Julkinen palvelutuotanto

Anonyymi-ap

Tulee välillä hassuja väitteitä siitä, miten Pirha valitsee palveluntuottajansa.

Pirhalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää sote- ja pela-palveluita. Osan palveluista se järjestää tuottamalla itse, osan ostamalla.

Suurin osa palveluostoista on kilpailutuslainsäädännön alaisia. Esim. vanhusten ympärivuorokutinen asuminen on kilpailutettu 2024 ja jos siinä kilpailutuksessa ei syystä tai toisesta ole pärjännyt, jää Pirhan palveluostojen ulkopuolelle.

Pirha on suorahankintana ostanut joitakin kilpailutuksen ulkopuolisia palveluja taatakseen asukkaan asumisen jatkumisen. Perusteiden pitää kestää lainsäädännön näkökulmasta.

Palvelusetelin saanut asiakas voi valita haluamansa palvelusetelituottajan Pirhan kriteerit täyttävistä palvelusetelituottajista. Virroilla ei ole yhtään palvelusetelituottajaa, joka tuottaisi ikäihmisten asumispalvelua. Jos siis palvelusetelin virtolainen saa, on asumispalvelua haettava lähempää Tamperetta.

Pirkanmaalla on 23 kuntaa ja kaikenlaista firmaa pilvin pimein. On ymmärrettävää, että kokonaisuuden hallinnan näkökulmasta vähemmän ja isommat sopimukset on parempi. Syö aivan valtavasti resursseja vahtia satoja palveluntuottajia, niihin liittyvää viestintää, rahaliikennettä yms.

Virroilla palvelujen tuottamisesta vastaa Pirhan omistama Keiturin Sote Oy vielä toistaiseksi, kunnes tulee uusi palveluntuottaja. Palvelun järjestäjä ei muutu, Pirhan pelisäännöillä palveluja jatkossakin pitäisi tuottaa.

15

714

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä on karmea paikka tuo Virtain tk.

    • Anonyymi

      Kyllä on hyvä paikka tuo Virtain tk. Aina sieltä olen hyvän avun saanut. Näin on!

      • Anonyymi

        kyllä kaukana on.
        Olet joku tk:n työntekijöiden kaveri, joka vuoti nettiin suljettujen ovien takana käytyjä keskusteluita ja nyt panikoit ja puolustelet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä kaukana on.
        Olet joku tk:n työntekijöiden kaveri, joka vuoti nettiin suljettujen ovien takana käytyjä keskusteluita ja nyt panikoit ja puolustelet.

        Kyllä virtain tk on palvellut hyvin tähän asti, mistä me tiedetään kuinka sinä olet käyttäytynyt?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä virtain tk on palvellut hyvin tähän asti, mistä me tiedetään kuinka sinä olet käyttäytynyt?

        Yleensä osaan käyttäytyä kunne aletaan nokkiin.
        Olenhan mä kuitenkin toiminut asiakaspalveluammateissa ja yrittäjänä ja kuntoutuskeskusta pitäessä tartti osata käyttäytyä erilaisillekkin ihmisille.

        Kyllä ne jotka mut tuntee muualla kuin netissä, eli In Real Life, tietää että osaan olla kun pitää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä osaan käyttäytyä kunne aletaan nokkiin.
        Olenhan mä kuitenkin toiminut asiakaspalveluammateissa ja yrittäjänä ja kuntoutuskeskusta pitäessä tartti osata käyttäytyä erilaisillekkin ihmisille.

        Kyllä ne jotka mut tuntee muualla kuin netissä, eli In Real Life, tietää että osaan olla kun pitää.

        Ei meikä muuten valtion, ministeriö-tason kokouksissa istuisi etänä ;D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei meikä muuten valtion, ministeriö-tason kokouksissa istuisi etänä ;D

        *etänäkään.

        Hemmetin diagnosoimaton ADHD kun tulee liian nopeesti painettua "lähetä" :D


    • Anonyymi

      Ei kai kilpailutusvaatimus velvoita valitsemaan halvinta tai parasta, vaan sen idea on tietysti saavuttaa paras kuva kokonaisuudesta

      Tietty kilpailutus on sitä onnistuneempi mitä tarkenmin ja asiantuntevemmin sen tekee.

      • Anonyymi

        kokkareiden bisnes-sote uudistus - rahastusta ja kuntavirkaroistot saa osuutensa?

        Yrittäkää edes ens kerralla äänestää oikein, jos sinne asti vielä selviydytte


      • Anonyymi

        Ei velvoita ei. Vaatimuksethan pisteytetään ja pisteyttää voi muitakin asioita kuin hinta. Hinta vaan yleensä vaikuttaa olennaisesti. Kunnissa helposti unohtuu, että on ihan eri kilpailuttaa 500 000 ihmisen palveluita kuin 6000 ihmisen palveluita. Kilpailutuksen lisäksi tulee sopimushumppa, laskutus, palveluntuottajien ohjeistus ja valvonta, raportoinnit yms. Kaikki tuo syö resursseja, joten sopimuskumppanien määrällä on väliä. Myös sillä on väliä, onko sopimuskumppanilla toimintamallit selkeät ja sujuvat niin, että yhteistyö on helppoa.


    • Anonyymi

      ja mitä tähän terveyskeskustouhuun tulee, niin potilaathan hoidetaan kirjaamatta ulos jo päivystykseen tullessa. ei kattokaas jää mitään jälkiäkä käynnistä..

      Tuolla lisää asiasta, ja voin kertoa kyllä omakohtaisista kokemuksistani anytime vaikka Nesteellä.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/19123398/vitun-terveyskeskus

      • Anonyymi

        Aikamoista että Potilaiden asioitakin huudellaan henkilökunnan toimesta Suomi24:lle, ja sit vielä koitetaan manipuloida keskustelua ja kiillotella kilpiä :D

        ainii,

        T.Aki


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikamoista että Potilaiden asioitakin huudellaan henkilökunnan toimesta Suomi24:lle, ja sit vielä koitetaan manipuloida keskustelua ja kiillotella kilpiä :D

        ainii,

        T.Aki

        Teikä sitten jaksaa ottaa osaa joka jumalan jutussa . Suomenselän Sanomien yhessä jutussa alkoi olla jo pohjanoteerausta ,kun sieläkin piti taas käydä mainitsemassa Sakari Kaulaotteen pyöreä pöytä ja tietysti piti mainita kommenteissa vielä kryptokylä


    • Anonyymi

      Keiturin Sote on tähän asti järjestänytkin palvelut. Pirha on maksanut tavarat ym. Pirhalle vain kerrottu, miten järjestetty numeraalisesti. Nyt Pirha kilpailuttaa kolmesta palveluntuottajasta yhden. Kukaan ei vielä tiedä, mitä palveluita myöhemmin järjestetään. Uusi palveluntuottaja varmasti kartoittaa henkilöstön ja resurssit. Pirha tekee nyt vuokrasopimuksia ja kartoittaa ainakin Ruoveden tiloja. Aika paljon tulee Ruovedellä jälleen muuttumaan noin vuoden kuluttua. Virrat on saanut jatkaa koko ajan melkein ennallaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      194
      1855
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      977
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      127
      902
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      210
      704
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      656
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      60
      655
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      624
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe