Sill Sä mun mailman waloon, surun saloon, Tuotit wirhen merkillä;
Jota cannan ruumisani, caswoisani, Caickein edes nähtäwäst.
Waan on wielä näkymätöin, wirhi toinen, Ylhäll suuni laesa,
Joca puhen secoittapi, wieroittapi, Muiden seas eroitta.
Sijs ei äänen selkiästi, kerkiästi, Muitten corwis cuulu nijn;
Ei myös huulen ulos sano, oikein ano, Waick on selkiä meiningi.
Cuin mä tulin elämähän, synnin säähän, Wanhemmild synnytetyx;
Suurell cuormall sikiänsä suloisensa Herran töill näit etzityx.
Heillä sitten suuri waiwa, callis aiwan, Minun tähten oli wiell´;
Sill´ en elä äitin aitast eli riescast Tainut wirhen tähden tääll.
He sijs mua wierahalla riescahalla Eläimitten rawitzit,
Kehdos maates, ahtaasa hahteesa, Suloisesti holhoisit.
Minä olin huulesan Syndyes jo wirhen saan,
Joca esti puheni, Oudox näytti kaswoni.
Tätä anda paranda, Aiwoin monin aicoina;
Mutt´ ei silloin wielä mull Herran awun hetki tull.
Sillä tämä ajatus, Oli cowa rasitus,
Etten sitä kipua Woinut ulosseisoa.
Wielä oli mielesän, Nijncuin tätä tehdesän
Herran mieldä rickoisin, Cosc´mun andoi syndy nijn.
Huhticuusa päiwäisell Cuudel toista kymmenell,
Tuli luonnon läkäri Parandaman wirheni.
Pani edes istuimen, Johon istuin mielellän;
Tarttui sormill caswoini, Wijlsi weitzell huuleni.
Cohta silmän umbehen, Käten, sormen yhtehen
Lujast kijni pusersin, Sydämen pääll likistin.
Tunsin kiwun surkian, Ahdistuxen angaran;
Että lihan wärisi, Caicki paicat wapisi.
Mutta sisällisesti Jesuxeni wahwisti,
Ettei äänen ollengan, Cuulun yhtä sanaacan.
Waicka weren cuohusta, Joca juoxi suonista,
Täydyin rascast puhalda Täsä weri-saunasa.
Sillä paitan, poweni, Liki caicki paickani,
Cuumald wereld täytettin, Joca alasculki sijn.
Herran armo oli myös Toisell tawall täsä työs,
Kiwun cowan liewitti, Poicans pijnan muistutti.
Sillä cosca weitzell sijn Ikeneni pijrettijn,
Nijn mä muistin Jesusta Cuing Hän oli haawoisa.
Ja cuin saxet huulesta Leickais nahan lihasta,
Muistin cauneit caswoja Cuin sai cowij puusteja.
Cosca neuloill pistettijn, Huulet yhteen lijtettijn;
Nijn mä keihäst muistelin, Joca sisäll tungettijn.
Kylkeen ja myös sydämmeen Wapahtajan Jesuxen;
Nämät ajatuxeni Olit huojennukseni.
Catz! cuing´ Herran woima suur Mua ylläpiti juur,
Ettei pääni pyörtynyt, Sydämeni heitynyt,
Cosca näjin edesän, Cuinga weri sylisän Hyllyi,
hyydyi, seisahti, Oli cauhistuxexi.
Sitt´cuin Läkär liewitti, Työnsä toimell lopetti,
Nijn mä silmän awaisin, Käten puhtax pyhkisin.
Nijn myös hien caswoista, Joca tuli tuscasta;
Ja nijn paidan uudistin, Werest itzen puhdistin.
Näin mä waiwoist suurista Pääsin pojes tolista;
Menin jällens wuotelle, Panin maata lewolle.
Olin sijnä fangina Sitehisä orjana,
Etten leiwän palaacaan Cahteen wijckoon nautit saan.
Jolla ajall Läkäri Usiasti catzeli Cuinga huulen parat´wois;
Wijmein neulat otti pois;
Ensimmäisen Tijstaina, Toisen Keskiwijckona,
Colmannen sitt´Perjandain, Jotca cowin tuta sain;
Ett´ he olit ruostunet, Lihaan kijnniottanet,
Josta muuttui muotoni, Waljux tuli caswoni,
Ja myös wielä cauhista, Cosca mieleen joucahta,
Cuing ne neulat temmattijn, Kipiäst ulosotettijn.
Mutta kijtos Jumalall, Luojall Caickiwaldiall,
Joca päästi tuscasta, Nijnmyös wirhen wiasta;
Annoi onnen Läkärill, Herrall hyväll Odenadtill,
Siunauxen woitehill, Balsamille callihill.
Jota cannan ruumisani, caswoisani, Caickein edes nähtäwäst.
Waan on wielä näkymätöin, wirhi toinen, Ylhäll suuni laesa,
Joca puhen secoittapi, wieroittapi, Muiden seas eroitta.
Sijs ei äänen selkiästi, kerkiästi, Muitten corwis cuulu nijn;
Ei myös huulen ulos sano, oikein ano, Waick on selkiä meiningi.
Cuin mä tulin elämähän, synnin säähän, Wanhemmild synnytetyx;
Suurell cuormall sikiänsä suloisensa Herran töill näit etzityx.
Heillä sitten suuri waiwa, callis aiwan, Minun tähten oli wiell´;
Sill´ en elä äitin aitast eli riescast Tainut wirhen tähden tääll.
He sijs mua wierahalla riescahalla Eläimitten rawitzit,
Kehdos maates, ahtaasa hahteesa, Suloisesti holhoisit.
Minä olin huulesan Syndyes jo wirhen saan,
Joca esti puheni, Oudox näytti kaswoni.
Tätä anda paranda, Aiwoin monin aicoina;
Mutt´ ei silloin wielä mull Herran awun hetki tull.
Sillä tämä ajatus, Oli cowa rasitus,
Etten sitä kipua Woinut ulosseisoa.
Wielä oli mielesän, Nijncuin tätä tehdesän
Herran mieldä rickoisin, Cosc´mun andoi syndy nijn.
Huhticuusa päiwäisell Cuudel toista kymmenell,
Tuli luonnon läkäri Parandaman wirheni.
Pani edes istuimen, Johon istuin mielellän;
Tarttui sormill caswoini, Wijlsi weitzell huuleni.
Cohta silmän umbehen, Käten, sormen yhtehen
Lujast kijni pusersin, Sydämen pääll likistin.
Tunsin kiwun surkian, Ahdistuxen angaran;
Että lihan wärisi, Caicki paicat wapisi.
Mutta sisällisesti Jesuxeni wahwisti,
Ettei äänen ollengan, Cuulun yhtä sanaacan.
Waicka weren cuohusta, Joca juoxi suonista,
Täydyin rascast puhalda Täsä weri-saunasa.
Sillä paitan, poweni, Liki caicki paickani,
Cuumald wereld täytettin, Joca alasculki sijn.
Herran armo oli myös Toisell tawall täsä työs,
Kiwun cowan liewitti, Poicans pijnan muistutti.
Sillä cosca weitzell sijn Ikeneni pijrettijn,
Nijn mä muistin Jesusta Cuing Hän oli haawoisa.
Ja cuin saxet huulesta Leickais nahan lihasta,
Muistin cauneit caswoja Cuin sai cowij puusteja.
Cosca neuloill pistettijn, Huulet yhteen lijtettijn;
Nijn mä keihäst muistelin, Joca sisäll tungettijn.
Kylkeen ja myös sydämmeen Wapahtajan Jesuxen;
Nämät ajatuxeni Olit huojennukseni.
Catz! cuing´ Herran woima suur Mua ylläpiti juur,
Ettei pääni pyörtynyt, Sydämeni heitynyt,
Cosca näjin edesän, Cuinga weri sylisän Hyllyi,
hyydyi, seisahti, Oli cauhistuxexi.
Sitt´cuin Läkär liewitti, Työnsä toimell lopetti,
Nijn mä silmän awaisin, Käten puhtax pyhkisin.
Nijn myös hien caswoista, Joca tuli tuscasta;
Ja nijn paidan uudistin, Werest itzen puhdistin.
Näin mä waiwoist suurista Pääsin pojes tolista;
Menin jällens wuotelle, Panin maata lewolle.
Olin sijnä fangina Sitehisä orjana,
Etten leiwän palaacaan Cahteen wijckoon nautit saan.
Jolla ajall Läkäri Usiasti catzeli Cuinga huulen parat´wois;
Wijmein neulat otti pois;
Ensimmäisen Tijstaina, Toisen Keskiwijckona,
Colmannen sitt´Perjandain, Jotca cowin tuta sain;
Ett´ he olit ruostunet, Lihaan kijnniottanet,
Josta muuttui muotoni, Waljux tuli caswoni,
Ja myös wielä cauhista, Cosca mieleen joucahta,
Cuing ne neulat temmattijn, Kipiäst ulosotettijn.
Mutta kijtos Jumalall, Luojall Caickiwaldiall,
Joca päästi tuscasta, Nijnmyös wirhen wiasta;
Annoi onnen Läkärill, Herrall hyväll Odenadtill,
Siunauxen woitehill, Balsamille callihill.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.