Paikallispoliitikko Pekka Äikäs, 61, ei saapunut käräjäoikeuteen tänäänkään. Äikäkselle oli määrä lukea keskiviikkona syyte törkeästä petoksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä.
Istunto kuitenkin peruuntui, sillä Äikäs ilmoitti tiistaina iltapäivällä olevansa estynyt. Saman syyn Äikäs antoi viime huhtikuussa, kun hänen piti edellisen kerran saapua käräjäoikeuteen.
Väitetyt rikokset ovat tapahtuneet 25.1.2021–22.9.2022. Äikäs työskenteli tuolloin operatiivisena johtajana korkeakoulujen omistamassa IT-talossa. Tätä nykyä hän työskentelee Autoliiton teknologiajohtajana.
Iltalehti uutisoi rikossyytteistä viime huhtikuussa. Äikäs oli tuolloin kokoomuksen ehdokkaana kunta- ja aluevaaleissa. Äänisaalis jäi lopulta varsin pieneksi eikä häntä valittu.
Vantaalainen Äikäs kertoi vaalien alla olleensa kokoomuksen toiminnassa mukana jo parikymmentä vuotta. Viime keväänä hän oli toista kertaa ehdolla kunnallisvaaleissa.
Äikäs on toiminut myös lautamiehenä Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Helsingin Sanomat kertoi keväälle, ettei käräjäoikeus ei ole kutsunut Äikästä istuntoihin lokakuusta 2024 lähtien. Syytteet nostettiin tuolloin.
kertoo IL
Tätä nykyä hän työskentelee Autoliiton teknologiajohtajana.
Anonyymi-ap
0
77
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1392793Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2702433Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?261466- 1211162
- 1051120
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041033Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13992Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La58886Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.297867Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.62864