus on tosiaan outo. Se on ilmeisesti ollut kuitenkin tärkeä, kun kaikki synoptikot kertovat periaatteessa saman tarinan, tosin Matteuksella tarinassa on kaksi miestä ja muilla vain yksi. Kyseessä ovat silti mitä ilmeisimmin samaa juurta edustavat kertomukset.

    Tavallaan henget ja siat molemmat voisivat edustaa Rooman armeijaa, molemmathan ovat saastaisia, en ehkä erottelisi näitä enää keskenään.

    Kertomus osoittaa halveksuntaa sikoja ja niitä paimentavien ihmisten elinkeinoa kohtaan. Sioilla ei tavallaan ollut mitään merkitystä tai arvoa, kun juutalaiset eivät niitä syöneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ja vielätuli mieleeni, että oliko sikojen hukkuminen tavallaan vinkki sitä ettei Rooman armeijaa itse asiassa tulisi ruokkia? Taitaa olla aikaa kaukaa haettua.

    Ei välttämättä sikäli liian kaukaa haettua, että ei tuo ainakaan kannustanut sikojen pitämiseen elinkeinona.

    Äänestä

Juu jeesus huomasi asian, ja yritti korvata erheensä sioille. Hän taikoi sioista ensimmäisen jt seurakunnan. Ja lahjotti heille 1914 purkkia Pabuloonian parempaa papukeittoa. Ja tämän kaunisäänisen keiton reseptin kivitaulussa. Sekä jokaiselle vielä käytetyt, taivaassa enkelten neulomat Raappahousut.

2Äänestä
  • Parempi sioissa kuin ihmisissä. Sinussakin saattaa olla joku sikojen demoneista, kun noin pahoittaa mielesi sikojen puolesta. Nyt tämä demoni yrittää tuhota sinua. Tunnetko viehätystä syöksyä jyrkänteeltä järveen ? He mieluusti juoksuttaisi kaikki ihmiset järveen, jotta saisivat kehuja mestariltaan. Näin saatana voisi rehvastella sinustakin Hyvälle Taivaan Isällemme.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Parempi sioissa kuin ihmisissä. Sinussakin saattaa olla joku sikojen demoneista, kun noin pahoittaa mielesi sikojen puolesta. Nyt tämä demoni yrittää tuhota sinua. Tunnetko viehätystä syöksyä jyrkänteeltä järveen ? He mieluusti juoksuttaisi kaikki ihmiset järveen, jotta saisivat kehuja mestariltaan. Näin saatana voisi rehvastella sinustakin Hyvälle Taivaan Isällemme.

    Demoni yrittää tuhota minua?? Heh, Minä OLEN demoni עֲזָאזֵל. Eli Azael teidän kielellä.

    Äänestä

  • Histooria:
    Nykyajan säilyketölkki on parannettu versio ranskalaisen Nicolas François Appertin 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tekemästä keksinnöstä. Vuonna 1809 Appert säilöi ruokaa lasipurkkiin, jonka hän laittoi kiehuvaan veteen parantaakseen sen säilyvyyttä. Myöhemmin ruokaa alettiin säilöä kestävämpiin metallipurkkeihin, vastaamaan paremmin etenkin sotilaiden tarpeita. Purkit avattiin tuolloin esimerkiksi kivillä ja pistimillä.

    Äänestä

Anonyymi-ap 2025-10-13 14:44:03

" Jeesus antoi hengille luvan mennä sikoihin, jotka (2000) hukkuivat järveen. "

-Minä tässä ihmettelen nykyaikaa. Antaisiko Jeesus henkien mennä vartiotornikaupustelijoihin ?

Vartiotornihan on muuten tunnustanut että Jeesus v. 1918 kävi haukkumassa heidän joulunviettonsa.

Äänestä

Tarinahan srlvästi kertoo peitellysti Jeesusjengin aiemmista seksuaalisista aktiviteeteista.
Ei kestä uudestaan sikakaan...

Äänestä

Antikristus kertoi sian muotoisista lohikäärmeistä valheita ja vuosituhansien aikana sikoja pidettiin joskus hyvinä koirajumalina ja hyvin lähellä ihmistä, toisin on kaupunki taukit jotka eivät osaa millään palata luontoon, siinä syy miksi ei ovikello koskaan käy, eikä seuraa löydy, Jehhova sen sijaan istuttelee vartiotornejaan minne huvittaa ihmisten kiusaksi...

Äänestä

Israelilaiset ja Juutalaiset kuulostaa kyllä tosi vanhentuneilta irvokkailta nimiltä, toivotaan että tulee uusi sekakansa joka pelastaa raukat pakanat...

Äänestä

Jeesus ei kyllä ollut mikään eläinaktivisti. Vähät välittäisi jostain Animalian touhuista.

Äänestä
  • Eikä muutenkaan vihreä, eikös se jonkun viikunapuunkin kuivattanut ilman syytä, tai jotain sellaista?

    Äänestä

Meidän ei tarvitse välittää eläimistä jos Jumalan poikakin uhrasi 2000 sikaa tuosta vaan!

Äänestä

Ympäristöystävällisyydestä nyt puhumattakaan. Kai sille on seurauksensa jos pari tuhatta sikaa mätänee järveen. Jeesuksen toiminnasta olisi kova kohu noussut tänä päivänä somessa.

Äänestä

Lähi-idän uskonnoissa sika on saastainen eläin. Me taas syömme sikaa uskonnollisena juhlapäivänä ja odotamme joulupukkia, jonka syntyhistoria ei ole kiltti setä lapsille. Panee vähän miettimään, kuinka kristillisiä olemme. Jokin logiikka tässä kuitenkin täytyy olla. Sen ymmärtämiseksi täytyy varmaankin "kamelin mennä neulansilmästä läpi". Tai poro kai sen elukan meilläpäin pitäisi olla. Jos joku sattuisi ymmärtämään, ei siitä täällä kannata puhua. Sanotaanhan, "Ei helmiä sioille".

Äänestä
  • On länsimainen hyve, että emme ole juurikaan kristittyjä, oikeasti.

    Tuo Jeesusjengin sikoihin sekoaminen yksi syy ihmisten viisastumiseen.

    Äänestä

  • "Lähi-idän uskonnoissa sika on saastainen eläin. Me taas syömme sikaa uskonnollisena juhlapäivänä"

    Kristinusko irtaantui juutalaisista ruokasäädöksistä jo 1. vuosisadalla. Aivan alkuun ensimmäiset jeesuslaiset olivat juutalaisia, mutta tämä muuttui varsin pian.

    "odotamme joulupukkia, jonka syntyhistoria ei ole kiltti setä lapsille."

    Joulupukin syntyhistoriaa oleellisempaa on, mitä tuohon hahmoon nykyään liitetään. Sama koskee kaikkia muitakin asioita ja tapoja. Joulupukki on harmiton hahmo, joka edustaa anteliaisuutta ja kiltteyttä.

    "Panee vähän miettimään, kuinka kristillisiä olemme."

    On onni, ettei täällä päin maailmaa uskontoa toteuteta samalla tavalla kuin keskiajalla Euroopassa, tai nykyään useassa paikkaa Lähi-Idässä.

    "Jokin logiikka tässä kuitenkin täytyy olla. Sen ymmärtämiseksi täytyy varmaankin "kamelin mennä neulansilmästä läpi". Tai poro kai sen elukan meilläpäin pitäisi olla. Jos joku sattuisi ymmärtämään, ei siitä täällä kannata puhua. Sanotaanhan, "Ei helmiä sioille"."

    Vetoaminen siihen, että toiset eivät ansaitsisi kuulla perustelua näkemykselle, ei ole perustelu näkemykselle.

    Äänestä

No siat varmaankin hukkuivat mutta vetivätkö henget vettä keuhkoihinsa.
Jokin epäloogisuus tässä tarinassa nyt on.

Äänestä
  • No jopas, eli sikojen olisi pitänyt osata uida. Oli sitten kyse villistä lajista tai kesymmästä muodosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    No jopas, eli sikojen olisi pitänyt osata uida. Oli sitten kyse villistä lajista tai kesymmästä muodosta.

    Villisika: On erittäin hyvä uimari ja voi ylittää jopa suuriakin vesiä.
    Kotisika: Osaa myös uida, vaikka ei olekaan yhtä usein vedessä kuin villisika.

    Eli miksi siis hukkuivat nämät siat?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Raamatun mukaan Jeesus antoi hengille luvan mennä sikoihin, jotka (2000) hukkuivat järveen. Kuinka eläinystävällistä ja taloudellista tällainen toiminta on?

Huittisissa 600 sian menetys aiheutti satojen tuhansien eurojen menetyksen, puhumattakaan sikaparoista.
https://yle.fi/a/74-20188077?origin=rss

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu